Koetko olevasi hyvä ihminen?

Tavallaan. Pyrin auttamaan muita. Toisaalta panen varattua.

En. Haluaisin olla, mutta olen laiska, tyhmä ja saamaton. Olen kiva tutuille, mutta en osaa enkä jaksa olla hyödyksi ihmiskunnalle.

Yritän parhaani mukaan, onnistuminen vaihtelee. Saan vähemmän aikaan ja jaksan vähemmän ns. hyviä tekoja kuin haluaisin. Poden siitä pientä riittämättömyyden tunnetta. Tärkeimpinä ohjenuorina elämässä se, että yritän aina olla avuksi muille ja olematta vahingoittamatta tai haittaamatta tai harmistuttamatta ketään toimillani. Siinä ohessa koetan kehittää itseäni ja tehdä elämässäni asioita, joista olisi ns. yleisemminkin hyötyä kuin vain itselleni ja välittömästi. 

En. Olen ilkeä muille, esim. käyn usein provoilemassa vauva.fi-keskustelupalstalla.

Olen vain ihminen. Minussa on hyvät ja huonot puoleni. En teeskentele olevani läpeensä hyvä.

Kyllä ja ei. Ehkä sitten ei, koska syön lihaa, ja sitä en oikein voi mitenkään päin perustella hyvän ihmisen tekemiseksi. Lisäksi saatan tunteiden vallassa tehdä jotain, mitä en hyväksy. Pyrin olemaan suht hyvä, mutta joissain asioissa se on vaan mulle liian vaikeaa. Pidän tärkeänä että kaikilla olisi hyvä olla, mutta jos se ei näy omissa valinnoissa, niin ketä se auttaa? Eli olen varmaan siinä jossain normaalin ja pahan välillä. :/ Vai onko normaali oikeastaan sama kuin paha - onko suurin osa ihmisistä pahoja? En tiedä. Minä ymmärrän pahuuden niin, että aiheuttaa muille eläville tunteville olennoille kärsimystä tietoisesti, vaikka se ei olisikaan päätarkoitus.

Siinä mielessä olen, että ammatissani autan muita ja tunnen kutsumusta. Olen aina arvostanut ystävällisyyttä ja hienotunteisuutta kaikkia kohtaan. Tosin olen aika kaunainen enkä jaksa yrittää minua loukanneiden suhteen. Tosin en heillekään ole ilkeä tai kosta. Muita en jaksa konkreettisesti kauheasti auttaa kun omat ruuhkavuodet päällä. Kuuntelen kyllä jos jollain huolia.

Relevanttia on koettaa selviytyä tässä sairaassa maailmassa. Elää moraalisesti, onnellisena tai edes tyytyväisenä ja yrittää

säilyttää järkensä ympäröivästä hulluudesta

huolimatta luottaen edes hiukan tulevaisuuteen. Helppoa ei ole.

Mielenkiintoinen kysymys ja olen näin 40:n kynnyksellä pohtinut jonkin verran. Joo ja ei. Elän omien arvojeni mukaisesti, olen rehellinen, kohtalaisen luotettava, en loukkaa muita (edes anonyymisti!). Kulutan mahdollisimman ekologisesti, autan tuntemattomia ym. Mutta toisaalta elän kuitenkin hyvin itsekästä elämää, en halua nähdä ystäviä tai sukulaisia kovin usein (minkä myötä tietysti en ole tukena, fyysisesti auttamassa jne. niin paljon kuin "hyvä ihminen" olisi). "Laiska, tyhmä ja saamaton" kuten yllä sanottu, kuvaa aika hyvin itseänikin. :D Jätän tekemättä niin paljon kuin mahdollista, ei ole koskaan kiinnostanut opiskella määräänsä enempää, en tavoittele etenemistä urallani. 

Hienoja kommentteja täällä. Kiva huomata, että keskustelua ja ajatuksia herää. Monista kommenteista voi lukea sosiaalisen ympäristön ja yhteiskunnan luomat paineet. Avainasemassa lienee kuitenkin rauha ja rehellisyys itsensä kanssa. 

- myös ajoittain laiska, tyhmä ja saamaton AP