Lapsettomien suusta kuultua:

kahvilla mammojen suosimassa kahvilassa. Viereisen pöydän äidin kanssa sitten huomattiin, että vauvoillamme on saman vuoden äp-toppikset päällä ja heitettiin hetki juttua siitä. Sitten kaverini, jolla on aika hurtti huumori, heitti (ihan selvästi piloillaan) jonkin tässä keskustelussa mainitun tyylisen kommentin, ja toinen äiti meni aivan hiljaiseksi ja vain tuijotti tyrmäävästi kaveriani. Lähdimme siitä sitten pois naureskellen, että lapsettomat eivät näemmä saa edes viatonta herjaa heittää vauvoista. :)

Oma äiti on aina paras hoitaja lapselle.



Joo, alkkikset, nistit ja epäkypsät teinit ovatkin niitä parhaita vanhempia. (Ja joo joo, on niitä muunkinlaisia teiniäitejä jos joku nyt tuosta pillastuu.)

Vierailija:

kuvittelevat ettemme viihtyisi lastemme kanssa. että emme malta odottaa pääsevämme baariin ja shoppailemaan ja kahdenkesken miehen tai ystävän kanssa jonnekin. minä haluan, että elämäni on erilaista kuin lapsettomana. haluan olla perheeni kanssa ja siihen kuuluvat lapset enne kaikkea. nautin lasteni seurasta. enkä hermostu vaikka he joskus kitisevät tai huutavat, mutta lapseton suorastaan odottaa koska otan " tuhmuuksiaan tekevää" lastani niskavilloista kiinni. sitten jos lapseni on " tuhmana" , niin väkinäinen hymy kyllä paljastaa mitä mieltä lapseton on lapsestani ja hiljaa mielessään huokaa, että " jos minulla olisi lapsi, niin pitäisin sen kurissa ja opettaisin käyttäytymään jne" juu juu niinhän uhmaikäisen voi kouluttaa...

Taidatte olla vähän hukassa lastenne kanssa?

Käly odottaa neljännellä kuulla omaa esikoistaan, ja sen huomaa, miten häntä kauhistuttaa mun " välinpitämättömyyteni" pientä lasta kohtaan. :))) Tilanne on siis se, että uhmis pyytää jotain, ja kun en anna, heittäytyy maahan ja itkee surkeasti... Noo, odotetaan muutama vuosi. ;)

takaisin paikoilleen kun haluaa seuraavan lelun.

Mitäs sanotte tästä?

Odotan mielenkiinolla sitä, että ystäväni saa vauvan.

" Miksi pitää olla niin orjallinen lapsen päivärytmin kanssa?"

NIIN; MIKSI PITÄÄ? MEILLÄ ON PERHE-ELÄMÄ TODELLA HYVÄÄ, JA RYTMI VAIHTELEE KOSKA ON KOLIMVUOROTYÖTÄ.

LAPSI EI SIITÄ KÄRSI, PÄINVASTOIN, AVARTUU HIEMAN MUUTAKIN KUIN ORJALLINEN KELLON KYYLÄÄMINEN.



" Tyhmää, että koko elämä menee vain lapsen ehdoilla. Kyllähän ne mukulat siinä mukana kasvavat ilman suurempia elämänmuutoksiakin"

LAPSET KASVAA JOO, LAPSET TULEE SIINÄ MUKANA JA KASVAA JA KEHITTYY, OPPII PERHEEN MALLIN JA TAVAT. MIKSI PITÄISI AINA TEHDÄ KUIN MUUT?



" Ei lapsen sukupuoli lapsen käytöstä ohjaa, vaan kasvatus"

NIIN EI OHJAA, MEIDÄN TYTTÖ KORJAA PRÄTKÄÄ, PITÄÄ AUTOISTA JA TYÖKALUISTA VAIKKA ÄITI ON SUPER NAISELLINEN.



Suupieliini karehti vieno hymy, kun muistin omat viisaat ajatukseni ennen lasten saamista. Niin ne vaan ajatukset muuttuu käytännön kokemuksen myötä :)

[/quote]

Sellainen luulo on myös monilla, että varsinkin jos lapset saa nuorina, muutaman vuoden kuluttua tulee hirveä hinku " takaisin elämään" , kokemaan uutta nuoruutta. Ööö...baareihin ja festarille? Sielläkö se elämä on?



Myös usein kuulee yli kolmekymppisten lapsettomien jutustelevan: " minusta ei olisi mitenkään ollut äidiksi kaksikymppisenä!" No, eihän kaikista ole tietenkään, mutta kyllä useimmiten se Siperia opettaa :D





ap

Kyllä mäkin edelleen baareissa käyn, ja Ruisrockiinkin ollaan menossa, mutta jos mun pitäisi elämäni keskipiste määritellä, niin se olisi perhe. Varmaan 90% ajastani mä vietän perheen kanssa, ja sitähän mä olen halunnutkin, kun menin naimisiin ja lapsen hankin!

Todennäköisesti olette sitten juuri niitä äitejä, jotka eivät anna poikien olla hiljaisia haaveilijoita, ja jotka nalkuttavat vain tyttärilleen vaatteiden sotkemisesta tai riehumisesta...

Itse olen ollut varsin riehakas tyttölapsi, veljeni oli se hiljainen ja kiltti. Ja oma esikoispoikani on herkkä ja rauhallinen tapaus.

Ja niistä muista...lähdettiin tänään ex-tempore ravintolaan syömään klo 20.00 kotona oltiin lähempänä kymmentä, ja kivaa oli kaikilla (vanhemmat, + lapset 3-v ja 10kk). Yleensä, tai sanotaan että useimmiten (=3-5 päivänä viikossa) meillä lapset on syölneet iltaruoan ja käyneet nukkumaan klo 21.00 mennessä. Mutta meillä siis ei tule mitään ongelmia, vaikka päivärytmi on melko joustava.

JA joo, me ollaan vaan sumplittu hoitovuoroja ja sen sellasia, vähän karsittu harrastuksia jne. mutta muuten elämämme ovat ennallaan. Molemmat opiskelee ja käy töissä ja saa mennä muutenkin kuten tykkää (sanomattakin lienee selvää, ettei kumpikaan meeistä halaja baariin edes kerran kuussa).

Vierailija:

" Miksi pitää olla niin orjallinen lapsen päivärytmin kanssa?"

" Tyhmää, että koko elämä menee vain lapsen ehdoilla. Kyllähän ne mukulat siinä mukana kasvavat ilman suurempia elämänmuutoksiakin"

" Ei lapsen sukupuoli lapsen käytöstä ohjaa, vaan kasvatus"

Suupieliini karehti vieno hymy, kun muistin omat viisaat ajatukseni ennen lasten saamista. Niin ne vaan ajatukset muuttuu käytännön kokemuksen myötä :)

Kolmen lapsen äitinä olen sitä mieltä, että jokainen kolmesta väittämästä pitää paikkansa täysin!

mutta se, antaako sen muutoksen " häiritä" riippuu täysin siitä, kuinka valmis on lapsen saamaan. Itse en kaipaa enää lainkaan hillitöntä juhlimista yms. lapsettoman elämää. Toisaalta osaan nauttia niistä hetkistä, jolloin lapselle on saatu hyvä hoitaja ja pääsemme miehen kanssa kahdestaan vähäksi aikaa. Sitten on taas ihana tulla kotiin lapsen luo.



Päivärytmin orjallinen noudattaminen on kyllä aika hassua. Meillä muksu syö silloin, kun ruokaa on tarjolla, nukkuu päiväunet (jos malttaa) tarvittaessa rattaissa jne jne. Kai se on aika paljon siitä kasvattajasta kiinni. Me ollaan lähdetty liikenteeseen, siis kaupoille, kirjastoon, tapahtumiin jne silloin kun lapsi oli ihan pieni ja hän on oppinut aika " rytmittömäksi" . Mutta jännää on ollut seurata miten helposti lapsi on päiväkodin rutiinit sisäistänyt, mutta toisaalta vapaapäivinä eletään niinkuin ennenkin, eikä se lasta tunnu häiritsevän laisinkaan!

Minulla on kolme lasta.





ap

Kun kaikki ei bailla joka viikonloppu saati lusmua missä vaan koko ajan...

Taidat olla vähän tiukkis? ;)



Mulla taas on käytäntö opettanut ihan päinvastaista.

Me aikuisethan lapsille opetetaan rytmit sun muut, ja voisi kuvitella, että jos lapsi on kovin herkkä rytmin vaihteluille, siinä on suuri tekijä se, että vanhemmat ovat opettaneet lapselle tiukan rytmin. Toki jotkut lapset vain ovat herkempiä kuin toiset, mutta jos perheessä on tapana tehdä asioita ex tempore niin lapset oppivat pienestä pitäen mukautumaan. Kuvitelkaa vaikka jotain bushmannilasta, joka saisi hepuli joka kerta, jos ruoka ei ole pöydässä täsmälleen kello neljä. Eihän sellaista ole! Ei niillä ole edes kelloja!

Voi, kuinka väärässä oletkaan!

Kyllä meillä saa lapset sukupuoleen katsomatta rymytä ja haaveilla ihan luonteensa mukaisesti, sukupuoleen katsomatta! Sekä tytöt että poika saavat leikkiä itselleen luontaisia leikkejä, kaikenlaisia leluja tarjotaan kaikille.

Miksi muuten ajattelet, että poikamaisuus on pelkästään villiä menoa ja tyttömäisyys rauhallista pohtimista?

Poikani on eloisa, mutta paljon herkempi kuin tytöt yhteensä!

En ymmärrä, mitä ahdistavaa on siinä, että sanoo ääneen faktan: tytöt ja pojat OVAT erilaisia! Siinä ei ole mitään pahaa tai epätasa-arvoista. Naisten ja miesten kuuluukin olla hukan erilaisia.

ap

Vierailija:

Todennäköisesti olette sitten juuri niitä äitejä, jotka eivät anna poikien olla hiljaisia haaveilijoita, ja jotka nalkuttavat vain tyttärilleen vaatteiden sotkemisesta tai riehumisesta...

Itse olen ollut varsin riehakas tyttölapsi, veljeni oli se hiljainen ja kiltti. Ja oma esikoispoikani on herkkä ja rauhallinen tapaus.

Lapset ovat 1, 7,9,11

Ja päivärytmi on todellakin mitä sattuu. Lapset ovat tyytyväisiä kun saavat ruokaa silloin kun niille itselleen sopii, ei silloin kun rytmi määrää. Esim aamulla tulee yleensä valtava poru jos yrittää pakottaa aamupalalle. Meillä siis herätään seitsemältä mutta syödään aamupala ehkä yhdeltätoista tai jopa kahdelta. Nuorimmainen syö yöpalaa koko yön tissistä.

Oli meilläkin aika jolloin päivärytmiä tarvittiin, se oli silloin kun kolme ekaa olivat pieniä. Mutta ei lasten takia vaan äidin ;) Että oli edes joku aika jolloin saatoin tunkea kaikki pennut jonnekin kaappiin " nukkumaan" ja istua itse ryystämään kaakaota ja lukemaan lehteä.



Tuo elämän muuttuminen on taas kaksipiippuinen asia. Elämä toki muuttuu, se muuttuu niin että kaikki muuttuu hankalammaksi. Silloin ehkä tulee luopuneeksi jostakin päästäkseen helpommalla. Kuten koko päivän kauppashoppailuista 2-vuotiaan kanssa. Ellei kaupassa ole lapsiparkkia ;) Mutta muuten elämä ei järkyttävästi muuttunut. En matkustellut ennenkään lapsia, en koskaan käynyt baareissa, juhlinut, ryypännyt, harrastanut vilkasta sosiaalista elämää. En käynyt töissä kuin satunnaisesti, en saanut taloa pysymään siistinä, en viettänyt kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa jne. Mikä siis olisi elämässä muuttunut, muuta kuin laatutasolla?

Vierailija:

Taidat olla vähän tiukkis? ;)

Mulla taas on käytäntö opettanut ihan päinvastaista.

Hih. Tuntuu vaikealta ajatella, että olisin tiukkis. Tarkoitatko, että siksi kun minusta on hyvä, että lapsilla on rytmi? Kuten jo aiemmin kirjoitin, en välittäisi rytmeistä niinkään, mutta käytännön myötä on tullut selväksi, että elämä sujuu vaivattomamin, kun on tietty rytmi olemassa. Orjalliseksi en kelloni kanssa ole ryhtynyt, mutta aika lailla rytmissä koetetaan pysyä.

ap

Ne lapset ovat yleensä aika rasittavia, kun äiti hokee vaan kun meidän jessicalla on nyt puuroaika mennyt ohi, päikäriaika meni myös yli tunnilla niin siksi hän nyt on noin vihainen, hän kjun on haluaa tietyt asiat samaan aikaan............HAHHAHAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA





#Ei voi kuin sääliä. Onneksi meillä muilla on helpompaa.

46:n viestissä kuvailtu tilanne oli minusta aivan päivänselvä. Jos päiväuniaika menee ohi, voi koko ilta (ja seuraava päiväkin olla yhtä sirkusta).



Varsinkin, kun lapset käyvät tarhassa. Kyllä heidän on aivan pakko olla nukkumassa tiettyyn aikaan illalla (ja iltapesut ja -palat syötynä tiettyyn aikaan), että ovat seuraavana aamuna pirteitä uuteen päivään.



ap