Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä kekoja ja epämääräistä rojua kotona? Hermot menee!
08.06.2020 |
Onko teillä kotona kaikenlaisia epämääräisiä kasoja ties missä tasoilla tai yleisesti pyörii nurkissa rojua mille ei oikein olisi paikkaa, mutta periaatteessa olisivat silloin tällöin tarpeellisia tai odottavat vain jotain toimenpidettä? Miehen kanssa tästä väännämme kun aina jää kaikki kuukaudeksi pyörimään jos laskee käsistään jotain, mitään ei voi heti hoitaa pois tai paikoilleen. Olen ihan hermona kun kaiken aikaa jotain pyörii pitkin huushollia ja koskaan oikeastaan ei ole kivan tai siistin näköistä. Ehkä kaksi kertaa vuodessa näyttää siltä, että kaikki ei pursuile. Erillinen työhuone varmaan ratkaisisi jonkin verran ongelmaa kun sinne saisi sysätty ns. toimenpiteitä odottavat rojut ja voisi niitä purkaa kun ehtii ja jaksaa. Nyt vain ei ole varaa sen vuoksi muuttaa.
Tarkoitan esim. tämmöistä yleistä sekarojua: paikattavat lastenvaatteet, omasta takista nappi irti, palohälytin mihin pitäisi vaihtaa patterit, joku lelu missä myös patterit loppu, jonkun vierailijan unohtunut tavara, jotain rempparojua ja työkalua miehen jäljiltä kun pyydetty kiinnittämään taulu, laskuja, joku myyntiä tai varastointia odottava huonekalu/kirppiskasa, joku postitettava palautus, lasten kesäkamat että vieläkö mahtuu vai kirppikselle, hoidettavien papereiden pinoja, kirjastoon palautettavat kirjat, lasten askarteluja loputon ja päivittäin kasvava keko... Joo, elämän jälkiä, mutta tiettyyn rajaan asti.
Ja aina kun saat jonkun paikan perattua, siihen kertyy taas uutta. Tulee jotain saakelin uutta krääsää jostain, etenkin lapsille.
Miten olette ratkaisseet tämmöiset? Vai eikö muilla ole näitä kekoja vai ummistatteko niiltä vain silmät?
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En omista mitään, millä ei ole joko säännöllistä käyttöfunktiota tai johon ei ole tunnesidettä.
M46
Tässäkin suhteessa ihmiset ovat erilaisia. Jollekin voi muodostua tunneside jokaiseen leipäpussinsulkijaankin, millähän terapialla sellainen paranisi.
Kuulostaa siltä, että sisäinen lapsi siellä hamuaa turvallisuutta ja pysyvyyttä elämäänsä. Jokin skeematerapian johdannainen voisi olla hyvä tähän, mutta mikä tahansa terapiamuoto, josta pitää, auttaa varmasti eteenpäin. Hamstraamisesta (hoarding) on kirjoitettu myös paljon itseapukirjoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä raivasin lähes puolet omaisuudestani pois laatikkomenetelmällä (googlaa vaikka "declutter container method"). Eli osoitin jonkin tietyn tilan jokaiselle esinekategorialla: vaatteille on tasan tämä kaappi tilaa, kaikkien kirjojen on mahduttava tähän hyllyyn, huiveille ja hanskoille on yksi tietty laatikko jne. Jos jokin asia ei sovi, se sai mennä. Yksinkertaista.
En ole ikinä kaivannut mitään esinettä, josta olen luopunut. Monesta olen kyllä ihmetellyt, miksi säilytin sitä niin kauan.
Eipä juuri.
Olohuoneen pöydällä 2 lehteä ja kirja. Keittiön saarekkeella "tärkeitä papereita" muutama. Joku Kelan korvauksiin tarvittava paperi, 1 rahtikirja ja pari kuittia, 1 resepti mikä pitäisi siirtää koneelle.
Työhuoneen sohvalle vein miehen pyykit viikattuna ( käyttää sitä vaatehuoneena) ja mh tuolilla on mun pyykkiin menevät 2 puseroa.
Teinin huone - no comments. Siivoaa sen sentään kerran viikossa
Tyhjällä tilalla on taipumus täyttyä.
Taivas on keittiöön työtasolle tyhjää tilaa. Mies osti sitten isomman Kahvinkeittimen ja vielä kotona asuva lapsi voileipägrillin...
No, grilli lähtee lapsen mukana opiskelukämppään. Luultavasti tilalle ilmestyy joku kahvimylly... itse olen teenjuojia.
Olen säästellyt esim. Lasten pelejä, mutta nyt totesin että jos tässä mummoksi tulee, niin ne samat pelit löytynee kirpparilta.
NO ei ole, miks ois . Tuo enempi alemman sosiaaliluokan juttu tuo tavaroiden kasaaminen yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei ole mitään tuollaista.
Kannattaa ottaa järki käteen ja miettiä esimerkiksi sitä kirpparirumbaa. Onko se sen arvoista, että hukkuu kasoihin? Jos on, niin sitten kirpparikamalle pitää varata oma hylly tms. jostain.
Jos minulla on jokin nappihomma tms. kesken, niin nappi on hyllyssä kulhossa ja vaate kaapissa. Miksi niiden pitäisi olla esillä? Sama palovaroittimen kanssa.
Tällä hetkellä minulla on yksi projekti kesken: parit kengät pitää viedä suutariin. Ne odottavat muovipussissa siivouskomerossa, eivät keskellä lattiaa. Yhtään kekoa tai kasaa ei ole missään. En mitenkään kestäisi elää keskellä rojua.
Vierailija kirjoitti:
Minä raivasin lähes puolet omaisuudestani pois laatikkomenetelmällä (googlaa vaikka "declutter container method"). Eli osoitin jonkin tietyn tilan jokaiselle esinekategorialla: vaatteille on tasan tämä kaappi tilaa, kaikkien kirjojen on mahduttava tähän hyllyyn, huiveille ja hanskoille on yksi tietty laatikko jne. Jos jokin asia ei sovi, se sai mennä. Yksinkertaista.
En ole ikinä kaivannut mitään esinettä, josta olen luopunut. Monesta olen kyllä ihmetellyt, miksi säilytin sitä niin kauan.
Toimi minullakin niin kauan, kun asuin yksin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole. En ole hamsteri, vaan ihminen. Omistan sen, mitä tarvitaan. Jos huomaan että joku on ylimääräinen (lakana, pyyhe, vaate, kattila, matto, verho tai kenkä) lahjoitan heti pois.
Esim kaksi lakanaa on sopiva määrä omistaa; toinen käytössä, toinen pesussa.
Ihmiset, 'joille kertyy' tavaraa, ovat ahneita keräilijöitä. Suuntaan voi itse vaikuttaa, ei se itsestään tapahdu. -Tietysti jos 'ei raaski' laittaa eteenpäin (naapurit, kiekkari, keräykset) sitä kertyy...
Tavaroiden kertyminen on kuvottava First Worl Problem!
t askeetti
Vierailija kirjoitti:
NO ei ole, miks ois . Tuo enempi alemman sosiaaliluokan juttu tuo tavaroiden kasaaminen yms.
Ei ole.
Erittäin varakas tätini eli kuollessaan valtavan tavaramäärän keskellä. Hän ei millään kategorialla mitaten kuulunut mihinkään alempaan sosiaaliluokkaan.
Hänelle ongelmaksi muodostuivat perintöesineet ja -huonekalut sekä ennen kaikkea oma keräilyharrastus. Koruja, taideteoksia, designesineitä. Lopulta hän huomasi, että asunto oli melko lailla täynnä. No, hän tottui siihen.
Suurin osa hänen aineellisesta perinnöstään realisoitiin. Pieni osa jaettiin perillisten kesken, ja siitä huolimatta perijöille jäi hänestä paljon aineellisia muistoja.
Ihmisten suhteet esineisiin eivät riipu sosiaaliluokasta, vaan ovat enemmän persoonakysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
NO ei ole, miks ois . Tuo enempi alemman sosiaaliluokan juttu tuo tavaroiden kasaaminen yms.
No tietysti köyhän pitää jemmata, kun ei ole varaa ostaa aina uutta kun sattuu tarttee. Vaikea kyllä tajuta kaltaisiasi leuhkaperseitä, jotka luulee olevansa parempia ihmisiä vain siksi että on lompakossa rahaa. Mä esimerkiksi arvostan ihmistä sen mukaan millainen on muille, en sen mukaan mitä se tekee työkseen, tai mitä on perinyt. Sun kaltaisia tyyppejä en arvosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[q4uote=Vierailija]Meillä ei ole. En oikein edes ymmärrä miten paljon sitä korjattavaa tai keskeneräistä työtä voi syntyä, että ihan kasoiksi asti? Jos meidän joltain perheenjäseneltä putoaa nappi vaatteesta, sen joko ompelee takaisin saman tien, tai viimeistään saman päivän aikana. Patteri vaihdetaan myös heti kun huomaa että se on tyhjä. Ei meillä niin kiire ole aamusta yöhön, ettei yhtä nappia ehtisi ommella. Jos on joku pitempi projekti, niille on omat paikkansa kaapissa tai varastossa. Muutenkin meillä on sellainen periaate, että kaikki tehdään heti, eikä jätetä roikkumaan. Esim. siivouksessa, jokainen pesee itse heti sotkunsa ja pyyhkii murusensa pöydiltä, ei niitä jätetä odottelemaan.
Niin. Tiiätkö kun meitä ihmisiä on erilaisia. Mulla esim adhd-ihmisenä on aina monta projektia levällään ja vaikee monasti saada niitä vietyä loppuun, kun päähän tulee kymmeniä ideoita päivässä. Kuuluu ihan tähän neurologiseen ongelmaan tämä ja sitä on aika vaikee korjata. Siihen samaan kuuluu myös se, että niitä vähemmän kiinnostavia hommia on ihan oikeesti vaikea, joskus jopa mahdoton alkaa tekemään.
Täällä toinen jolla adhd. Juuri siitäkin syystä en kerää kamaa nurkkiin vaan heitän selvät käyttämättömät tavarat pois. Siitä se mieli vasta poukkoileekin kun ikuisuusprojekteja lojuu joka paikassa ja jopa nähtävillä. En tarkoita sitten tätä pahalla tai loukatakseni vaan itseni kohdalla tämä on pelkkä fakta.
Voisko olla ihan laiskuutta? Jos aikuinen ihminen tietää tekemättömän homman eikä sitä tee niin eikö se ole ihan tietoinen ratkaisu jättää tekemättä. Aina kun ei vain halua tehdä ja on jotain mukavampakin tekemistä.
Itselläni ei mitään diagnooseja ole, mutta joskus vain asiat roikkuu, kun ei huvita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensisijaisesti tuota ongelmaa pitäisi hallita etukäteen: talouteen ei tule mitään ylimääräistä.
Sitten ollaan yhteenmuuton tai kuolinpesän siivouksen edessä... itsellä on tilanne, että kaksi jo lapsensa maailmalle kasvattanutta aikuista aikoo laittaa tavaransa saman oven taakse...
On niin... kasvattavaa... kun itse karsii tavaroitaan jotta toisen suvussa kulkenut talonpoikaiskaappi (jota ei todellakaan saa maalata, koska joku esi-isä on sen aikoinaan sellaiseksi tarkoittanut) mahtuu jonnekin.
Tai kirjat ja elokuvat. En enää pidä kattavaa kirjastoa ja laajaa dvd-kokoelmaa oppineen ja kulttuuria harrastavan ihmisen merkkinä.
Mulla helpotti kun heitin miehen pihalle. Toinen lapsista lähtee syksyllä opiskelemaan, sitten helpottaa lisää.
Kaikki omat kamani siivoan paikoilleen heti tai jos jotain jää, niin viikonloppuna puolen tunnin järjestely.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On. Meillä on kekoja ja kasoja just siitä syystä, että on liian vähän säilytystilaa. Miehellä pitää kaikki tarpeellinen olla aina käden ulottuvilla vaikka hän tarvitsisi sitä pari kertaa vuodessa. Olen hirveän huono heittämään mitään pois, en ymmärrä, miksi se on niin vaikeaa. Viimeksi meillä oli todella siistiä ja kaikki paikallaan maaliskuussa 2005. Sitä kesti päivän.
Ei ole.
En voi sietää ylimääräistä tavaraa.
Rikkinäiset heti roskiin, korjattavat korjataan heti.
Uutta ei osteta ennenkuin on pakko.
Leivänpaahdin ja vohveliraudat hajosi, en ostanut uusia, hyvin on pärjätty jo monta vuotta ilmankin.
Koko ajan on kori kaapissa mihin laitan tarpeettomaksi katsottua tavaraa ja vien kierrätykseen.
Oon kerännyt varastoon lasten baatteita, jotka tänään levitin olohuoneen lattialke ja aloin käydä läpi. Yleensä mitään kasoja ei ole. Pesen vaatteet ja kierrätän sukulaislapsille.
Seuraavaksi omat vaatteet joita on kaksi säkillistä. Vein varastoon ja nyt kun aikaa on kulunut, tiedän etten kaipaa niistä mitään. Voin hyvin mielin pussittaa ne kierrätykseen. Tämä on vain vaihe. Aion myös laittaa varaston muutenkin ojennukseen. Tulee varmaan kuorma jätettä, kuten mattoja, kenkiä yms. Olin suunnitellut, että kesällä hoidan tämän homman kuntoon.
Eli nyt on kasoja vaatteita ainakin tämän viikon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En omista mitään, millä ei ole joko säännöllistä käyttöfunktiota tai johon ei ole tunnesidettä.
M46
Tässäkin suhteessa ihmiset ovat erilaisia. Jollekin voi muodostua tunneside jokaiseen leipäpussinsulkijaankin, millähän terapialla sellainen paranisi.
Keskustelu psykologin kanssa omasta turvallisuuden tunteesta voisi auttaa.
Mitään korjattavaa ei kauaa tasoilla loju, siinä suhteessa ollaan hyvällä mallilla. Kirpparille tai kierrätykseen menevät kamat on toistaiseksi mahtuneet kaappeihin, mutta niitä pitäisi kyllä kohta siirtääkin sinne kirpparin suuntaan...
Kirjaston kirjat on pahoja, kun oma hylly on nyt jo täynmä, niin sitten ne lainatut seilaa yöpöydällä ja olohuoneen tasolla. Pitäisi kai raivata kirjahyllystä niille paikka, lasten hyllyssä on onneksi tilaa lainakirjoillekin.
Omat vaatteet eivät ole ongelma, ne mahtuvat kaappiin. Lapsilla on neljän vuoden ikäero ja ovat vielä eri sukupuolta, niin pohdinta siitä, mitä esikoiselta kannattaa säilöä kuopukselle, on kovaa. Varsinkin kun suvusta löytyy niitä välimallin lapsiakin, joille voisi joko laittaa kiertoon tai saada jotain.
Ja lelut: lapsihan ei mistään luopuisi, tosin onneksi leluja ei hirveästi ole. Olen harvimmin leikittyjä kerännyt vaatekaappiin pussiin, että jokapäiväinen siivous sujuisi helpommin, mutta pois asti ei arvaa heittää, kun lapsi niitä kaipaa silloin tällöin kuitenkin. Piirustuksia hän ripustaa seinille ja ympäri taloa pyörivistä säästän joskus jonkun, muuta laitan paperinkeräykseen.
Tässäkin suhteessa ihmiset ovat erilaisia. Jollekin voi muodostua tunneside jokaiseen leipäpussinsulkijaankin, millähän terapialla sellainen paranisi.