Avioeron ottaminen yli 60 vuotiaana, kannattaisiko?

Ap, sinulla on luultavasti edessä vielä noin 25 elinvuotta. Haluatko elää ne huonossa suhteessa? Luulisi sinun olevan jo niin vanha, että pystyt ottamaan vastuun omasta elämästäsi.

Suhde ei ole huono, mutta olen vaan kyllästynyt tiettyihin osa-alueisiin kahdestaan asuessamme, ihan käytännön juttuihin enimmäkseen, ja tietynlaiseen ainaiseen mieheni opastamiseen joissakin kodin asioiden puitteissa. Sitten on tietty osa kodin askareita, joita mieheni ei ole koskaan suorittanut avioliittomme aikana. Toisaalta en pidä mieheni tyylistä kertoa meidän asioista muille ihmisille. Mieheni ei kuuntele minua aina, ja sitten kertoo aivan vääristyneitä juttuja, kun ei jälleen ollut kuunnellut asioita oikein.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, mutta mistä tiedät mitä sinulle jää nykyisestä kodista. Mikä patja on sinun tai vastaavaa. Nämä eivät ole sanelu asioita. Yhdessä ne pitää sopia, joko hyvällä tai pahalla.

Täällä sinua neuvotaan kyllä kaikenlaiseen eroon.  Saat vaikka kuinka yksityiskohtaiset neuvot.  Tiedot sinusta vain ovat aivan liian niukat antamaan lakineuvoja.  En haluasi tätä sanoa,  mutta pohdintasi vaikuttaa hyvin lapselliselta. " Astioista haluan osani."  Oikeasti sinun ikäiset eivät  murehdi  erossa   astoita , eikä pyyhkeitä. Heillä on paljon vakavampaa menetettävää.   Jos kalsaripyykki on syynä,  niin osta isompi pesukone , eikös ne mene  kaikki  samassa pyykissä.   Voipi olla kuule niin   että olet   liian lapsellinen ja avuton asumaan yksin,  osaatko  varmasti  maksaa  laskuja  verkkopankissa.  Entäs  muut laskemista vaativat asiat. Kyläl täälläkin  neuvotaan jos sitten aikuisten oikeesti  pakkaat tavarasi  Isoon Ikean kassiin.  Jotain pitäisi tietää  siitä miehestäkin.  ??

Varmastiolet kyllästynyt,  mutta olsiko jou miehelle mieleinen kotiaskare jonka hän ottaisi hoitakseen.  Voit vaikka vedota siihen  että te vanhenette  ja olisit onnellisempi jos nyt et enää jaksais etkä halua  ottaa kaikkea  siivoomista  omalle harteilles.   Jos hän vaikka hoitaa pyykit ja sivoaa osan kodista. Kokeile.

Vierailija kirjoitti:

Minun ei kannattaisi erota. Miehellä on omaisuutta noin 2 milj e verran ja se on kaikki perittyä (testamentissa sanottu, että omaisuus ja sen tuotto ei ole avio-oikeuden piirissä). Aikanaan en suostunut avioehtoon, joten erossa jaettaisiin yhteinen omaisuus (50 000 e) ja minun omaisuuteni (200 000 e). Maksaisin erossa miehelle 100 000 e ja hän saisi puolet yhteisestä omaisuudesta.

Ei edes aikeita erota!

Olisiko muuten tosiaan näin?

Testamentti tietysti suojaa perintöä, mutta joutuuko se köyhempi eroaja tällöin jakamaan omistaan? Eikö menisi ennemminkin niin että perijä pitää miljoonansa ja sinä pidät ton 200000?

Tai siis että kai sen osituksenkin voi hoitaa monella eri tavalla?

Ymmärrän että olet kyllästynyt. Mutta onko ihan pakko erota jos suhteessa ei ole kummempaa vikaa? Jos et saa miestäsi tekemään enempää kotitöitä, voisiko hän maksaa siivouspalveluista? Ostaisitte kodin siivouksen säännöllisesti tai isompi suursiivous muutaman kerran vuodessa. Ja hanki itsellesi omaa tilaa ja aikaa, jos sitä ei nyt tarpeeksi ole. Jotain juttuja täysin erillään miehestäsi ja hänen sotkuistaan.

Vierailija kirjoitti:

En väkivaltaa pelkää puolisoni puolelta, mutta sitä että hän ei haluaisi minun lähtevän, ja hän saattaisi muulla tyylillä kostaa muuttamisen erilleen, taloudellisesti ajatellen ainakin, koska meillä ei ole avioehtoa, ja hän on maksanut sentilleen yhteisen asuntomme velan pankille, joka pitäisikin siten osittaa, ja melko uutta autoa en huoli riesakseni, vaikka minulla onkin ajokortti ja ajotaito. Huonekaluista ja astioista sekä liinavaatteista HALUAN osuuteni. Yli 35 vuotta vanha parisänky saisi jäädä, mutta erillinen huippuhyvä patjasetti lähtisi mukaani ja ostaisin sille vaan oman sängyn.

Mieheni jäisi yksin ja yksinhän asuisin itsekkin jatkossa. Niinhän avioerossa käy.

Kuriositeettina on todettava, että miettivätkö ihmiset ihan tosissaan _tällaisia_? Tässäkö ne ovat - nykyihmisen prioriteetit?

Lapsinainen.

Ap. kuittaa pariinkin epäasialliseen ja paikkansa pitämättömään halveeraavaan suuresta tuntemattomuudestaan minua kohtaan vääriin arvioihin eli laskutaitono on hallinnassa, olen aikoinaan ammattinikin vuoksi tehnyt töitä hyvinkin paljon laskien sitä sun tätä. Verkkopankin kautta osaan laskuni maksaa nytkin. Ei mitään probleemaa jatkossa, kunhan vaan rahat riittävät yksin ollessa vastuussa rahaliikenteestäni, ja mitä olen kuullut muilta vastaavissa tilanteissa, jolloin rahat eivät riitä, niin kela jakaa toimeentulotukea ja kunta tarvittaessa lisää.

Ja lapsinaiseksi nimittelijä saa kyllä vielä myöhemmässä elämässään tuta noituvan kostoni.

Ap on melko erikoinen ja suunnitelmat vielä erikoisemmat.

Eroa jos haluat mitä sitä kyselet.

Romanitkin ovat langettaneet päälleni kirouksen kun en halunnut ostaa niiden sukkia.

Eroaminen on helppoa, vuokraat vain asunnon itsellesi ja lähdet kassi kainalossa. Jos haluat yhteisestä omaisuudesta jotain, joudut todennäköisesti osittamaan sen oikeudessa. Maksaa mahdollisesti nykyisin jo tuhansia.

Minua kiinnostaa kuitenkin lupasitko naimisiin mennessäsi TAHTOA / tai rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisissä ja mihin asti? Omaa ja omannäköistä elämää voi elää myös puolison rinnalla jättämättä häntä, mikäli jän ei ole väkivaltainen, juoppo tai sairaalloisen mustasukkainen.

Toisaalta taas, meitä iäkkäämpiä sinkkuja on paljon, joten meille vapautuvat miehet voivat olla se kauan odotettu onnenpotku!

En usko, että Ap on 60v. Tai sitten hän on todella lapsellinen. Kuuskymppiset eivät ajattele noin epäoleellisia asioita erotessa. Patjasetti! Kuka helvetti haluaa viedä mukanaan jonkun äijänpieremän patjan? Itse ostin ainakin uutta niin paljon kuin pystyin ja jätin äijälle vanhat ja kulahtaneet. Silti vinkui ja valitti, että vein kaikki tavarat, hah-hah.

Omasta kokemuksesta sanon, että kannattaa erota, jos avioliittoa ei pysty korjaamaan. Yrittää tietenkin kannattaa, pohtia voiko tilanteelle tehdä mitään - ja pitää myös puoliso ajan tasalla. Itse ilmoitin jo vuotta ennen lähtöäni aikeistani. Hankin asunnon, muutin pikku hiljaa, vein mukanani vain välttämättömät ja omat tavarani, yhteiset jätin.

Nyt ajattelen, että olisi pitänyt uskaltaa jo paljon aikaisemmin. Taloudellinen puoli askarrutti, mutta ihminen tarvitsee loppujen lopuksi tosi vähän mitään. Oma rauha ja oma koti ovat ne tärkeimmät.

Lasten ja lastenlasten kannalta suren ainoastaan sitä, että perinteistä mummolaa ukkeineen en pysty tarjoamaan, mutta olen tehnyt parhaani, että tämä pieni mummola olisi heille turvallinen ja mieluisa, lämmin kohtaamispaikka.

Minua myös hämmästyttää tuo vinkuminen jostain kodin käyttötavaroista. Saahan niitä uusia kaupasta. Aluksi voi käyttää vaikka jotain ent kodin varapatjaa yms, jos omaa rahaa ei ole edes sängyn ja tykötarpeiden ostoon.

Jos nykyinen koti eli asunto on molempien nimissä, ja hankittu/maksettu pitkänkin ajan kuluessa avioliiton aikana, ap:lla on oikeus osituksessa saada puolet yhteisestä omaisuudesta. Emmehän tiedä, onko puolisolla vaikka osakkeita, jotka olisi helpommin realisoitavissa, jolloin mies voisi jäädä (halutessaan) asumaan entiseen kotiin.

Jos ap ei halua keskustella erosta miehen kanssa, ei hänen ole pakko. Tällöin ap:n kannattaisi vaivihkaa hankkia oma koti ja ottaa mukaansa henkilökohtaiset tavaransa. Tämä onnistunee helposti, jos mies ei ole kotona 24/7. Ap voi tehdä avioerohakemuksen yksinään, jolloin se toimitetaan miehelle postissa.

Oma lähtö kannattaa ajoittaa niin, että silloin on jo poissa, kun paperit kolahtavat postilaatikkoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En väkivaltaa pelkää puolisoni puolelta, mutta sitä että hän ei haluaisi minun lähtevän, ja hän saattaisi muulla tyylillä kostaa muuttamisen erilleen, taloudellisesti ajatellen ainakin, koska meillä ei ole avioehtoa, ja hän on maksanut sentilleen yhteisen asuntomme velan pankille, joka pitäisikin siten osittaa, ja melko uutta autoa en huoli riesakseni, vaikka minulla onkin ajokortti ja ajotaito. Huonekaluista ja astioista sekä liinavaatteista HALUAN osuuteni. Yli 35 vuotta vanha parisänky saisi jäädä, mutta erillinen huippuhyvä patjasetti lähtisi mukaani ja ostaisin sille vaan oman sängyn.

Mieheni jäisi yksin ja yksinhän asuisin itsekkin jatkossa. Niinhän avioerossa käy.

Kuriositeettina on todettava, että miettivätkö ihmiset ihan tosissaan _tällaisia_? Tässäkö ne ovat - nykyihmisen prioriteetit?

Mikseivät miettisi? Muutoksessa helpointa on takertua käytännönasioihin. Sillä tavalla mielessään helpottaa prosessia. Eräänlainen mielen to do -lista. eri

Luin koko viestiketjun.

Jos haluat erota kannattaa keskustella perhe-ja perintöjuridiikkaan erikoistuneen juristin kanssa osituksesta ensin. Niin hahmotat, miten ositus välillänne tulllaan tekemään ja mistä kannattaa riidellä/mistä ei. Patja on aika tyhmä juttu vaatia , sillä kaupoista saa kyllä uusiakin uuteen kotiisi. Älä takerru arvottomaan tavaraan, vaan siihen miten taloudellisesti pärjäät.

Se raha, minkä saat, on noin puolet teidän yhteisestä omaisuudesta. Kaikki, mitä teillä on rahassa ja sijoituksissa (asunto yms).

Laske, miten elät sillä rahalla mitä sinulle osituksessa tulee jäämään. Saatko ostettua sillä asunnon? Tai maksettua vuokraa? Laske mitä kulutat ja miten paljon kuukaudessa tarvitset rahaa elääksesi?

Avioliitto voi olla tylsää sinun iässäsi etenkin, jos olet innokkaampi muutoksiin ja miehesi taas pitää rutiineista. 

Kannattaa ensin vaan kokeilla asumista yksin, Älä ota eroa, vaan hajurakoa. Etäisyyttä kaikkeen. Sen osaat miehellesi selittää. Sovitte vaikkapa kolmen kk tai puolen vuoden ajaksi.

Kun on pitkä liitto takana on myös sokea, miten paljon on tottunut toiseen ja toisen taitoihin. KUn olet yksin osaatko kaikkea yksin. Poraatko reiät seinään, käydä asioilla rautakaupassa, keksiä ratkaisun vuotaan hanaan yms. Saatko apua lapsiltasi ja millaisella aikataululla?

Ap ei ole 6-kymppinen. Joku teinitrolli ennemmin.

Vierailija kirjoitti:

Luin koko viestiketjun.

Jos haluat erota kannattaa keskustella perhe-ja perintöjuridiikkaan erikoistuneen juristin kanssa osituksesta ensin. Niin hahmotat, miten ositus välillänne tulllaan tekemään ja mistä kannattaa riidellä/mistä ei. Patja on aika tyhmä juttu vaatia , sillä kaupoista saa kyllä uusiakin uuteen kotiisi. Älä takerru arvottomaan tavaraan, vaan siihen miten taloudellisesti pärjäät.

Se raha, minkä saat, on noin puolet teidän yhteisestä omaisuudesta. Kaikki, mitä teillä on rahassa ja sijoituksissa (asunto yms).

Laske, miten elät sillä rahalla mitä sinulle osituksessa tulee jäämään. Saatko ostettua sillä asunnon? Tai maksettua vuokraa? Laske mitä kulutat ja miten paljon kuukaudessa tarvitset rahaa elääksesi?

Avioliitto voi olla tylsää sinun iässäsi etenkin, jos olet innokkaampi muutoksiin ja miehesi taas pitää rutiineista. 

Kannattaa ensin vaan kokeilla asumista yksin, Älä ota eroa, vaan hajurakoa. Etäisyyttä kaikkeen. Sen osaat miehellesi selittää. Sovitte vaikkapa kolmen kk tai puolen vuoden ajaksi.

Kun on pitkä liitto takana on myös sokea, miten paljon on tottunut toiseen ja toisen taitoihin. KUn olet yksin osaatko kaikkea yksin. Poraatko reiät seinään, käydä asioilla rautakaupassa, keksiä ratkaisun vuotaan hanaan yms. Saatko apua lapsiltasi ja millaisella aikataululla?

Juristeille ei kanata rahojaan tuhlata, ellei kyse ole todella huomattavasta omaisuudesta, eikä tavanomaisesta "oma asunto, mökki, auto" -kombosta.

Laki takaa eroavalle oikeudenmukaisen osituksen.

Yhteiskunta tukee elinkustannuksissa, jos tulee tuloton/varaton pätkä elämään.

Tod näk ap muuttaa osakeyhtiömuotoiseen asuntoon, jossa vuotavan hanan hoitaa kuntoon huoltomies. Sama huoltomies tulee poraamaan muutaman reiän pientä korvausta vastaan, ellei omien lasten perheestä kukaan pääse. Rautakaupassa tuskin tarvii käydä muuta kuin valitsemassa uusia valaisimia tms.

Olen itse yli 60 v nainen ja ihmetyttää tämä avuttomuus tai kädettömyyden oletus. Eipä ole tullut yksin asuessa semmoisia asioita eteen, että olisi mennyt sormi suuhun.

Säälittävä AP, odottaa että kaikki kannetaan hänelle valmiina jalkojen juureen.

Parempi sun pysyä miehesi holhouksessa.