Lue keskustelun säännöt.
Olen sairaalloisen mustasukkainen, enkä enää kestä
06.06.2020 |
Kyseessä ensimmäinen miesystävä ja en oikein tiedä parisuhteista mitään. Mies on aivan ihana, kehuu välillä (enemmän näyttää teoillansa välittävän), meillä on mukavaa yhdessä. Ongelma on se, että olen erittäin mustasukkainen kaikista ja kaikesta. Kaikki naiset, jotka edes kävelevät ohitsemme, tunnen kateutta heitä kohtaan. Mietin, mitä jos mieheni haluaisikin hypätä heidän mukaansa. Tiedän itsekin, että tämä on naurettavaa, enhän minäkään kenenkään hyvännäköisen miehen mukaan lähtisi. Joskus mieheni ohimennen kehui jotain naista "todella hyvännäköiseksi" ja se jäi kaivertamaan.. En ole samanlaista kehua kuullut häneltä, joka kohdistuisi minuun. Tiedostan, että ilman muuta hän pitää myös muita hyvännäköisenä, pidänhän minäkin. Mielessäni nyt on vaan jotain häikkää.
Hävettää ja vähän jopa itkettääkin myöntää, että halusin aina katsoa Masked singerin sijaan jotain muuta, koska ajattelin mieheni varmaan tuntevan vetoa sitä yhtä ampparihahmoa kohtaan. Yritän päivittäin uskotella itselleni, että ei kai mies kanssani olisi, jos en olisi tarpeeksi hyvä hänelle. Mutta kun se ei auta. En ajatuksiani kuitenkaan hänelle ole kertonut. Pitäisi minua varmasti ihan pähkähulluna. No, niin minäkin pitäisin miestäni, jos saisin kuulla hänen olevan mustasukkainen jostain Masked singerin heinäseipäästä ja ajattelevan minun tuntevan sitä kohtaan seksuaalista vetoa.
On ihan äärimmäisen rankkaa olla näin mustasukkainen. Tekstistä saa varmaan kuvan, että olisin jotenkin todella takertuva ja riippuvainen ja kieltäisin häneltä kaikki menot mahdollisten uhkien varalta, mutta näin ei kuitenkaan ole. Osoitan hänelle, että välitän ja hän saa mennä miten haluaa, annan omaa tilaa.
Nyt todellakin kaipaisin asiallisia vastauksia ja vinkkejä, miten esimerkiksi sinä olet päässyt mustasukkaisuudesta eroon yms? Pahoittelut mahdollisesti epäselvästä tekstistä, mutta nyt oli pakko purkautua.
Kommentit (49)
Luottamus kasvaa ajan kanssa, kun huomaat ettei mies ole lähdössä mihinkään. Mulla meni n. vuosi. Teet oikein kun pidät ajatuksesi itselläsi. Itse en valitettavasti pitänyt ja miehelle on kuulemma jäänyt vähän traumoja siitä kun olen esimerkiksi suuttunut jos on mielestäni katsonut toista naista kadulla liian pitkään. Mies tosin itsekin myöntää, että oli vähän juntti suhteen alussa ja ei tajunnut, että muiden tuijottelu on vähän huonoa käytöstä. Mutta joka tapauksessa, me ollaan tästä päästy ajan kanssa yli ja nykyään kumpikin katselee muita vapaasti (ei kuitenkaan avoimesti tuijottaen). Kyllä se siitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sua lohduttaa, niin mä olin sua paljon pahempi. Rajoitin kaikin mahdollisin keinoin miestä. Kävin läpi facebook-kaverit, jotka piti poistaa (myös liian kauniit serkut, huom!), koko ajan ulkona ollessa kyttäsin ettei vahingossakaan vilkaisisi toisia naisia ja sitten huusin ja löin (!!!) kun mielestäni oli katsonut. Älypuhelinta ei saanut hankkia, koska "ei sillä mitään muuta kuitenkaan tehdä kuin katsotaan pokea". Kannettavasta tehtiin yhteinen, koska mun piti saada kytätä. Mitähän vielä? Toi leffavuokraamo-juttu on ihan tuttu. Leffoissa ei saanut olla seksikohtauksia ja jos oli -> riita ja mä löin. CD-levyjen kannetkin kävin läpi ja poistin kansipaperit niistä missä oli kauniita naisia. Mä voisin kertoa miljardi esimerkkiä näistä, mutta saatte käsityksen.
Nykyään bongailen miehelle hyvännäköisiä naisia kaupungilla. Jos törmään johonkin hyvännäköiseen naisen kuvaan nettiä selatessani, lähetän sen miehen iloksi. Myös pokea laitan, jos törmään sellaiseen josta uskon hänen pitävän. En ole vähäisimmässäkään määrin mustasukkainen enää, ja meidän parisuhde kukoistaa. Olen onnellisempi kuin koskaan ja korvia myöten rakastunut. Ei ole tarvetta kontrolloida enää. Jopa se, että mies kävisi ilman tunteita sängyssä toisen naisen kanssa, olisi ihan ok. Tunteet pelissä ei, mutta sen kai käsittää.
En mä osaa mitään muuta sanoa kuin että kasvoin henkisesti. Ikä teki tehtävänsä.
Olen ihan uskomattoman kiitollinen miehelle, että se jaksoi katsella mua silloin aikoinaan. Nykyään se niittää sitä satoa.
Ei ihan terveeltä vaikuta kyllä tuollainen ”tervehtyminen”. Aloit sitten ylikompensoida taustalla olevaa ongelmaa.
Miten mä arvasin, että joku löytää av:lla siitäkin negatiivista sanottavaa :D
Kuule, ei hätää. Mä olen onnellinen nyt.
Hyvä, se on tärkeintä :) Kyllä mä ihan livenäkin tuota ihmettelisin, ei ole tapana huvikseen negailla av:lla.
Sivusta totean, että on tuo minustakin tosi outoa ääripäästä toiseen -käytöstä. Ja hyökkäät heti jos joku arvostelee... En itse pitäisi sua tasapainoisena asian suhteen, mutta enpä mä sun kanssa seurustelekaan.
Tietääkseni en hyökännyt :D Ihmettelen vain tätä av:n negatiivisuutta, kun on kaksi täysin eri tapaa olla ja toimia, ja molemmat tuomitaan. Pääasia kai on, että on päässyt yli moisista asioista ja elää onnellista elämää ja mahdollistaa sen toisellekin osapuolelle?
Tein vuosia töitä päästäkseni tähän, missä olen nyt. Opettelin ihan uusia tapoja kokea ja ajatella. Ja tunnen ylpeyttä siitä, millaisen urakan tein.
Uskotte tai ette, nyt tunnen olevani aidosti oma itseni ja sen takia onnellinen ja tasapainoinen. Avainsana on tasapainoinen, ja sitä parisuhdekin vihdoinkin on.
Yritin vain olla ap:lle avuksi ja kertoa tällaisen kehitystarinan. En pidä siitä, että kimppuuni hyökätään siitä hyvästä ja kyseenalaistetaan. Vaikka toki ymmärrän sen, koska nykyään olen sangen vapaamielinen (jopa tavallista vapaamielisempi).
Pointtini oli, että mustasukkaisuudesta on mahdollista päästä täysin eroon, mutta aikaa ja työtä se vaatii.
Kommenttisi todellakin auttoi, olen ajatellut, että tämmäistä tämä varmaan aina on. Tuo lohdutti suuresti. Ikävä tarina tuo sinänsä on, mutta on hienoa, että olet kasvanut ihmisenä noin paljon tässä ajassa. Ymmärrän, että tuommoisesta mustasukkaisuudesta eroon pääseminen takuulla tuo tasapainoisuutta elämään. Itsekin olin ennen tasapainoinen ja vapaamielinen, mutta oma mustasukkaisuus on muuttanut itseäni. Toivottavasti pääsisin joskus samaan pisteeseen, missä sinä olet nyt.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Luottamus kasvaa ajan kanssa, kun huomaat ettei mies ole lähdössä mihinkään. Mulla meni n. vuosi. Teet oikein kun pidät ajatuksesi itselläsi. Itse en valitettavasti pitänyt ja miehelle on kuulemma jäänyt vähän traumoja siitä kun olen esimerkiksi suuttunut jos on mielestäni katsonut toista naista kadulla liian pitkään. Mies tosin itsekin myöntää, että oli vähän juntti suhteen alussa ja ei tajunnut, että muiden tuijottelu on vähän huonoa käytöstä. Mutta joka tapauksessa, me ollaan tästä päästy ajan kanssa yli ja nykyään kumpikin katselee muita vapaasti (ei kuitenkaan avoimesti tuijottaen). Kyllä se siitä!
Olen itsekin ajatellut, että tästä kertominen varmaan aiheuttaisi miehelle jotain traumoja. Olen ajatellut hiukan avaavan tätä asiaa hänelle. Mutta haluaisin siihen sopivan hetken, enkä olla vaan niin että "hei muuten olen vähän mustis"
No mielestäni miehen ei olisi tarvinut sanoa sinulle, onalle kumppanilleen tuota ääneen, että joku nainen on hänestä hyvän näköinen.
En tykkäisi. Mielestäni lapsellista kommentoida omalle kumppanilleen noin, kehua toisia naisia..
Vierailija kirjoitti:
En ole ollut noin mustasukkainen, mutta se johtuu siitä että en ole ollut pitkissä parisuhteissa ennen nykyistä suhdettani. 1,5v on ollut pisin aika suhdetta minulla ennen tätä miestäni, ja niistäkin parista viimenen puoli vuotta on jo ollut minulle melkoista "yritän nyt vielä"-kitumista. Jos olisin nuorena jäänyt parisuhteeseen, niin olisin varmasti ollut niin mustasukkainen että en olisi sen tunteen kanssa jaksanut elää. Minulle sopikin parhaiten tapailut, jotka itse lopetin lähes joka kerta, kun en enää halunnut tapailla. Lopetin tapailut myös aina heti, jos huomasin että mies vilkuilee kanssani ollessa muita naisia, tai kehuu heidän ulkomuotoaan. Miksi olisin vaivautunut olemaan sellaisen kansa kun jonossa oli 10 muutakin jotka halusivat minulle huomiota antaa, ja jotka halusivat minun huomiotani.
Jotain tapahtui kun 34-vuotiaana tapasin nykyisen mieheni, jonka kansa olen ollut nyt 6v yhdessä.
Minua oli rakastettu ja haluttu ja kehuttu päästä varpaisiin koko elämäni, pyritty seuraani, soiteltu perään, ja itketty kun en ole enää halunnut olla ydessä, että huomasin kai että en kaipaa enää sellaista, vaan haluan tästä edes keskittyä ihan muihin asioihin, ja saada pysyvän kumppanin, jonka kanssa voin käydä reissuilla yhdessä, ja luoda yhteisiä muistoja. Sain siis ns. tarpeekseni.
Eli mieheni on juuri sellainen kuin minäkin haluiltansa. Emme pörrää baareissa, emme hankkiudu koksaan tilanteisiin joissa kummankaan pitäisi ola mustis. Meillä ei ole vaihtuvia uusia ystäviä, vaan niitä samoja vanhoja, käymme ulkona yhdessä, ei erikseen, ellei ole joku han spesiaalijuttu. Emme reissaa erikseen, vaan vapaa-aika tarkoittaa yhteistä aikaa, ja nimen omaan haluamme olla yhdessä eikä erikseen. En olisi sellaista miestä ottanut jonka olisi pitänyt koko ajan olla kavereiden kanssa jossain.
Eli minulle auttoi aika, se että sain elää oman nuoruuteni miten halusin, sen selkiytyminen mitä itse haluan suhteeltani ja elämältäni, ja se ett äkumppani on oikeanlainen.
Osin sama tarina itsellänikin. Kun on tarpeeksi saanut tiettyä lajia, ei haittaa enää yhtään olla ilman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mielestäni miehen ei olisi tarvinut sanoa sinulle, onalle kumppanilleen tuota ääneen, että joku nainen on hänestä hyvän näköinen.
En tykkäisi. Mielestäni lapsellista kommentoida omalle kumppanilleen noin, kehua toisia naisia..
No niin, se tässä onkin "vähän" häirinnyt. En minäkään muita miehiä kommentoi
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mielestäni miehen ei olisi tarvinut sanoa sinulle, onalle kumppanilleen tuota ääneen, että joku nainen on hänestä hyvän näköinen.
En tykkäisi. Mielestäni lapsellista kommentoida omalle kumppanilleen noin, kehua toisia naisia..No niin, se tässä onkin "vähän" häirinnyt. En minäkään muita miehiä kommentoi
Ap
No jos sallitte, niin tästä mä olen vähän eri mieltä. Ei ole niinkään lapsellista kommentoida muiden ulkonäköä kumppanilleen, vaan lapsellista on ottaa siitä nokkiinsa. Maailmassa on hyvän ja vähemmän hyvän näköisiä ihmisiä, se nyt vaan on fakta. Jos me miehen kanssa nähdään erityisen huomiota herättäviä tyyppejä, asioita, ihan mitä vaan, niin kyllä me kommentoidaan toisillemme, avoimesti ihaillaan tai päätä raapien ihmetellään tilanteesta riippuen. Ei tulisi kummallekaan mieleenkään loukkaantua, päin vastoin, kivahan se on kun toinen äkkää jotain kaunista tai mielenkiintoista ja jakaa huomionsa toisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mielestäni miehen ei olisi tarvinut sanoa sinulle, onalle kumppanilleen tuota ääneen, että joku nainen on hänestä hyvän näköinen.
En tykkäisi. Mielestäni lapsellista kommentoida omalle kumppanilleen noin, kehua toisia naisia..No niin, se tässä onkin "vähän" häirinnyt. En minäkään muita miehiä kommentoi
ApNo jos sallitte, niin tästä mä olen vähän eri mieltä. Ei ole niinkään lapsellista kommentoida muiden ulkonäköä kumppanilleen, vaan lapsellista on ottaa siitä nokkiinsa. Maailmassa on hyvän ja vähemmän hyvän näköisiä ihmisiä, se nyt vaan on fakta. Jos me miehen kanssa nähdään erityisen huomiota herättäviä tyyppejä, asioita, ihan mitä vaan, niin kyllä me kommentoidaan toisillemme, avoimesti ihaillaan tai päätä raapien ihmetellään tilanteesta riippuen. Ei tulisi kummallekaan mieleenkään loukkaantua, päin vastoin, kivahan se on kun toinen äkkää jotain kaunista tai mielenkiintoista ja jakaa huomionsa toisen kanssa.
Tämä vähän taitaa riippua ihan suhteesta ja sen osapuolista, mahdollisesti myös suhteen kestosta. Me ei miehen kanssa mitenkään erityisen pitkään olla kimpassa oltu ja mulla nyt muutenkin on tätä mustasukkaisuutta. Olisihan se nyt ihan mahtavaa osata suhtautua noin, miten sinä. Ymmärrän sen, että muuallakin on upean näköisiä naisia, mutta tuntuu vaan pahalta, että mies kertoo minulle miten hyvältä joku toinen nainen näyttää, mutta niin hienoa kehua en itse ole kuullut
Ap
En ole ollut noin mustasukkainen, mutta se johtuu siitä että en ole ollut pitkissä parisuhteissa ennen nykyistä suhdettani. 1,5v on ollut pisin aika suhdetta minulla ennen tätä miestäni, ja niistäkin parista viimenen puoli vuotta on jo ollut minulle melkoista "yritän nyt vielä"-kitumista. Jos olisin nuorena jäänyt parisuhteeseen, niin olisin varmasti ollut niin mustasukkainen että en olisi sen tunteen kanssa jaksanut elää. Minulle sopikin parhaiten tapailut, jotka itse lopetin lähes joka kerta, kun en enää halunnut tapailla. Lopetin tapailut myös aina heti, jos huomasin että mies vilkuilee kanssani ollessa muita naisia, tai kehuu heidän ulkomuotoaan. Miksi olisin vaivautunut olemaan sellaisen kansa kun jonossa oli 10 muutakin jotka halusivat minulle huomiota antaa, ja jotka halusivat minun huomiotani.
Jotain tapahtui kun 34-vuotiaana tapasin nykyisen mieheni, jonka kansa olen ollut nyt 6v yhdessä.
Minua oli rakastettu ja haluttu ja kehuttu päästä varpaisiin koko elämäni, pyritty seuraani, soiteltu perään, ja itketty kun en ole enää halunnut olla ydessä, että huomasin kai että en kaipaa enää sellaista, vaan haluan tästä edes keskittyä ihan muihin asioihin, ja saada pysyvän kumppanin, jonka kanssa voin käydä reissuilla yhdessä, ja luoda yhteisiä muistoja. Sain siis ns. tarpeekseni.
Eli mieheni on juuri sellainen kuin minäkin haluiltansa. Emme pörrää baareissa, emme hankkiudu koksaan tilanteisiin joissa kummankaan pitäisi ola mustis. Meillä ei ole vaihtuvia uusia ystäviä, vaan niitä samoja vanhoja, käymme ulkona yhdessä, ei erikseen, ellei ole joku han spesiaalijuttu. Emme reissaa erikseen, vaan vapaa-aika tarkoittaa yhteistä aikaa, ja nimen omaan haluamme olla yhdessä eikä erikseen. En olisi sellaista miestä ottanut jonka olisi pitänyt koko ajan olla kavereiden kanssa jossain.
Eli minulle auttoi aika, se että sain elää oman nuoruuteni miten halusin, sen selkiytyminen mitä itse haluan suhteeltani ja elämältäni, ja se ett äkumppani on oikeanlainen.