Lue keskustelun säännöt.
Pahinta mitä oma äitisi on sinulle sanonut saatuasi vauvan?
Whaaaatttt??
06.06.2020 |
En ole kovin usein tekemisissä oman vanhan äitini kanssa, koska joka kerta nähdessämme hän jauhaa vanhoja asioita kuten: avioeroani 15vuotta sitten, kuinka epäonnistuin erotessani (ilkeästä narsisti) miehestäni, ulkonäköäni kuinka lihava ja vääränlainen olen, minkälaisia valintoja minä keski-ikäinen nainen olen tehnyt elämässäni ja mitä kaikkia epäkohtia minussa onkaan. En voi kertoa mitään elämästäni rehellisesti, suunnitelmistani, kuulumisistani ilman paheksuntaa ja ilkeitä kommentteja. Sain vauvan, toisen lapseni 3kk sitten ja olimme ensimmäistä kertaa käymässä äitini luona. Imettäessäni vauvaa, hän tuli viereen seisomaan ja mollaaminen alkoi jälleen: vauva (suloinen ja kauniskasvoinen ihana pieni poika) on hänen mielestään "kuin pieni porsas ja minä emakko siinä vieressä imettämässä. Huomautin asiasta, että olipa todella ilkeästi sanottu, hänen mielestään ei ollenkaan. Hänen mielestään voisin jo lopettaa imettämisen ja siirtyä kiinteämpiin, eihän maidolla kukaan kasva. Hänkään ei pystynyt/onnistunut imettämään sen kauempaa.
Miksi hänen täytyy joka kerta nähdessämme sanoa ilkeästi, mollata omaa tytärtään jollain tapaa joka kerta? Äitini on hyvin katkeroitunut omasta elämästään eikä pääse ikivanhoista asioista yli. Onko hän jollain tapaa kateellinen kun minulla on kaikki asiat hyvin ja olen positiivinen ihminen, en märehdi menneitä vaan suuntaan katseen hyviin asioihin ja tulevaan? Emme tapaa todellakaan tästä syystä usein ja tästäkin saan kuulla "kun en käy koskaan". Terapian tarpeessa, kumpi???
Kommentit (28)
Sain lapseni 29vuotiaana. Olin naimisissa ja molemmilla vakityö. Äiti oli kauhuissaan ja sanoi mua "pikkuäidiksi" vielä ristiäisissäkin. Muutakin lässytystä ilmeni. Isäni oli vaikean raskauden ja sektion jälkeen huolissaan mun kiloista, joita ei jatkuvan pahoinvoinnin takia edes tullut tarpeeksi eli imetys ei onnistunut, kun olin niin huonossa kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis miksi käyt hänen luonaan? Maksaako hän sinulle vai onko tulossa iso perintö? Erityisesti nyt kun lapsikin vielä, haluatko altistaa lapsenkin tuollaiselle henkiselle väkivallalle?
Näistä tarinoista huomaa hyvin, mitä sota aiheuttaa. Onneksi tuntuu, että viimeistään 70-luvulla syntyneet eivät ole enää siirtäneet pahaa oloa lapsilleen.
Vierailija kirjoitti:
Näistä tarinoista huomaa hyvin, mitä sota aiheuttaa. Onneksi tuntuu, että viimeistään 70-luvulla syntyneet eivät ole enää siirtäneet pahaa oloa lapsilleen.
Juuri näin. Mun vm-50 äitini on todell v*ttumainen ja pahansuopa. Haluaa lapsilleen vain pahaa ja kurjuutta, ja sitten lisää sitä vielä heikkona hetkenä ivaamalla ja satuttamalla. Ei puhettakaan että vastoinkäymisissä tukisi, vaan päivänvastoin polkee maahan jo ennestään poljettua. Ilkeä läpimätä ja pahansuopa ihminen ja on siis tällainen kaikille.
Yritän ymmärtää ja olla jotenkin hyväksyvä/lempeä (vaikka vaikeaa on) sillä hänen äitinsä eli mummoni oli samanlainen (vähän ehkä lievempi versio mutta kuitenkin). Vasta minä 70-luvulla syntynyt lopetin tämän.
Kasvatusohjenuorani on se että teen kaiken, siis ihan kaiken ja jokaisen asian, päinvastoin kuin omat huonot ja ilkeät vanhempani. Välillä vaan mietin että miksi tämä oli vain minun velvollisuus olla siirtämättä paskaa? Miksei se ollut boomeri-äitini velvollisuus? Miksi sille oli ihan ok laltoinkohdella lapsiaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäinen kommentti raskausuutiseen: "Mä en sitä sitten hoida, olen jo omani hoitanut." En ole viitsinyt muistuttaa, että minut ja veljeni hoiti lähinnä päiväkoti ja molemmat mummot. Lapsenlapset kelpaa kivoiksi asusteiksi kuviin (ja kyllä kiukuttaa, kun kiellän julkaisemasta niitä), muuten ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi käyt hänen luonaan? Maksaako hän sinulle vai onko tulossa iso perintö? Erityisesti nyt kun lapsikin vielä, haluatko altistaa lapsenkin tuollaiselle henkiselle väkivallalle?
Ehkä hyvää hyvyyttäni kun hän on aina niin yksinäinen? Kun en koskaan/todella harvoin käyn. En todella tiedä! Ei hän maksa minulle eikä ole tulossa mitään perintöjä.
Hän on itse traumatisoitunut sota-ajan lapsi ja kasvattanut meidät lapsensa ilman kehuja tai puolustamista missään konflikteissa, syy on aina ollut meissä ja muut oikeassa. Olen se meistä lapsista josta luovuttaisiin ekana jos joku meistä pitäisi valita. Koska en ollut poika.
Minuun ei myöskään ole "panostettu" kuten muihin sisaruksiin.
Oma tyttäreni on kuullut miten äitini minulle puhuu ja kysynyt kuinka siedän ja kestän tällaista? Pakosta, ehkä? Ainut äiti joka omien sanojensa mukaan kuolee ihan kohta pois.
"Olet kyllä aikaa puteessa kunnossa." Synnytyksestä oli kulunut vasta 2 viikkoa, ja olin jo melkein palautunut normaaliin hoikkaan kokooni. Oli niin absurdi kommentti, että ei edes loukannut. Mutta miksi sen piti niin sanoa?