Te kenellä on pienillä ikäeroilla tehdyt lapset, jotka ovat nyt jo vähän vanhempia!
Meilä on kolme pientä lasta ikäeroina 1,5-2 v ja arki tuntuu olevan todella raskasta. Parisuhdekin melkoisella koetuksella ja seksiä todella harvoin.
Olemme miettineet eri vaihtoehtoja, ja koettaneet avata solmua, mutta jotenkin vain tämä arjen pyörittäminen vie kaiken energian ja kumppani jää väkiselläkin vähemmälle huomiolla.
Onko elämä helpompaa, sitten kun lapset ovat vanhempia. Siis että nuorin olisi vaikka neljän vanha... Vai kannaattaako tässä yrittääkään enää muutamaa vuotta jaksaa toivossa että se rennompi elämä ja jaksaminen löytyisi vielä.
Meilä parisuhde todella kriisissä, mutta kumpikaan ei haluaisi erota varsinkin nyt kun lapset ovat pieniä (2 alle 3-vuotiasta). Itse halusimme lapset pienellä ikäerolla jotta vauva-ajat ovat sitten takana ja aika meihinkin riittäisi joskus, kun lapset haluaisivat kyläillä keskenään vaikka mummolassa.
Kertokaa nyt miten teillä joilla on joskus ollut sama tilanne. Näyttääkö tulevaisuus valoisammalta?
Kommentit (30)
ja seksiä edes viikottain auttaa pitämään parisuhteen elossa vaikka muuten olisikin tapettu mato!
Isommat jo omatoimisia ja pienempikin ilman vaippaa yms. Helpotti huomattavasti. Nyt voi jo jättää koko osastonkin yökylään ilman suurempia ahdistuksia.
Kyllä se arki siitä helpottaa. Koittakaa jaksaa. Me väännettiin se " kamaluus" huumoriksi. Naureskeltiin mm. että sitten viiden vuoden päästä, kun harrastetaan seksiä, tehtäskö se takaapäin... Hölmöjä juttuja, mutta auttoi jaksamaan, kun tiesi, että toinenkin aikoo siinä rumbassa mukana olla.
Lopulta se aika meni hirmuisen nopeasti. Ystävälläni on lapset 8,6 ja 4 ja hän kertoi, että välillä oikein toivoo, että joku kiipeäisi syliin ja olisi hellittävänä. :)
Tsemppiä, tsemppiä!
le tuossa puolen päivän jälkeen. Kyllä helpottaa, tuskin muistavat äitiään, kun nyt pääsivät tähän kotoiseen lomatunnelmaan.
Pistäkää tekin lapset välillä yöksi jonnekin hoitoon. Meette syömään, juotte kännin ja naitte kuin eläimet. Nopee fysikaalis-kemiallinen rentoutus ja aivojen nollaus ja taas jaksaa. Muista kehua ja ihailla puolisoasi kahden kesken ja muiden kuullen, vaikkei mitään aihetta olisikaan.
Rakastan sinua, just siksi, kun oot sää, kannattaa sanoa kolmesti päivässä ja mielellään pussata saman verran.¨
Elätte vaurasta aikaa, kun lapset on pieniä. Tottahan vauraus jotain haltijaltaan vaatiikin. mitä täällä maailmassa ilman saa?
Vahingosta viisastuu... Kolmannen lapsen aika on vasta sitten,
kun esikoinen menee eskariin tai kouluun.
Nyt onneksi on jo paljon helpompaa kuin silloin kun pikkukakkonen
oli vielä noin 2-2,5 v. ja vaipoissa! On ihanaa, kun lapset ovat jo
niin isoja ja omatoimisia syömisen, pukemisen ja vessassa
käymisen suhteen. Lapsista on myös seuraa toisilleen, kun leikit
käyvät hyvin yhteen. ikäero on pieni ja sukupuolikin vielä sama.
Kohta voisikin olla siis pikkukolmosen vuoro!
Meillä auttaa ainakin se, että lapset ovat muutaman kerran vuoteen yökylässä mummoloissa. Kyllä meillä ainakin mummot ovat ottaneet lapsia hoitoon jo pienestä pitäen. Ja yksikin yö kahdestaan puolison kanssa tekee jo ihmeitä, kunhan ei lataa siihen mitään epärealistisia odotuksia. Ei siis kaikkia parisuhteen mahdollisia ongelmia voi yhdessä tai kahdessa vuorokaudessa kerralla korjata, mutta alkuun pääsee.
Toinen juttu on se, että olemme jakaneet vuorot tiettyjä hermojen kiristymistä aiheuttavia toimintoja varten. Siis meillä ainakin aiemmin lasten nukutus oli aivan mahdotonta ja lopulta kaikki olivat ihan uuvuksissa sen shown kanssa. Nyt nukutamme vuoroiltoina lapset (iltatoimet+iltasatu) ja toinen vanhemmista saa hengähtää ja tehdä ihan omia juttujaan ilman mitään lapsiin liittyviä velvollisuuksia. Ja se joka on nukutusvuorossa tietää, että seuraavana iltana hän saa irrottautua siitä rumbasta.
Ja tosiaan lapsista on koko ajan vain enemmän seuraa toisilleen ja ovat selvästi toistensa parhaat kaverit eikä äitiä ja isää enää ihan joka hetki tarvita. Kyllä se siis siitä vielä helpottaa, koita jaksaa!
Kuinka ihmeessä tapettu mato jaksaa harrastaa seksiä? En minä ainakaan!
Enkä sitten millään, vaikka haluaisinkin. Unenepuute on kuitenkin niin raskasta huonosti nukkuvien vauvojen kanssa, etten jaksaisi edes reisiä levittää illalla kun mies tulee kotiin.
ei meillekään kolmatta näin pienellä ikäerolla. Elämä tarpeeksi rankkaa kahden alle 3 v kanssa.
Toistensa kimpussa jatkuvasti ja kauheita elämöimään. Vaikea lähteä kauppaan tai yleensä minnekään kun riehuvat vaan. Yksinään käyttäytyvät hienosti mutta yhdessä ihan mahdottomia. Ei huvita lomareissullekaan lähteä kun tietää, että itsellä hermot jo päivässä riekaleina... Huutoa, juoksua, kinailua, itkun, valitusta, ARGH! JOs olisin tämän tiennyt niin en olisi lapsia tehnyt ollenkaan. Tai enimmillään sen yhden. T.Väsynyt äiti
En ole ap, mutta voisin olla, tilanteemme on täysin sama. Seksiä ei meillä ole synnytyksen (2kk sitten) jälkeen ollut kuin kerran pikaisesti, enkä mä edes saanut. Harmittaa, mutta väsymys on armoton, ei vain yksinkertaisesti jaksa.
parisuhde tuntuu olevan täysin katkolla, ei enää edes huvita olla hyvä toiselle. pelottaa ettei me kestetä tätä, mutta eiköhän se tästä. Kun nyt aloittaisi vaikka siitä, ettei toisen lähellä olekaan yhtään hullumpaa.
ja keskimmäinen oli 1v 3kk. Siitä on kohta vuosi aikaa ja jotenkin siitä on selvitty. Arki sujuu kun molemmat on mukana. Yks neuvo oli jo aikasemmin johon yhdyn siis harrastakaa seksiä ! kyllä se siitä helpottaa itse ajattelen ainakin niin