Valtaosassa Euroopan maita korona kurissa, Suomessa tartunnat nousussa
https://www.ecdc.europa.eu/en/geographical-distribution-2019-ncov-cases
Väkilukuun suhteutettuna enää Irlannissa, UK:ssa, Alankomaissa, Ranskassa, Tanskassa, Ruotsissa, Belgiassa, Espanjassa, Portugalissa Italiassa, Romaniassa ja Puolassa on enemmän tartuntoja kahden viikon aikana kuin Suomessa.
Sellaiset maat kuten Norja, Viro, Slovakia, Slovenia, Islanti, Kreikka ym. ovat jo jättäneet koronan taakseen, Saksassa tilanne on hyvin kontrollissa ja jopa Ranska ja Espanja ovat saamassa tilanteen haltuun vaikka käyttävät kasvomaski-viruslinkoja.
Suomessa on sen sijaan mahdotonta saada haltuun tilannetta pääkaupunkiseudulla joka on Suomen ainoa viruspesäke. Muualla suurkaupungitkin alkavat olla koronapuhtaita, vaikkapa Hampurissa on enää muutamia tartuntoja vaikka kaupunki on roimasti isompi ja monipuolisempi kuin pikkuruinen Helsinki.
Onko kyse poliitikoista vai virkamiehistä vai molemmista? Joka tapauksessa Suomen suunta on hyvä laumasuojan kannalta
Yhteiskunta auki, korona nousuun!
Samaa voi ihailla myös HS:n uudesta tartuntalaskurista. "Tartunnat suhteessa väkilukuun"
Kommentit (22)
Johtuukohan tuo siitä, että muualla käytetään enemmän maskeja? Eikä ylimielisesti kokoonnuta puistoihin örveltämään?
Monessa muussa maassa ollaan avautumisessa oltu viime päiviin saakka vielä suunnilleen samalla tasolla kuin Suomessa on oltu tiukimmillaan. Katsotaan mikä on tilanne kun eri maissa on oltu kuukauden tai pari löysemmillä rajoituksilla, esim. ravintolat auki.
Vierailija kirjoitti:
Johtuukohan tuo siitä, että muualla käytetään enemmän maskeja? Eikä ylimielisesti kokoonnuta puistoihin örveltämään?
Tämä. Saksakin avattiin sillä ehdoin, että kansalaiset käyttäisivät maskeja - ja he käyttävät.
Suomi on vain sen verran juntti paikka, että ajatus on, ettei tähän katukuvaan sovi maskin käyttö.
Mutta miettikääpä, jos joka ikinen ihminen käyttäisi maskia. Jos olet oireeton kantaja, et tartuta jos pidät maskia. Väitän, että maskin käyttö + tietysti ihmisten järjen käytöllä (ei kokoonnuta örveltämään) tämä virus olisi täälläkin jo kukistettu, eikä tilastoissa kauhisteltaisi miten lievä nousu alkanut tartunnoissa olemaan.
Mistä päätellen tartunna ovqt nousussa? Ehkä niitä vaan löydetään enemmän. Eipä näy sairaalassa luvussa.

Et sitten ole nähnyt kuvia Ruotsista?
Käyttäkää maskeja julkisilla paikoilla.
Suomi on kuukauden Italiaa ja Espanjaa jäljessä tartunnoissa. Ruotsia pari viikkoa jäljessä. Mitä tartuntoihin tulee, niin tottahan niitä tulee lisää kun ihmiset alkavat liikkua ja kokoontua. Jokainen vähänkin oireileva tai altistusta epäilevä pitäisi testata rutiininomaisesti ainakin kahdesti (jos ensimmäinen testi negatiivinen).
Ranskasta oli kuva, jossa kahdella maski kunnolla, yhdellä ei lainkaan ja yhdellä peitti vain suun. Siinä mallia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtuukohan tuo siitä, että muualla käytetään enemmän maskeja? Eikä ylimielisesti kokoonnuta puistoihin örveltämään?
Tämä. Saksakin avattiin sillä ehdoin, että kansalaiset käyttäisivät maskeja - ja he käyttävät.
Suomi on vain sen verran juntti paikka, että ajatus on, ettei tähän katukuvaan sovi maskin käyttö.
Mutta miettikääpä, jos joka ikinen ihminen käyttäisi maskia. Jos olet oireeton kantaja, et tartuta jos pidät maskia. Väitän, että maskin käyttö + tietysti ihmisten järjen käytöllä (ei kokoonnuta örveltämään) tämä virus olisi täälläkin jo kukistettu, eikä tilastoissa kauhisteltaisi miten lievä nousu alkanut tartunnoissa olemaan.
Tottakai käyttävät kun käyttämättä jättämisestä saa sakkoja. Muissa maissa ei ole suosituksia ja aneluja, tai että "käyttäisivät". On selkeästi ohjeet ja säännöt. Kun niitä maskeja on pakko käyttää niin niitä käytetään, muuten saat sakot eikä leipuri myy sulle brötcheniä.
Vierailija kirjoitti:
Mistä päätellen tartunna ovqt nousussa? Ehkä niitä vaan löydetään enemmän. Eipä näy sairaalassa luvussa.
Eihän se vielä näy sairaalan luvuissa, koska vanhat tartunnat ovat jo parantumaan päin, joten luvut sairaalassa ja teholla vielä laskevat.
Jos nousua ei saada katkaistua, näkyy osastoilla muutaman viikon kuluessa, kun tartunnan saaneet tai osa heistä alkaa sairastua vakavammin, kun tauti heissä etenee.
Suomi avasi koulut ilman tarkempia turvarajoituksia ja sen jälkeen suurin osa ihmisistä lakkasi varomasta mitään.
Hyvä kehitys kaatui juuri koulupäätökseen, koska se vaikutti yleiseen ilmapiiriin ja loi mielikuvan, että nyt on turvallista.

Onneksi ravinotoloiden, museoiden, huvipuistojen jne. avaamisella ei tietenkään ole vastaavia vaikutuksia ihmisten asenteisiin...

No niiden avaaminen tulee olemaan viimeinen naula arkun kanteen. Tästä eteenpäin se on jyrkkää alamäkeä, kun sosiaaliset siideriperhoset eivät kestä kahta kuukautta kauempaa omassa kodissaan.
Noh, kesällä on kivaa sairastaa potentiaalisesti tappavaa kulkutautia.

Niin, odotetaan taas se kuuluisat kaksi viikkoa niin johan ruumisröykkiöt taas alkavat kasaantua pihoille ja kaduille.

Toivotaan pahinta ja pelätään parasta.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole nousussa. Ei ainakaan vielä ja toivottavasti ei nyt leviäkään kun ihmiset alkoivat liikkua.
On nousussa viikkovertailun mukaan.
Koronaviruksen vaikutukset Suomessa
Tartunnat
yhteensä
6 885
Tuoreimmat
7 päivää
▲286
Edeltävät
7 päivää
219
Kuolleet
318
▲10
8
En ymmärrä, miksi täällä ei voitu suositella maskeja. Miksi viruksen halutaan leviävän?
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi täällä ei voitu suositella maskeja. Miksi viruksen halutaan leviävän?
Hallituksen kannatus on noussut koronan johdosta. Eiväthän he halua päästä siitä eroon.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi täällä ei voitu suositella maskeja. Miksi viruksen halutaan leviävän?
Koska jollakulla epidemioita tutkivalla lääkärillä on joku hypoteesi, jota hän viimeinkin pääsee tutkimaan isossa mittakaavassa.
Ei tällaisia mahdollisuuksia tarjota edes joka sukupolvi näille sosiopaateille, joille oma ura ja tutkimus on ihmisten henkiä ja terveyttä tärkeämpiä.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi täällä ei voitu suositella maskeja. Miksi viruksen halutaan leviävän?
Koska linja on ollut se että vain tieteellisesti tehokkaiksi todettuja keinoja käytetään. Vaikka kuinka ihmiset kokisivat maskit tehokkaiksi niin tutkimuksissa tavallisten ihmisten maskien käyttö ei ole vähentänyt hengitystieinfektioiden määrää. Esim. Aasiassa maskeja käytetään yleisesti ihan normaaleina aikoina ja flunssat jylläävät siellä ihan vastaavasti kuin muuallakin. Erityistä vaikutusta tartuntoihin ei ole havaittu.