Perintöriidat

Tuollaisesta ei kukaan oikeuteen vedä, kunhan uhkailee.

Syyttäjä ei aloita tällaisesta oikeusjuttua.

Maksaa hirvittävästi ja oikeuslaitoksella on vakavampiakin juttuja hoidettavana.

Sellainen ihminen haastaa toiset oikeuteen ”vanhojen tavaroiden tähden”, joka kokee, että häntä on kohdeltu pahasti ja syvästi väärin. Joko nyt perinnönjaossa tai ehkä jo aikaisemmin perittävien eläessä.

Tältä pohjalta on mahdoton sanoa, onko oikeudellisia perusteita vai ei - jos ap ei ole kuolinpesässä osallisena, hän tuskin tietää kaikkea ja jos on, hän ei välttämättä silti kykene näkemään tai myöntämään kaikkea tapahtuvaa.

Sen sanoisin, että olisi hyvä opetella näkemään asioita muidenkin kannalta. olennainen kysymys ei siksi välttämättä ole, onko jollakulla oikeudellisia perusteita johonkin, vaan miksi hän tuntee itseään kohdellun epäoikeudenmukaisesti?

Kun on tavaroista kyse niitä ei huomioida edes perunkirjoituksessa, ellei kyse ole Rembranteista ja arvokoruista. Niiden hinnat pitäisi keikkua kymmenissä tuhansissa. Onko sellaisia irtaimistossa?

Yleensä toimivin tapa on jakaa irtaimisto kaikkien kanssa yhdessä niin moneen kasaan kuin on ottajia. Ne voidaan joko arpoa kuka saa minkäkin kasan tai sopia, että MIrkku ottaa tuon kasan ja Ville toisen kasan. Silloin kaikkia on kuunneltu. Se, että kukin saa ottaa mitä haluaa ei ole erityisen viisasta. Sillä saa aina riitaa ja katkeruutta aikaiseksi, Kaikki elämän ajalla kertyneet katkeruuden sisarparvessa nousevat tavaroiden myötä esille.

Oikeuteen saa haastaa, mutta ensin riitatilannetta selvitellään juristien voimin (200-300e/h/juristi).  Sitten odotellaan oikeuskäsittely vuodesta kahteen. Yleensä määrätään pesänselvittäjä noin 10 000 euroa per keikka, joka taas kestää oman aikansa. Näin ollen tässäkin tapauksessa täytyy varata aikaa ja rahaa, jotta pari kaatispaikkatavaraa jaetaan oikeudenmukaisesti. Siihen pitää laskea kuolinpesän kulut, mitä siis kuluu kiinteistön lämmittämiseen yms. 

Joten onko yksi sisaruksista valmis tähän?

Jos jako on suoritettu, että on saanut ottaa mitä haluaa niin ei myöhemmin voi alkaa enää valittamaan. Onko tämä ihminen muistanut jonkun lipaston tai keinutuolin olemassaolon. Enää myöhäistä parkua.

Vierailija kirjoitti:

Sellainen ihminen haastaa toiset oikeuteen ”vanhojen tavaroiden tähden”, joka kokee, että häntä on kohdeltu pahasti ja syvästi väärin. Joko nyt perinnönjaossa tai ehkä jo aikaisemmin perittävien eläessä.

Tältä pohjalta on mahdoton sanoa, onko oikeudellisia perusteita vai ei - jos ap ei ole kuolinpesässä osallisena, hän tuskin tietää kaikkea ja jos on, hän ei välttämättä silti kykene näkemään tai myöntämään kaikkea tapahtuvaa.

Sen sanoisin, että olisi hyvä opetella näkemään asioita muidenkin kannalta. olennainen kysymys ei siksi välttämättä ole, onko jollakulla oikeudellisia perusteita johonkin, vaan miksi hän tuntee itseään kohdellun epäoikeudenmukaisesti?

Täysin näin! Ne tunteet! Oma mummoni lupasi kultaisen kaulakorunsa jäävän aikanaan minulle. Hänen kuoltuaan se kuitenkin roikkui salamarakastumisen seurauksena uuden vaimon kaulalla. Koru ei edes miellyttänyt minua mitenkään, vaan sen ainoa arvo oli itselleni äärimmäisen rakkaan isoäitini muisto. Uusi vaimo oli kuitenkin aivan ihana ja rakas minulle, joten mielestäni "kuului" hänelle se koru.

Ja varmaankin samoin on myös "arvottomien" asioiden/esineiden kanssa. Yhdelle vanha piironki "homeineen" on kaikki mitä muistaa lapsuudesta, ehkä siinä pidettiin niitä mummon kutomia pitsiliinoja tai antiikkisia lautasia. Toiselle se taas edustaa polttokelpoista puutavaraa.

Vierailija kirjoitti:

Sellainen ihminen haastaa toiset oikeuteen ”vanhojen tavaroiden tähden”, joka kokee, että häntä on kohdeltu pahasti ja syvästi väärin. Joko nyt perinnönjaossa tai ehkä jo aikaisemmin perittävien eläessä.

Tältä pohjalta on mahdoton sanoa, onko oikeudellisia perusteita vai ei - jos ap ei ole kuolinpesässä osallisena, hän tuskin tietää kaikkea ja jos on, hän ei välttämättä silti kykene näkemään tai myöntämään kaikkea tapahtuvaa.

Sen sanoisin, että olisi hyvä opetella näkemään asioita muidenkin kannalta. olennainen kysymys ei siksi välttämättä ole, onko jollakulla oikeudellisia perusteita johonkin, vaan miksi hän tuntee itseään kohdellun epäoikeudenmukaisesti?

Yksi sisaruksistani heittäytyi hyvin hankalaksi perinnönjaossa ja viitteitä siitä, että hän on koko ikänsä tuntenut itsensä ulkopuoliseksi perheessä, on ollut läpi hänen ikänsä. Ilmeisesti on yllättävän yleistä, että perinnönjaossa tunne kärjistyy ja konkretisoituu. Ja onhan se usein viimeisin pesäero lapsuudenperheestä, voi olla ainoa tapa "voittaa" toiset, saada hyvitystä jostain tai kostaa jollekin.

No, tavarat jaettu suurinpiirtein sovussa. Lukuunottamatta paria esinettä, joista lopulta päästiin yhteisymmärykseen. Yhteensä jaettavia esineitä oli vajaa 100, joista suurin osa ei kellekään kelvannut

Mukaan ei kuulunut arvoesineitä tai koruja.

Ennemminkin vanhoja, rikkinäisiä apu ja seura lehtiä, kuluneet (ja rahallisesti arvottomat) huonekalut, astioita (ei arabiaa tai muuta arvokasta), pieniä koriste esineitä ynnä muuta.

Jos roskat olisi myyty, niistä olisi saatu korkeintaan 10e

En itsekään usko, että kys. Henkilöllä on rahkeita/rahaa/lopullista halua oikeisprosessiin, mutta hän tuhoas välit muuhun perheeseensä menettelemällä näin ja muut jäsenet pelkäävät että olisi.

Taidan itse tehdä testamentin omille lapsilleni etukäteen ja kirjoittaa tahtoni siitä kuka saa mitäkin. Perintöriidat on jotain niin järjetöntä.