Jäin suhteeseen, vaikka luotto meni

Jss.

Hei, otsikko kuulosti niin omalta elämältäni, että tulin kurkkaamaan.

Itselläni meni 3 vuoden suhteen jälkeen luottamus mieheen. Nyt olen useita kuukausia kipuillut tätä asiaa. Oon sitä mieltä ettei ole mitään järkeä jatkaa jos tilalle on tullut vaan epäluottamusta ja vihaa. Itselläni olisi kova halu saada haavat parannettua ja luotua taas uskoa tulevaan. Kärsin niin paljon siitä negatiivisesta paskasta mitä mieleni syöttää. Tuntuu kuitenkin että prosessi on hidas ja haluaisin mieheni panostavan 100 %sti siihen, että tilanne muuttuisi paremmaksi. Olemme nyt menossa pariterapiaan, sillä tuntuu että on pakko saada ulkopuolista tukea ja säännöllistä kannattelua asioille. Tuntuu välillä että mies kuvittelee että kun kerran vähän jutellaan ja hän on kokoajan halailemassa niin asiat korjaantuu... Itselläni on tilanteeseen liittyen niin monia kysymysmerkkejä ja vaikeita tunteita, että mies ei sitä millään voi putkiaivoillaan käsittää. Tuntuu että vaan vaaditaan ”antamaan anteeksi” ja ”olemaan kuin ennenkin” ilman että mun tunteille annetaan tilaa tai niistä oltaisiin edes kiinnostuneita :( Raivo, pettymys, epätoivo ja yksinäisyys on välillä niin saatanan suurta. Ja koska kyseessä on miehellekin henkilökohtainen asia, en pysty asiasta edes keskustelemaan kenenkään kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Hei, otsikko kuulosti niin omalta elämältäni, että tulin kurkkaamaan.

Itselläni meni 3 vuoden suhteen jälkeen luottamus mieheen. Nyt olen useita kuukausia kipuillut tätä asiaa. Oon sitä mieltä ettei ole mitään järkeä jatkaa jos tilalle on tullut vaan epäluottamusta ja vihaa. Itselläni olisi kova halu saada haavat parannettua ja luotua taas uskoa tulevaan. Kärsin niin paljon siitä negatiivisesta paskasta mitä mieleni syöttää. Tuntuu kuitenkin että prosessi on hidas ja haluaisin mieheni panostavan 100 %sti siihen, että tilanne muuttuisi paremmaksi. Olemme nyt menossa pariterapiaan, sillä tuntuu että on pakko saada ulkopuolista tukea ja säännöllistä kannattelua asioille. Tuntuu välillä että mies kuvittelee että kun kerran vähän jutellaan ja hän on kokoajan halailemassa niin asiat korjaantuu... Itselläni on tilanteeseen liittyen niin monia kysymysmerkkejä ja vaikeita tunteita, että mies ei sitä millään voi putkiaivoillaan käsittää. Tuntuu että vaan vaaditaan ”antamaan anteeksi” ja ”olemaan kuin ennenkin” ilman että mun tunteille annetaan tilaa tai niistä oltaisiin edes kiinnostuneita :( Raivo, pettymys, epätoivo ja yksinäisyys on välillä niin saatanan suurta. Ja koska kyseessä on miehellekin henkilökohtainen asia, en pysty asiasta edes keskustelemaan kenenkään kanssa.

Tutulta kuulostaa... mä huomaan jotenkin, että olen odottanut, että mies jotenkin "osoittaa" että häneen kannattaa olla vielä tuon jälkeen sitoutunut. Mutta ei ole osoittanut. Ei ole tehnyt kyllä mitään uutta, minkä vuoksi pitäisi tässä hetkessä epäillä luotettavuutta. Jotenkin vain tuntuu, etten ole saanut mitään henkistä hyvistystä tai korvausta aiemmasta passkasta ja ilman sitä mulla ei ole minkäänlaista halua olla miehelle hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei, otsikko kuulosti niin omalta elämältäni, että tulin kurkkaamaan.

Itselläni meni 3 vuoden suhteen jälkeen luottamus mieheen. Nyt olen useita kuukausia kipuillut tätä asiaa. Oon sitä mieltä ettei ole mitään järkeä jatkaa jos tilalle on tullut vaan epäluottamusta ja vihaa. Itselläni olisi kova halu saada haavat parannettua ja luotua taas uskoa tulevaan. Kärsin niin paljon siitä negatiivisesta paskasta mitä mieleni syöttää. Tuntuu kuitenkin että prosessi on hidas ja haluaisin mieheni panostavan 100 %sti siihen, että tilanne muuttuisi paremmaksi. Olemme nyt menossa pariterapiaan, sillä tuntuu että on pakko saada ulkopuolista tukea ja säännöllistä kannattelua asioille. Tuntuu välillä että mies kuvittelee että kun kerran vähän jutellaan ja hän on kokoajan halailemassa niin asiat korjaantuu... Itselläni on tilanteeseen liittyen niin monia kysymysmerkkejä ja vaikeita tunteita, että mies ei sitä millään voi putkiaivoillaan käsittää. Tuntuu että vaan vaaditaan ”antamaan anteeksi” ja ”olemaan kuin ennenkin” ilman että mun tunteille annetaan tilaa tai niistä oltaisiin edes kiinnostuneita :( Raivo, pettymys, epätoivo ja yksinäisyys on välillä niin saatanan suurta. Ja koska kyseessä on miehellekin henkilökohtainen asia, en pysty asiasta edes keskustelemaan kenenkään kanssa.

Tutulta kuulostaa... mä huomaan jotenkin, että olen odottanut, että mies jotenkin "osoittaa" että häneen kannattaa olla vielä tuon jälkeen sitoutunut. Mutta ei ole osoittanut. Ei ole tehnyt kyllä mitään uutta, minkä vuoksi pitäisi tässä hetkessä epäillä luotettavuutta. Jotenkin vain tuntuu, etten ole saanut mitään henkistä hyvistystä tai korvausta aiemmasta passkasta ja ilman sitä mulla ei ole minkäänlaista halua olla miehelle hyvä.

Tämä ap.

Hei siskot. Se luottamus ja arvostus ei tuu palaamaan. Tuhlaatte vain turhaan aikaanne ei sopivaan kumppaniin. Koettu on.

Vierailija kirjoitti:

Hei siskot. Se luottamus ja arvostus ei tuu palaamaan. Tuhlaatte vain turhaan aikaanne ei sopivaan kumppaniin. Koettu on.

Miten sait voimaa lähteä? ap

Vierailija kirjoitti:

Hei siskot. Se luottamus ja arvostus ei tuu palaamaan. Tuhlaatte vain turhaan aikaanne ei sopivaan kumppaniin. Koettu on.

Oon toisaalta sitä mieltä, että en jaksaisi taas aloittaa alusta jonkun kanssa. Kukaan ei ole täydellinen, ihmiset tekee virheitä. Tässäkään ei ole kyse siitä että mies olisi pannut toista vaan siitä, että salasi erään hänelle vaikean asian, joka olisi kuitenkin kuulunut jakaa kanssani ennen kuin homma alkoi mennä vakavaksi. Tavallaan kaipaisin nimenomaan VAHVISTUSTA sille, että luottamuksen eteen voi tehdä töitä, arvostukseen voi vaikuttaa. Muuten alkaa tuntua siltä että kaikki suhteet kaatuvat ekaan kriisiin. Aika usein kuitenkin erillisyyden ja yhteyden kysymykset , suhteen pelisäännöt ja arvot voivat aiheuttaa suhteessa törmäyksiä. Yritän olla realisti mutta haluaisin yrittää myös uskoa hyvään ja onnistumiseen. En tiedä, vaikeaa on. Tiedän että jotkut parit ovat selvinneet pettämisestäkin, miksei sitten muistakin asioista voisi selvitä? Etenkin kun uskon, että saamalla omille tunteille tilaa, pystyn paremmin käyttämään energiaa myös kumppanin ymmärtämiseen. Hänen tekonsa on järjellä selitettävissä, mutta se ei riitä ennen kuin olen saanut omat tunteeni kuulluksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei, otsikko kuulosti niin omalta elämältäni, että tulin kurkkaamaan.

Itselläni meni 3 vuoden suhteen jälkeen luottamus mieheen. Nyt olen useita kuukausia kipuillut tätä asiaa. Oon sitä mieltä ettei ole mitään järkeä jatkaa jos tilalle on tullut vaan epäluottamusta ja vihaa. Itselläni olisi kova halu saada haavat parannettua ja luotua taas uskoa tulevaan. Kärsin niin paljon siitä negatiivisesta paskasta mitä mieleni syöttää. Tuntuu kuitenkin että prosessi on hidas ja haluaisin mieheni panostavan 100 %sti siihen, että tilanne muuttuisi paremmaksi. Olemme nyt menossa pariterapiaan, sillä tuntuu että on pakko saada ulkopuolista tukea ja säännöllistä kannattelua asioille. Tuntuu välillä että mies kuvittelee että kun kerran vähän jutellaan ja hän on kokoajan halailemassa niin asiat korjaantuu... Itselläni on tilanteeseen liittyen niin monia kysymysmerkkejä ja vaikeita tunteita, että mies ei sitä millään voi putkiaivoillaan käsittää. Tuntuu että vaan vaaditaan ”antamaan anteeksi” ja ”olemaan kuin ennenkin” ilman että mun tunteille annetaan tilaa tai niistä oltaisiin edes kiinnostuneita :( Raivo, pettymys, epätoivo ja yksinäisyys on välillä niin saatanan suurta. Ja koska kyseessä on miehellekin henkilökohtainen asia, en pysty asiasta edes keskustelemaan kenenkään kanssa.

Tutulta kuulostaa... mä huomaan jotenkin, että olen odottanut, että mies jotenkin "osoittaa" että häneen kannattaa olla vielä tuon jälkeen sitoutunut. Mutta ei ole osoittanut. Ei ole tehnyt kyllä mitään uutta, minkä vuoksi pitäisi tässä hetkessä epäillä luotettavuutta. Jotenkin vain tuntuu, etten ole saanut mitään henkistä hyvistystä tai korvausta aiemmasta passkasta ja ilman sitä mulla ei ole minkäänlaista halua olla miehelle hyvä.

Mulla mies kyllä yrittää ja sanoo yrittävänsä kokoajan. Mutta tuntuu että yrittää olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja asenne on sellainen että kaiken pitäisi vaan palata ennalleen. Ei aloita itse oma-aloitteisesti keskusteluja aiheeseen liittyen mikä osoittaisi vastuullisuutta ja ymmärrystä sille, mitä joudun käymään läpi. Se herättää mussa kiukkua ja sit mua syyllistetään siitä kun en voi ”antaa anteeksi” tai ”unohtaa”. Miehen vakuuttelut ei tunnu hyvältä jos ne tulee mun kysymysten kautta. Jos naidaan niin se on ihan tyytyväinen ja kuvittelee että kaikki on hyvin eikä mun ajatuksista ja tunteista tarvitse kysyä. Siksi on helpompi olla ilman seksiä niin näkeepähän ainakin että en voi hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei, otsikko kuulosti niin omalta elämältäni, että tulin kurkkaamaan.

Itselläni meni 3 vuoden suhteen jälkeen luottamus mieheen. Nyt olen useita kuukausia kipuillut tätä asiaa. Oon sitä mieltä ettei ole mitään järkeä jatkaa jos tilalle on tullut vaan epäluottamusta ja vihaa. Itselläni olisi kova halu saada haavat parannettua ja luotua taas uskoa tulevaan. Kärsin niin paljon siitä negatiivisesta paskasta mitä mieleni syöttää. Tuntuu kuitenkin että prosessi on hidas ja haluaisin mieheni panostavan 100 %sti siihen, että tilanne muuttuisi paremmaksi. Olemme nyt menossa pariterapiaan, sillä tuntuu että on pakko saada ulkopuolista tukea ja säännöllistä kannattelua asioille. Tuntuu välillä että mies kuvittelee että kun kerran vähän jutellaan ja hän on kokoajan halailemassa niin asiat korjaantuu... Itselläni on tilanteeseen liittyen niin monia kysymysmerkkejä ja vaikeita tunteita, että mies ei sitä millään voi putkiaivoillaan käsittää. Tuntuu että vaan vaaditaan ”antamaan anteeksi” ja ”olemaan kuin ennenkin” ilman että mun tunteille annetaan tilaa tai niistä oltaisiin edes kiinnostuneita :( Raivo, pettymys, epätoivo ja yksinäisyys on välillä niin saatanan suurta. Ja koska kyseessä on miehellekin henkilökohtainen asia, en pysty asiasta edes keskustelemaan kenenkään kanssa.

Tutulta kuulostaa... mä huomaan jotenkin, että olen odottanut, että mies jotenkin "osoittaa" että häneen kannattaa olla vielä tuon jälkeen sitoutunut. Mutta ei ole osoittanut. Ei ole tehnyt kyllä mitään uutta, minkä vuoksi pitäisi tässä hetkessä epäillä luotettavuutta. Jotenkin vain tuntuu, etten ole saanut mitään henkistä hyvistystä tai korvausta aiemmasta passkasta ja ilman sitä mulla ei ole minkäänlaista halua olla miehelle hyvä.

Mulla mies kyllä yrittää ja sanoo yrittävänsä kokoajan. Mutta tuntuu että yrittää olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja asenne on sellainen että kaiken pitäisi vaan palata ennalleen. Ei aloita itse oma-aloitteisesti keskusteluja aiheeseen liittyen mikä osoittaisi vastuullisuutta ja ymmärrystä sille, mitä joudun käymään läpi. Se herättää mussa kiukkua ja sit mua syyllistetään siitä kun en voi ”antaa anteeksi” tai ”unohtaa”. Miehen vakuuttelut ei tunnu hyvältä jos ne tulee mun kysymysten kautta. Jos naidaan niin se on ihan tyytyväinen ja kuvittelee että kaikki on hyvin eikä mun ajatuksista ja tunteista tarvitse kysyä. Siksi on helpompi olla ilman seksiä niin näkeepähän ainakin että en voi hyvin.

Tutulta kuulostaa tuo sen teeskentely, että kaikki olisi ookoo. Samoin se, ettei mies oikein ymmärrä sitä, etten ole päässyt yli asiasta "vieläkään".Joskus kun olen ottanut puheeksi, on ärsyyntynyt siitä, että asiaan pitää palata. Enkä tosiaan jaksa vetää toista perässäni ja olla se, joka aina ottaa asiat puheeksi.

Meilläkin seksi on nollassa. Tosin mies oli se, jonka halut hiipui ensin. On aika herkkä mies sekissä ja ehkä vaistoaa sen, että suhtaudun nykyään seksiin hänen kanssaan "pelkkänä" seksinä. En päästä tunnetasolla lähelle silloinkaan.

Jos se luottamus on mennyt niin se on mennyt. Turha odotella ihmettä, jonka avulla kaikki paha pyyhkiytyy pois ja alkaa uusi uljas yhteinen tulevaisuus. Ongelmana on se, että teillä on vinoutunut dynamiikka suhteessa. Miehenhän se pitäisi pystyä osoittamaan, että on kaiken luottamuksen ja rakkauden arvoinen. Hänen pitäisi pystyä tsemppaamaan ja panostamaan suhteeseenne nyt vähintään 110%.

Jotenkin se käsitys mikä minulle tulee pettäviä miehiä sietävistä vaimoista, että ovat jotenkin läheisriippuvaisia reppanoita,  joilla ei ole kykyä pärjätä omillaan tai ajatella omilla aivoillaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos se luottamus on mennyt niin se on mennyt. Turha odotella ihmettä, jonka avulla kaikki paha pyyhkiytyy pois ja alkaa uusi uljas yhteinen tulevaisuus. Ongelmana on se, että teillä on vinoutunut dynamiikka suhteessa. Miehenhän se pitäisi pystyä osoittamaan, että on kaiken luottamuksen ja rakkauden arvoinen. Hänen pitäisi pystyä tsemppaamaan ja panostamaan suhteeseenne nyt vähintään 110%.

Jotenkin se käsitys mikä minulle tulee pettäviä miehiä sietävistä vaimoista, että ovat jotenkin läheisriippuvaisia reppanoita,  joilla ei ole kykyä pärjätä omillaan tai ajatella omilla aivoillaan.

Ei ole kyse ollut pettämisestä meillä. Läheisriippuvainen saatan jossain määrin olla, mutta siitä eroon pääsemiseen ei nimittely auta. -ap

Mitä järkeä? Ei edes seksiä ja silti yhdessä?

Eikö yksin olisi mukavampaa?

Mikä pitää yhdessä, rahako?

Kakkahattutäti kirjoitti:

Mitä järkeä? Ei edes seksiä ja silti yhdessä?

Eikö yksin olisi mukavampaa?

Mikä pitää yhdessä, rahako?

Ei raha. Olen taloudellisesti riippumaton miehestä. Joku tunnekoukkuhan tässä on kyseessä. Mahdollista on, että yksin olisi mukavampaa, mutta jotenkin vain pelkkä ajatus lähtemisestä satuttaa. -ap

Jokaisen parisuhteessa olevan pitää ymmärtää , että luottamus ja arvostus ansaitaan. Ja nimenomaan teoilla , ei sanoilla. Jos luottamus menee, se on ansaittava uudelleen ja harva ymmärtää tämän . Luottamus ei ole asia, jonka saa ilmaiseksi vaan sen eteen on tehtävä töitä.

Jos miehesi ei tätä ymmärrä, niin eipä se palautua voi vaikka itse haluaisit kuinka toiseen luottaa.

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen parisuhteessa olevan pitää ymmärtää , että luottamus ja arvostus ansaitaan. Ja nimenomaan teoilla , ei sanoilla. Jos luottamus menee, se on ansaittava uudelleen ja harva ymmärtää tämän . Luottamus ei ole asia, jonka saa ilmaiseksi vaan sen eteen on tehtävä töitä.

Jos miehesi ei tätä ymmärrä, niin eipä se palautua voi vaikka itse haluaisit kuinka toiseen luottaa.

Onhan se noinkin. Meillä vaikuttaa varmaan sekin, että on eri näkemys siitä, miten iso juttu se luottamuksen rikkonut asia oli. Miehestä se oli väärin tehty, muttei kuitenkaan suunnattoman suurta ( uskon myös, että suhtautuisi samoin, jos mä olisin tehnyt samoin). Mulle se oli melkein eron aihe, mutta päätin kuitenkin yrittää. Mutta tosiaan ehkä odotin, että mies olisi paremmin tajunnut, miten iso juttu se mulle oli. -ap

Mikä tämä niin suuria asia sit on? Jos ei pettämistä?

Vierailija kirjoitti:

Mikä tämä niin suuria asia sit on? Jos ei pettämistä?

Ei sillä ole merkitystä tämän ketjun kannalta. Miehen menneisyyteen liittyvä ja tapailuvaiheemme alkuun liittynyt asia, jonka hyväksyminen mulle vaikeaa. -ap

Kakkahattutäti kirjoitti:

Mitä järkeä? Ei edes seksiä ja silti yhdessä?

Eikö yksin olisi mukavampaa?

Mikä pitää yhdessä, rahako?

Mä en ole Ap vaan se toinen joka täällä avautuu. Meillä on seksiä välillä. Mutta sit loukkaannun siitä että mies tulee siitä niin tyytyväiseksi eikä ymmärrä miten paljon se itseltä vaatii päästää toinen lähelle. Haluaisin että hän tekisi enemmän töitä tunnetason yhteyden eteen, ilman että minä joudun aina aloittamaan keskustelut. Mikä sitten pitää yhdessä? No tiedätkö on tosi vaikea luopua rakkaudesta, unelmista, siitä kaikesta hyvästä mitä oli. Sitä odottaa että saisi takaisin ne tunteet mitä joskus oli. Kaipaa toista. Haluaa uskoa että tämä on kriisi josta voi selvitä. Ajatella että elämässä ja suhteessa nyt vaan voi tulla kaikenlaista ja ratkaisu ei voi olla joka kerta jss. Mulla on ollut aina periaate että en tee itseäni taloudellisesti miehestä riippuvaiseksi, joten siitä ei ole kyse. Ehkä just siksi että oon kyllä elämässäni oppinut mitä kaikkea voi tapahtua. Enkä koskaan haluaisi joutua jäämään suhteeseen talon tai toimeentulon takia. Mulla on yksi ero jo takana. Tää on tuntunut parhaimmalta ja sopivammalta ikinä ja varmaan siksi se pettymys ja katkeruus on niin kova, että luuli toisen olevan niin ”täydellinen”. Ja ei se saata*na sitten ollutkaan.

Kolikolla on myös kaksi puolta ja vaikka tässä asiassa olen se ”uhri” niin kun katsoo kokonaisuutta niin tiedän että myös hän on sietänyt paljon minulta, en ole todellakaan itsekään mikään täydellisyys. Mutta rehellinen olen ollut. En ole salannut tai jättänyt kertomatta tärkeitä asioita. Omaan arvopohjaani vedoten miehen teko on tosi tuomittava. Toisaalta, rehellisesti, hän on ottanut multa vastaan asioita mitä en ehkä itse olisi sietänyt.

Niin että vastauksena kysymykseen, täällä palstalla nämä parisuhde-caset on aina niin mustavalkoisia ja toiselle on aina helppo sanoa, että erotkaa. Ei se vaan käytännössä niin helppoa ole.

Vierailija kirjoitti:

Kakkahattutäti kirjoitti:

Mitä järkeä? Ei edes seksiä ja silti yhdessä?

Eikö yksin olisi mukavampaa?

Mikä pitää yhdessä, rahako?

Mä en ole Ap vaan se toinen joka täällä avautuu. Meillä on seksiä välillä. Mutta sit loukkaannun siitä että mies tulee siitä niin tyytyväiseksi eikä ymmärrä miten paljon se itseltä vaatii päästää toinen lähelle. Haluaisin että hän tekisi enemmän töitä tunnetason yhteyden eteen, ilman että minä joudun aina aloittamaan keskustelut. Mikä sitten pitää yhdessä? No tiedätkö on tosi vaikea luopua rakkaudesta, unelmista, siitä kaikesta hyvästä mitä oli. Sitä odottaa että saisi takaisin ne tunteet mitä joskus oli. Kaipaa toista. Haluaa uskoa että tämä on kriisi josta voi selvitä. Ajatella että elämässä ja suhteessa nyt vaan voi tulla kaikenlaista ja ratkaisu ei voi olla joka kerta jss. Mulla on ollut aina periaate että en tee itseäni taloudellisesti miehestä riippuvaiseksi, joten siitä ei ole kyse. Ehkä just siksi että oon kyllä elämässäni oppinut mitä kaikkea voi tapahtua. Enkä koskaan haluaisi joutua jäämään suhteeseen talon tai toimeentulon takia. Mulla on yksi ero jo takana. Tää on tuntunut parhaimmalta ja sopivammalta ikinä ja varmaan siksi se pettymys ja katkeruus on niin kova, että luuli toisen olevan niin ”täydellinen”. Ja ei se saata*na sitten ollutkaan.

Kolikolla on myös kaksi puolta ja vaikka tässä asiassa olen se ”uhri” niin kun katsoo kokonaisuutta niin tiedän että myös hän on sietänyt paljon minulta, en ole todellakaan itsekään mikään täydellisyys. Mutta rehellinen olen ollut. En ole salannut tai jättänyt kertomatta tärkeitä asioita. Omaan arvopohjaani vedoten miehen teko on tosi tuomittava. Toisaalta, rehellisesti, hän on ottanut multa vastaan asioita mitä en ehkä itse olisi sietänyt.

Niin että vastauksena kysymykseen, täällä palstalla nämä parisuhde-caset on aina niin mustavalkoisia ja toiselle on aina helppo sanoa, että erotkaa. Ei se vaan käytännössä niin helppoa ole.

Kyllä asiat pääsääntöisesti ovat pohjimmiltaan aika mustavalkoisia. Mielestäni otat turhaan syyn omaan niskaasi moittimalla omaa käytöstäsi, mutta ymmärrät varmaan että samalla otat vastuun miehesi pettämisestä. Kärjistämällä "koska olen niin kurja ihminen niin mieheni saa pettää minua" -Näinhän sinä viestit tästä - tosin vain eri sanoin.

Ei se tunnetason yhteys sieltä itsekseen tule, jos sitä ei alun alkaen ole ollut olemassa tai jos se on matkan varrella kadonnut. Miehesi taitaa ottaa sinut itsestäänselvyytenä ja hänen tunteensa sinua kohtaan eivät todennäköisesti ole niin syvät kuin olet kuvitellut.  Seksiä kun voi harrastaa ilman minkäänlaista tunnetason yhteyttä. Luulen, että miehesi ajattelee, että seksillä hän vaientaa epäilysi ja nostaa luottamusta häneen.

Keskusteluyhteytenne "jamasta" tulee heti mieleen, että voisiko miehellä olla yhä toinen suhde menossa?

Kun luottamus on rikottu niin se mitä teillä joskus oli- on virallisesti mitätöity. Parisuhteen perusrakenne on rakkaus ja luottamus.  Ilman kumpaakaan tekijää suhde ei ole hyvä tai onnellinen parisuhde.

Mikään elämässä ei ole pysyvää.  Ei pidä jumittua liiaksi menneisyyteen tai katsella tulevaisuuteen.  On elettävä tätä hetkeä. Se on ainoa mihin voit vaikuttaa.

Aiempi erosi on osa sinun historiaa, vaikka se on vaikuttanut sinun nykyiseen käsitykseesi elämästä ja parisuhteesta- se ei ennusta kuitenkaan tulevaisuuttasi. Kukaan ei pysty tietämään kuinka monta kertaa elämässä ero tulee eteen.

tuttuja tarinoita, miehen lompakon takia pakko jaksaa  kuitenkin