Lue keskustelun säännöt.
Muita naisia joita kukaan ei ole halunnut?
31.05.2020 |
En oikein tiedä mikä minussa on vikana, mutta olen alkanut kokea että kukaan ei ole koskaan oikeasti halunnut minua. Kukaan ei ole yrittänyt minua kunnolla, jos joku vähän jotain yrittää niin kaikkoavat todella helposti hyvä että kerkeän edes suuta avata. Sitten kun olen itse yrittänyt niin minut on torjuttu tai sitten vajaa vuoden tapailun jälkeen jätetty.
En ymmärrä mitä teen väärin. Tuntuu että monilla naisilla miehet oikeasti yrittävät kunnolla, mutta minulla ei.
Olen yrittänyt myös kehittää itseäni ja olla naisellisempi, mutta ei ole hirveästi auttanut ja tää panostus alkaa tuntua melkeen säälittävältä vaikka toisaalta koen olevani oma itseni.
Tuntuu että joidenkin naisten ei tarvitse tehdä yhtään mitään ja silti saavat huomiota ja iskuyrityksiä.
En ole edes koskaan ollut treffeillä.
Ulkonäöllisesti olen ihan nätti, on ainakin sen verran kehuttu. Kroppa ei ole koskaan ollut erityisen hyvä, normaalipainoinen olen kuitenkin ollut suurimman osan elämästä, tällä hetkellä keikkuu kuitenkin ylipainon rajoilla.
Johtuneeko se sitten tuosta kropasta, olen aina inhonnut sitä. Masentavaa.
Kommentit (593)
Minuakaan ei kukaan koskaan halunnut. Ja sen huomasi jo ala-asteella. Muut tytöt saivat ”leikkipoikaystäviä” joka viikko ja pusuhipassa pusuja, minua ei lähestynyt vapaaehtoisesti yksikään poika.
Epäilen, että suurin syy on yksinkertaisesti ruma naamani sekä näin vanhempana myös vääränmallinen vartalo. Olen vain 165 cm pitkä, minulla ei ole juuri mitään pigmenttiä kasvoissani. Maantienharmaat ripset ja kulmakarvat. Ohuet huulet ja pieni suu. Kaksoisleuka. Pienet syvälle kalloon painuneet silmät. Vyötärö mallia suora ja leveä lankku ja nyt lihavana (voi kyllä olen nykyään rehellisesti ylipainoinenkin) mallia leveä alavatsamakkaralla ja selkäläskeillä kuorrutettuna. Joka tapauksessa painoin kuitenkin nuorempana koko ajan 56-64 kg välillä, eikä ketään (kunnollista) kiinnostanut lähestyä minua paitsi kerran kun olin hoikimmillani yksi känniläinen oikein jahtasi koko yön.
Sain kuitenkin lopulta ns. väkisin jahtaamalla itselleni parisuhteen ja toisenkin. Ensimmäinen meinasi päättyä jo alkuunsa, kun miehen kiinnostus ei vain riittänyt. Selitteli jotain, että en ole samanlainen kuin kavereidensa naiset ja että olisi parempi olla vain kavereita, kun ei nyt sitten rakastakaan minua, vaikka niin alussa väitti (tajusin myöhemmin, että olin kerjännyt rakkaudentunnustusta itse). Suorastaan hyperventiloin ja sairastuin miltei mielenterveydeltäni, kun sain kuulla tämän tunnustuksen poikaystävältäni herkässä 20-vuoden iässä. Yritin keksiä kaikki keinot, kuinka saisin miehen takaisin poikaystäväkseni, sillä tosissani luulin, että elämäni on ohi, jos en saa pitää sitä miestä. En suostunut uskomaan sanaakaan hänen puheistaan. Uskottelin itselleni, että hän puhuu vain paskaa ja oikeasti olen hänen elämänsä nainen. Suhdetta jatkui sitten jostain kumman syystä lähes kuusi vuotta. Osa mentiin etäsuhteena, mutta asuimme myös yhdessä. Mies jopa kiintyi minuun. Hän alkoi kai uskomaan, ettei kelpaisi kellekään muulle itsekään. Muistan, kuinka hän monesti kertoi minulle, ettei meitä kahta kukaan muu varmaan edes haluaisi, koska tiedämme itsekin ettemme ole malleja.
Onneksi pääsin tästä toksisesta suhteesta eroon tavattuani toisen miehen, jota pakkomielteisesti aloin jahdata. Tajusin toisen miehen myötä, ettei tuo ensimmäinen ollut muuta kuin järjettömän iso virhe. Mutta niin taisi olla tämä toinenkin.
Ensimmäisen suhteen karikot toistuivat lähes identtisesti myös tämän toisen miehen kanssa. Yhtäkkiä n. parin kuukauden tapailun/seurustelun jälkeen hän totesi minulle, ettei hänellä ole valitettavasti tunteita minua kohtaan. Kävi myös ilmi, että koko ajan oli ollut toinen, minua paljon kiinnostavampi nainen, kiikarissa. Halusi pysyä vain ystävinä. Tästä taas sekosin täysin ja jollain uskomattomalla manipulaation voimalla sain miehen vakuuttuneeksi siitä, ettei tämän suhteen tarvinnut olla vielä ohi.
En kyllä tiedä, miksi olemme edelleen yhdessä. Mitään seksuaalista huomiota en saa mieheltäni juuri koskaan, enkä varsinkaan enää nyt, kun olen vähän lihonut. Ei kukkia, ei lahjoja, ei spontaaneja rakkaudentunnustuksia. Kyllä mies varmasti minusta välittää, mutta seksuaalisella tasolla tuskin on välittänyt juuri koskaan. Hän on minulle sanonutkin että tämä suhde oli hänelle ns. järkivalinta.
Olen nyt päättänyt, että elän tämän asian kanssa ja jos joku päivä eroamme, niin en enää koskaan aio yrittää yhtään miestä. En katso enää kehenkään päin seksi mielessä. En edes ajattele parisuhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minuakaan ei kukaan koskaan halunnut. Ja sen huomasi jo ala-asteella. Muut tytöt saivat ”leikkipoikaystäviä” joka viikko ja pusuhipassa pusuja, minua ei lähestynyt vapaaehtoisesti yksikään poika.
Epäilen, että suurin syy on yksinkertaisesti ruma naamani sekä näin vanhempana myös vääränmallinen vartalo. Olen vain 165 cm pitkä, minulla ei ole juuri mitään pigmenttiä kasvoissani. Maantienharmaat ripset ja kulmakarvat. Ohuet huulet ja pieni suu. Kaksoisleuka. Pienet syvälle kalloon painuneet silmät. Vyötärö mallia suora ja leveä lankku ja nyt lihavana (voi kyllä olen nykyään rehellisesti ylipainoinenkin) mallia leveä alavatsamakkaralla ja selkäläskeillä kuorrutettuna. Joka tapauksessa painoin kuitenkin nuorempana koko ajan 56-64 kg välillä, eikä ketään (kunnollista) kiinnostanut lähestyä minua paitsi kerran kun olin hoikimmillani yksi känniläinen oikein jahtasi koko yön.
Sain kuitenkin lopulta ns. väkisin jahtaamalla itselleni parisuhteen ja toisenkin. Ensimmäinen meinasi päättyä jo alkuunsa, kun miehen kiinnostus ei vain riittänyt. Selitteli jotain, että en ole samanlainen kuin kavereidensa naiset ja että olisi parempi olla vain kavereita, kun ei nyt sitten rakastakaan minua, vaikka niin alussa väitti (tajusin myöhemmin, että olin kerjännyt rakkaudentunnustusta itse). Suorastaan hyperventiloin ja sairastuin miltei mielenterveydeltäni, kun sain kuulla tämän tunnustuksen poikaystävältäni herkässä 20-vuoden iässä. Yritin keksiä kaikki keinot, kuinka saisin miehen takaisin poikaystäväkseni, sillä tosissani luulin, että elämäni on ohi, jos en saa pitää sitä miestä. En suostunut uskomaan sanaakaan hänen puheistaan. Uskottelin itselleni, että hän puhuu vain paskaa ja oikeasti olen hänen elämänsä nainen. Suhdetta jatkui sitten jostain kumman syystä lähes kuusi vuotta. Osa mentiin etäsuhteena, mutta asuimme myös yhdessä. Mies jopa kiintyi minuun. Hän alkoi kai uskomaan, ettei kelpaisi kellekään muulle itsekään. Muistan, kuinka hän monesti kertoi minulle, ettei meitä kahta kukaan muu varmaan edes haluaisi, koska tiedämme itsekin ettemme ole malleja.
Onneksi pääsin tästä toksisesta suhteesta eroon tavattuani toisen miehen, jota pakkomielteisesti aloin jahdata. Tajusin toisen miehen myötä, ettei tuo ensimmäinen ollut muuta kuin järjettömän iso virhe. Mutta niin taisi olla tämä toinenkin.
Ensimmäisen suhteen karikot toistuivat lähes identtisesti myös tämän toisen miehen kanssa. Yhtäkkiä n. parin kuukauden tapailun/seurustelun jälkeen hän totesi minulle, ettei hänellä ole valitettavasti tunteita minua kohtaan. Kävi myös ilmi, että koko ajan oli ollut toinen, minua paljon kiinnostavampi nainen, kiikarissa. Halusi pysyä vain ystävinä. Tästä taas sekosin täysin ja jollain uskomattomalla manipulaation voimalla sain miehen vakuuttuneeksi siitä, ettei tämän suhteen tarvinnut olla vielä ohi.
En kyllä tiedä, miksi olemme edelleen yhdessä. Mitään seksuaalista huomiota en saa mieheltäni juuri koskaan, enkä varsinkaan enää nyt, kun olen vähän lihonut. Ei kukkia, ei lahjoja, ei spontaaneja rakkaudentunnustuksia. Kyllä mies varmasti minusta välittää, mutta seksuaalisella tasolla tuskin on välittänyt juuri koskaan. Hän on minulle sanonutkin että tämä suhde oli hänelle ns. järkivalinta.
Olen nyt päättänyt, että elän tämän asian kanssa ja jos joku päivä eroamme, niin en enää koskaan aio yrittää yhtään miestä. En katso enää kehenkään päin seksi mielessä. En edes ajattele parisuhteita.
Kauhea tekstiseinä paskaa, jonka voi tiivistää sanomalla, että sinua on miehet halunneet, mutta et ole ollut tyytyväinen miehiin joita saat ja joita ansaitset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakaan ei kukaan koskaan halunnut. Ja sen huomasi jo ala-asteella. Muut tytöt saivat ”leikkipoikaystäviä” joka viikko ja pusuhipassa pusuja, minua ei lähestynyt vapaaehtoisesti yksikään poika.
Epäilen, että suurin syy on yksinkertaisesti ruma naamani sekä näin vanhempana myös vääränmallinen vartalo. Olen vain 165 cm pitkä, minulla ei ole juuri mitään pigmenttiä kasvoissani. Maantienharmaat ripset ja kulmakarvat. Ohuet huulet ja pieni suu. Kaksoisleuka. Pienet syvälle kalloon painuneet silmät. Vyötärö mallia suora ja leveä lankku ja nyt lihavana (voi kyllä olen nykyään rehellisesti ylipainoinenkin) mallia leveä alavatsamakkaralla ja selkäläskeillä kuorrutettuna. Joka tapauksessa painoin kuitenkin nuorempana koko ajan 56-64 kg välillä, eikä ketään (kunnollista) kiinnostanut lähestyä minua paitsi kerran kun olin hoikimmillani yksi känniläinen oikein jahtasi koko yön.
Sain kuitenkin lopulta ns. väkisin jahtaamalla itselleni parisuhteen ja toisenkin. Ensimmäinen meinasi päättyä jo alkuunsa, kun miehen kiinnostus ei vain riittänyt. Selitteli jotain, että en ole samanlainen kuin kavereidensa naiset ja että olisi parempi olla vain kavereita, kun ei nyt sitten rakastakaan minua, vaikka niin alussa väitti (tajusin myöhemmin, että olin kerjännyt rakkaudentunnustusta itse). Suorastaan hyperventiloin ja sairastuin miltei mielenterveydeltäni, kun sain kuulla tämän tunnustuksen poikaystävältäni herkässä 20-vuoden iässä. Yritin keksiä kaikki keinot, kuinka saisin miehen takaisin poikaystäväkseni, sillä tosissani luulin, että elämäni on ohi, jos en saa pitää sitä miestä. En suostunut uskomaan sanaakaan hänen puheistaan. Uskottelin itselleni, että hän puhuu vain paskaa ja oikeasti olen hänen elämänsä nainen. Suhdetta jatkui sitten jostain kumman syystä lähes kuusi vuotta. Osa mentiin etäsuhteena, mutta asuimme myös yhdessä. Mies jopa kiintyi minuun. Hän alkoi kai uskomaan, ettei kelpaisi kellekään muulle itsekään. Muistan, kuinka hän monesti kertoi minulle, ettei meitä kahta kukaan muu varmaan edes haluaisi, koska tiedämme itsekin ettemme ole malleja.
Onneksi pääsin tästä toksisesta suhteesta eroon tavattuani toisen miehen, jota pakkomielteisesti aloin jahdata. Tajusin toisen miehen myötä, ettei tuo ensimmäinen ollut muuta kuin järjettömän iso virhe. Mutta niin taisi olla tämä toinenkin.
Ensimmäisen suhteen karikot toistuivat lähes identtisesti myös tämän toisen miehen kanssa. Yhtäkkiä n. parin kuukauden tapailun/seurustelun jälkeen hän totesi minulle, ettei hänellä ole valitettavasti tunteita minua kohtaan. Kävi myös ilmi, että koko ajan oli ollut toinen, minua paljon kiinnostavampi nainen, kiikarissa. Halusi pysyä vain ystävinä. Tästä taas sekosin täysin ja jollain uskomattomalla manipulaation voimalla sain miehen vakuuttuneeksi siitä, ettei tämän suhteen tarvinnut olla vielä ohi.
En kyllä tiedä, miksi olemme edelleen yhdessä. Mitään seksuaalista huomiota en saa mieheltäni juuri koskaan, enkä varsinkaan enää nyt, kun olen vähän lihonut. Ei kukkia, ei lahjoja, ei spontaaneja rakkaudentunnustuksia. Kyllä mies varmasti minusta välittää, mutta seksuaalisella tasolla tuskin on välittänyt juuri koskaan. Hän on minulle sanonutkin että tämä suhde oli hänelle ns. järkivalinta.
Olen nyt päättänyt, että elän tämän asian kanssa ja jos joku päivä eroamme, niin en enää koskaan aio yrittää yhtään miestä. En katso enää kehenkään päin seksi mielessä. En edes ajattele parisuhteita.
Kauhea tekstiseinä paskaa, jonka voi tiivistää sanomalla, että sinua on miehet halunneet, mutta et ole ollut tyytyväinen miehiin joita saat ja joita ansaitset.
Millähän tavalla he ovat halunneet jos ovat hokeneet toiselle kuinka ei ole tunteita ja muut naiset kiikarissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakaan ei kukaan koskaan halunnut. Ja sen huomasi jo ala-asteella. Muut tytöt saivat ”leikkipoikaystäviä” joka viikko ja pusuhipassa pusuja, minua ei lähestynyt vapaaehtoisesti yksikään poika.
Epäilen, että suurin syy on yksinkertaisesti ruma naamani sekä näin vanhempana myös vääränmallinen vartalo. Olen vain 165 cm pitkä, minulla ei ole juuri mitään pigmenttiä kasvoissani. Maantienharmaat ripset ja kulmakarvat. Ohuet huulet ja pieni suu. Kaksoisleuka. Pienet syvälle kalloon painuneet silmät. Vyötärö mallia suora ja leveä lankku ja nyt lihavana (voi kyllä olen nykyään rehellisesti ylipainoinenkin) mallia leveä alavatsamakkaralla ja selkäläskeillä kuorrutettuna. Joka tapauksessa painoin kuitenkin nuorempana koko ajan 56-64 kg välillä, eikä ketään (kunnollista) kiinnostanut lähestyä minua paitsi kerran kun olin hoikimmillani yksi känniläinen oikein jahtasi koko yön.
Sain kuitenkin lopulta ns. väkisin jahtaamalla itselleni parisuhteen ja toisenkin. Ensimmäinen meinasi päättyä jo alkuunsa, kun miehen kiinnostus ei vain riittänyt. Selitteli jotain, että en ole samanlainen kuin kavereidensa naiset ja että olisi parempi olla vain kavereita, kun ei nyt sitten rakastakaan minua, vaikka niin alussa väitti (tajusin myöhemmin, että olin kerjännyt rakkaudentunnustusta itse). Suorastaan hyperventiloin ja sairastuin miltei mielenterveydeltäni, kun sain kuulla tämän tunnustuksen poikaystävältäni herkässä 20-vuoden iässä. Yritin keksiä kaikki keinot, kuinka saisin miehen takaisin poikaystäväkseni, sillä tosissani luulin, että elämäni on ohi, jos en saa pitää sitä miestä. En suostunut uskomaan sanaakaan hänen puheistaan. Uskottelin itselleni, että hän puhuu vain paskaa ja oikeasti olen hänen elämänsä nainen. Suhdetta jatkui sitten jostain kumman syystä lähes kuusi vuotta. Osa mentiin etäsuhteena, mutta asuimme myös yhdessä. Mies jopa kiintyi minuun. Hän alkoi kai uskomaan, ettei kelpaisi kellekään muulle itsekään. Muistan, kuinka hän monesti kertoi minulle, ettei meitä kahta kukaan muu varmaan edes haluaisi, koska tiedämme itsekin ettemme ole malleja.
Onneksi pääsin tästä toksisesta suhteesta eroon tavattuani toisen miehen, jota pakkomielteisesti aloin jahdata. Tajusin toisen miehen myötä, ettei tuo ensimmäinen ollut muuta kuin järjettömän iso virhe. Mutta niin taisi olla tämä toinenkin.
Ensimmäisen suhteen karikot toistuivat lähes identtisesti myös tämän toisen miehen kanssa. Yhtäkkiä n. parin kuukauden tapailun/seurustelun jälkeen hän totesi minulle, ettei hänellä ole valitettavasti tunteita minua kohtaan. Kävi myös ilmi, että koko ajan oli ollut toinen, minua paljon kiinnostavampi nainen, kiikarissa. Halusi pysyä vain ystävinä. Tästä taas sekosin täysin ja jollain uskomattomalla manipulaation voimalla sain miehen vakuuttuneeksi siitä, ettei tämän suhteen tarvinnut olla vielä ohi.
En kyllä tiedä, miksi olemme edelleen yhdessä. Mitään seksuaalista huomiota en saa mieheltäni juuri koskaan, enkä varsinkaan enää nyt, kun olen vähän lihonut. Ei kukkia, ei lahjoja, ei spontaaneja rakkaudentunnustuksia. Kyllä mies varmasti minusta välittää, mutta seksuaalisella tasolla tuskin on välittänyt juuri koskaan. Hän on minulle sanonutkin että tämä suhde oli hänelle ns. järkivalinta.
Olen nyt päättänyt, että elän tämän asian kanssa ja jos joku päivä eroamme, niin en enää koskaan aio yrittää yhtään miestä. En katso enää kehenkään päin seksi mielessä. En edes ajattele parisuhteita.
Kauhea tekstiseinä paskaa, jonka voi tiivistää sanomalla, että sinua on miehet halunneet, mutta et ole ollut tyytyväinen miehiin joita saat ja joita ansaitset.
Miten sinä määrittelet sen, kenet minä ansaitsen? Eli en ansaitse ketään, jos en halua miestä, joka on kanssani vain velvollisuudentunnosta tai siksi että kuvittelee ettei voi saada parempaa. En ole koskaan kuullut, että kukaan sanoo minua kauniiksi. Kukaan ei ole sanonut että haluaa minua jne. En ole koskaan saanut edes kukkakimppua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakaan ei kukaan koskaan halunnut. Ja sen huomasi jo ala-asteella. Muut tytöt saivat ”leikkipoikaystäviä” joka viikko ja pusuhipassa pusuja, minua ei lähestynyt vapaaehtoisesti yksikään poika.
Epäilen, että suurin syy on yksinkertaisesti ruma naamani sekä näin vanhempana myös vääränmallinen vartalo. Olen vain 165 cm pitkä, minulla ei ole juuri mitään pigmenttiä kasvoissani. Maantienharmaat ripset ja kulmakarvat. Ohuet huulet ja pieni suu. Kaksoisleuka. Pienet syvälle kalloon painuneet silmät. Vyötärö mallia suora ja leveä lankku ja nyt lihavana (voi kyllä olen nykyään rehellisesti ylipainoinenkin) mallia leveä alavatsamakkaralla ja selkäläskeillä kuorrutettuna. Joka tapauksessa painoin kuitenkin nuorempana koko ajan 56-64 kg välillä, eikä ketään (kunnollista) kiinnostanut lähestyä minua paitsi kerran kun olin hoikimmillani yksi känniläinen oikein jahtasi koko yön.
Sain kuitenkin lopulta ns. väkisin jahtaamalla itselleni parisuhteen ja toisenkin. Ensimmäinen meinasi päättyä jo alkuunsa, kun miehen kiinnostus ei vain riittänyt. Selitteli jotain, että en ole samanlainen kuin kavereidensa naiset ja että olisi parempi olla vain kavereita, kun ei nyt sitten rakastakaan minua, vaikka niin alussa väitti (tajusin myöhemmin, että olin kerjännyt rakkaudentunnustusta itse). Suorastaan hyperventiloin ja sairastuin miltei mielenterveydeltäni, kun sain kuulla tämän tunnustuksen poikaystävältäni herkässä 20-vuoden iässä. Yritin keksiä kaikki keinot, kuinka saisin miehen takaisin poikaystäväkseni, sillä tosissani luulin, että elämäni on ohi, jos en saa pitää sitä miestä. En suostunut uskomaan sanaakaan hänen puheistaan. Uskottelin itselleni, että hän puhuu vain paskaa ja oikeasti olen hänen elämänsä nainen. Suhdetta jatkui sitten jostain kumman syystä lähes kuusi vuotta. Osa mentiin etäsuhteena, mutta asuimme myös yhdessä. Mies jopa kiintyi minuun. Hän alkoi kai uskomaan, ettei kelpaisi kellekään muulle itsekään. Muistan, kuinka hän monesti kertoi minulle, ettei meitä kahta kukaan muu varmaan edes haluaisi, koska tiedämme itsekin ettemme ole malleja.
Onneksi pääsin tästä toksisesta suhteesta eroon tavattuani toisen miehen, jota pakkomielteisesti aloin jahdata. Tajusin toisen miehen myötä, ettei tuo ensimmäinen ollut muuta kuin järjettömän iso virhe. Mutta niin taisi olla tämä toinenkin.
Ensimmäisen suhteen karikot toistuivat lähes identtisesti myös tämän toisen miehen kanssa. Yhtäkkiä n. parin kuukauden tapailun/seurustelun jälkeen hän totesi minulle, ettei hänellä ole valitettavasti tunteita minua kohtaan. Kävi myös ilmi, että koko ajan oli ollut toinen, minua paljon kiinnostavampi nainen, kiikarissa. Halusi pysyä vain ystävinä. Tästä taas sekosin täysin ja jollain uskomattomalla manipulaation voimalla sain miehen vakuuttuneeksi siitä, ettei tämän suhteen tarvinnut olla vielä ohi.
En kyllä tiedä, miksi olemme edelleen yhdessä. Mitään seksuaalista huomiota en saa mieheltäni juuri koskaan, enkä varsinkaan enää nyt, kun olen vähän lihonut. Ei kukkia, ei lahjoja, ei spontaaneja rakkaudentunnustuksia. Kyllä mies varmasti minusta välittää, mutta seksuaalisella tasolla tuskin on välittänyt juuri koskaan. Hän on minulle sanonutkin että tämä suhde oli hänelle ns. järkivalinta.
Olen nyt päättänyt, että elän tämän asian kanssa ja jos joku päivä eroamme, niin en enää koskaan aio yrittää yhtään miestä. En katso enää kehenkään päin seksi mielessä. En edes ajattele parisuhteita.
Kauhea tekstiseinä paskaa, jonka voi tiivistää sanomalla, että sinua on miehet halunneet, mutta et ole ollut tyytyväinen miehiin joita saat ja joita ansaitset.
Miten sinä määrittelet sen, kenet minä ansaitsen? Eli en ansaitse ketään, jos en halua miestä, joka on kanssani vain velvollisuudentunnosta tai siksi että kuvittelee ettei voi saada parempaa. En ole koskaan kuullut, että kukaan sanoo minua kauniiksi. Kukaan ei ole sanonut että haluaa minua jne. En ole koskaan saanut edes kukkakimppua.
Miksi et jahdannut sellaista miestä, joka olisi ollut ikionnellinen kanssasi? Oliko ehkä komeita tai muuten parempia nämä miehet, jotka eivät ole kanssasi onnellisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
koomisetnaiset kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mielipide on että sun kannattaisi ehdottomasti panostaa kroppaan, se on naiselle ylivoimaisesti helpoin ja tehokkain keino nostaa omaa markkina-arvoa.
Rehellisesti sanottuna itse viehätyn vain hoikista tai urheilullisista vartaloista.
Voitaisko vihdoinkin alkaa irtaantumaan tästä myrkyllisestä miesten miellyttämisestä? Eräässä topassa meinaa nuori nainen ottaa kohta hengen itseltään jäätyään vaille huomiota.
Naiset! Noustaan vastarintaan. Me olemme vahvempia ihanina omina itsenämme emmekä kaipaa miehien asettamia markkina-arvoja ja almuja, joita he maksavat tästä näennäisestä markkina-statuksesta.
Kannustan nuoria naisia jättäytymään hetkeksi deittimarkkinoilta keskittyen lähinnä nyt itseensä. Parhaimmassa tapauksessa löydät itsellesi mieluisan alan tai muuten vain uuden suunnan.
Ole ihana nainen vailla murheita!Hieno voimaantumisfantasia. Sitten takaisin maan pinnalle:
Te, naiset, halusitte tasa-arvoa. Asiat joista te valitatte tässä, ovat sellaisia jotka ovat koskeneet miehiä iät ja ajat.
Itse asiassa miehen tilanne on vielä huonompi, koska pituus ratkaisee, eikä se ole muutettavissa. Mutta toki pitää olla myös roteva tai raamikas jotta nainen tuntisi olevansa turvassa, ja mieluusti ilman salia koska salilla ramppaava mies on turn-off. Matala ääni ja isot kädet, totta kai. Ja se intensiivinen katse.
Kunnianhimoa pitää olla, ja määrätietoisuutta. Rohkeutta ja aloitteellisuutta totta kai. Halua kamppailla naisesta, mikä mies se nyt on joka heti luovuttaa. Ja etenkin itsevarmuutta, mikä onkin helppoa nuorelle miehelle kun on pelkää ilmaa deittimarkkinoilla, nuorten naisten ollessa kuin poptähtiä.
Jos nyt naisille esitetään toivomus, tai miksei vaikka vaatimus, normaalipainosta joka oli normaalia vain pari vuosikymmentä sitten...niin se on aika helvetin vähäinen vaatimus verrattuna siihen mitä miehiltä on aina vaadittu. Nyt naiset saavat maista pientä osaa suorituspaineista jotka ovat aina koskeneet miehiä, ja heti alkaa valitus.
Vielä koomisempaa on se kuinka puhut nuorista naisista. Yksikään olento maan päällä ei ole niin etuoikeutettu deittimarkkinoilla kuin nuori nainen. Jo 15-vuotiaat pikkutytöt tietävät olevansa poikien halujen kohteita, eikä heidän tarvitse tehdä muuta kuin valkata koska ja kuka kelpaisi.
Jos naisillekin tulee paineita olla vastakkaisen sukupuolen mieleen, niin HYVÄ.
Kumma kyllä naisille ei koskaan haluttu kehittää mail-order huspand sivuja. Mistä arvelet tämän johtuvan? Miehille naiset ovat aina vain yhden klikkauksen päässä.
Tietääkseni nuo mail order sivut ovat Tinder ja muut vastaavat. Jompi kumpi maa pitää valita jos yhdessä halutaan olla. Kokeile itsekkin, koko maailma tarjolla.
Jos kotimaassa on miehille tarjolla "vaikeita miesmäisiä naisia", niin siihenhän tämä johti, että naiset etsitään ulkomailta.
Nämä Pohjoismaiset naiset ovat ihan oma lukunsa. Itseäni ne eivät kiinnosta, koska poikkeavat normaalista. Monesti en edes tunnista naiseksi kuin käsilaukusta. Yritä siinä sitten romantiikkaa... :(
Mistä lähtien Tinder on tarjonnut avioliitto paketteja takuulla? Mail-order bride sivuilla voidaan taata rahaa vastaan takuuvarma pariutuminen. Tinderistä lentää ulos tuollaisesta toiminnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemukseni mukaan useimmat miehet pitävät juuri normaalista kropasta, eli sellaisesta naisellisen pehmeästä, joka ei kuitenkaan ole lihava/ylipainoinen. Uskon että kroppasi on ok, mutta se ettet itse siitä pidä saattaa näkyä ulospäin. Itsevarmuus on seksikästä!
No enpä tiedä miten se muka näkyisi ulospäin kun en kroppaani normaalisti kuitenkaan ääneen kommentoi.
Itsetunto on sellainen joka hehkuu ihmisestä ulospäin, se näkyy siinä miten kantaa itsensä, miten suhtautuu muihin, miten liikkuu ja elää, miten reagoi asioihin ja ihmisiin. Yksittäiset sanat ei siitä kerro mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemukseni mukaan useimmat miehet pitävät juuri normaalista kropasta, eli sellaisesta naisellisen pehmeästä, joka ei kuitenkaan ole lihava/ylipainoinen. Uskon että kroppasi on ok, mutta se ettet itse siitä pidä saattaa näkyä ulospäin. Itsevarmuus on seksikästä!
No enpä tiedä miten se muka näkyisi ulospäin kun en kroppaani normaalisti kuitenkaan ääneen kommentoi.
Itsetunto on sellainen joka hehkuu ihmisestä ulospäin, se näkyy siinä miten kantaa itsensä, miten suhtautuu muihin, miten liikkuu ja elää, miten reagoi asioihin ja ihmisiin. Yksittäiset sanat ei siitä kerro mitään.
Sitten on kai peli menetetty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemukseni mukaan useimmat miehet pitävät juuri normaalista kropasta, eli sellaisesta naisellisen pehmeästä, joka ei kuitenkaan ole lihava/ylipainoinen. Uskon että kroppasi on ok, mutta se ettet itse siitä pidä saattaa näkyä ulospäin. Itsevarmuus on seksikästä!
No enpä tiedä miten se muka näkyisi ulospäin kun en kroppaani normaalisti kuitenkaan ääneen kommentoi.
Itsetunto on sellainen joka hehkuu ihmisestä ulospäin, se näkyy siinä miten kantaa itsensä, miten suhtautuu muihin, miten liikkuu ja elää, miten reagoi asioihin ja ihmisiin. Yksittäiset sanat ei siitä kerro mitään.
Sitten on kai peli menetetty.
Päinvastoin, itseään ja ajattelutapaansa voi kehittää koko elämän ajan. Kukaan ei ole näiltä osin tuomittu mihinkään, vaan aina voi oppia uusia tapoja katsoa maailmaa ja itseään. Se ei toki ole helppoa saati nopeaa, mutta on mahdollista. Itsekin olin nuorena hiljainen arka hiirulainen joka ei uskonut ansaitsevansa mitään hyvää. Nyt nelikymppisenä on aika rautainen itsetunto ja oikein kiva elämä. Ei ole ollut helppo tie ja on vaatinut kovasti töitä, mutta onneksi ihmisaivot on aika mukautuva kapistus ja huonoja ajattelumalleja on mahdollista korjata oikeaan suuntaan. Tsemppiä sinullekin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten koko elämä on pääsääntöisesti taistelua ja kilpailua kaikesta. Aika harva haluaa siihen naisen joka haastaa jatkuvasti mielipiteillään ja on eri mieltä. Huom! On eri asia esim. olla kiinnostunut samoista asioista ja esittää niistä mielenkiintoisia yhteneviä näkökulmia.
Mies ei halua puolisoa joka nolaa miehen ja itsensä. Ex-vaimoni oli tällainen. Hänellä oli jotain epärealistisia haaveita ja taisi feministin kärpänenkin puraista. Toki miehen tietysti piti kuitenkin maksaa yksin perheen eläminen.
Pitkälti näin.
Tämä on uranaisten miina.
Pääsääntöisesti nämä haluavat miehen josta on vastusta, ja suhteen joka muistuttaa sparrimatsia tiimikavereiden kesken. Muu ei käy, koska silloin mies olisi parisuhteessa "heikompi" osapuoli, mikä on naisille ehdoton ei.
Ongelma on siinä että nämä uranaiset tarjoavat haluamilleen uramiehille sitä mitä näillä on jo yli tarpeen. Nainen voi haluta miehen joka ylittää hänenkin kilpailuhenkisyytensä ja kyvykkyytensä, mutta se ei tarkoita sitä että mies haluaisi naisen joka alittaa hänen kilpailuhenkisyytensä ja kyvykkyytensä mahdollisimman pienellä marginaalilla.
Yleensä tällainen mies haluaa jotain muuta, ja se joku muu on puuttuva feminiinisyys.
Ongelma ei niinkään koska prismapariskuntia, koska kumpikaan ei ole ääripäässä. Mutta prismamies olisi uranaisen verrattuna köyhempi, vähemmän menestynyt, kunnianhimoinen ja määrätietoinen. Siksi vain alfa kelpaa.
Tässä menee siis sekaisin moderni tapa elää, ja vanhanaikainen tapa pariutua. Aina ne eivät sovi yhteen.
Stereotypisesti noin, mutta valitettavasti moni tavisnainenkin sortuu tuohon kun on luettu naistenlehdestä, että naisen pitää olla sanavalmis ja nokkela ja esittää mielipiteitään. Harva mies haluaa itseään nokkelamman naisen joka servaa sinut julkisesti illanistujaisissa.
Niinpä.
Ja jotka haluavat, niin harvemmin ovat näiden sanavalmiiden naisten mieleen. Sen miehen kun pitäisi lopussa servata nainen, kunnon sparrimatsin päätteeksi.
Aina on poikkeustapauksia, mutta pääsääntöisesti menestyvät naiset haluavat useammin sparrisuhdetta jossa puidaan työasioita ja uraa kotonakin. Tämä näkyy tilastoissa: (mitattuna ansiotasolla ja varallisuudella) menestyneimmät miehet ovat useimmin naimisissa, menestyneet naiset ovat useimmin sinkkuina.
Tämä kaikki sillä oletuksella että se nainen oikeasti on sanavalmis ja nokkela. Moni näistä naisista ei sitä ole; he ovat vain ilkeitä, sivistymättömiä ja sosiaalisesti kömpelöitä.
Vastaava miesjoukko on hyväkuntoiset, terveellisesti elävät, huolitellut, mutta hyvin kiltit ja vaatimattomat miehet. Naisiin tämä ei iske samalla tavalla kuin miehiin vastaavat ominaisuudet naisissa. Naiset haluavat enemmän voimaa, kilpailuhenkisyyttä ja särmää.
Itsekin kuulun tuohon mainitsemaani joukkoon, eli en todellakaan ole tässä arvostelemassa muita norsunluutornissa istuen. Kuvittelin joskus että nämä ominaisuudet tekisivät minusta ihan ok-tasoisen miehen joka varmaankin löytäisi elämänkumppanin jossain vaiheessa. Nykyään tiedän olevani pariutumispoolin pohjasakkaa jonka ei kannata haaveilla parisuhteesta, ellei sitten ole valmis tyytymään mihin tahansa. Ja tällä tarkoitan epäkiinnostavaa ja kanssani yhteensopimatonta naista joka olisi kanssani vain jostain käytännön syystä.
En usko että ketjun naisilla olisi yhtä huono tilanne, uskon kyllä että teillä on ihan hyvät mahdollisuudet löytää kunnollinen mies. Osa teistä vaikuttaa tekstien perusteella varsin mukaviltakin. Älkää siis luovuttako, ja vaikka olenkin sitä mieltä että kannattaa miettiä niitä speksilistoja uusiksi, huonosti kohtelevaan mieheen ei tietenkään kannata tyytyä.
Ja nyt niitä alapeukkuja. En halua kirjoitella tänne turhan tähden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten koko elämä on pääsääntöisesti taistelua ja kilpailua kaikesta. Aika harva haluaa siihen naisen joka haastaa jatkuvasti mielipiteillään ja on eri mieltä. Huom! On eri asia esim. olla kiinnostunut samoista asioista ja esittää niistä mielenkiintoisia yhteneviä näkökulmia.
Mies ei halua puolisoa joka nolaa miehen ja itsensä. Ex-vaimoni oli tällainen. Hänellä oli jotain epärealistisia haaveita ja taisi feministin kärpänenkin puraista. Toki miehen tietysti piti kuitenkin maksaa yksin perheen eläminen.
Pitkälti näin.
Tämä on uranaisten miina.
Pääsääntöisesti nämä haluavat miehen josta on vastusta, ja suhteen joka muistuttaa sparrimatsia tiimikavereiden kesken. Muu ei käy, koska silloin mies olisi parisuhteessa "heikompi" osapuoli, mikä on naisille ehdoton ei.
Ongelma on siinä että nämä uranaiset tarjoavat haluamilleen uramiehille sitä mitä näillä on jo yli tarpeen. Nainen voi haluta miehen joka ylittää hänenkin kilpailuhenkisyytensä ja kyvykkyytensä, mutta se ei tarkoita sitä että mies haluaisi naisen joka alittaa hänen kilpailuhenkisyytensä ja kyvykkyytensä mahdollisimman pienellä marginaalilla.
Yleensä tällainen mies haluaa jotain muuta, ja se joku muu on puuttuva feminiinisyys.
Ongelma ei niinkään koska prismapariskuntia, koska kumpikaan ei ole ääripäässä. Mutta prismamies olisi uranaisen verrattuna köyhempi, vähemmän menestynyt, kunnianhimoinen ja määrätietoinen. Siksi vain alfa kelpaa.
Tässä menee siis sekaisin moderni tapa elää, ja vanhanaikainen tapa pariutua. Aina ne eivät sovi yhteen.
Stereotypisesti noin, mutta valitettavasti moni tavisnainenkin sortuu tuohon kun on luettu naistenlehdestä, että naisen pitää olla sanavalmis ja nokkela ja esittää mielipiteitään. Harva mies haluaa itseään nokkelamman naisen joka servaa sinut julkisesti illanistujaisissa.
Niinpä.
Ja jotka haluavat, niin harvemmin ovat näiden sanavalmiiden naisten mieleen. Sen miehen kun pitäisi lopussa servata nainen, kunnon sparrimatsin päätteeksi.
Aina on poikkeustapauksia, mutta pääsääntöisesti menestyvät naiset haluavat useammin sparrisuhdetta jossa puidaan työasioita ja uraa kotonakin. Tämä näkyy tilastoissa: (mitattuna ansiotasolla ja varallisuudella) menestyneimmät miehet ovat useimmin naimisissa, menestyneet naiset ovat useimmin sinkkuina.
Tämä kaikki sillä oletuksella että se nainen oikeasti on sanavalmis ja nokkela. Moni näistä naisista ei sitä ole; he ovat vain ilkeitä, sivistymättömiä ja sosiaalisesti kömpelöitä.
Vastaava miesjoukko on hyväkuntoiset, terveellisesti elävät, huolitellut, mutta hyvin kiltit ja vaatimattomat miehet. Naisiin tämä ei iske samalla tavalla kuin miehiin vastaavat ominaisuudet naisissa. Naiset haluavat enemmän voimaa, kilpailuhenkisyyttä ja särmää.
Itsekin kuulun tuohon mainitsemaani joukkoon, eli en todellakaan ole tässä arvostelemassa muita norsunluutornissa istuen. Kuvittelin joskus että nämä ominaisuudet tekisivät minusta ihan ok-tasoisen miehen joka varmaankin löytäisi elämänkumppanin jossain vaiheessa. Nykyään tiedän olevani pariutumispoolin pohjasakkaa jonka ei kannata haaveilla parisuhteesta, ellei sitten ole valmis tyytymään mihin tahansa. Ja tällä tarkoitan epäkiinnostavaa ja kanssani yhteensopimatonta naista joka olisi kanssani vain jostain käytännön syystä.
En usko että ketjun naisilla olisi yhtä huono tilanne, uskon kyllä että teillä on ihan hyvät mahdollisuudet löytää kunnollinen mies. Osa teistä vaikuttaa tekstien perusteella varsin mukaviltakin. Älkää siis luovuttako, ja vaikka olenkin sitä mieltä että kannattaa miettiä niitä speksilistoja uusiksi, huonosti kohtelevaan mieheen ei tietenkään kannata tyytyä.
Ja nyt niitä alapeukkuja. En halua kirjoitella tänne turhan tähden.
Kirjoituksesi ilahdutti, ajattelin että siinäpä on mukavan ja fiksun oloinen mies ja mietin missäköhän kaltaisiisi voisi tutustua. Vaan tuo lopun alapeukku-itsesäälikommentti lässäytti koko homman. Ehkä ongelmasi ei ole kiltteys, vaan tyhjänpäiväinen itsesääli. Se on aika raskasta niin miehellä kuin naisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemukseni mukaan useimmat miehet pitävät juuri normaalista kropasta, eli sellaisesta naisellisen pehmeästä, joka ei kuitenkaan ole lihava/ylipainoinen. Uskon että kroppasi on ok, mutta se ettet itse siitä pidä saattaa näkyä ulospäin. Itsevarmuus on seksikästä!
No enpä tiedä miten se muka näkyisi ulospäin kun en kroppaani normaalisti kuitenkaan ääneen kommentoi.
Itsetunto on sellainen joka hehkuu ihmisestä ulospäin, se näkyy siinä miten kantaa itsensä, miten suhtautuu muihin, miten liikkuu ja elää, miten reagoi asioihin ja ihmisiin. Yksittäiset sanat ei siitä kerro mitään.
Sitten on kai peli menetetty.
Päinvastoin, itseään ja ajattelutapaansa voi kehittää koko elämän ajan. Kukaan ei ole näiltä osin tuomittu mihinkään, vaan aina voi oppia uusia tapoja katsoa maailmaa ja itseään. Se ei toki ole helppoa saati nopeaa, mutta on mahdollista. Itsekin olin nuorena hiljainen arka hiirulainen joka ei uskonut ansaitsevansa mitään hyvää. Nyt nelikymppisenä on aika rautainen itsetunto ja oikein kiva elämä. Ei ole ollut helppo tie ja on vaatinut kovasti töitä, mutta onneksi ihmisaivot on aika mukautuva kapistus ja huonoja ajattelumalleja on mahdollista korjata oikeaan suuntaan. Tsemppiä sinullekin!
Kyllä minä uskon että ansaitsen hyvää. Hiljainen olen siksi että en halua olla äänekäs muutenkaan, enemmän se tuntuu olevan muille ongelma kuin itselleni. Arkuus on taas joku alitajuinen reagointitapa joka on jäänyt kiusaamisesta tms.
Ei se ole niin auvoista olla nainen "jonka ei tarvitse tehdä yhtään mitään". Pakkien antaminen on myös kiusallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän nyt seksiin kelpaa kuka vain, rumakin nainen. Jopa meikäläinen olisi aina kelvannut mutta minua ei kiinnosta hyppely. Siis jos kerran haluat olla haluttu. Eri asia sitten jos haluat pysyvämmän suhteen. Siihen kelpaa vain harvat ja valitut ja nekin vain hetkeksi (avioerotilastoja jos lukee).
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän nyt seksiin kelpaa kuka vain, rumakin nainen. Jopa meikäläinen olisi aina kelvannut mutta minua ei kiinnosta hyppely. Siis jos kerran haluat olla haluttu. Eri asia sitten jos haluat pysyvämmän suhteen. Siihen kelpaa vain harvat ja valitut ja nekin vain hetkeksi (avioerotilastoja jos lukee).
Tarkoitinkin nimenomaan oikeasti haluttu, seksisuhteet nyt ei ole minkään arvoisia. Ainakaan itse en kaipaa niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten koko elämä on pääsääntöisesti taistelua ja kilpailua kaikesta. Aika harva haluaa siihen naisen joka haastaa jatkuvasti mielipiteillään ja on eri mieltä. Huom! On eri asia esim. olla kiinnostunut samoista asioista ja esittää niistä mielenkiintoisia yhteneviä näkökulmia.
Mies ei halua puolisoa joka nolaa miehen ja itsensä. Ex-vaimoni oli tällainen. Hänellä oli jotain epärealistisia haaveita ja taisi feministin kärpänenkin puraista. Toki miehen tietysti piti kuitenkin maksaa yksin perheen eläminen.
Pitkälti näin.
Tämä on uranaisten miina.
Pääsääntöisesti nämä haluavat miehen josta on vastusta, ja suhteen joka muistuttaa sparrimatsia tiimikavereiden kesken. Muu ei käy, koska silloin mies olisi parisuhteessa "heikompi" osapuoli, mikä on naisille ehdoton ei.
Ongelma on siinä että nämä uranaiset tarjoavat haluamilleen uramiehille sitä mitä näillä on jo yli tarpeen. Nainen voi haluta miehen joka ylittää hänenkin kilpailuhenkisyytensä ja kyvykkyytensä, mutta se ei tarkoita sitä että mies haluaisi naisen joka alittaa hänen kilpailuhenkisyytensä ja kyvykkyytensä mahdollisimman pienellä marginaalilla.
Yleensä tällainen mies haluaa jotain muuta, ja se joku muu on puuttuva feminiinisyys.
Ongelma ei niinkään koska prismapariskuntia, koska kumpikaan ei ole ääripäässä. Mutta prismamies olisi uranaisen verrattuna köyhempi, vähemmän menestynyt, kunnianhimoinen ja määrätietoinen. Siksi vain alfa kelpaa.
Tässä menee siis sekaisin moderni tapa elää, ja vanhanaikainen tapa pariutua. Aina ne eivät sovi yhteen.
Stereotypisesti noin, mutta valitettavasti moni tavisnainenkin sortuu tuohon kun on luettu naistenlehdestä, että naisen pitää olla sanavalmis ja nokkela ja esittää mielipiteitään. Harva mies haluaa itseään nokkelamman naisen joka servaa sinut julkisesti illanistujaisissa.
Niinpä.
Ja jotka haluavat, niin harvemmin ovat näiden sanavalmiiden naisten mieleen. Sen miehen kun pitäisi lopussa servata nainen, kunnon sparrimatsin päätteeksi.
Aina on poikkeustapauksia, mutta pääsääntöisesti menestyvät naiset haluavat useammin sparrisuhdetta jossa puidaan työasioita ja uraa kotonakin. Tämä näkyy tilastoissa: (mitattuna ansiotasolla ja varallisuudella) menestyneimmät miehet ovat useimmin naimisissa, menestyneet naiset ovat useimmin sinkkuina.
Tämä kaikki sillä oletuksella että se nainen oikeasti on sanavalmis ja nokkela. Moni näistä naisista ei sitä ole; he ovat vain ilkeitä, sivistymättömiä ja sosiaalisesti kömpelöitä.
Vastaava miesjoukko on hyväkuntoiset, terveellisesti elävät, huolitellut, mutta hyvin kiltit ja vaatimattomat miehet. Naisiin tämä ei iske samalla tavalla kuin miehiin vastaavat ominaisuudet naisissa. Naiset haluavat enemmän voimaa, kilpailuhenkisyyttä ja särmää.
Itsekin kuulun tuohon mainitsemaani joukkoon, eli en todellakaan ole tässä arvostelemassa muita norsunluutornissa istuen. Kuvittelin joskus että nämä ominaisuudet tekisivät minusta ihan ok-tasoisen miehen joka varmaankin löytäisi elämänkumppanin jossain vaiheessa. Nykyään tiedän olevani pariutumispoolin pohjasakkaa jonka ei kannata haaveilla parisuhteesta, ellei sitten ole valmis tyytymään mihin tahansa. Ja tällä tarkoitan epäkiinnostavaa ja kanssani yhteensopimatonta naista joka olisi kanssani vain jostain käytännön syystä.
En usko että ketjun naisilla olisi yhtä huono tilanne, uskon kyllä että teillä on ihan hyvät mahdollisuudet löytää kunnollinen mies. Osa teistä vaikuttaa tekstien perusteella varsin mukaviltakin. Älkää siis luovuttako, ja vaikka olenkin sitä mieltä että kannattaa miettiä niitä speksilistoja uusiksi, huonosti kohtelevaan mieheen ei tietenkään kannata tyytyä.
Ja nyt niitä alapeukkuja. En halua kirjoitella tänne turhan tähden.
Kirjoituksesi ilahdutti, ajattelin että siinäpä on mukavan ja fiksun oloinen mies ja mietin missäköhän kaltaisiisi voisi tutustua. Vaan tuo lopun alapeukku-itsesäälikommentti lässäytti koko homman. Ehkä ongelmasi ei ole kiltteys, vaan tyhjänpäiväinen itsesääli. Se on aika raskasta niin miehellä kuin naisella.
Sepä harmillista. Alapeukkukommentin kun ptii olla koko tekstin kliimaksi.
Sanoisin sinulle lähes samaa. Vastauksesi toki ilahdutti, mutta haluaisin mainita ettei tämä ole todellakaan ensimmäinen kerta kun minua on kuvattu noilla sanoilla. Mukava, fiksu.
Lauseet kuten
"Olisit ihan unelmamies jollekin kivalle naiselle"
"Ellen olisi naimisissa, haluaisin seurustella sinun kanssasi"
"Miksen löytänyt sinun kaltaistasi miestä kun olin X ikäinen/sinkku"
"Jos nyt etsisin parisuhdetta, pyytäisin sinua ensimmäisenä treffeille"
...ovat tuttuakin tutumpia.
(oikeasti: jos kuulet näitä usein, olet pulassa mitä tulee parisuhteen löytämiseen)
Tuohon kuitenkin sisältyy romanttinen kuvitelma joka lämmittää kuin pissat housuissa. Nimittäin että jos on fiksu ja mukava, totta kai löytyy joku jonka kanssa on kemiaa. Tosiasiassa se kemia ei kuitenkaan ole niin yksilöllistä kuin haluttaisiin uskoa, vaan siihen liittyy tietyt maskuliiniset piirteet ja käytösmallit jotka ovat joissain miehissä vahvempia kuin toisissa.
Minä kuulun niihin jälkimmäisenä mainittuihin toisiin. Jos tapaisit minut, voisit hyvinkin ajatella että varmasti löydän parisuhteen. Jonkun kivan naisen kanssa.
En edes kehtaa sanoa kuinka vanha olen, mutta en ole koskaan ollut treffeillä tai suudellut. Neitsyt olen siis myös tietysti.
Kyllä meitä on, muttei tästä puhuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten koko elämä on pääsääntöisesti taistelua ja kilpailua kaikesta. Aika harva haluaa siihen naisen joka haastaa jatkuvasti mielipiteillään ja on eri mieltä. Huom! On eri asia esim. olla kiinnostunut samoista asioista ja esittää niistä mielenkiintoisia yhteneviä näkökulmia.
Mies ei halua puolisoa joka nolaa miehen ja itsensä. Ex-vaimoni oli tällainen. Hänellä oli jotain epärealistisia haaveita ja taisi feministin kärpänenkin puraista. Toki miehen tietysti piti kuitenkin maksaa yksin perheen eläminen.
Pitkälti näin.
Tämä on uranaisten miina.
Pääsääntöisesti nämä haluavat miehen josta on vastusta, ja suhteen joka muistuttaa sparrimatsia tiimikavereiden kesken. Muu ei käy, koska silloin mies olisi parisuhteessa "heikompi" osapuoli, mikä on naisille ehdoton ei.
Ongelma on siinä että nämä uranaiset tarjoavat haluamilleen uramiehille sitä mitä näillä on jo yli tarpeen. Nainen voi haluta miehen joka ylittää hänenkin kilpailuhenkisyytensä ja kyvykkyytensä, mutta se ei tarkoita sitä että mies haluaisi naisen joka alittaa hänen kilpailuhenkisyytensä ja kyvykkyytensä mahdollisimman pienellä marginaalilla.
Yleensä tällainen mies haluaa jotain muuta, ja se joku muu on puuttuva feminiinisyys.
Ongelma ei niinkään koska prismapariskuntia, koska kumpikaan ei ole ääripäässä. Mutta prismamies olisi uranaisen verrattuna köyhempi, vähemmän menestynyt, kunnianhimoinen ja määrätietoinen. Siksi vain alfa kelpaa.
Tässä menee siis sekaisin moderni tapa elää, ja vanhanaikainen tapa pariutua. Aina ne eivät sovi yhteen.
Stereotypisesti noin, mutta valitettavasti moni tavisnainenkin sortuu tuohon kun on luettu naistenlehdestä, että naisen pitää olla sanavalmis ja nokkela ja esittää mielipiteitään. Harva mies haluaa itseään nokkelamman naisen joka servaa sinut julkisesti illanistujaisissa.
Niinpä.
Ja jotka haluavat, niin harvemmin ovat näiden sanavalmiiden naisten mieleen. Sen miehen kun pitäisi lopussa servata nainen, kunnon sparrimatsin päätteeksi.
Aina on poikkeustapauksia, mutta pääsääntöisesti menestyvät naiset haluavat useammin sparrisuhdetta jossa puidaan työasioita ja uraa kotonakin. Tämä näkyy tilastoissa: (mitattuna ansiotasolla ja varallisuudella) menestyneimmät miehet ovat useimmin naimisissa, menestyneet naiset ovat useimmin sinkkuina.
Tämä kaikki sillä oletuksella että se nainen oikeasti on sanavalmis ja nokkela. Moni näistä naisista ei sitä ole; he ovat vain ilkeitä, sivistymättömiä ja sosiaalisesti kömpelöitä.
Vastaava miesjoukko on hyväkuntoiset, terveellisesti elävät, huolitellut, mutta hyvin kiltit ja vaatimattomat miehet. Naisiin tämä ei iske samalla tavalla kuin miehiin vastaavat ominaisuudet naisissa. Naiset haluavat enemmän voimaa, kilpailuhenkisyyttä ja särmää.
Itsekin kuulun tuohon mainitsemaani joukkoon, eli en todellakaan ole tässä arvostelemassa muita norsunluutornissa istuen. Kuvittelin joskus että nämä ominaisuudet tekisivät minusta ihan ok-tasoisen miehen joka varmaankin löytäisi elämänkumppanin jossain vaiheessa. Nykyään tiedän olevani pariutumispoolin pohjasakkaa jonka ei kannata haaveilla parisuhteesta, ellei sitten ole valmis tyytymään mihin tahansa. Ja tällä tarkoitan epäkiinnostavaa ja kanssani yhteensopimatonta naista joka olisi kanssani vain jostain käytännön syystä.
En usko että ketjun naisilla olisi yhtä huono tilanne, uskon kyllä että teillä on ihan hyvät mahdollisuudet löytää kunnollinen mies. Osa teistä vaikuttaa tekstien perusteella varsin mukaviltakin. Älkää siis luovuttako, ja vaikka olenkin sitä mieltä että kannattaa miettiä niitä speksilistoja uusiksi, huonosti kohtelevaan mieheen ei tietenkään kannata tyytyä.
Ja nyt niitä alapeukkuja. En halua kirjoitella tänne turhan tähden.
Kirjoituksesi ilahdutti, ajattelin että siinäpä on mukavan ja fiksun oloinen mies ja mietin missäköhän kaltaisiisi voisi tutustua. Vaan tuo lopun alapeukku-itsesäälikommentti lässäytti koko homman. Ehkä ongelmasi ei ole kiltteys, vaan tyhjänpäiväinen itsesääli. Se on aika raskasta niin miehellä kuin naisella.
Sepä harmillista. Alapeukkukommentin kun ptii olla koko tekstin kliimaksi.
Sanoisin sinulle lähes samaa. Vastauksesi toki ilahdutti, mutta haluaisin mainita ettei tämä ole todellakaan ensimmäinen kerta kun minua on kuvattu noilla sanoilla. Mukava, fiksu.
Lauseet kuten
"Olisit ihan unelmamies jollekin kivalle naiselle"
"Ellen olisi naimisissa, haluaisin seurustella sinun kanssasi"
"Miksen löytänyt sinun kaltaistasi miestä kun olin X ikäinen/sinkku"
"Jos nyt etsisin parisuhdetta, pyytäisin sinua ensimmäisenä treffeille"
...ovat tuttuakin tutumpia.(oikeasti: jos kuulet näitä usein, olet pulassa mitä tulee parisuhteen löytämiseen)
Tuohon kuitenkin sisältyy romanttinen kuvitelma joka lämmittää kuin pissat housuissa. Nimittäin että jos on fiksu ja mukava, totta kai löytyy joku jonka kanssa on kemiaa. Tosiasiassa se kemia ei kuitenkaan ole niin yksilöllistä kuin haluttaisiin uskoa, vaan siihen liittyy tietyt maskuliiniset piirteet ja käytösmallit jotka ovat joissain miehissä vahvempia kuin toisissa.
Minä kuulun niihin jälkimmäisenä mainittuihin toisiin. Jos tapaisit minut, voisit hyvinkin ajatella että varmasti löydän parisuhteen. Jonkun kivan naisen kanssa.
Piti myös mainita ettei kiltteys ole se ongelma. Tuo teoria kilteistä miehistä on 1212-numerosarjan ja kumppanien käsialaa.
En edes usko että liiallinen kiltteys olisi ongelma. Ongelma on maskuliinisten ominaisuuksien puute. Jos ne puuttuvat, ei pääse siihen vaiheeseen jossa kiltteyttä halutaan muuten kuin kaveritasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten koko elämä on pääsääntöisesti taistelua ja kilpailua kaikesta. Aika harva haluaa siihen naisen joka haastaa jatkuvasti mielipiteillään ja on eri mieltä. Huom! On eri asia esim. olla kiinnostunut samoista asioista ja esittää niistä mielenkiintoisia yhteneviä näkökulmia.
Mies ei halua puolisoa joka nolaa miehen ja itsensä. Ex-vaimoni oli tällainen. Hänellä oli jotain epärealistisia haaveita ja taisi feministin kärpänenkin puraista. Toki miehen tietysti piti kuitenkin maksaa yksin perheen eläminen.
Pitkälti näin.
Tämä on uranaisten miina.
Pääsääntöisesti nämä haluavat miehen josta on vastusta, ja suhteen joka muistuttaa sparrimatsia tiimikavereiden kesken. Muu ei käy, koska silloin mies olisi parisuhteessa "heikompi" osapuoli, mikä on naisille ehdoton ei.
Ongelma on siinä että nämä uranaiset tarjoavat haluamilleen uramiehille sitä mitä näillä on jo yli tarpeen. Nainen voi haluta miehen joka ylittää hänenkin kilpailuhenkisyytensä ja kyvykkyytensä, mutta se ei tarkoita sitä että mies haluaisi naisen joka alittaa hänen kilpailuhenkisyytensä ja kyvykkyytensä mahdollisimman pienellä marginaalilla.
Yleensä tällainen mies haluaa jotain muuta, ja se joku muu on puuttuva feminiinisyys.
Ongelma ei niinkään koska prismapariskuntia, koska kumpikaan ei ole ääripäässä. Mutta prismamies olisi uranaisen verrattuna köyhempi, vähemmän menestynyt, kunnianhimoinen ja määrätietoinen. Siksi vain alfa kelpaa.
Tässä menee siis sekaisin moderni tapa elää, ja vanhanaikainen tapa pariutua. Aina ne eivät sovi yhteen.
Uskon että tämä voi olla totta ja se on surullista. Olen kilpailuhenkinen ja minulla on paljon mielipiteitä, olen menestynyt ja ärhäkkä. Miehen kanssa olen kuitenkin kiltti kissanpentu, joka ei haasta, vaan on lempeän "naisellinen" ja myötäilevä. Suhde kukoistaa ja mies on onnellinen. Tuntuu silti hieman surulliselta, että ei ole sitä sielujen yhteyttä, jota oikean rakkauden sanotaan olevan. Puhun kaikki tärkeät asiat muiden kuin elämäni rakkauden kanssa. Hän ei tavallaan edes tunne minua. Tätäkö miehet todella sitten haluavat, niin kai sitten.
Ei näköjään mikään...