Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muita naisia joita kukaan ei ole halunnut?
31.05.2020 |
En oikein tiedä mikä minussa on vikana, mutta olen alkanut kokea että kukaan ei ole koskaan oikeasti halunnut minua. Kukaan ei ole yrittänyt minua kunnolla, jos joku vähän jotain yrittää niin kaikkoavat todella helposti hyvä että kerkeän edes suuta avata. Sitten kun olen itse yrittänyt niin minut on torjuttu tai sitten vajaa vuoden tapailun jälkeen jätetty.
En ymmärrä mitä teen väärin. Tuntuu että monilla naisilla miehet oikeasti yrittävät kunnolla, mutta minulla ei.
Olen yrittänyt myös kehittää itseäni ja olla naisellisempi, mutta ei ole hirveästi auttanut ja tää panostus alkaa tuntua melkeen säälittävältä vaikka toisaalta koen olevani oma itseni.
Tuntuu että joidenkin naisten ei tarvitse tehdä yhtään mitään ja silti saavat huomiota ja iskuyrityksiä.
En ole edes koskaan ollut treffeillä.
Ulkonäöllisesti olen ihan nätti, on ainakin sen verran kehuttu. Kroppa ei ole koskaan ollut erityisen hyvä, normaalipainoinen olen kuitenkin ollut suurimman osan elämästä, tällä hetkellä keikkuu kuitenkin ylipainon rajoilla.
Johtuneeko se sitten tuosta kropasta, olen aina inhonnut sitä. Masentavaa.
Kommentit (593)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kahdeksan naisen porukka, ja porukassa on pariutuneita, deittailua harrastavia "puolisinkkuja" ja lisäksi ikisinkkuja, joilla peitto heiluu kerran viidessä vuodessa ja kokemukset miehistä ovat vähissä ja katkeria. Ikisinkut ovat ihan yhtä kauniita ja kivoja kuin muutkin, mutta heillä on jähmeä ja jäinen olemus. Irrottelu, vapautunut hölmöily nauraminen varsinkin miesseurassa, olisi heistä sietämättömän teennäistä ja kanamaista. Nämä ikisinkut eivät edes halua ladata tinderiä tai vastaavia, koska heistä miesten lähestymiset ovat aina niin tökeröitä ja jos kaverit ehdottavat, että voisi mennä treffeille, he sanovat loukkaantuneesti että eivät he sentään ketä vain ota. Heillä on oikeasti niin huono itsetunto tällaisissa asioissa, että he ajattelevat että jokainen maailman mies joka heistä kiinnostuu on pervo, idiootti tai muuten mahdoton. Ne, joilla on vientiä, ovat taas paljon rennompia ja myönteisempiä miehiä kohtaan. Heille kelpaa monenlainen mies, ja suhtautuminen on lähtökohtaisesti myönteistä. Eivät ne miehet ole välttämättä mitään täydellisyysksiä, mutta ihanaa ja hyvää seuraa. Ikisinkuilla on kovat vaatimukset, joita ei kukaan täytä. Tämä näkyy heistä ihmisistä päällepäin, ja sitten ei tule alkavista suhteenpoikasista koskaan mitään.
Miten sinusta kuuluisi vastailla naiselle treffeille, jos vastassa on tuollainen ikisinkkunainen ja se lataa selvästi jotain ikisinkkunaisten kysymyspatteristoa, johon on vain vääriä vastauksia?
Näin on nimittäin itselleni käynyt monen nettideittinaisen kanssa, ja viimevuosina mitä olen treffaillut naisia, niin juuri lupaavimpien tapausten kanssa. Naisten, jotka ovat 30-35, selvästi hakevat loppuelämän kumppania, harrastavat samanlaisia asioita kuin minä, ja vähintään jonkunlainen ammatti löytyy, ja elämänarvot vaikuttaisivat aika samoilta kuin omanikin. Itse olen mennyt treffeille hyvin odotuksin, mutta vastassa onkin nainen, joka on varsin negatiivinen minua kohtaan ja kun keskustele etenee, niin naisesta jotenkin huomaa että vastasin väärin sen kysymyksiin. Miten tässä tilanteessa tulisi toimia, jos deittinainen olisi joku niistä sinun kavereistasi?
M/40
Vinkkini olisi se, että yritä ottaa tilanne omiin käsiisi. Jos pystyt jotenkin sekoittamaan pakkaa, niin nainen unohtaa kysymyksensä ja voi vaikka ihastua. Vähemmän tenttaamista, enemmän spontaania ja rentoa yhdessäoloa. Kaikki ne kylmät ikisinkut odottavat sitä ihanaa miestä, joka murtaa heidän jääkuorensa. Kannattaa muistaa, että heillä on tosi huono itsetunto mitä tulee deittailuun. Vie heidät vaikka johonkin kauniiseen paikkaan kävelylle. Ei ole helppoa miehille, tsemppiä!
No siinähän odottavat, ei moista kookospähkinää kannata käydä murtamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kahdeksan naisen porukka, ja porukassa on pariutuneita, deittailua harrastavia "puolisinkkuja" ja lisäksi ikisinkkuja, joilla peitto heiluu kerran viidessä vuodessa ja kokemukset miehistä ovat vähissä ja katkeria. Ikisinkut ovat ihan yhtä kauniita ja kivoja kuin muutkin, mutta heillä on jähmeä ja jäinen olemus. Irrottelu, vapautunut hölmöily nauraminen varsinkin miesseurassa, olisi heistä sietämättömän teennäistä ja kanamaista. Nämä ikisinkut eivät edes halua ladata tinderiä tai vastaavia, koska heistä miesten lähestymiset ovat aina niin tökeröitä ja jos kaverit ehdottavat, että voisi mennä treffeille, he sanovat loukkaantuneesti että eivät he sentään ketä vain ota. Heillä on oikeasti niin huono itsetunto tällaisissa asioissa, että he ajattelevat että jokainen maailman mies joka heistä kiinnostuu on pervo, idiootti tai muuten mahdoton. Ne, joilla on vientiä, ovat taas paljon rennompia ja myönteisempiä miehiä kohtaan. Heille kelpaa monenlainen mies, ja suhtautuminen on lähtökohtaisesti myönteistä. Eivät ne miehet ole välttämättä mitään täydellisyysksiä, mutta ihanaa ja hyvää seuraa. Ikisinkuilla on kovat vaatimukset, joita ei kukaan täytä. Tämä näkyy heistä ihmisistä päällepäin, ja sitten ei tule alkavista suhteenpoikasista koskaan mitään.
Miksi haluaisin ladata Tinderin? En halua pelkkää seksiseuraa ja juuri sitä vartenhan tuo sovellus on olemassa.
T. Ikisinkku neitsyt
Sama. En kyllä välitä muistakaan deittisovelluksista.
T. Ap
Tässä se tärkein syys sinkkuuteen nyt jo tulikin. Siellä netin ja sovellusten deittipaikoissa ne ihmiset ovat. Ei kukaan tule kotoa hakemaan. Eikä miesten seksinhimoa tarvitse pelätä. Ei heille ole pakko antaa vaikka he pyytäisivät, eikä jokainen seksin pyyntö ole loukkaus. Tidereistä ja vastaavista alkavat myös kestävät parisuhteet. Jos päättää etukäteen että siellä on vain seksinvonkausta ja ei kiinnosta, niin eipä ole ihme että jää sinkuksi. Nyt vähän rohkeutta naiset.
Voi olla vonkaamattakin. Siellä toisessa päässä on ihminen eikä mikään maksullisen linjan huohottaja joka toteaa vau jokaiseen annettuun kullikuvaan ja ehdotukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakaan ei kukaan koskaan halunnut. Ja sen huomasi jo ala-asteella. Muut tytöt saivat ”leikkipoikaystäviä” joka viikko ja pusuhipassa pusuja, minua ei lähestynyt vapaaehtoisesti yksikään poika.
Epäilen, että suurin syy on yksinkertaisesti ruma naamani sekä näin vanhempana myös vääränmallinen vartalo. Olen vain 165 cm pitkä, minulla ei ole juuri mitään pigmenttiä kasvoissani. Maantienharmaat ripset ja kulmakarvat. Ohuet huulet ja pieni suu. Kaksoisleuka. Pienet syvälle kalloon painuneet silmät. Vyötärö mallia suora ja leveä lankku ja nyt lihavana (voi kyllä olen nykyään rehellisesti ylipainoinenkin) mallia leveä alavatsamakkaralla ja selkäläskeillä kuorrutettuna. Joka tapauksessa painoin kuitenkin nuorempana koko ajan 56-64 kg välillä, eikä ketään (kunnollista) kiinnostanut lähestyä minua paitsi kerran kun olin hoikimmillani yksi känniläinen oikein jahtasi koko yön.
Sain kuitenkin lopulta ns. väkisin jahtaamalla itselleni parisuhteen ja toisenkin. Ensimmäinen meinasi päättyä jo alkuunsa, kun miehen kiinnostus ei vain riittänyt. Selitteli jotain, että en ole samanlainen kuin kavereidensa naiset ja että olisi parempi olla vain kavereita, kun ei nyt sitten rakastakaan minua, vaikka niin alussa väitti (tajusin myöhemmin, että olin kerjännyt rakkaudentunnustusta itse). Suorastaan hyperventiloin ja sairastuin miltei mielenterveydeltäni, kun sain kuulla tämän tunnustuksen poikaystävältäni herkässä 20-vuoden iässä. Yritin keksiä kaikki keinot, kuinka saisin miehen takaisin poikaystäväkseni, sillä tosissani luulin, että elämäni on ohi, jos en saa pitää sitä miestä. En suostunut uskomaan sanaakaan hänen puheistaan. Uskottelin itselleni, että hän puhuu vain paskaa ja oikeasti olen hänen elämänsä nainen. Suhdetta jatkui sitten jostain kumman syystä lähes kuusi vuotta. Osa mentiin etäsuhteena, mutta asuimme myös yhdessä. Mies jopa kiintyi minuun. Hän alkoi kai uskomaan, ettei kelpaisi kellekään muulle itsekään. Muistan, kuinka hän monesti kertoi minulle, ettei meitä kahta kukaan muu varmaan edes haluaisi, koska tiedämme itsekin ettemme ole malleja.
Onneksi pääsin tästä toksisesta suhteesta eroon tavattuani toisen miehen, jota pakkomielteisesti aloin jahdata. Tajusin toisen miehen myötä, ettei tuo ensimmäinen ollut muuta kuin järjettömän iso virhe. Mutta niin taisi olla tämä toinenkin.
Ensimmäisen suhteen karikot toistuivat lähes identtisesti myös tämän toisen miehen kanssa. Yhtäkkiä n. parin kuukauden tapailun/seurustelun jälkeen hän totesi minulle, ettei hänellä ole valitettavasti tunteita minua kohtaan. Kävi myös ilmi, että koko ajan oli ollut toinen, minua paljon kiinnostavampi nainen, kiikarissa. Halusi pysyä vain ystävinä. Tästä taas sekosin täysin ja jollain uskomattomalla manipulaation voimalla sain miehen vakuuttuneeksi siitä, ettei tämän suhteen tarvinnut olla vielä ohi.
En kyllä tiedä, miksi olemme edelleen yhdessä. Mitään seksuaalista huomiota en saa mieheltäni juuri koskaan, enkä varsinkaan enää nyt, kun olen vähän lihonut. Ei kukkia, ei lahjoja, ei spontaaneja rakkaudentunnustuksia. Kyllä mies varmasti minusta välittää, mutta seksuaalisella tasolla tuskin on välittänyt juuri koskaan. Hän on minulle sanonutkin että tämä suhde oli hänelle ns. järkivalinta.
Olen nyt päättänyt, että elän tämän asian kanssa ja jos joku päivä eroamme, niin en enää koskaan aio yrittää yhtään miestä. En katso enää kehenkään päin seksi mielessä. En edes ajattele parisuhteita.
Kauhea tekstiseinä paskaa, jonka voi tiivistää sanomalla, että sinua on miehet halunneet, mutta et ole ollut tyytyväinen miehiin joita saat ja joita ansaitset.
Miten sinä määrittelet sen, kenet minä ansaitsen? Eli en ansaitse ketään, jos en halua miestä, joka on kanssani vain velvollisuudentunnosta tai siksi että kuvittelee ettei voi saada parempaa. En ole koskaan kuullut, että kukaan sanoo minua kauniiksi. Kukaan ei ole sanonut että haluaa minua jne. En ole koskaan saanut edes kukkakimppua.
Ehkä koska et ole kaunis, minkä myönsit jo itsekin, kun kuvailit itseäsi.
Eiköhän tuo haluaminen ole enemmän luonteesta kuin kropasta kiinni, ero asia on onko sinua koskaan oikeasti rakastettu, minun kroppaani on palvottu 12v asti ahdistumiseen asti, ei tosin viimeiseen 15v, olen tullut sokeaksi miehille, joskus huomaan juttelevani iloisesti sitsätiä kivan tuntuiselle miehelle, roskakuskille, it-hepulle, omenanvalkkaajalle jne ja samassa iskee ahdistus voisiko tämä johtaa kehuihin ihanista rinnoista, en ole halunnut enää etsiä miestä, joka rakastaisi vaikka niistä rinnoista pitäisi luopua, pakenen, vaikka toinen oikeasti olisi kiinnostunut onko 2xkk roskapöntön tyhjennys sopiva aika, mutta yksinäisessä työssä on välillä kiva jutella säästäkin.
Pitkä avioliitto takana, kolme lasta, 3 lastenlasta, muuten onnellinen elämä, mutta ei sitä oikeaa rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakaan ei kukaan koskaan halunnut. Ja sen huomasi jo ala-asteella. Muut tytöt saivat ”leikkipoikaystäviä” joka viikko ja pusuhipassa pusuja, minua ei lähestynyt vapaaehtoisesti yksikään poika.
Epäilen, että suurin syy on yksinkertaisesti ruma naamani sekä näin vanhempana myös vääränmallinen vartalo. Olen vain 165 cm pitkä, minulla ei ole juuri mitään pigmenttiä kasvoissani. Maantienharmaat ripset ja kulmakarvat. Ohuet huulet ja pieni suu. Kaksoisleuka. Pienet syvälle kalloon painuneet silmät. Vyötärö mallia suora ja leveä lankku ja nyt lihavana (voi kyllä olen nykyään rehellisesti ylipainoinenkin) mallia leveä alavatsamakkaralla ja selkäläskeillä kuorrutettuna. Joka tapauksessa painoin kuitenkin nuorempana koko ajan 56-64 kg välillä, eikä ketään (kunnollista) kiinnostanut lähestyä minua paitsi kerran kun olin hoikimmillani yksi känniläinen oikein jahtasi koko yön.
Sain kuitenkin lopulta ns. väkisin jahtaamalla itselleni parisuhteen ja toisenkin. Ensimmäinen meinasi päättyä jo alkuunsa, kun miehen kiinnostus ei vain riittänyt. Selitteli jotain, että en ole samanlainen kuin kavereidensa naiset ja että olisi parempi olla vain kavereita, kun ei nyt sitten rakastakaan minua, vaikka niin alussa väitti (tajusin myöhemmin, että olin kerjännyt rakkaudentunnustusta itse). Suorastaan hyperventiloin ja sairastuin miltei mielenterveydeltäni, kun sain kuulla tämän tunnustuksen poikaystävältäni herkässä 20-vuoden iässä. Yritin keksiä kaikki keinot, kuinka saisin miehen takaisin poikaystäväkseni, sillä tosissani luulin, että elämäni on ohi, jos en saa pitää sitä miestä. En suostunut uskomaan sanaakaan hänen puheistaan. Uskottelin itselleni, että hän puhuu vain paskaa ja oikeasti olen hänen elämänsä nainen. Suhdetta jatkui sitten jostain kumman syystä lähes kuusi vuotta. Osa mentiin etäsuhteena, mutta asuimme myös yhdessä. Mies jopa kiintyi minuun. Hän alkoi kai uskomaan, ettei kelpaisi kellekään muulle itsekään. Muistan, kuinka hän monesti kertoi minulle, ettei meitä kahta kukaan muu varmaan edes haluaisi, koska tiedämme itsekin ettemme ole malleja.
Onneksi pääsin tästä toksisesta suhteesta eroon tavattuani toisen miehen, jota pakkomielteisesti aloin jahdata. Tajusin toisen miehen myötä, ettei tuo ensimmäinen ollut muuta kuin järjettömän iso virhe. Mutta niin taisi olla tämä toinenkin.
Ensimmäisen suhteen karikot toistuivat lähes identtisesti myös tämän toisen miehen kanssa. Yhtäkkiä n. parin kuukauden tapailun/seurustelun jälkeen hän totesi minulle, ettei hänellä ole valitettavasti tunteita minua kohtaan. Kävi myös ilmi, että koko ajan oli ollut toinen, minua paljon kiinnostavampi nainen, kiikarissa. Halusi pysyä vain ystävinä. Tästä taas sekosin täysin ja jollain uskomattomalla manipulaation voimalla sain miehen vakuuttuneeksi siitä, ettei tämän suhteen tarvinnut olla vielä ohi.
En kyllä tiedä, miksi olemme edelleen yhdessä. Mitään seksuaalista huomiota en saa mieheltäni juuri koskaan, enkä varsinkaan enää nyt, kun olen vähän lihonut. Ei kukkia, ei lahjoja, ei spontaaneja rakkaudentunnustuksia. Kyllä mies varmasti minusta välittää, mutta seksuaalisella tasolla tuskin on välittänyt juuri koskaan. Hän on minulle sanonutkin että tämä suhde oli hänelle ns. järkivalinta.
Olen nyt päättänyt, että elän tämän asian kanssa ja jos joku päivä eroamme, niin en enää koskaan aio yrittää yhtään miestä. En katso enää kehenkään päin seksi mielessä. En edes ajattele parisuhteita.
Kauhea tekstiseinä paskaa, jonka voi tiivistää sanomalla, että sinua on miehet halunneet, mutta et ole ollut tyytyväinen miehiin joita saat ja joita ansaitset.
Miten sinä määrittelet sen, kenet minä ansaitsen? Eli en ansaitse ketään, jos en halua miestä, joka on kanssani vain velvollisuudentunnosta tai siksi että kuvittelee ettei voi saada parempaa. En ole koskaan kuullut, että kukaan sanoo minua kauniiksi. Kukaan ei ole sanonut että haluaa minua jne. En ole koskaan saanut edes kukkakimppua.
Ehkä koska et ole kaunis, minkä myönsit jo itsekin, kun kuvailit itseäsi.
Hölmöläinen. Just tän takia tulee tulevaisuudessakin löytymään prinsessoja/kullankaivajia. Hyppikää vaan tasajalkaa, mutta kauneuden ylläpitäminen kysyy rahaa jota ei löydykään aivan jokaiselta ohikulkijalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen että nämä ketjun naiset eivät kerro kaikkea.
Oikeasti niitä reunaehtoja kyllä riittää. Ei vaadita kalsarimallia, mutta tokihan just minua kiinnostaa vähintään X pituinen ja Y kokoinen mies, ja juuri omaan mieleen olevat kasvot eli muidenkin mielestä komeat. Ja pitää olla sitä kemiaa eli miehessä särmää ja karismaa. Ja pinkka kunnossa eli korkeakoulututkinto ja hyvätuloinen ammatti, koska itsellänikin on.
Ja sitä rataa.
Minua ei ole kukaan koskaan halunnut kumppanikseen eli pitänyt minusta niin paljon, että olisi nähnyt minut ihmisenä, jonka kanssa juuri hänellä voisi olla mieluisa loppuelämä. Ei tarvitse niuhottaa siitä, millainen minä olen ja millainen makuni on, ja siitä, miten aktiivinen olen ollut, kun totuus on niin yksinkertainen, että kukaan ei koskaan ole halunnut minua kumppanikseen.
Mistä on lähtenyt se käsitys, että kaikille ihan varmasti löytyy joku? Jokaisen ihmisen suvussa on ja on ollut niitä, joille ei ole löytynyt.
Ymmärrän.
Mutta kun tuo voi tarkoittaa montaa asiaa.
Se voi tarkoittaa myös vaikkapa sitä että kukaan niistä miehistä (kenties vähän komeammista ja karismaattisemmista) joille olet näyttänyt vihreää valoa ei ole halunnut sinua loppuelämän kumppanikseen. Muille et ole tehnyt aloitteita, tai olet varmistanut torjuvalla kehonkielellä etteivät hekään tekisi.
Jos olet ollut nettitreffeillä,m sama kuvio. Olet kenties swaipannut vasemmalle sinusta tosissaan kiinnostuneet, ja oikealle ne joille olet vain hetken hupia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakaan ei kukaan koskaan halunnut. Ja sen huomasi jo ala-asteella. Muut tytöt saivat ”leikkipoikaystäviä” joka viikko ja pusuhipassa pusuja, minua ei lähestynyt vapaaehtoisesti yksikään poika.
Epäilen, että suurin syy on yksinkertaisesti ruma naamani sekä näin vanhempana myös vääränmallinen vartalo. Olen vain 165 cm pitkä, minulla ei ole juuri mitään pigmenttiä kasvoissani. Maantienharmaat ripset ja kulmakarvat. Ohuet huulet ja pieni suu. Kaksoisleuka. Pienet syvälle kalloon painuneet silmät. Vyötärö mallia suora ja leveä lankku ja nyt lihavana (voi kyllä olen nykyään rehellisesti ylipainoinenkin) mallia leveä alavatsamakkaralla ja selkäläskeillä kuorrutettuna. Joka tapauksessa painoin kuitenkin nuorempana koko ajan 56-64 kg välillä, eikä ketään (kunnollista) kiinnostanut lähestyä minua paitsi kerran kun olin hoikimmillani yksi känniläinen oikein jahtasi koko yön.
Sain kuitenkin lopulta ns. väkisin jahtaamalla itselleni parisuhteen ja toisenkin. Ensimmäinen meinasi päättyä jo alkuunsa, kun miehen kiinnostus ei vain riittänyt. Selitteli jotain, että en ole samanlainen kuin kavereidensa naiset ja että olisi parempi olla vain kavereita, kun ei nyt sitten rakastakaan minua, vaikka niin alussa väitti (tajusin myöhemmin, että olin kerjännyt rakkaudentunnustusta itse). Suorastaan hyperventiloin ja sairastuin miltei mielenterveydeltäni, kun sain kuulla tämän tunnustuksen poikaystävältäni herkässä 20-vuoden iässä. Yritin keksiä kaikki keinot, kuinka saisin miehen takaisin poikaystäväkseni, sillä tosissani luulin, että elämäni on ohi, jos en saa pitää sitä miestä. En suostunut uskomaan sanaakaan hänen puheistaan. Uskottelin itselleni, että hän puhuu vain paskaa ja oikeasti olen hänen elämänsä nainen. Suhdetta jatkui sitten jostain kumman syystä lähes kuusi vuotta. Osa mentiin etäsuhteena, mutta asuimme myös yhdessä. Mies jopa kiintyi minuun. Hän alkoi kai uskomaan, ettei kelpaisi kellekään muulle itsekään. Muistan, kuinka hän monesti kertoi minulle, ettei meitä kahta kukaan muu varmaan edes haluaisi, koska tiedämme itsekin ettemme ole malleja.
Onneksi pääsin tästä toksisesta suhteesta eroon tavattuani toisen miehen, jota pakkomielteisesti aloin jahdata. Tajusin toisen miehen myötä, ettei tuo ensimmäinen ollut muuta kuin järjettömän iso virhe. Mutta niin taisi olla tämä toinenkin.
Ensimmäisen suhteen karikot toistuivat lähes identtisesti myös tämän toisen miehen kanssa. Yhtäkkiä n. parin kuukauden tapailun/seurustelun jälkeen hän totesi minulle, ettei hänellä ole valitettavasti tunteita minua kohtaan. Kävi myös ilmi, että koko ajan oli ollut toinen, minua paljon kiinnostavampi nainen, kiikarissa. Halusi pysyä vain ystävinä. Tästä taas sekosin täysin ja jollain uskomattomalla manipulaation voimalla sain miehen vakuuttuneeksi siitä, ettei tämän suhteen tarvinnut olla vielä ohi.
En kyllä tiedä, miksi olemme edelleen yhdessä. Mitään seksuaalista huomiota en saa mieheltäni juuri koskaan, enkä varsinkaan enää nyt, kun olen vähän lihonut. Ei kukkia, ei lahjoja, ei spontaaneja rakkaudentunnustuksia. Kyllä mies varmasti minusta välittää, mutta seksuaalisella tasolla tuskin on välittänyt juuri koskaan. Hän on minulle sanonutkin että tämä suhde oli hänelle ns. järkivalinta.
Olen nyt päättänyt, että elän tämän asian kanssa ja jos joku päivä eroamme, niin en enää koskaan aio yrittää yhtään miestä. En katso enää kehenkään päin seksi mielessä. En edes ajattele parisuhteita.
Kauhea tekstiseinä paskaa, jonka voi tiivistää sanomalla, että sinua on miehet halunneet, mutta et ole ollut tyytyväinen miehiin joita saat ja joita ansaitset.
Miten sinä määrittelet sen, kenet minä ansaitsen? Eli en ansaitse ketään, jos en halua miestä, joka on kanssani vain velvollisuudentunnosta tai siksi että kuvittelee ettei voi saada parempaa. En ole koskaan kuullut, että kukaan sanoo minua kauniiksi. Kukaan ei ole sanonut että haluaa minua jne. En ole koskaan saanut edes kukkakimppua.
Ehkä koska et ole kaunis, minkä myönsit jo itsekin, kun kuvailit itseäsi.
Hölmöläinen. Just tän takia tulee tulevaisuudessakin löytymään prinsessoja/kullankaivajia. Hyppikää vaan tasajalkaa, mutta kauneuden ylläpitäminen kysyy rahaa jota ei löydykään aivan jokaiselta ohikulkijalta.
Ei vaadi.
Kauneuden ylläpitäminen on 90% kiinni terveellisistä elämäntavoista. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä selvemmin tämän huomaa. Parhaimman näköisiä omista tutuista ovat nyt terveellisesti elävät, liikunnalliset naiset jotka eivät kiskoneet sidukkaa kaksin käsin kolmekymppisiksi asti. Naiset jotka ramppaavat kampaajalla, kylpylässä ja kenties pienimuotoisissa operaatioissa, eivät näytä yhtä hyviltä. Se miltä näytät nyt, on elämäntapojesi summa edellisten 20v aikana.
Syy miksi te naiset toitotatte rahan merkitystä ovat seuraavat:
1. koska raha ja luksus on mitä te mieheltä haluatte.
2. koska teitä ei kiinnosta elää terveellisesti. Liikunta vaatii vaivaa, ja herkkujen mässyttämisestä luopuminen itsekuria. Siksi te mieluummin panostaisitte kaikkeen mitä saa rahalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse epäilen että nirsouden lisäksi naisia vaivaa epäaktiivisuus.
Mulla on esimerkiksi käytössä joka päivä tinder kännykässä ja netissä okcupid+happypancake+suomi24.
Naiset luovuttaa liian nopeasti näiden sovelluksien ja sivustojen suhteen eivätkä ole itse aktiivisia miesten suuntaan.
Sovellukset ja sivustolle kirjautumiset ovat vapaaehtoista toimintaa. Miksi siellä pitäisi roikkua?
Ketjun aiheena on se että kukaan ei ole halunnut sua. Jos et ole aktiivinen IRL ja netissä niin et voi sanoa että kukaan ei olisi halunnut sua, olet yksin vain oman epäaktiivisuuden takia.
Voinhan. Jos joku olisi halunnut niin olisi lähestynyt vaikka irl.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen että nämä ketjun naiset eivät kerro kaikkea.
Oikeasti niitä reunaehtoja kyllä riittää. Ei vaadita kalsarimallia, mutta tokihan just minua kiinnostaa vähintään X pituinen ja Y kokoinen mies, ja juuri omaan mieleen olevat kasvot eli muidenkin mielestä komeat. Ja pitää olla sitä kemiaa eli miehessä särmää ja karismaa. Ja pinkka kunnossa eli korkeakoulututkinto ja hyvätuloinen ammatti, koska itsellänikin on.
Ja sitä rataa.
Minua ei ole kukaan koskaan halunnut kumppanikseen eli pitänyt minusta niin paljon, että olisi nähnyt minut ihmisenä, jonka kanssa juuri hänellä voisi olla mieluisa loppuelämä. Ei tarvitse niuhottaa siitä, millainen minä olen ja millainen makuni on, ja siitä, miten aktiivinen olen ollut, kun totuus on niin yksinkertainen, että kukaan ei koskaan ole halunnut minua kumppanikseen.
Mistä on lähtenyt se käsitys, että kaikille ihan varmasti löytyy joku? Jokaisen ihmisen suvussa on ja on ollut niitä, joille ei ole löytynyt.
Ymmärrän.
Mutta kun tuo voi tarkoittaa montaa asiaa.
Se voi tarkoittaa myös vaikkapa sitä että kukaan niistä miehistä (kenties vähän komeammista ja karismaattisemmista) joille olet näyttänyt vihreää valoa ei ole halunnut sinua loppuelämän kumppanikseen. Muille et ole tehnyt aloitteita, tai olet varmistanut torjuvalla kehonkielellä etteivät hekään tekisi.
Jos olet ollut nettitreffeillä,m sama kuvio. Olet kenties swaipannut vasemmalle sinusta tosissaan kiinnostuneet, ja oikealle ne joille olet vain hetken hupia.
Voi hyvänen aika. Melkoinen pakkomielle sinulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tasan ei käy onnenlahjat. Jotkut naiset ovat niin haluttuja että miehet oikein ahdistelee heitä, toiset taas eivät kiinnosta ketään. Olen minäkin "kelvannut" joillekin pahnan pohjimmaisille miehille (itse täytyi tehdä aloitteet) mutta kyse on juurikin ollut vain kelpaamisesta, ei rakkaudesta. Sen huomaa kyllä kun parisuhteessa saa huonoa kohtelua, ettei toinen oikeasti välitä ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakaan ei kukaan koskaan halunnut. Ja sen huomasi jo ala-asteella. Muut tytöt saivat ”leikkipoikaystäviä” joka viikko ja pusuhipassa pusuja, minua ei lähestynyt vapaaehtoisesti yksikään poika.
Epäilen, että suurin syy on yksinkertaisesti ruma naamani sekä näin vanhempana myös vääränmallinen vartalo. Olen vain 165 cm pitkä, minulla ei ole juuri mitään pigmenttiä kasvoissani. Maantienharmaat ripset ja kulmakarvat. Ohuet huulet ja pieni suu. Kaksoisleuka. Pienet syvälle kalloon painuneet silmät. Vyötärö mallia suora ja leveä lankku ja nyt lihavana (voi kyllä olen nykyään rehellisesti ylipainoinenkin) mallia leveä alavatsamakkaralla ja selkäläskeillä kuorrutettuna. Joka tapauksessa painoin kuitenkin nuorempana koko ajan 56-64 kg välillä, eikä ketään (kunnollista) kiinnostanut lähestyä minua paitsi kerran kun olin hoikimmillani yksi känniläinen oikein jahtasi koko yön.
Sain kuitenkin lopulta ns. väkisin jahtaamalla itselleni parisuhteen ja toisenkin. Ensimmäinen meinasi päättyä jo alkuunsa, kun miehen kiinnostus ei vain riittänyt. Selitteli jotain, että en ole samanlainen kuin kavereidensa naiset ja että olisi parempi olla vain kavereita, kun ei nyt sitten rakastakaan minua, vaikka niin alussa väitti (tajusin myöhemmin, että olin kerjännyt rakkaudentunnustusta itse). Suorastaan hyperventiloin ja sairastuin miltei mielenterveydeltäni, kun sain kuulla tämän tunnustuksen poikaystävältäni herkässä 20-vuoden iässä. Yritin keksiä kaikki keinot, kuinka saisin miehen takaisin poikaystäväkseni, sillä tosissani luulin, että elämäni on ohi, jos en saa pitää sitä miestä. En suostunut uskomaan sanaakaan hänen puheistaan. Uskottelin itselleni, että hän puhuu vain paskaa ja oikeasti olen hänen elämänsä nainen. Suhdetta jatkui sitten jostain kumman syystä lähes kuusi vuotta. Osa mentiin etäsuhteena, mutta asuimme myös yhdessä. Mies jopa kiintyi minuun. Hän alkoi kai uskomaan, ettei kelpaisi kellekään muulle itsekään. Muistan, kuinka hän monesti kertoi minulle, ettei meitä kahta kukaan muu varmaan edes haluaisi, koska tiedämme itsekin ettemme ole malleja.
Onneksi pääsin tästä toksisesta suhteesta eroon tavattuani toisen miehen, jota pakkomielteisesti aloin jahdata. Tajusin toisen miehen myötä, ettei tuo ensimmäinen ollut muuta kuin järjettömän iso virhe. Mutta niin taisi olla tämä toinenkin.
Ensimmäisen suhteen karikot toistuivat lähes identtisesti myös tämän toisen miehen kanssa. Yhtäkkiä n. parin kuukauden tapailun/seurustelun jälkeen hän totesi minulle, ettei hänellä ole valitettavasti tunteita minua kohtaan. Kävi myös ilmi, että koko ajan oli ollut toinen, minua paljon kiinnostavampi nainen, kiikarissa. Halusi pysyä vain ystävinä. Tästä taas sekosin täysin ja jollain uskomattomalla manipulaation voimalla sain miehen vakuuttuneeksi siitä, ettei tämän suhteen tarvinnut olla vielä ohi.
En kyllä tiedä, miksi olemme edelleen yhdessä. Mitään seksuaalista huomiota en saa mieheltäni juuri koskaan, enkä varsinkaan enää nyt, kun olen vähän lihonut. Ei kukkia, ei lahjoja, ei spontaaneja rakkaudentunnustuksia. Kyllä mies varmasti minusta välittää, mutta seksuaalisella tasolla tuskin on välittänyt juuri koskaan. Hän on minulle sanonutkin että tämä suhde oli hänelle ns. järkivalinta.
Olen nyt päättänyt, että elän tämän asian kanssa ja jos joku päivä eroamme, niin en enää koskaan aio yrittää yhtään miestä. En katso enää kehenkään päin seksi mielessä. En edes ajattele parisuhteita.
Kauhea tekstiseinä paskaa, jonka voi tiivistää sanomalla, että sinua on miehet halunneet, mutta et ole ollut tyytyväinen miehiin joita saat ja joita ansaitset.
Miten sinä määrittelet sen, kenet minä ansaitsen? Eli en ansaitse ketään, jos en halua miestä, joka on kanssani vain velvollisuudentunnosta tai siksi että kuvittelee ettei voi saada parempaa. En ole koskaan kuullut, että kukaan sanoo minua kauniiksi. Kukaan ei ole sanonut että haluaa minua jne. En ole koskaan saanut edes kukkakimppua.
Ehkä koska et ole kaunis, minkä myönsit jo itsekin, kun kuvailit itseäsi.
Hölmöläinen. Just tän takia tulee tulevaisuudessakin löytymään prinsessoja/kullankaivajia. Hyppikää vaan tasajalkaa, mutta kauneuden ylläpitäminen kysyy rahaa jota ei löydykään aivan jokaiselta ohikulkijalta.
Ei vaadi.
Kauneuden ylläpitäminen on 90% kiinni terveellisistä elämäntavoista. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä selvemmin tämän huomaa. Parhaimman näköisiä omista tutuista ovat nyt terveellisesti elävät, liikunnalliset naiset jotka eivät kiskoneet sidukkaa kaksin käsin kolmekymppisiksi asti. Naiset jotka ramppaavat kampaajalla, kylpylässä ja kenties pienimuotoisissa operaatioissa, eivät näytä yhtä hyviltä. Se miltä näytät nyt, on elämäntapojesi summa edellisten 20v aikana.
Syy miksi te naiset toitotatte rahan merkitystä ovat seuraavat:
1. koska raha ja luksus on mitä te mieheltä haluatte.
2. koska teitä ei kiinnosta elää terveellisesti. Liikunta vaatii vaivaa, ja herkkujen mässyttämisestä luopuminen itsekuria. Siksi te mieluummin panostaisitte kaikkeen mitä saa rahalla.
Mitä muuta virkaa miehestä on? Kaltaiseni omillaan toimeentuleva nainen pystyy ostamaan erilaisia palveluita. Voinet tuossa ollakin jyvällä ettei oikein muut kuin perhekeskeiset ja/tai varattomat naiset kaipailee lähinnä enää miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä oli nuorempana sama homma, kunnes kuin ihmeen kaupalla tapasin nykyisen poikaystävän.
Häntä aiemmin ei siis ollut ketään, joka olisi ollut kiinnostunut ja kaikki huomio mitä sain miehiltä oli negatiivista. Teinivuosina sain jatkuvasti kuulla olevani ruma ja sitä kaiketi olenkin naamasta. Kroppa on suht okei, olen aina ollut hoikahko (tällä hetkellä 50kg, pituutta 161 cm). Luonteen puolesta koen olevani mukava ja muut huomioiva ihminen, mutta se ei auta mitään ellei kukaan halua edes tutustua.
Tässä vinkkiä sinulle: keskity tästä eteenpäin omaan hyvinvointiisi, aloita säännöllinen liikunta ja kysy neuvoa kuntosaliohjaajilta. Hanki kesäksi kaunis ja vartalollesi sopiva kesämekko. Älä jumiudu ajatukseen että « kukaan ei mua halua». Haluaapas, vaikka kuka. Kun lähdet ulos, niin meikkaa kevyesti ja opettele korostamaan parhaita puoliasi. Muista hymyillä ja nauttia elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä vinkkiä sinulle: keskity tästä eteenpäin omaan hyvinvointiisi, aloita säännöllinen liikunta ja kysy neuvoa kuntosaliohjaajilta. Hanki kesäksi kaunis ja vartalollesi sopiva kesämekko. Älä jumiudu ajatukseen että « kukaan ei mua halua». Haluaapas, vaikka kuka. Kun lähdet ulos, niin meikkaa kevyesti ja opettele korostamaan parhaita puoliasi. Muista hymyillä ja nauttia elämästä.
Miksi ei voi olla kaunis ihan noin muuten? Tiedän lukuisia naisia mitkä näyttää hyvältä meikin kanssa ja ilman. Huoh, kyrsii välillä kuinka tännekin yritetään tuputtaa naapurimaan naismalleja 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen että nämä ketjun naiset eivät kerro kaikkea.
Oikeasti niitä reunaehtoja kyllä riittää. Ei vaadita kalsarimallia, mutta tokihan just minua kiinnostaa vähintään X pituinen ja Y kokoinen mies, ja juuri omaan mieleen olevat kasvot eli muidenkin mielestä komeat. Ja pitää olla sitä kemiaa eli miehessä särmää ja karismaa. Ja pinkka kunnossa eli korkeakoulututkinto ja hyvätuloinen ammatti, koska itsellänikin on.
Ja sitä rataa.
Minua ei ole kukaan koskaan halunnut kumppanikseen eli pitänyt minusta niin paljon, että olisi nähnyt minut ihmisenä, jonka kanssa juuri hänellä voisi olla mieluisa loppuelämä. Ei tarvitse niuhottaa siitä, millainen minä olen ja millainen makuni on, ja siitä, miten aktiivinen olen ollut, kun totuus on niin yksinkertainen, että kukaan ei koskaan ole halunnut minua kumppanikseen.
Mistä on lähtenyt se käsitys, että kaikille ihan varmasti löytyy joku? Jokaisen ihmisen suvussa on ja on ollut niitä, joille ei ole löytynyt.
Ymmärrän.
Mutta kun tuo voi tarkoittaa montaa asiaa.
Se voi tarkoittaa myös vaikkapa sitä että kukaan niistä miehistä (kenties vähän komeammista ja karismaattisemmista) joille olet näyttänyt vihreää valoa ei ole halunnut sinua loppuelämän kumppanikseen. Muille et ole tehnyt aloitteita, tai olet varmistanut torjuvalla kehonkielellä etteivät hekään tekisi.
Jos olet ollut nettitreffeillä,m sama kuvio. Olet kenties swaipannut vasemmalle sinusta tosissaan kiinnostuneet, ja oikealle ne joille olet vain hetken hupia.
Voi hyvänen aika. Melkoinen pakkomielle sinulla.
Mutta kun tuo on totta.
Tunnen ihan henk koht pari ikisinkkunaista. Käyttäytyvät erittäin torjuvasti suurimman osan ajasta. Ei katsekontaktia ja sellainen inhoava perusilme.
Mutta kun porukassa on joku karismaattinen, hauska ja mehdollisesti komea mies niin tuojottelevat pää kallellaan ja silmät lautasina tätä. No totta kai sellaisilla miehillä suosiota riittää.
Jos tarjoaisivat kymmenesosaa tuosta reaktiosta tavismiehille tai kaltaisilleen huomaamattomille, kiinnostuneita tarjoutuisi välittömästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakaan ei kukaan koskaan halunnut. Ja sen huomasi jo ala-asteella. Muut tytöt saivat ”leikkipoikaystäviä” joka viikko ja pusuhipassa pusuja, minua ei lähestynyt vapaaehtoisesti yksikään poika.
Epäilen, että suurin syy on yksinkertaisesti ruma naamani sekä näin vanhempana myös vääränmallinen vartalo. Olen vain 165 cm pitkä, minulla ei ole juuri mitään pigmenttiä kasvoissani. Maantienharmaat ripset ja kulmakarvat. Ohuet huulet ja pieni suu. Kaksoisleuka. Pienet syvälle kalloon painuneet silmät. Vyötärö mallia suora ja leveä lankku ja nyt lihavana (voi kyllä olen nykyään rehellisesti ylipainoinenkin) mallia leveä alavatsamakkaralla ja selkäläskeillä kuorrutettuna. Joka tapauksessa painoin kuitenkin nuorempana koko ajan 56-64 kg välillä, eikä ketään (kunnollista) kiinnostanut lähestyä minua paitsi kerran kun olin hoikimmillani yksi känniläinen oikein jahtasi koko yön.
Sain kuitenkin lopulta ns. väkisin jahtaamalla itselleni parisuhteen ja toisenkin. Ensimmäinen meinasi päättyä jo alkuunsa, kun miehen kiinnostus ei vain riittänyt. Selitteli jotain, että en ole samanlainen kuin kavereidensa naiset ja että olisi parempi olla vain kavereita, kun ei nyt sitten rakastakaan minua, vaikka niin alussa väitti (tajusin myöhemmin, että olin kerjännyt rakkaudentunnustusta itse). Suorastaan hyperventiloin ja sairastuin miltei mielenterveydeltäni, kun sain kuulla tämän tunnustuksen poikaystävältäni herkässä 20-vuoden iässä. Yritin keksiä kaikki keinot, kuinka saisin miehen takaisin poikaystäväkseni, sillä tosissani luulin, että elämäni on ohi, jos en saa pitää sitä miestä. En suostunut uskomaan sanaakaan hänen puheistaan. Uskottelin itselleni, että hän puhuu vain paskaa ja oikeasti olen hänen elämänsä nainen. Suhdetta jatkui sitten jostain kumman syystä lähes kuusi vuotta. Osa mentiin etäsuhteena, mutta asuimme myös yhdessä. Mies jopa kiintyi minuun. Hän alkoi kai uskomaan, ettei kelpaisi kellekään muulle itsekään. Muistan, kuinka hän monesti kertoi minulle, ettei meitä kahta kukaan muu varmaan edes haluaisi, koska tiedämme itsekin ettemme ole malleja.
Onneksi pääsin tästä toksisesta suhteesta eroon tavattuani toisen miehen, jota pakkomielteisesti aloin jahdata. Tajusin toisen miehen myötä, ettei tuo ensimmäinen ollut muuta kuin järjettömän iso virhe. Mutta niin taisi olla tämä toinenkin.
Ensimmäisen suhteen karikot toistuivat lähes identtisesti myös tämän toisen miehen kanssa. Yhtäkkiä n. parin kuukauden tapailun/seurustelun jälkeen hän totesi minulle, ettei hänellä ole valitettavasti tunteita minua kohtaan. Kävi myös ilmi, että koko ajan oli ollut toinen, minua paljon kiinnostavampi nainen, kiikarissa. Halusi pysyä vain ystävinä. Tästä taas sekosin täysin ja jollain uskomattomalla manipulaation voimalla sain miehen vakuuttuneeksi siitä, ettei tämän suhteen tarvinnut olla vielä ohi.
En kyllä tiedä, miksi olemme edelleen yhdessä. Mitään seksuaalista huomiota en saa mieheltäni juuri koskaan, enkä varsinkaan enää nyt, kun olen vähän lihonut. Ei kukkia, ei lahjoja, ei spontaaneja rakkaudentunnustuksia. Kyllä mies varmasti minusta välittää, mutta seksuaalisella tasolla tuskin on välittänyt juuri koskaan. Hän on minulle sanonutkin että tämä suhde oli hänelle ns. järkivalinta.
Olen nyt päättänyt, että elän tämän asian kanssa ja jos joku päivä eroamme, niin en enää koskaan aio yrittää yhtään miestä. En katso enää kehenkään päin seksi mielessä. En edes ajattele parisuhteita.
Kauhea tekstiseinä paskaa, jonka voi tiivistää sanomalla, että sinua on miehet halunneet, mutta et ole ollut tyytyväinen miehiin joita saat ja joita ansaitset.
Miten sinä määrittelet sen, kenet minä ansaitsen? Eli en ansaitse ketään, jos en halua miestä, joka on kanssani vain velvollisuudentunnosta tai siksi että kuvittelee ettei voi saada parempaa. En ole koskaan kuullut, että kukaan sanoo minua kauniiksi. Kukaan ei ole sanonut että haluaa minua jne. En ole koskaan saanut edes kukkakimppua.
Ehkä koska et ole kaunis, minkä myönsit jo itsekin, kun kuvailit itseäsi.
Hölmöläinen. Just tän takia tulee tulevaisuudessakin löytymään prinsessoja/kullankaivajia. Hyppikää vaan tasajalkaa, mutta kauneuden ylläpitäminen kysyy rahaa jota ei löydykään aivan jokaiselta ohikulkijalta.
Ei vaadi.
Kauneuden ylläpitäminen on 90% kiinni terveellisistä elämäntavoista. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä selvemmin tämän huomaa. Parhaimman näköisiä omista tutuista ovat nyt terveellisesti elävät, liikunnalliset naiset jotka eivät kiskoneet sidukkaa kaksin käsin kolmekymppisiksi asti. Naiset jotka ramppaavat kampaajalla, kylpylässä ja kenties pienimuotoisissa operaatioissa, eivät näytä yhtä hyviltä. Se miltä näytät nyt, on elämäntapojesi summa edellisten 20v aikana.
Syy miksi te naiset toitotatte rahan merkitystä ovat seuraavat:
1. koska raha ja luksus on mitä te mieheltä haluatte.
2. koska teitä ei kiinnosta elää terveellisesti. Liikunta vaatii vaivaa, ja herkkujen mässyttämisestä luopuminen itsekuria. Siksi te mieluummin panostaisitte kaikkeen mitä saa rahalla.Mitä muuta virkaa miehestä on? Kaltaiseni omillaan toimeentuleva nainen pystyy ostamaan erilaisia palveluita. Voinet tuossa ollakin jyvällä ettei oikein muut kuin perhekeskeiset ja/tai varattomat naiset kaipailee lähinnä enää miestä.
Tuo on ilman muuta huomattu.
Tuskin tavismies on koskaan kiinnostanut naisia muuten kuin elättäjänä.
Ajatellaanko nykyään niin, että vain kauniit ihmiset saavat rakkautta osakseen? Kun näen kuitenkin jatkuvasti ihmisiä, jotka ovat aivan tavallisen näköisiä (kuten itsekin) ja selvästi parisuhteessa. Eikö heidän parisuhdeonni olekaan aitoa?
Jos näkisitte vaikkapa Jennifer Anistonin tuolla lähikaupassa ilman meikkiä ym. , ette varmaan edes kiinnittäisi häneen mitään huomiota, mutta kummasti hänessä on "sitä jotain", mikä on vetänyt miehiä puoleensa. Ehkä se on hänen luonteensa?
Moni nainen vaikuttaisi kirjoittavan "pahnanpohjimmaisista" miehistä. Ja melko halveksuvaan sävyyn, ottae huomioon että he ovat samassa luokassa.
Taitaa tuossa ego estää pariutumisen. Naisilla kaikki pyörii sen ympärillä, ja se saadun miehen taso on todiste naisen tasosta. Se estää sopivasti pariutumisen omankaltaisen miehen kanssa, koska se olisi lopullinen todiste ettei kuuluta siihen kärkiluokkaan. Kun ei pariudu, voi uskotella että ei minä, en minä todellakaan pariutuisi minkään matalatasoisen miehen kanssa, koska olenhan tasokas vaikkei sitä muut näe.
Vierailija kirjoitti:
Ajatellaanko nykyään niin, että vain kauniit ihmiset saavat rakkautta osakseen? Kun näen kuitenkin jatkuvasti ihmisiä, jotka ovat aivan tavallisen näköisiä (kuten itsekin) ja selvästi parisuhteessa. Eikö heidän parisuhdeonni olekaan aitoa?
Jos näkisitte vaikkapa Jennifer Anistonin tuolla lähikaupassa ilman meikkiä ym. , ette varmaan edes kiinnittäisi häneen mitään huomiota, mutta kummasti hänessä on "sitä jotain", mikä on vetänyt miehiä puoleensa. Ehkä se on hänen luonteensa?
Hyvä kysymys.
Lähikaupan myyjätytöistäkin jokainen voittaa nykyversion Anistonista ulkonäön osalta.
Voihan se itsevarmuus vedota miehiinkin. Ja onhan Aniston tottunut pelaamaan eleillä ja muulla.
Alue: Aihe vapaa
Mun ei oo tarvinnut heittäytyä tuollaiseksi. Toisaalta lähden treffeille vain ja ainoastaan aivot omaavien miesten kanssa.