Miksi nykyajan suomalaiset lapset ja nuoret roskaavat niin kamalasti?
Nykyajan nuoret ovat puheissaan niin ympäristöä suojelevia, mutta eivät näytä ymmärtävän, että suojelu alkaa ihan heidän omasta toiminnastaan. Mitä nuorempi sukupolvi, sen varmemmin roskat kipataan maahan. Kertoo siivoja, joka on työssä koulussa, ja olen seurannut tätä ilmiötä jo jonkun aikaa. Terottimen roskat, askartelujämät, syömättä jääneet leipäpalat tai omenanloput tiputetaan lattialle, vaikka roskis on parin metrin päässä. Ja kun kysyy, että miksi teet näin, vastaus on, että siitähän siivoojat saavat palkkaa, että siivoavat, hän kertoo. Vielä 90-luvun alussa suurin osa nuorista siivosi vapaaehtoisesti jälkensä. Vuosituhannen vaihteen tienoilla tilanne alkoi huonontua. Suuri osa nuorista (ei kaikki) ei nykyisin suostu siivoamaan mitään jälkiä, vaikka itse olisi ollut yhtenä järjestämässä jotakin tilaisuutta.
Kommentit (24)
Mt ongelmat ja ilmasto ahdistus voikun ois metsää, mutta ei pelkkää puu peltoo elovapina ja viekkarit.😃🤣🤣🤣🤣
Oma poika pienenä heitti lakupaperin maahan. Käytiin keskustelu, että mitä jos joku heittäisi saman paperin sun huoneen lattialle. Järkyttyi, koska hyvin tarkka luonne. Muutama vuosi eteenpäin ostettiin kesämökki. Pihaan oli tuulen tuomana tullut joku muovipussin rääpäle. "Meidän tontille" ja siivosi heti ja vauhkosi että kuka näitä heittelee. Eli kasvatus, ihan pienestä alkaen.