Kuinka moni ikävöi kuollutta lemmikkiään?

Muistoja tulee mieleen ja olen kiitollinen ajasta minkä saimme taivaltaa yhdessä.

Kyllä jokaista heitä! Pikku palleroitani. Heillä oli pikku elämä. Ikävöin myös joskus lapsuuteni lehmiä ja muita eläimiä. Ne lehmät antoivat elämänsä meille kokonaan.

Tänään tuli 2kk kissani poismenosta ja olen ihan rikki. Hän oli lähes 15 ja piti päästää pois sairauden takia. Ajattelen ja ikävöin häntä joka päivä. Tieto siitä, että tulemme vielä tapaamaan lohduttaa. Toinen kissani kuoli vuosi sitten ja häntäkin ajattelen ja ikävöin vielä ihan joka päivä. Jotkut ihmiset kysyvät kuin lohduttaakseen, että ota uusi kissa, mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen. En todellakaan ole valmis siihen, voi olla että en enää koskaan tule olemaankaan.

Voi, löysin äskettäin yhden ihanan valokuvan villakoirastani. Se loikoili pihakeinussa, lämmitteli auringossa. Niin kaunis, valkoinen ja ihana koira. Kaipuu ja suru hyökyi ylitseni voimalla. Eli 16 vuotiaaksi. Siitä on jo aikaa.

En minä edellistä ikävöi, mutta uuden haluaisin. Mistä rahat?

Vierailija kirjoitti:

Oletteko nähneet todellisen tuntuisia unia kuolleista lemmikeistä? Tai oletteko kuulleet tyhjässä asunnossanne kissan miukumista tai koiran haukuntaa?

Aluksi saatoin kuulla kynsien rapinaa laminaatilla tai huokauksia( koira). Uniinkin on joskus tullut vaikka siitä on jo 5v. Unissa kaveri elossa ja ne ovat kovin todentuntuisia ja aamulla itkettää kun herää, vaikka tosiaan on kiitollinen että sai toisen "nähdä". Unissa on siis kyllä tiennyt että toinen on jo poissa. Eli juu elämäni koira tulee varmaan kulkemaan mukanani niin kauan kun syke löytyy meikäläisestä. Lähes päivittäin on edelleen mielessä, nyt toki muistot vähän vähemmän kipeitä, ikävä ja itku saattaa välillä silti yllättää. Sitä ymmärtää vain ne joilla on itsellään ollut se "elämää suurempi" lemmikki. Kaikista ei samanlaista jälkeä jää. Elämä toki jatkuu, mutta en näe syytä miksi pitää hävetä, että kaverin varjo kulkee lähes aina mukana <3

Vierailija kirjoitti:

En minä edellistä ikävöi, mutta uuden haluaisin. Mistä rahat?

Saanko kysyä mikset ikävöi? Tai muisteletko lemmikkiä kuitenkin lämmöllä vai mitä tapahtui? Kuinka paljon rahaa tarvitset uuteen lemmikkiin?

🙋💔

Minä! Meiltä lopetettiin koira 3vk sitten. Suru ja ikävä on kova :'(

Nöpö 4ever.

Vierailija kirjoitti:

Minä! Meiltä lopetettiin koira 3vk sitten. Suru ja ikävä on kova :'(

Osanottoni

Rakas pikkuisemme, musta toy-villakoira, kuoli 5,5 vuotta sitten 16 vuoden iässä ja yhä kaipaamme. Ihana koira ja uskollinen ystävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä! Meiltä lopetettiin koira 3vk sitten. Suru ja ikävä on kova :'(

Osanottoni

Jatkan..

Meidän rakas karvanaama kuoli viikkoa ennen äitienpäivää, ja samalla vkoa vaille 12 vuotta oli meillä ollut. Maailman ihanin, kaunein ja hauskin koira 😊! En ikinä halua uutta, kukaan ei voi koskaan korvata tuota tyyppiä, eikä mun sielu ja varsinkaan mieli kestäisi enää luopumista lemmikistä.

Onnekseni hän lepää pihallamme, joka aamu, kun lähden töihin, ja aina kun palaan jostain kotiin, sanon hälle heipat 😊..

Kyllä ikävöin aina välillä.

Minulla on nytkin onneksi ihana ja rakas koira, mutta ei se estä ikävöimästä edesmenneitä. Varsinkaan sitä yhtä Elämäni Koiraa. Sieluun sattuu, kun muistelen sen tuoksua, katsetta ja sitä, miltä sen päälaki tuntui.

Minä kaipaan lapsuuteni koiraa. Se oli paras ystäväni kun olin murrosikäinen ja teini. Kun lähdin kotoa siitä tuli isäni koira.

Kun koira piti lopettaa vanhempieni muutettua maalta kerrostaloon isäni oli itkenyt. Äiti kertoi. En itse muista isäni itkeneen koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvänenaika minä vieläkin muistelen koiraa 30v takaa, mutta en enää itke. Itkin 10v.

Kissani lopetettiin vuonna 1987 ja vieläkin ikävöin sitä. Olin työmatkalla, kun sain kuulla uutisen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ikävöin aina välillä.

Minulla on nytkin onneksi ihana ja rakas koira, mutta ei se estä ikävöimästä edesmenneitä. Varsinkaan sitä yhtä Elämäni Koiraa. Sieluun sattuu, kun muistelen sen tuoksua, katsetta ja sitä, miltä sen päälaki tuntui.

Lisään vielä, että nykyistä edellisen koiramme kuoltua olimme hieman yli vuoden ilman koiraa, ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen. Kun viime lokakuussa sitten saimme tämän nykyisen, ikävä ei ole enää niin lohdutonta, koira tuo niin valtavasti iloa.

En halua enää ikinä olla niin kauan ilman koiraa, jos vain terveyttä riittää niin että koiran pitäminen onnistuu.

Kaipaan ja itken rakkaita kissojani varmaan niin pitkään kuin heitä muistan. Parhaita ystäviäni.

Ajoittain ikävä iskee, onneksi on kuvia ja videoita. Kissani jouduin lopettamaan 18 v iässä, oli minulla 17 v. Eli kuitenkin pitkän ja uskoakseni hyvän kissan elämän.

Ikävöin niin hemmetisti reilu vuosi sitten kuollutta kissaani, että itkettää kirjoittaa tätäkin. Samoin ikävöin kahta jo useampia vuosia aiemmin kuollutta koiraani.

Nyt kaksi nykyisistä kissoista ovat jo seniori-ikäisiä ja molemmilla perussairauksia. Toinen on sairastellut viime aikoina paljon ja kyllä tämä alkaa valitettavasti näyttämään silti, että tämä jää kisun viimeiseksi kesäksi. Koirakin on jo 9-vuotias, vaikkakin hyvä kuntoinen. Ahdistaa ajatella, että pian alkaa näiden kanssa saattohoitokierre.