Kuinka moni ikävöi kuollutta lemmikkiään?

Minä kaipaan. Ja olen pohjattoman kiitollinen ajasta, jonka sain sen kanssa viettää.

Löytöeläinkodista haettu vanhempi kissarouva ehti olla meillä noin 5 vuotta, kunnes jouduttiin nukuttamaan pitkälle edenneen munuaisten vajaatoiminn takia.

Aivan ihana fiksu koko perheen kissa. Kun joku sairasti oli kissa "hoitamassa".

Kissaa on ikävä.

Ikävöin tapaturmaisesti kuollutta koiraani. Muiden koirien kuolemasta toivuin, tuo itkettää edelleen. En anna nykyistä koiraani mielellään muiden ihmisten käsiin tuosta syystä.

Voi hyvänenaika minä vieläkin muistelen koiraa 30v takaa, mutta en enää itke. Itkin 10v.

Koirani kuolemasta on yli 10 vuotta jo, mutta kaipaan sitä edelleen. Maailman paras ystävä, fiksuin ja kaunein koira ikinä. Ihania nämä nykyisetkin ovat, mutta eivät ole samanlaisia "ajatuksen voimalla" toimivia kuin edesmennyt. Rakkaus on ikuista, niin se vaan on.

Todellakin kaipaan 17-vuotiaana kuollutta koiraani. Oli mukanani lähes kaikkialla mihin vaan koiran pystyi ottamaan. Tuntui, että osasi lukea

ajatuksenikin. Komennot oli tyyniin sormien napsautus, tiesi heti mitä haluan.

Minun koirani olisi jo 37 vuotias, harmin kun eivät elä niin vanhoiksi tai vanhemmiksi. Miksihän koiran elinikä on suht lyhyt?

Minä menetin kissani kaksi viikkoa sitten. Itku on herkässä, suru kai laantuu ajan myötä, vaikka sitä juuri nyt en jaksa uskoa.

On niiiiin ikävä, sydämeni on särkynyt.

Ikävöin lapsuudenkotini kissoja. Näen niistä välillä unia ja kotona käydessäni luulen hetken, että kissat tulevat ovelle vastaan. Niillä oli sellainen tapa. ❤

Ikävöin jokaista mulla ollutta lemmikkiä. Niin kissoja, rottia, akaattikotiloita kuin skorpionia. Eniten ikävöin kahta entistä kissaani koska molemmat kuolivat ennen aikaansa. Toinen ei enää herännyt nukutuksesta ja toiselle tuli todella pahoja virtsatieongelmia ja piti päästää kärsimästä kun hoito ei auttanut.

Kiitollinen olen silti niistä ajoista, jotka sain niiden kanssa ja on paljon kauniita muistoja.

Vierailija kirjoitti:

Ikävöin tapaturmaisesti kuollutta koiraani. Muiden koirien kuolemasta toivuin, tuo itkettää edelleen. En anna nykyistä koiraani mielellään muiden ihmisten käsiin tuosta syystä.

Saako kysyä miten tämä tapaturma tapahtui, kun kerroit ettet anna muille nykyistä koiraa käsittelyyn?

Muistan rakkaan koira vainaani loppu ikäni. Hän oli elämäni koira, nukkui pois 5 v sitten, ikuinen tassun jälki on sydämessä <3 

En osannut surra, kun koirani lopetettiin.

Ajattelin vain "Parempi päästä parempaan paikkaan, ettei enempää kärsisi".

Siitä on noin 5 vuotta, kun lopetettiin.

Nykyään tulee flashbackejä yhteisistä hetkistä koiruuteni kanssa. Nyt on ikävä.

Oletteko nähneet todellisen tuntuisia unia kuolleista lemmikeistä? Tai oletteko kuulleet tyhjässä asunnossanne kissan miukumista tai koiran haukuntaa?

En ikävöi. Kiitos kuitenkin kysymästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävöin tapaturmaisesti kuollutta koiraani. Muiden koirien kuolemasta toivuin, tuo itkettää edelleen. En anna nykyistä koiraani mielellään muiden ihmisten käsiin tuosta syystä.

Saako kysyä miten tämä tapaturma tapahtui, kun kerroit ettet anna muille nykyistä koiraa käsittelyyn?

Onnettomuus oli vahinko eikä kenenkään syy, koira jäi auton alle.

Ja tämä nykyinen koira, olen huomannut että sekin on minun perään, eikä kuuntele niin hyvin muita.

Edelleen on kova ikävä meidän kania. Kuoli viime syksynä sairauden saattelemana.

Vuosi sitten kevättalvella tuo sairaus todettiin ensimmäisen kerran ja silloin oli jo vaihtoehdot, että lopetetaanko vai kokeillaanko antibioottikuuria. Päätettiin kokeilla kuuria, sillä kani oli vielä nuori eikä siinä nyt mitään hävinnyt, jos halusi koittaa rakkaan perheenjäsenen pitää hengissä. Siitä hän virkistyi ja olen edelleen tyytyväinen siihen, että hän sai vielä yhden kesän viettää lempipuuhassaan - tarhassaan mutustellen tuoretta heinää ja valjaissa juoksennellen pitkin pihamaata.

Syksyn tullessa kuitenkin sairastui uudelleen ja olimme aikeissa viedä sen eläinlääkärin, mutta ehti nukkua yön aikana pois häkkiinsä. Pääsi sentään kivuistaan viimein.

Ikävöin. Kaikkia eläimiä, jotka ovat elämässäni olleet mutta eivät ole enää.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko nähneet todellisen tuntuisia unia kuolleista lemmikeistä? Tai oletteko kuulleet tyhjässä asunnossanne kissan miukumista tai koiran haukuntaa?

Kyllä, kaikista kissoistamme. Ihan toisella luokalla ollessani meidän toinen kissa jouduttiin lopettamaan, ja kotiin tullessani kuulin sen ihan oman ainutlaatuisen nau'un sen lempikiven ohi kulkiessani (aina kun oltiin ulkona niin se hyppäsi siihen ja katseli maailmaa). 

Toisen kissan kuoleman aikaan olin töissä ulkomailla, ja viikkoja sen jälkeen kun se oli päästetty parempaan paikkaan, tunsin sen painon jalkojen välissä nukkumaan mennessäni - sen lempinukkumapaikka. Senkin jälkeen näin unta kun sama kissa olisi taas tullut nukkumaan tyynylläni pään ympärillä. Unessakin muistin että ei enää ole tässä maailmassa, mutta ei haitannut kun saatiin vielä jakaa muutamat hetket yhdessä.

Kolmannen kissan tunsin vielä kun kävin vanhempien luona kuoleman jälkeen, sillä oli iso persoona vaikka loppua kohti laimentui eri vaivojen takia. Muiden kissojen kohdalla oli aina se tieto siitä että ei enää nähdä, mutta koko ajan vanhemmillani ollessa sitä vain odotti koko ajan.

Voi että, nytkin tuli kauhea ikävä :'(

Ikävöin paljon. Hän oli niin valtavan rakas. Paras ystävä, joka minulla on koskaan ollut.