Onko huonoistä lähtökohdista mahdollista ponnistaa parempaa elämään?

Käy koulut ja hanki pätevyys

Et voi panna sitä päihteiden syyks

Ettet pystynyt pitämään rotia

Vaikket nyt kestä sun kotia

Mee eteenpäin kun sotilas

Mieheni vanhemmat oli molemmat duunareita ja äitinsä alkoholisti. Mies on väitellyt tohtoriksi, vaikka itseluottamus on aika nollassa lapsuudestaan johtuen. Eli voi, mutta vaatii paljon työtä.

On mahdollista rikkoa tuo malli. Se vaatii määrätietoisuutta ja sitkeyttä, selkeitä päämääriä. Mitä haluat elämältä? Haluatko opiskelupaikan ja mistä? 

Koulutus on ainoa tie parempaan elämään, jos koti on huono, ts. ei ole turvallisia, päihteettömiä, rakastavia ja perheestään huolta pitäviä vanhempia. Aina voi tehdä läksyt ja olla luokan parhaimmistoa. Kotitöiden tekemisen opettelu on plussaa. Samoin jokin hyvä harrastus ja ystävät. Se ei todellakaan ole rahasta kiinni. Hyvällä yo-todistuksella pääsee minne tahansa opiskelemaan.

Tunnen useita ei-ylioppilaitakin, joilla on hyvä akateeminen koulutus ammattikoulutuksen pohjalta. 

Jokaisen ihmisen elämä muotoutuu monen eri tekijän summana. Näitä ovat muunmuassa oma henkilöhistoria, mieltymykset, biologiset faktat, opitut taidot, vuorovaikutus ja elämän arvot.

Koskaan ei ole niin, että aikaisempi historia vääjäämättä määrää tulevan. Ikävienkin asioiden noidankehä on aina mahdollista katkaista ja alkaa toimia jotenkin ehjemmin, rakentavammin. Useasti tähän tarvitaan ammattiapua, esim. terapiaa tai lääkitystäkin, joka auttaa ylläpitämään toimintakyvyn, jos esim. masennus uhkaa sen viedä niin, ettei jaksa lähteä toteuttamaan muutosta. Asioiden muuttaminen ei yleensä ole helppoa, mutta tarkoitus ei olekaan jaksaa yksin, vaan tosiaan apua voi saada.

Ehkä elämän kantavin voima on toivo.  Toivoa on aina, jokaisen kohdalla. Vaikka olosuhteet eivät muuttuisikaan, voi vuorovaikutus ja ihmissuhteet tuoda siihen aivan erilaista suuntaa ja uutta hyvää.

 

On mahdollista.

On, mutta se on vaikeaa.

Peruskoulun hyvää vaikutusta on jo menetetty, ja lapsen menestymistä elämässä selittää suurelta osin vanhempien sosioekonominen tausta sekä koulutustausta.

Niin, mut vanhempien koulutustausta vaikuttaa siin tilantees suurimmaksi osaks, ku ihminen on vielä alaikäinen ja nuori. Sit ku ihminen on aikuinen, se voi itse muuttaa elämäänsä, jos haluaa. Ja toi että ei oo samanlaisii valmiuksia ku niillä joille tietty koulutus on se joka kuuluu olla, ei mikään valinta niinku vaikka niille joiden vanhempi on kouluttamaton johtaja työelämässä tms. Et jos vaan sanoo et vanhempien sosioekonominen asema jeejee, se kuulostaa vaan pröystäilyltä ei miltään muulta. Mikä on sosioekonominen asema vanhemmalla joka tehny johtohommia 20 vuotta mut ei oo käyny mitään lukiota tms?? Noista ei ikinä puhuta, ihan ku koulu olis joku ainoa asia maan päällä.

Minä sanoisin, että menestymisen määrää oma asenne ja kyky haaveilla. Ei kyky "haahuilla". Itse luin kouluaikaan tyttöromaaneja, joissa päähenkilö oli ahkera ja määrätietoinen tyttö, josta tuli hyvin koulutettu ammattilainen tai joka meni akateemiselle uralle. Syrjäkylän kansakoulusta sitten piti päästä kaupunkiin opiskelemaan. Nykyisin JOKAINEN saa käydä lähiperuskoulun ja kun sen suorittaa hyvin, varmasti pääsee ammattiopistoon tai lukioon jne. Terveelle ihmiselle kaikki on mahdollista.

Itseltään ei saa vaatia myöskään liikaa, vaan yrittää hyödyntää oma potentiaalinsa. Pääasia on itse tyytyväinen elämäänsä ja työ tuottaa iloa.  

Ei ole

Zinc

Nimenomaan monet menestyjät on huonoista oloista. Se kannustaa yrittämään kovemmin.

Kyllä on, mutta helppoa se ei ole. Jos lapsuudesta on aiheutunut mielenterveyden ongelmia, niin ne pitäisi hoitaa kuntoon, jotta muukin elämä olisi helpompaa.

Kuten muutkin on sanoneet, niin oma asenne, ahkeruus ja itsetunto ratkaisee. Pitää uskaltaa ajatella että olet ansainnut parempaa ja pystyt esim. kouluttautumaan korkeammalle ja tekemään vaativaakin työtä. Ihmissuhteissa pitää uskaltaa vaatia hyvää ja kunnioittavaa kohtelua muilta ihmisiltä, erityisesti puolisolta.

Tsemppiä!

Kyllä kuulemma voi näin selitti se työtön monisairas mitääntekemätön tyttönen telkussa. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut käydä töissä koska lonkkaan koski, skolioosi, nyrjähdy jne. Niin ja kotona oli liuta elikoita joidenkanssa puuhastella.

Olikohan sen tyypin nimi Sylyvi Helena.

On mahdollista mutta ei onnistu kaikilta.

Itselläni koulutus on mahdottomuus vaikka olisi kuinka kiinnostunut. Resilienssi on niin kammottavan huono. En vaa selviydy suurista projekteista.

On. 

Kokemuksesta voin sanoa, että se vaatii opiskelua. Itse pääsin yliopistoon yläasteen 7,5 ja lukion 7, 5 todistuksista huolimatta. Aina kannattaa puurtaa lukio läpi, vaikka teksi tiukkaa. 

No niinhän sitä toitotetaan, mutta kyllä on vaikeaa, ja vaikeammaksi menee, jos esim. terveys menee jo lapsena. Nimim. kokemusta on. Toki silti olen vain laiska, tuilla makaava pummi, joka ei ole vaan yrittänyt tarpeeksi. Niin mielelläni tekisin jotain rahojeni eteen ja terveyteni rajoissa (eli esim. osa-aikatyönä),mutta minnekään ei oteta töihin, kun sairaus on jättänyt vuosien aukkoja CV:een:( 

Olen kuitnekin opsiellut tutkinnon, mutta helpompaa sekin olisi ollut terveenä ja esim. yksiössä asuen kuin soluasunnossa stressaantuen meluavista,siivottomista kämppiksistä ja vähintään joka kolmas päivä syömättä, kun ei ollut rahaa sekä lääkkeisiin että ruokaan. Olisi ollut myös kivaa kirmata suhteiden avulla kesätöihin ja etenkin edes valmistuttuaan kuten osa opiskelukavereista teki.

Eli paremmista oloista oleva saa henkisen tuen ja kannustamisen lisäksi todennnäköisesti myös monipuolista ravitsevaa ruokaa, apua kirja ym.opiskelukuluihin, mahdollisesti jopa asunnon (oman yksiön/rauhallisemmalla alueella)tai edes tukea siinäkin vuokranmaksuun ym. Ja mahdollisesti noita suhteita työelämään.

Jos on yhä terve, on opiskelu ja työnteko tietenki nhelpompaa ja niihin pääseminenkin. Eli kyllä melkoinen etumatka on näillä paremmista oloista tulevilla, harvoin kyllä haluavat sitä myöntää itse vaan menestyksen taustalla on mukamas pelkkä "oma ahkeruus";)

minä olen ponnistanut todella hyvistä lähtökohdista huonoon elämään

On se mahdollista, mutta ei helppoa. Paremman elämän eteen on tehtävä kovasti töitä. Useimmat huonista lähtökohdista aloittaneet nuoret saavuttavat paremman elämän vasta eläkeiässä. Siihen ei vaikuta se millainen elämisen malli kotona on opittu vaan se millaiset eväät, tuki ja työkalut on kokonaisuudessa nuorelle mahdollista antaa. Helpompaa on niillä joiden vanhemmilla on nahfollisuus antaa valmiit eväät ja taloudellista tukea omaa elämää aloittavalle nuorelle. Loppu on sitten yksilön omista kyvyistä, taidosta mahdollisuuksista, motivaatiosta ja puhtaasta sattumasta kiinni.

Musta kanssa tuntuu, että stressinsietokykyni tuhottiin jo lapsuudessa:( Tai se kapasiteetti meni ja nykyään en kestäisi enää stressiä, kun joutui koko ajan olemaan varuillaan ja pelkäämään henkesnä edestä ja perustarpeidenkin tyydyttäminen oli vähän niin ja näin kotonani.

Toisaalta joudun nytkin koko ajan taistelemaan ja stressaamman valtavasti  terveyteni ja raha-asioiden kanssa, mutta esim. ihmisiä en kyllä enää kestä ja jaksa, että jos joku suht iisi työ onnistuisikin ainakin osa-aikaisena, se ei voisi todellakaan olla mitään ihmissuhdetyötä tai esim. hoitoalaa! Olen saanut lapsena ihan tarpeeksi hoivata ja psykologisoida sekoa perhettäni.