Välit poikki perheen kanssa 18-vuotiaana

https://www.narsistienuhrientuki.fi/

Hienoa, että olet päättänyt lähteä! Monet eivät uskalla tai kykene irtautumaan vahingollisista vanhemmista. Minut äitini savusti ulos jo 16-vuotiaana. Onneksi minulla on kuitenkin normaali isä, jonka luo pystyin menemään. Turha tässä kuvailla, millaista se narsistiäidin kanssa asuminen oli, monien muiden kertomukset tässä voisivat olla myös minun kertomuksiani. Minulla kesti muutama vuosi tajuta, että oman hyvinvointini kannalta välit äitiin kannattaa katkaista kokonaan. Niinpä sen jälkeen, kun olin muuttanut isän luo, henkinen väkivalta jatkui: äiti saattoi juurikin lähettää jonkun ilkeän viestin juuri ennen ylioppilaskokeita tai soittaa ja haukkua minua syntymäpäivänä. Isäni on hyvä mies mutta valitettavasti liian kiltti ja heikko minua puolustamaan. 19-vuotiaana päätin katkaista täysin välit äitiini. Muutin myös eri kaupunkiin. Tämä oli elämäni paras päätös, vasta siitä alkoi parantumiseni. Olen kuitenkin vielä nuori ja luulen, että joudun käsittelemään tätä koko elämäni ajan eri vaiheissa.

Eli vastauksena kysymyksiin: päätöksen jälkeen olen pitänyt pääni. Äitini reaktiosta en tiedä, sillä olen onnistunut hyvin estämään hänet kaikkialta. Oloni koheni välittömästi. Ikävää en enää tuntenut, sillä olin jo käsitellyt sitä äidin "hylkäämisestä" johtuvaa syyllisyydentunnetta muutaman vuoden.

22 kirjoitti ikävästä ja syyllisyydentunteesta. Minäkin pääsin syyllisyydentunnosta eroon suhteellisen nopeasti. Oikeastaan koen, ettei minulla ole koskaan ollutkaan äitiä emotionaalisella tasolla, joten en ole hänelle mitään velkaa. Ei ole mitään, mistä voisin syyllistyä. En tee ketään kohtaan väärin hylkämäällä väkivaltaisen ihmisen, siihenhän oikein kehotetaan, paitsi jos kyseessä on The Oma Äiti. ;) Joskus mietin, onko näillä yhteydenpitoon kannustavilla itsellään jotakin sydämessään ja pelko, että oma läheinen saattaa nostaa kytkintä. Vai mikä ajaa suosittelemaan yhteydenpitoa vahingollisen ihmisen kanssa?

Oma ikäväni lähti puhtaasti omista tarpeistani, ja jälkikäteen nähtynä se oli erittäin terve prosessi. Kaipasin normaalia lapsuutta, minulla olisi ollut oikeus siihen kuten muillakin. Narsistin lapsellahan ei ole omia tarpeita, ainakaan niitä ei saa tuoda ilmi, jos ovat erilaisia kuin hänellä. Olin pettynyt, vihainen, surullinen ja ihan todella h elvetin vihainen. Tunteiden kokeminen auttoi minua hahmottamaan oman erillisyyteni, rajani ja tarpeeni. Minulla saa olla koko tunnekirjo, sitä ei voi kukaan estää. Rajat ja rajattomuus ovat myös sellaisia käsitteitä, joihin kehotan kaikkia narskujen kanssa hengailleita tutustumaan.

Ikävä tilanne on se, jossa toinen vanhempi on kuvaillun kaltainen epämiellyttävä henkilö, mutta toinen vanhempi avuton uhri joka on riippuvainen myös lapsensa tuesta.

Meillä tilanne on ollut se. Ns. ”Isäni” on patologinen narsisti, alkoholisoitunut, henkisesti ja joskus myös fyysisesti väkivaltainen kuvotus. Paha ihminen, joka jostakin syystä on vihannut minua, omaa lastaan, lapsuudestani lähtien. Äitini taas on itsekin avuton uhri, narsistin hyväksikäyttämä reppana, joka kuitenkin on sydämeltään hyväsydäminen ja rakastava vanhempi.

Tilanne on kuin limbo. Kun ei haluaisi olla pahan vanhemman kanssa ikinä missään tekemisissä, mutta toisen vanhemman nähdäkseen se on ikävä pakko. Aikani tuota jaksoin, kunnes selitin tilanteen tälle rakastavalle vanhemmalle: en vain pystynyt enää. Se kiusaaminen oli jo liian raskasta ja pilasi omaa aikuiselämääni. Nyt en ole tekemisissä kummankaan kanssa. Joskys yritän soittaa äidilleni, mutta narsisti vahtii puhelinta ja estää kontaktit. Joskus harvoin äiti yksin ollessaan soittaa minulle nopeasti, lyhyen puhelun (ennen kuin narsisti tulee, näkee ja kuulee). Sairas kuvio. Äärimmäisen.

Vinkkinä: Ota salainen numero ja liittymä omiin nimiin. Ota myös omaehtoinen luottokielto, sillä vanhempasi tietävät henkilötunnuksesi. Poistu somesta, sillä myös tuttavasi voivat vahingossa lipsauttaa sieltä saamaansa tietoa vanhemmillesi.