Lue keskustelun säännöt.
Välit poikki perheen kanssa 18-vuotiaana
Orvoksi
29.05.2020 |
Onko kellään käytännön kokemusta tästä? Itse aion tehdä tämän. Olen muuttamassa syksyllä opiskelemaan ja vanhempani ovat pahoinpidelleet minua niin henkisesti kuin fyysisestikin pienestä lapsesta asti. Tiedän että narsisti-äitini ei tule ottamaan tätä helpolla. Aion vaihtaa numeroni ja muuttaa sen salaiseksi. Haluaisin edelleen pitää yhteyttä isovanhempiini, mutta toisaalta en halua että he toimivat jonain info-väylänä minusta vanhemmilleni. En myöskään yllättyisi jos äitini tulisi vainoamaan esimerkiksi tulevalle asunnolleni. Tällöin täytyy varmaan harkita sitten jotain toimenpiteitä. Nyt haluaisin kuitenkin kuulla: sinä joka pistit välit poikki - miksi teit sen? Tuliko sinulle ikävä? Piditkö pääsi vai palasitko takaisin? Miten vanhempasi reagoivat? Koheniko vointisi? (Jos oletus se että vanhemmat olleet enemmän tai vähemmän haitallisia henkiselle hyvinvoinnillesi)
Kommentit (25)
Tuollaisessa tapauksessa (fyysistä + henkistä väkivaltaa) on todellakin hyvä laittaa kaikki yhteydet poikki. Itsensä ja koskemattomuutensa turvaamiseksi. Asetat siis konkreettiset rajat väkivallalle, deletoimalla heidät elämästäsi. Hienoa! Onnea!
Kunnioita siis itseäsi niin paljon, ettet enää jää uhriksi. Lapsihan väkisin jää, kun ei voi muuta ja on riippuvainen vanhemmista. Nyt sinun ei tarvitse enää jäädä, voit lentää maailmalle elämään omaa elämääsi.
Voimia 💚
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko nyt ihan varma, ettei ole mahdollisuutta pitää asiallisia mutta etäisiä välejä?
Sinä olisit tarvinnut apua ja turvaa jo paljon aiemmin. On ihan ok laittaa "välit poikki" ja saada tukea ja apua kokemuksista toipumiseen.
Onhan se pakko laittaa yhteydet poikki että saat olla turvassa väkivaltaisista vanhemmilta. Tuskin tuo rupeaa kaduttamaan mutta se voi ruveta jos et lähde. Myöhemmin sitä voi miettiä miksen silloin jo lähtenyt...
Vaikutat määrätietoiselta ja järkevältä kaverilta. Suunnitelma on ainakin hieno ja tarkkaan mietitty.
👍
Vierailija kirjoitti:
Oletko nyt ihan varma, ettei ole mahdollisuutta pitää asiallisia mutta etäisiä välejä?
Ai väkivaltaisen ihmisen kanssa? Miksi ihmeessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisessa tapauksessa (fyysistä + henkistä väkivaltaa) on todellakin hyvä laittaa kaikki yhteydet poikki. Itsensä ja koskemattomuutensa turvaamiseksi. Asetat siis konkreettiset rajat väkivallalle, deletoimalla heidät elämästäsi. Hienoa! Onnea!
Kunnioita siis itseäsi niin paljon, ettet enää jää uhriksi. Lapsihan väkisin jää, kun ei voi muuta ja on riippuvainen vanhemmista. Nyt sinun ei tarvitse enää jäädä, voit lentää maailmalle elämään omaa elämääsi.
Voimia 💚
Kiitos. Olen tästä useamman ammattilaisen kanssa puhunut ja he ovat kaikki suositelleet että katkaisen välit kokonaan, heti kun vain on mahdollista, oman terveyteni vuoksi. Olen siis tämän päätöksen jo tehnyt. Äitini (erityisesti) on sellainen riitapukari että edellä mainitut ”etäiset” välit ei tule kuuloonkaan. Nyt vaan mietin näitä käytännön asioita, että miten saan kaiken järkevästi hoidettua.
Ei se onnistunut yhdellä iskulla. Koko ajan vaan meni entistä pahemmaksi, ja lopulta äiti teki sellaisia juttuja, joista saatoin suoraan ja konkreettisesti suuttua ja lakata pitämästä yhteyttä. Mitään muuta rajaa en kyennyt pitämään kuin kaikki yhteydet poikki. Kaikista muista rajanvedoista löytyi aina joku kiertotie, jolla se kierrettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko nyt ihan varma, ettei ole mahdollisuutta pitää asiallisia mutta etäisiä välejä?
Wtf.
Miksi ihmeessä. Kuka siitä hyötyy muuta kuin paskat vanhemmat. Ei ainakaan aloittaja! Aloittaja ei ole mitään velkaa tuollaiselle sontakasavanhemmille.
Olen nyt 29-vuotias. Lähdin kotoa jo 16-vuotiaana,jolloin minulta otettiin kotiavaimet pois.
Sen verran kokemuksesta neuvon, että kannattaa heti pyytää jostain apua, silloin kun sitä tarvitsee. Itse halusin nuorena "pärjätä yksin", enkä jotenkin tuntenut olevani nuori. Siksi en koskaan osannut pyytää tarvittaessa apua esim. nuorisotyöntekijöiltä tai sosiaalitoimesta.
Nyt hiukan aikuisemmalla iällä tunnen, että oli välillä liian rankkaa pärjätä täysin yksin. Vaikka olinkin "aikuinen", niin silti olin monessa asiassa kokematon nuori tyttö. On esimerkiksi taloudellisesti rankkaa nuorena opiskelijana, jos tuleekin yllättävä lasku. Muut nuoret käyvät jatkuvasti vanhempien ruokapöydässä ja lompakolla ja saavat huonekaluja jne... Samalla itse itkee itsensä uneen tyhjällä mahalla, kun opintotuki on mennyt yllättävän suureen vesilaskuun.
Ei siis kannata olla liian "ylpeä" ja yrittää pärjätä täysin yksin. Kannattaa tarvittaessa turvautua johonkin aikuiseen, jolta voi kysyä neuvoja ja apuja. Rahaa kannattaa aina yrittää säästää pahan päivän varalle esim. kesätöistä tai opintolainasta. Älä sorru osamaksuihin, vaikka haluaisitkin kovasti uuden sohvan tai puhelimen. Googlella löytyy onneksi hyvin ruokaohjeita, ohjeita viemärin avaukseen tai neuvoja vaikka kotivakuutuksen ottamiseen. Kun ei ole sitä vanhempaa kenelle soittaa, on tieto etsittävä itse.
Nuorisotyö on suunnattu 13-29-vuotiaille, joten tutustu paikalliseen nuorisotyöhön, jos kaipaat tekemistä, seuraa tai neuvoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun ei tarvitse odottaa 18v täyttämistä, jos edelleen koet kotona väkivaltaa.
Minulla oli vaikeat kotiolot ja lähdin nuorena. Välit ovat viileän asialliset vanhempiin ja näen heitä max 1 krt/ vuosi. Välillä on mennyt pitkiäkin aikoja, että en ole nähnyt ketään omasta perheestäni. Olen pärjännyt elämässä. Vanhempani ymmärtävät kyllä, mistä on kysymys. Eivät odota minulta vanhemmiten apuja.
Itse en tehnyt koskaan lapsia. Jotain jälkiä kokemukset jätti ja en haluaisi ollut äiti, jota oma lapsi vihaa. En ole koskaan hakenut tai saanut varsinaisesti apua lapsuuden kokemuksiin. Masennuksella ja uupumuksella olen oireillut jonkin verran myöhemmin työelämässä. Ylättävän täyspäinen olen kuitenkin ja pärjännyt elämässä hyvin. Nautin ja iloitsen asioista, jotka muille on itsestään selviä. Minulla oli kova kuri ja en saanut lapsena mitään. Nyt herkuttelu, uudet vaatteet, meikit, ja matkat on elämääni ihanaa luksusta. Olen kuin jonkun sota- tai pula- ajan elänyt ihminen sydämessäni. Kotona oli paljon työtä (maalaistalo) pienestä asti. Nyt nautin kun voin tehdä viikonloput mitä lystää. Olen vähän yksinäinen ja erakko, mutta se ei haittaa. Tarvitsen paljon omaa rauhaa.
Vierailija kirjoitti:
Oletko nyt ihan varma, ettei ole mahdollisuutta pitää asiallisia mutta etäisiä välejä?
Olen. Täysin varma.
Se on täysin mahdoton pitää asiallisia ja etäisiä välejä, jos toinen katsoo asiallisen välin sisältävän esimerkiksi sen, että saa tulla kotiini kuin omaansa sillä välin kun minä olen töissä.
t. eri, jolla sama tilanne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tein saman, tosin olin 19. Isää minulla ei ole, äiti vain. Muutin toiseen kaupunkiin, jatkoin siellä lukiota. Mun narskuäiti ei tajunnut aluksi, mistä välimatkan ottamisessa on kyse, ja raivostui. Aloitin erottautumisen sillä, että aloin olla eri mieltä hänen kanssaan puhelimessa. Hän löi luuria korvaan, kirkui ja soitteli avomieheni puhelimeen että olen hullu. Hän h uoritteli, soitti ylioppilaskoetta edeltävänä yönä ja haukkui maanrakoon. Kyllä se vaikutti edelleen, muistan kun mietin aamulla, kävelenkö lukiolle vai junan alle.
Näiden muutaman kohtauksen jälkeen äidistä tuli täysin kylmä. Hän kielsi, etten saa tulla kotiin enää koskaan, mikä oli tavallaan suuri helpotus, ettei minun tarvinnut tehdä sitä. Siinä tilanteessa se tuntui tietysti murskaavalta. Ja huom., minä en tehnyt mitään ilkeää tai provosoinut, ainoastaan olin hiukan eri mieltä hänen kanssaan. Kotona asuessani ilmeeni ja asentoni riittivät kohtaukseen, hän uhkasi myös henkeäni. Eli raivari lähti pienestä.
Vointini koheni ehkä 10 vuoden päästä. En saanut riittävästi tuke, sukulaiset syyllistivät minua, ystävä kannusti olemaan yhteydessä edes lasten takia. "Riitaan tarvitaan aina kaksi, se on sentään sun äitisi". Riitaan narsistin kanssa riittää vallan mainiosta yksi.
En käy koko elämääni lävitse, mutta nyt keski-ikäisenä mulla on se omakotitalo, kultainen noutaja, korkeakoulututkinto -kombo. :) Ja pään palikat paremmassa järjestyksessä kuin koskaan. Opiskelu mulla viivästyi, mutta niinpä se yliopistolla tuntuu viivästyvän joka toisella muutenkin, eri syistä. Mun syy oli henkinen kuormitus elämästä.
Tärkein ohjeeni on, että pidä kiinni itsestäsi! Jos et tunne itseäsi, kuten minä en tuntenut ollenkaan kun muutin omilleni, tutustu itseesi. Minä seisoin peilin edessä, vihdoin ilman äitiä selän takana ja katsoin itseäni. Millaiset hiukset, silmät, vartalo. Niitä oli aina haukutti kotona, enkä hahmottanut minulla olevan fyysistä kehoa tavallaan lainkaan, saati kaunista. Vaikea pala oli huomata, miten muistutan ulkoisesti pahoinpitelijääni (geenit), mutta siitäkin pääsi pikku hiljaa yli.
Rakasta itseäsi, hyväksy itsesi, paikanna omat arvosi ja toimi niiden mukaan. Narsku ei ollut maailman ainoa ikävä ihminen, ymmärrä se, että vedät puoleesi jatkossa muitakin narskuja, jotka haistaa sun haavat. Varo niitä. Itse jäin samantien uuden, onneksi vähemmän väkivaltaisen narskusukulaistädin haaviin. Hänen tarkoituksensa oli vain "auttaa", mikä johti kontrollointiin ja henkiseen väkivaltaan. Olen huomannut, että suvun narsku harvoin on ainoa, vaan siellä on muitakin narsistisesti vaurioituneita, joita on varottava.
Orvoksi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisessa tapauksessa (fyysistä + henkistä väkivaltaa) on todellakin hyvä laittaa kaikki yhteydet poikki. Itsensä ja koskemattomuutensa turvaamiseksi. Asetat siis konkreettiset rajat väkivallalle, deletoimalla heidät elämästäsi. Hienoa! Onnea!
Kunnioita siis itseäsi niin paljon, ettet enää jää uhriksi. Lapsihan väkisin jää, kun ei voi muuta ja on riippuvainen vanhemmista. Nyt sinun ei tarvitse enää jäädä, voit lentää maailmalle elämään omaa elämääsi.
Voimia 💚
Kiitos. Olen tästä useamman ammattilaisen kanssa puhunut ja he ovat kaikki suositelleet että katkaisen välit kokonaan, heti kun vain on mahdollista, oman terveyteni vuoksi. Olen siis tämän päätöksen jo tehnyt. Äitini (erityisesti) on sellainen riitapukari että edellä mainitut ”etäiset” välit ei tule kuuloonkaan. Nyt vaan mietin näitä käytännön asioita, että miten saan kaiken järkevästi hoidettua.
Pidä kaikki tietosi ja valmistelusi vain omana tietona. Älä paljasta niitä jos sun turvallisuus on uhattuna. Lähde ensin ja ilmoita vasta sitten että hyvästi. Tai älä ilmoita mitään. Huomaavat kun eivät saa yhteyttä. Toisaalta hyvä olisi ilmoittaa että se oli tässä, muuten ilmoittavat sinut pian kadonneeksi.
Katoaminen ei ole rikollista. Meistä jokainen aikuinen voi kadota niin halutessaan mutta saattavathan ne saada poliisit sinua etsimään jos osaavat olla uskottavia poliisille. Siinä mielessä olisi hyvä (vasta lähtemisen jälkeen) ilmoittaa ettet tule enää pitämään heihin yhteyttä.
"Aikuisella ihmisellä on oikeus kadota" https://yle.fi/uutiset/3-8087764
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko nyt ihan varma, ettei ole mahdollisuutta pitää asiallisia mutta etäisiä välejä?
Ihmisen eheytyminen vaikeasta lapsuudesta onnistuu vain katkaisemalla välit ja ottamalla etäisyyttä. Ja nuorella on siihen täysi oikeus, koska meille on annettu vain yksi elämä, ja ikävä kyllä lapsen omat vanhemmat voivat sen tuhota, ellei nuorella ole ymmärrystä ja voimia katkaista vanhempien vääryyttä.
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt 29-vuotias. Lähdin kotoa jo 16-vuotiaana,jolloin minulta otettiin kotiavaimet pois.
Sen verran kokemuksesta neuvon, että kannattaa heti pyytää jostain apua, silloin kun sitä tarvitsee. Itse halusin nuorena "pärjätä yksin", enkä jotenkin tuntenut olevani nuori. Siksi en koskaan osannut pyytää tarvittaessa apua esim. nuorisotyöntekijöiltä tai sosiaalitoimesta.
Nyt hiukan aikuisemmalla iällä tunnen, että oli välillä liian rankkaa pärjätä täysin yksin. Vaikka olinkin "aikuinen", niin silti olin monessa asiassa kokematon nuori tyttö. On esimerkiksi taloudellisesti rankkaa nuorena opiskelijana, jos tuleekin yllättävä lasku. Muut nuoret käyvät jatkuvasti vanhempien ruokapöydässä ja lompakolla ja saavat huonekaluja jne... Samalla itse itkee itsensä uneen tyhjällä mahalla, kun opintotuki on mennyt yllättävän suureen vesilaskuun.
Ei siis kannata olla liian "ylpeä" ja yrittää pärjätä täysin yksin. Kannattaa tarvittaessa turvautua johonkin aikuiseen, jolta voi kysyä neuvoja ja apuja. Rahaa kannattaa aina yrittää säästää pahan päivän varalle esim. kesätöistä tai opintolainasta. Älä sorru osamaksuihin, vaikka haluaisitkin kovasti uuden sohvan tai puhelimen. Googlella löytyy onneksi hyvin ruokaohjeita, ohjeita viemärin avaukseen tai neuvoja vaikka kotivakuutuksen ottamiseen. Kun ei ole sitä vanhempaa kenelle soittaa, on tieto etsittävä itse.
Nuorisotyö on suunnattu 13-29-vuotiaille, joten tutustu paikalliseen nuorisotyöhön, jos kaipaat tekemistä, seuraa tai neuvoja.
Ota apua vastaan. Käännyt koulukuraattorin ja sosiaalityön puoleen. Sinua autetaan ja tuetaan kyllä. Yksin pärjääminen on rankkaa, kun muilla on omat perheet tukena. Myös taloudellisesti on tiukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt 29-vuotias. Lähdin kotoa jo 16-vuotiaana,jolloin minulta otettiin kotiavaimet pois.
Sen verran kokemuksesta neuvon, että kannattaa heti pyytää jostain apua, silloin kun sitä tarvitsee. Itse halusin nuorena "pärjätä yksin", enkä jotenkin tuntenut olevani nuori. Siksi en koskaan osannut pyytää tarvittaessa apua esim. nuorisotyöntekijöiltä tai sosiaalitoimesta.
Nyt hiukan aikuisemmalla iällä tunnen, että oli välillä liian rankkaa pärjätä täysin yksin. Vaikka olinkin "aikuinen", niin silti olin monessa asiassa kokematon nuori tyttö. On esimerkiksi taloudellisesti rankkaa nuorena opiskelijana, jos tuleekin yllättävä lasku. Muut nuoret käyvät jatkuvasti vanhempien ruokapöydässä ja lompakolla ja saavat huonekaluja jne... Samalla itse itkee itsensä uneen tyhjällä mahalla, kun opintotuki on mennyt yllättävän suureen vesilaskuun.
Ei siis kannata olla liian "ylpeä" ja yrittää pärjätä täysin yksin. Kannattaa tarvittaessa turvautua johonkin aikuiseen, jolta voi kysyä neuvoja ja apuja. Rahaa kannattaa aina yrittää säästää pahan päivän varalle esim. kesätöistä tai opintolainasta. Älä sorru osamaksuihin, vaikka haluaisitkin kovasti uuden sohvan tai puhelimen. Googlella löytyy onneksi hyvin ruokaohjeita, ohjeita viemärin avaukseen tai neuvoja vaikka kotivakuutuksen ottamiseen. Kun ei ole sitä vanhempaa kenelle soittaa, on tieto etsittävä itse.
Nuorisotyö on suunnattu 13-29-vuotiaille, joten tutustu paikalliseen nuorisotyöhön, jos kaipaat tekemistä, seuraa tai neuvoja.[/quote
Kiitos kokemuksesta! Olen itse itsenäistynyt hyvin varhaisessa iässä vaikka kotona olenkin asunut. Säästössä on ollut jonkin verran rahaa kesätöistä, ja olenkin saanut asuntoni takuuvuokran jo maksettua, ja olen itse hoitanu jo valmiiksi kaikki vakuutukset, sähkösopparit yms. Tietysti kyllä huolettaa se, että taloudellista tukea ei tule olemaan (yllättäviä menoja varten), mutta nyt kun pystyn, aion pistää oman henkisen hyvinvointini rahan edelle, maksoi mitä maksoi. Lainaa joudun varmasti ottamaan enemmän kuin keskivertonuori, sille nyt ei voi mitään. Haluan ja uskon että pärjään, vaikka helppoa ei tule olemaan.
13 jatkaa. Tuli ikävä. Tuli ikävä usein. Lakkiaisissa kun äiti ei tullut paikalle, häissä, lapsen syntyessä. Kun muut puhuivat aina vanhemmistaan kun olin nuori. Olisin tarvinnut äitiä ja itkin sitä usein. Itkeminen auttoi, kuljin metsässä ja itkin. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta tunsin, miten jonkinlainen luontoäiti tai maaemo tms. voima lohdutti minua, ja antoi toivoa seuraavaan päivään, vaikken olekaan uskovainen.
Enää en juuri ikävöi, toki kaipaan välillä, että olisi oma vanhempi elämässä ja lastenlasten elämässä mukana. Olen nykyään onnellinen, hyväksyn tapahtuneen, ja se tuo levollisuutta, tyytyväisyyttä ja rauhaa. Ei ole enää varsinaista tarvetta ikävöidä omaa vanhempaa.
Hyvältää kuulostaa suunnitelma, ja hyvä, että olet tajunnut kuvion noinkin nuorena! Itse olin lähemmäs 30v. jo, kun aloin tutustua koko narsismin käsitteeseen, ja tutulta kuulosti minunkin perheeni ja etenkin äitin toiminta! Mulla meni elämä pilalle, kun fyysinen terveyskin meni siinä varpaillaan olossa ja stressaamisen seurauksena(todennäköisesti ainakin pahensi sairauttani ellei nyt täysin aiheuttanut) enkä saanut ikinä mitään (henkistä) tukea sairastamiseenikaan, päin vastoin! Nykyään olen työtön ja aika lailla erakkona elän.
Yritä pärjätä muutoin kuin ottamalla esim. rahaa vastaan niiltä, jos yrittävät joskus luikerrella siten takaisin elämääsi, itse olen tehnyt epätoivoidena tämänkin virheen, ja (kiitollisuuden)velathan nämä muistavat ja voivat muka sen varjolla taas kontrolloida sinua ja pitää vallassaan. Itse jouduin sairauden takia(heikossa kunnossa ja rahat loppu sairaalalaskujen ym.takia) ja eräästä muusta syystä vierailemaan vielä vuosia pää-narsistin luona ja muunkin perheen, olo pahentui aina noiden visiittien aikana ja jälkeen.
Varmaan oman harkintasi ja kokemustesi mukaan pidät yhteyttä/vierailet heidän luonaan, mutta on kyllä hyvä olla oma koti jonne voi palata, heti kun haluaa ja/tai jos tilanne käy taas liian ahdistavaksi lapsuudenkodissa. Ainakin itselläni yhä aikusiena tuli pahojakin riitoja kotopuolessa,ja ahdistuin myös, kun vaadittiin yhä jaksamaan niin paljon mm.kotitöiden tekemistä sairaanakin siellä päin.
Tuntuu etten voinut ikinä rentoutua siellä(varmaan just ne pelot henkisestä ja fyysisestäkin väkivallasta mullakin vanhemman toimesta jo lapsuudesta tuttua), näyttää tunteitani(varsinkaan negatiivisia)itse tai olla oma itseni. Hyvä, jos pääset opiskelmaan, sieltä voi löytyä edes joitakin mukavia ja kannustavia ihmisiä elämääsi. Mutta tsemppiä paljon, toivottavasti saat kivan aikuiselämän ja hyviä ihmisiä elämääsi!:)
Myös täältä saat apua
^^