Lue keskustelun säännöt.
Äidit mammalomalla: kerro todellinen syysi miksi viet vanhemman lapsen päiväkotiin?
27.05.2020 |
Kaverini sai vähän aikaa sitten toivotun toisen lapsen. Olivat molemmat lasten isän kansaa työelämässä, nyt kaverini on mammalomalla. Miehensä tekee normaalia päivää.
Kaverini kuitenkin vie vanhemman lapsensa, noin 2,5v päiväkotiin. Siis joka päivä. Tuli puheeksi kesäloma ja kaverini oli innoissaan, että oma päiväkoti on auki. En ensin tajunnut mitä hän siitä hyötyy, kunnes hän selvensi että totta kai esikoinen on kesälläkin hoidossa.
Heillä ei ole mitään ns. järjellistä syytä tälle. Vauva ei ole vaikea, esikoinen ei ole vaikea, kaverini elämä ei ole erityisen vaikeaa. Kaikki vauvat toki vaativat hoitoa ja valvottavat, mutta kaverini vauva ei ole erityisen suuritarpeinen.
Kysyin syytä tähän miksi tämä esikoinen siellä päikyssä on joka päivä. Kaverini otti heti todella puoluskannan, vaikka en asiaa esittänyt näin asenteellisesti kuin tässä kirjoituksessani. Jupisi miten lapsi kaipaa kavereita ja tekee äidillekin hyvää, kun on vaan yksi lapsi vahdittavana.
Saan varmaan 100 alapeukkua, koska aihe on ilmeisen arka.
Haluaisin kuitenkin oikeasti tietää mikä se todellinen syy tälle ratkaisulle on? Minulla on lapsia päiväkoti-ikäisistä alakoululaisiin. Lapsuus on todella lyhyt ja haluaisin ainakin itse olla mahdollisimman tiiviisti edes kesälomat omieni kanssa.
Kommentit (198)
Vanhempi lapseni meni hoitoon parina päivänä viikossa, kun täytti kolme. Syynä oli se, että tein vähän töitä kotona, mutta ennen kaikkea se, että asumme haja-asutusalueella, eikä täällä ole leikkikavereita. Kävin perhekerhossa, mutta siellä ei oikein syntynyt kaverisuhteita, eikä keskustassa myöskään ole puistoissa väkeä kuin aika harvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut lapset rakastavat päiväkotipäiviä. Naapurissa ei ole kavereita, päiväkodissa on. Naapurissa ei ole puistoa, päiväkodissa on. Kotona on harvoin sellaista lelu- ja pelivalikoimaa, mikä päiväkodissa on. Kaikissa kodeissa ei saa rakentaa suuria leikkejä, päiväkodissa saa. kaikissa kodeissa ei myöskään lorutella, lauleta, soiteta, tanssita, järjestetä liikuntarataa, rakenneta majoja, maalata, askarrella, tutkia luupeilla ötököitä, leikitä aikuisen kanssa...
Eikö siinä kohtaa olisi vanhemmilla peiliin katsomisen paikka? Vanhemman vastuullahan se on, millaisia lapsen päivät ovat. Olen itse kotiäitinä ollut 7 vuotta putkeen ja meillä on aina tehty juurikin noita mainitsemiasi asioita. Lisäksi perhekerhot, muskarit, peuhut, leikkipuistot ja kaveritreffit. Lapset eivät myöskään koskaan, eivät koskaan, ole sanoneet, että on tylsää. Virikkeitä on aina tarjottu, mutta pidetty myös huoli, että on virikkeetöntä aikaa. Tällainen kehittää lapsen mielikuvitusta, jolloin kokemus tylsyydestä ei pääse syntymään, sillä mieli keksii uusia luovia ratkaisuja ihan itsestään.
Minulla on kokemusta kolmesta lapsesta. Tylsää meillä ei ole koskaan ollut, mutta on jäänyt silti paljon kaikkea tekemättä. Vauvan ja parivuotiaan tarpeet ovat vielä helposti yhdistettävissä, mutta sitten kun aletaan puhumaan eskari-ikäisistä ja pikkukoululaisista, niin on jo aika hankalaa opettaa esim. talviurheilutaitoja vauva kainalossa. Sama juttu uinnin kanssa, hävettää tunnustaa mutta isommilla jäi uintiharjoittelu siihen kun vauva syntyi. Vai todetaanko, että koulu saa opettaa, ja palsta pääsee taas paheksumaan?
Myös meidän musiikkiopistolla muistetaan varsin hyvin vauvamme/taaperomme, jota kyllästytti aika ajoin odotella isompien tuntien ajan. Mutta maailmaan mahtuu ääntä, eikös vaan?
Järjestelykysymys. Meillä isä on lähtenyt taaperon kanssa lenkille sillä aikaa, kun vein isomman uimahalliin. Hiihdossa isompi on kiertänyt jalkapallokentälle tehtyä latua ja pienempi leikkinyt lumipenkassa. Samoin luistelussa. Joskus isä mukana vahtimassa, mutta onnistuu myös yhden vanhemman voimin. Muskarin aikana en ole jäänyt huudattamaan taaperoa oven taakse, vaan olemme menneet läheiselle leikkikentälle, kauppaan tai kävelylle.
No siis joo, lapsi on pieni vain hetken. Samaa mieltä tästä.
Mutta mikä ainakin rakastin tarhaa! Kavereiden kanssa koko päivä, eri lelut ja leikit kuin kotona + sai myllätä metsässä, jota tarhan ulkoilualueella oli.
Olisi ollut suuuper tylsää äidin ja pikkusisaruksen kanssa kotona. 😋
Siksi että 5-vuotias tarvitsee kavereita. Naapurissa asuu vain vanhuksia. Serkkuja tai muita lapsisukulaisia ei ole. Tuttavapiirissä juuri kellään ei ole lapsia, ne harvat vasta vauva- ja taaperoikäisiä.
Eihän siinä mitään, jos äiti haluaa keskittyä vauvaan, mutta kun se äiti yleensä haluaa keskittyä vain kännyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä esikoinen oli 5-vuotias, kun kuopus syntyi. Lapsella oli silloin jo vakiintuneet päiväkotikaverit, tykkäsi käydä päiväkodissa, lomallakin kyseli päiväkodin perään eikä koskaan ole puolella sanallakaan ilmaissut, ettei haluaisi päiväkotiin - pikemminkin kipeänäkin aina odottaa lähinnä sitä, että pääsee päiväkotiin takaisin. Meillä onkin hirveän kiva päiväkoti, jossa varmasti itsekin viihtyisin hyvin...
Samoin esikoisen vauva-ajasta tiesin jo, että vaikka vauva voi toki olla helppo ja mennä "siinä sivussa", niin näin ei välttämättä ole, eikä ollutkaan. Meillä on ollut kaksi suuritarpeista vauvaa, joten olen ollut vauvavuodet hyvin väsynyt ja täysin vauvan tarpeiden armolla. Meidän vauvat ei ole nukkuneet katkoitta kolmen tunnin päiväunia, meidän vauvat ei ole ajoittain edes suostuneet olemaan vaunuissa, kun nekin on jostain syystä kiukuttaneet. On ollut sellaisia päiviä, etten ole kirjaimellisesti tehnyt mitään muuta kuin imettänyt ja käynyt vessassa.
Mielestäni olisi sosiaalista ja ulospäinsuuntautunutta esikoista kohtaan suorastaan väärin, jos hänet olisi otettu pois rakkaasta päiväkodista ja pakotettu kotiin katsomaan tuota menoa, kun zombiemainen äiti nuokkuu sohvalla vauvan tuttina. Olen miettinyt sitäkin, että mitä esikoisen kotihoito tekee mustasukkaisuudelle - lapsen ajatuksissa homma voi kääntyä helposti niin, että meille tuli tyhmä vauva ja sen takia minä en saa enää mennä kivaan päiväkotiin näkemään kavereita. Aina automaattisesti ajatellaan, että lapsi JOUTUU päiväkotiin, mutta nykypäivän päiväkodit ovat niin kivoja, ettei ainakaan ekstroverttilapset sinne mitään joudu, vaan pääsee. Meillä päiväkoti on nimenomaan ollut esikoiselle vauva-aikana kiva juttu, jota myytiin "isojen poikien juttuna". Hän ei kertaakaan kysynyt, voisiko jäädä kotiin, vaikka se olisi tottakai ollut mahdollista, kun kerta minä olin kotona.
Vierailija kirjoitti:
Ne lapset eivät myöskään ole HOIDOSSA toisilla ihmisillä vaan nimenomaan KASVATETTAVANA. Siksi en tajua miksi kukaan vapaaehtoisesti haluaa sinulle ventovieraiden, joskin alalle koulutettujen, aikuisten kasvattavan ja muovaavan sinun lastasi.
Omani pidin kotona mahd.pitkään juuri tuosta syystä. Menin töihin, kun lapsi oli vähän alle 3v. ja kyllä se suretti. Lapsi viihtyi kyllä päiväkodissa ja opettaja oli mukava. Silti olisin itse halunnut olla mukana oman lapsen tärkeissä hetkissä, kuten kun hän kaatuu ja kaipaa lohduttajaa.
Siis ihan oikeasti (olen kyllä lapseton ikäneito, ja yritän oikeasti välttää lastenkasvatusmielipiteitä, kun ne kuitenkin perustuvat vain ulkopuolelta seuraamiseen), mutta lapsen kaatuminen ja lohdutus elämän tärkeä hetki? Antakaa niiden lasten kaatuilla enemmän niin pieni verinaarmu ei ole mikään kolossaalinen tragedia; huuhtelu, laastari ja baanalle taas on pidemmän päälle paljon parempi lapselle - terveydenhuollon edustajaa vaativat vammat ovat sitten eri asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun vanhempi lapsi oli ns. kerhopaikalla päiväkodissa 3 krt/viikossa muutaman tunnin päivässä. Hoidin tuona aikana sokean äitini kauppa-, lääkäri-, ja muut asiat. Vauva nukkui vaunuissa, äiti kulki vaunun sangassa vierellä. (Olen siis äitini omaishoitaja.) Olisi ollut huomattavasti vaikeampaa jakaa huomio kaikille kolmelle sekä hoidettavalle asialle.
Erittäin kiitollinen olin, kun taapero sai leikkiä päiväkodissa sen aikaa, kun itse hoidin äitiä. Tuostakin tosin tunsin syyllisyyttä, kun otin apua vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Meillä esikoinen oli 5-vuotias, kun kuopus syntyi. Lapsella oli silloin jo vakiintuneet päiväkotikaverit, tykkäsi käydä päiväkodissa, lomallakin kyseli päiväkodin perään eikä koskaan ole puolella sanallakaan ilmaissut, ettei haluaisi päiväkotiin - pikemminkin kipeänäkin aina odottaa lähinnä sitä, että pääsee päiväkotiin takaisin. Meillä onkin hirveän kiva päiväkoti, jossa varmasti itsekin viihtyisin hyvin...
Samoin esikoisen vauva-ajasta tiesin jo, että vaikka vauva voi toki olla helppo ja mennä "siinä sivussa", niin näin ei välttämättä ole, eikä ollutkaan. Meillä on ollut kaksi suuritarpeista vauvaa, joten olen ollut vauvavuodet hyvin väsynyt ja täysin vauvan tarpeiden armolla. Meidän vauvat ei ole nukkuneet katkoitta kolmen tunnin päiväunia, meidän vauvat ei ole ajoittain edes suostuneet olemaan vaunuissa, kun nekin on jostain syystä kiukuttaneet. On ollut sellaisia päiviä, etten ole kirjaimellisesti tehnyt mitään muuta kuin imettänyt ja käynyt vessassa.
Mielestäni olisi sosiaalista ja ulospäinsuuntautunutta esikoista kohtaan suorastaan väärin, jos hänet olisi otettu pois rakkaasta päiväkodista ja pakotettu kotiin katsomaan tuota menoa, kun zombiemainen äiti nuokkuu sohvalla vauvan tuttina. Olen miettinyt sitäkin, että mitä esikoisen kotihoito tekee mustasukkaisuudelle - lapsen ajatuksissa homma voi kääntyä helposti niin, että meille tuli tyhmä vauva ja sen takia minä en saa enää mennä kivaan päiväkotiin näkemään kavereita. Aina automaattisesti ajatellaan, että lapsi JOUTUU päiväkotiin, mutta nykypäivän päiväkodit ovat niin kivoja, ettei ainakaan ekstroverttilapset sinne mitään joudu, vaan pääsee. Meillä päiväkoti on nimenomaan ollut esikoiselle vauva-aikana kiva juttu, jota myytiin "isojen poikien juttuna". Hän ei kertaakaan kysynyt, voisiko jäädä kotiin, vaikka se olisi tottakai ollut mahdollista, kun kerta minä olin kotona.
Tässä keskustelussa pitäisi huomioida isomman sisaruksen ikä. Alle 3-vuotias ei vielä edes osaa leikkiä kavereiden kanssa. Sen ikäinen ei mene päiväkotiin kavereiden vuoksi. 5-vuotias sen sijaan kaipaa kavereita, mutta kavereita voi hankkia myös päiväkodin ulkopuolelta. Minusta lasten sairastelu on yksi hyvä syy pitää lapset kotona. Kotihoidossa oleva lapsi sairastaa yhden flunssan/talvi, päivähoidossa oleva 20 flunssaa/talvi. Sanon tämän omasta kokemuksesta. Korona-aikana en veisi lapsia päiväkotiin ellei ole aivan pakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
”Tarvitsen omaa aikaa omiin juttuihin, esikoinen sai leikkiseuraa, siellä on kivoja leluja”
Hoh hoijaa. Päiväkodissa työskentelevänä voi sanoa, että aika itsensä huijaamista nämä selitykset.
Päiväkodissa on ensinnäkin hirveä meteli. Lähes aina siellä tönitään, purraan, kiskotaan ja revitään milloin kaveria ja milloin kaverin lelua.
On toki leikkikavereita, mutta jos kahdella aikuisella on 10-15 lasta niin miten luulet, että oma lapsesi saa siellä jatkuvaa huomioita? On paljon niitä tilanteita, kun lapsi joutuu itkemään yksinään ilman syliä, sillä sylini on jo täynnä ja kaksi jonossa.
Leluja on jokaisessa leikkipuistossa myös yhteiseen käyttöön, joten ihan höpinää tämä, että päiväkodissa ne päättömät nuket ja revityt autot olisivat jotenkin paljon hienompia.
Väsyneiden vanhempien höpinää, jolla yritetään hiljentää omaatuntoa
Tämä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On raskasta ja vaikeaa keksiä 24/7 aktiviteettia 2-vuotiaalle. Ettei kertakaikkisesti voi yhtä hetkeä ajatella omia ajatuksiaan. Ja jos vauvalle käy vaipan vaihtamassa ja vaikka itse vessassa, jotain todella pahaa sotkua on saatu aikaiseksi jo 2-vuotiaan toimesta. Kaikki vauvat valvottavat ainakin jonkun verran, jolloin on tosi vaikea käsitellä rauhallisesti noita parivuotiaan tuhoja.
En ole ikinä vienyt lapsiani hoitoon, mutta voisin siis kuvitella että noista syistä.
Mutta miksi tehdä useita lapsia, jos ei jaksa keksiä heille aktiviteetteja tai pysty pitämään hermojaan kasassa? Eli toisinsanoen huolehtimaan heistä täysipainoisesti. Jotenkin käsittämätön ajatus, että tekisin useita lapsia ikäänkuin sen varaan, että voisin sysätä niitä sitä mukaa muille hoitoon vaikka itse olen kotona.
"Täysipainoinen hoito"? Onko siis niin, että sitä saa vain omilta vanhemmilta? Minä olen "sysännyt" lapset myös isovanhemmille hoitoon esim. mennäkseni miehen kanssa leffaan. Lapset eivät vahingoitu siitä, vaikka heitä hoitaisivat myös muut aikuiset kuin omat vanhemmat.
Vertaat leffassa käyntiä päiväkotipäivään joka on 5 pvä viikossa. Ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä esikoinen oli 5-vuotias, kun kuopus syntyi. Lapsella oli silloin jo vakiintuneet päiväkotikaverit, tykkäsi käydä päiväkodissa, lomallakin kyseli päiväkodin perään eikä koskaan ole puolella sanallakaan ilmaissut, ettei haluaisi päiväkotiin - pikemminkin kipeänäkin aina odottaa lähinnä sitä, että pääsee päiväkotiin takaisin. Meillä onkin hirveän kiva päiväkoti, jossa varmasti itsekin viihtyisin hyvin...
Samoin esikoisen vauva-ajasta tiesin jo, että vaikka vauva voi toki olla helppo ja mennä "siinä sivussa", niin näin ei välttämättä ole, eikä ollutkaan. Meillä on ollut kaksi suuritarpeista vauvaa, joten olen ollut vauvavuodet hyvin väsynyt ja täysin vauvan tarpeiden armolla. Meidän vauvat ei ole nukkuneet katkoitta kolmen tunnin päiväunia, meidän vauvat ei ole ajoittain edes suostuneet olemaan vaunuissa, kun nekin on jostain syystä kiukuttaneet. On ollut sellaisia päiviä, etten ole kirjaimellisesti tehnyt mitään muuta kuin imettänyt ja käynyt vessassa.
Mielestäni olisi sosiaalista ja ulospäinsuuntautunutta esikoista kohtaan suorastaan väärin, jos hänet olisi otettu pois rakkaasta päiväkodista ja pakotettu kotiin katsomaan tuota menoa, kun zombiemainen äiti nuokkuu sohvalla vauvan tuttina. Olen miettinyt sitäkin, että mitä esikoisen kotihoito tekee mustasukkaisuudelle - lapsen ajatuksissa homma voi kääntyä helposti niin, että meille tuli tyhmä vauva ja sen takia minä en saa enää mennä kivaan päiväkotiin näkemään kavereita. Aina automaattisesti ajatellaan, että lapsi JOUTUU päiväkotiin, mutta nykypäivän päiväkodit ovat niin kivoja, ettei ainakaan ekstroverttilapset sinne mitään joudu, vaan pääsee. Meillä päiväkoti on nimenomaan ollut esikoiselle vauva-aikana kiva juttu, jota myytiin "isojen poikien juttuna". Hän ei kertaakaan kysynyt, voisiko jäädä kotiin, vaikka se olisi tottakai ollut mahdollista, kun kerta minä olin kotona.
Tässä keskustelussa pitäisi huomioida isomman sisaruksen ikä. Alle 3-vuotias ei vielä edes osaa leikkiä kavereiden kanssa. Sen ikäinen ei mene päiväkotiin kavereiden vuoksi. 5-vuotias sen sijaan kaipaa kavereita, mutta kavereita voi hankkia myös päiväkodin ulkopuolelta. Minusta lasten sairastelu on yksi hyvä syy pitää lapset kotona. Kotihoidossa oleva lapsi sairastaa yhden flunssan/talvi, päivähoidossa oleva 20 flunssaa/talvi. Sanon tämän omasta kokemuksesta. Korona-aikana en veisi lapsia päiväkotiin ellei ole aivan pakko.
Ei kaikki ole samanlaisia. Kyllä meidän 2-v leikki jo ikätovereiden kanssa täyttä häkää ja kyseli paljon kavereiden perään. Eikä meillä ole todellakaan ollut 20 flunssaa per vuosi edes silloin kun 3 lasta kokopäivähoidossa. Ei ole kyllä pidetty isossa päiväkodissa vaan yksityisessä hoidossa pienessä ryhmässä, äitiyslomilla osa-aikaisena, mutta varmaan tämäkin on kiihkeimpien kotihoitofanaatikkojen mukaan tuomittavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut lapset rakastavat päiväkotipäiviä. Naapurissa ei ole kavereita, päiväkodissa on. Naapurissa ei ole puistoa, päiväkodissa on. Kotona on harvoin sellaista lelu- ja pelivalikoimaa, mikä päiväkodissa on. Kaikissa kodeissa ei saa rakentaa suuria leikkejä, päiväkodissa saa. kaikissa kodeissa ei myöskään lorutella, lauleta, soiteta, tanssita, järjestetä liikuntarataa, rakenneta majoja, maalata, askarrella, tutkia luupeilla ötököitä, leikitä aikuisen kanssa...
Eikö siinä kohtaa olisi vanhemmilla peiliin katsomisen paikka? Vanhemman vastuullahan se on, millaisia lapsen päivät ovat. Olen itse kotiäitinä ollut 7 vuotta putkeen ja meillä on aina tehty juurikin noita mainitsemiasi asioita. Lisäksi perhekerhot, muskarit, peuhut, leikkipuistot ja kaveritreffit. Lapset eivät myöskään koskaan, eivät koskaan, ole sanoneet, että on tylsää. Virikkeitä on aina tarjottu, mutta pidetty myös huoli, että on virikkeetöntä aikaa. Tällainen kehittää lapsen mielikuvitusta, jolloin kokemus tylsyydestä ei pääse syntymään, sillä mieli keksii uusia luovia ratkaisuja ihan itsestään.
Minulla on kokemusta kolmesta lapsesta. Tylsää meillä ei ole koskaan ollut, mutta on jäänyt silti paljon kaikkea tekemättä. Vauvan ja parivuotiaan tarpeet ovat vielä helposti yhdistettävissä, mutta sitten kun aletaan puhumaan eskari-ikäisistä ja pikkukoululaisista, niin on jo aika hankalaa opettaa esim. talviurheilutaitoja vauva kainalossa. Sama juttu uinnin kanssa, hävettää tunnustaa mutta isommilla jäi uintiharjoittelu siihen kun vauva syntyi. Vai todetaanko, että koulu saa opettaa, ja palsta pääsee taas paheksumaan?
Myös meidän musiikkiopistolla muistetaan varsin hyvin vauvamme/taaperomme, jota kyllästytti aika ajoin odotella isompien tuntien ajan. Mutta maailmaan mahtuu ääntä, eikös vaan?
Järjestelykysymys. Meillä isä on lähtenyt taaperon kanssa lenkille sillä aikaa, kun vein isomman uimahalliin. Hiihdossa isompi on kiertänyt jalkapallokentälle tehtyä latua ja pienempi leikkinyt lumipenkassa. Samoin luistelussa. Joskus isä mukana vahtimassa, mutta onnistuu myös yhden vanhemman voimin. Muskarin aikana en ole jäänyt huudattamaan taaperoa oven taakse, vaan olemme menneet läheiselle leikkikentälle, kauppaan tai kävelylle.
Olen eri, mutta varmasti monet muutkin voisivat järjestellä juuri sinun näköisen elämän jos he kokisivat sen ykkösasiaksi eikä millään muulla olisi väliä. Mutta kun monet kokevat, että on muitakin ihan yhtä hyviä tapoja hoitaa asiat, ja näissä muissa tavoissa saattaa olla heille etuja joita sinun valitsemassasi elämäntavassa ei ehkä ole. Ei se ole mikään argumentti, että kun minäkin elän näin niin kyllä sinunkin täytyy. Tai on, mutta huono.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä sinä et tiedä kaikkea? Äidillä voi olla jaksamisen kanssa ongelmia eikä halua siitä sinulle puhua. Tilanteita on monia ja perheen ulkopuolinen ei voi tietää mitä perheessä tapahtuu vaikka kuvittelisi tietävän.
Meillä esikoinen oli 2v kun vauva syntyi ja jatkoi hoidossa 3-4pv viikossa 6h päiviä. Vauvalla oli koliikki, lisäksi nukkui ensimmäiset 1,5v 20-30min pätkissä yöt, olin aivan loppu.
Itse koin etenkin vauvavuoden aikana hankalaksi että lapset olivat aina eri rytmissä. Esim vauvan ruoka-ajat olivat eri kuin esikoisella ja yritäppä nyt vaikka leikkipuistossa vaihtaa kakkavaippaa 🤦♀️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä esikoinen oli 5-vuotias, kun kuopus syntyi. Lapsella oli silloin jo vakiintuneet päiväkotikaverit, tykkäsi käydä päiväkodissa, lomallakin kyseli päiväkodin perään eikä koskaan ole puolella sanallakaan ilmaissut, ettei haluaisi päiväkotiin - pikemminkin kipeänäkin aina odottaa lähinnä sitä, että pääsee päiväkotiin takaisin. Meillä onkin hirveän kiva päiväkoti, jossa varmasti itsekin viihtyisin hyvin...
Samoin esikoisen vauva-ajasta tiesin jo, että vaikka vauva voi toki olla helppo ja mennä "siinä sivussa", niin näin ei välttämättä ole, eikä ollutkaan. Meillä on ollut kaksi suuritarpeista vauvaa, joten olen ollut vauvavuodet hyvin väsynyt ja täysin vauvan tarpeiden armolla. Meidän vauvat ei ole nukkuneet katkoitta kolmen tunnin päiväunia, meidän vauvat ei ole ajoittain edes suostuneet olemaan vaunuissa, kun nekin on jostain syystä kiukuttaneet. On ollut sellaisia päiviä, etten ole kirjaimellisesti tehnyt mitään muuta kuin imettänyt ja käynyt vessassa.
Mielestäni olisi sosiaalista ja ulospäinsuuntautunutta esikoista kohtaan suorastaan väärin, jos hänet olisi otettu pois rakkaasta päiväkodista ja pakotettu kotiin katsomaan tuota menoa, kun zombiemainen äiti nuokkuu sohvalla vauvan tuttina. Olen miettinyt sitäkin, että mitä esikoisen kotihoito tekee mustasukkaisuudelle - lapsen ajatuksissa homma voi kääntyä helposti niin, että meille tuli tyhmä vauva ja sen takia minä en saa enää mennä kivaan päiväkotiin näkemään kavereita. Aina automaattisesti ajatellaan, että lapsi JOUTUU päiväkotiin, mutta nykypäivän päiväkodit ovat niin kivoja, ettei ainakaan ekstroverttilapset sinne mitään joudu, vaan pääsee. Meillä päiväkoti on nimenomaan ollut esikoiselle vauva-aikana kiva juttu, jota myytiin "isojen poikien juttuna". Hän ei kertaakaan kysynyt, voisiko jäädä kotiin, vaikka se olisi tottakai ollut mahdollista, kun kerta minä olin kotona.
Tässä keskustelussa pitäisi huomioida isomman sisaruksen ikä. Alle 3-vuotias ei vielä edes osaa leikkiä kavereiden kanssa. Sen ikäinen ei mene päiväkotiin kavereiden vuoksi. 5-vuotias sen sijaan kaipaa kavereita, mutta kavereita voi hankkia myös päiväkodin ulkopuolelta. Minusta lasten sairastelu on yksi hyvä syy pitää lapset kotona. Kotihoidossa oleva lapsi sairastaa yhden flunssan/talvi, päivähoidossa oleva 20 flunssaa/talvi. Sanon tämän omasta kokemuksesta. Korona-aikana en veisi lapsia päiväkotiin ellei ole aivan pakko.
Oman kokemukseni mukaan (olen eri kuin jolle vastaat) kavereita on noin isolle lapselle kuin 5-vuotias hankala hankkia päiväkodin ulkopuolelta. Leikkipuistoissa arkipäivisin käyvät lapset ovat pääsääntöisesti hyvin pieniä, ja 5-vuotias kaipaa kyllä suht omanikäistäkin seuraa eikä pelkästään niitä puolitoistavuotiaita hiekkalaatikolla. Voi myös esimerkiksi olla, että asuinalueella on kyllä päiväkoti, muttei yhtään sellaista laajalti käytössä olevaa, suosittua leikkipuistoa, jossa kävisi paljon perheitä ja siis isommalla todennäköisyydellä myös niitä isoja lapsia. Lisäksi näissä leikkipuistokontakteissa suhteet katkeavat aina, toisin kuin päiväkodissa, jossa opitaan olemaan sosiaalisessa kontaktissa pitkän aikaa samojen lasten kanssa. Päiväkerhoja on hyvin vaihtelevasti eri kunnissa. Joissakin on tarjolla pelkästään seurakunnan kerhoja, ja niihin en ainakaan omaa lastani halua viedä. Kunnan päiväkerhot saattavat olla sosiaalisin perustein rajattuja tai vain lapsi-aikuinen -kerhoja, joissa koko poppoon on pakko olla paikalla. Lisäksi koen, että rankan vauva-arjen keskellä on huomattavasti helpompaa, että työssäkäyvä isä vie ja hakee lapsen, kuin että lasta pitäisi lähteä viemään klo 10:ksi ja hakea aina klo 13 - viis siitä, onko vauva juuri nukahtanut, onko imetys kesken, onko vauvalla neuvola-aika jne.
Flunssien sairastelu on hyvin vaihtelevaa, eikä todellakaan kaikki lapset saa 20 flunssaa per talvi päiväkodissa ollessaan, aivan naurettava väite. Jos flunssa kestää 2 päivää per flunssa, niin sehän tarkoittaisi neljääkymmentä poissaolopäivää per kolme kuukautta. Juu ei, ei ole realismia. Meillä se sairastelukierre sijoittui päivähoidossa aloittamiseen vähän vajaa kaksivuotiaana. Silloin me vanhemmat olimme töissä ja päivähoidolle oli oikea, työnteolla perusteltu tarve. Sen jälkeen lapsi ei ole enää mitenkään mainittavasti sairastellut, pari flunssaa vuodessa ja oksennustauti silloin tällöin.
Meillä oli tarkoitus pitää esikoinen kotihoidossa esim. 4-v asti. Kuitenkin 1,5v iässä lapsi alkoi selvästi kaipaamaan muutakin seuraa kuin pelkkä äiti koko ajan. Sen ihan huomasi, miten lapsi tylsistyi, vaikka tehtiinkin monenlaista. Hän oli myös tosi kiinnostunut muista lapsista ja silloin harvoin kun oltiin muiden lasten ilmoilla, niin hän halusi vain koko ajan olla muiden lasten kanssa. Hän myös kehittyi hirveästi niinä päivinä, kun näki mallia muilta lapsilta.
Joten varasin lapselle perhepäivähoitajalta puolihoitopaikan (2-3pvä/vko). Lapsi nautti alusta asti siellä olosta ja erityisesti siis kavereiden seurasta. Perhepäivähoitajalla on yhteensä 4 lasta, samat joka päivä, kaikki 2-4 vuotiaita. Eli tosi mainio kaveriporukka siinä. Lisäksi, pph tekee itse ruuat lapsille joten kovin prosessoitua ruoka ei ole, eikä myöskään sokeria eikä suolaa käytetä liioin. Talo on myös iso omakotitalo, jossa on suuri aidattu piha. Eli kaikki perusjutut on kunnossa, erityisesti pysyvyys ja rutiinit. Kaverisuhteitakin voi kehittää jo pienestä asti, kun porukka on pieni, pysyvä ja hoitaja on omistautunut. Lapset oppivat jo nyt pienenä omia ja toisten rajoja, vaikka eivät vielä ”virallisesti leiki yhdessä” välttämättä, vaan ”leikkivät vierekkäin”.
Meillä lapsi on koko suvun ainoa lapsi, eikä kavereillakaan ole lapsia vielä. Hänellä ei siis ole oikeasti ketään lapsiseuraa, jos päivähoitoa ei olisi. Asumme itse omakotitalossa maalla, eikä ole mitään ”puistoa” tai ”naapurin lapsia”, josta seuraa löytyisi.
Lapsi siirtyi kuukausi sitten kokopäiväiseksi hoitoon, meille syntyy vauva kesällä. Hän ihan hirveästi tykkää siellä hoidossa olla. Uskon, että hän viihtyy siellä paremmin, kuin päivät ja yöt torkkuvan ja liikkumista välttelevän äidin kanssa kotona. Luonnollisesti, jos täytyisi, niin hoitaisin hänet kotona! Ei se olisi ongelma. Mutta näin on parempi lapselle, eikä se minulle ja vauvallekaan haitaksi ole missään tapauksessa.
”Oikea päiväkoti” sen sijaan ei olisi meidän lapselle sopiva paikka, hän kun on vielä pieni ja lisäksi luonteeltaan rauhallinen ja tarkkaileva. Joten iso, vaihteleva ryhmä olisi hänelle stressaava ympäristö.
Vierailija kirjoitti:
Koska mammat ei jaksa lapsiaan tämä on ainoa oikea totuus
Joo, kun lapset ei joinakin vuorokausina nuku minuuttiakaan samaan aikaan niin kieltämättä en jaksa valvoa loputtomiin. Vaihtoehtona olisi tietysti yksilapsiseksi jääminen tai marttyyrimainen kituuttaminen, mutta en näe kumpaankaan syytä kun muitakin vaihtoehtoja on. Saa kivittää, ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne voimat voi olla vähissä ihan tavallisenkin 2-vuotiaan ja vauvan kanssa. Uhmaikäinen on yksinäänkin melko raskasta seuraa, haastaa vanhempaa ihan eri tavalla kuin päiväkodin hoitajaa, tarvitsee edelleen ihan perushoitoa eikä osaa itsenäisesti vielä hirveästi mitään. Lisäksi on koko ajan vahdittava, mikä voi olla vaikeaa, jos vauvaa täytyy nukuttaa, vaihtaa vaippaa, imettää pitkään ym. Ja tämä kaikki pätkittäisillä yöunilla ilman päiväunia. Joten eiköhän isoin syy ole ihan oma jaksaminen. Toisena syynä varmaan isomman lapsen sosiaaliset suhteet, jos on ehtinyt jo tykästyä päiväkotiin ja lapsiin siellä.
Ja se, ettei menetä päiväkotipaikkaa siinä tutussa päiväkodissa?
Kyllähän sitä tarvitsee äitiysloman loputtua taas kuitenkin.
Meille syntyy toinen vasta syksyllä, mutta esikoinen jatkaa kyllä päiväkodissa ihan normaalisti. Tykkää käydä päivähoidossa ja nyt koronan aikaan kun oli kotona sen aikaa mitä itse olin lomautettuna kyseli jatkuvasti koska pääsee päiväkotiin, kavereita tuli äkkiä ikävä. Päivähoito on hänelle mieluisampi vaihtoehto, ja on se minullekin helpompi, esikoinen kuitenkin vaatii paljon aktiviteettia päivän aikana ja vauvalla taas on sitten omat tarpeensa, ja aion todellakin käyttää vauvan päiväunet nukkumiseen, mikä ei onnistu jos kotona on 3v. Tosin niin pitkää päivää hänen ei varmastikaan tarvitse päiväkodissa olla mitä tavallisesti.
En myöskään näe mitään järkeä siinä, että esikoisen päivärutiini muutetaan ja sitten pitää taas totutella päiväkotiin uudestaan, kun minun on palattava töihin vauvan täytettyä vuoden. Ensi vuoden kesälomaa en ole vielä ajatellutkaan, mutta "päivystysaikana" kun paikka tai hoitajat ovat vieraat jää varmasti myös kotiin, ja varmasti miehen töistä riippuen pidetään loma jossain vaiheessa...