Lue keskustelun säännöt.
Miltähän se tuntuu, jos elämässä jatkuvasti onnistuu ja saavuttaa tavoitteensa?
27.05.2020 |
Minulla on n. viiden vuoden välein onnen hetkiä ja silloinkin kysymys jostain määräaikaisesta duunista. Paras saavutus oli se, kun minut valittiin 15 hakijan joukosta erääseen tehtävään. Muuten sitten onkin ollut jatkuvaa epäonnea ja -onnistumisia.
Mietin, miltä tuntuu olla sellainen henkilö, joka pääsee ekalla yrittämällä opiskelemaan, heti opintojen jälkeen suoraan töihin ja mies ja lapsetkin siunautuu siihen kaiken muun ohella. Kertokaa ihmeessä. Onko teillä jotain muita vastoinkäymisiä elämässä?
Kommentit (34)
Onkohan kellään elämä niin täydellistä, kuin miltä Instagramissa vaikuttaa? En usko.
Yksi asia on myös se, kuinka suhtautuu vastoinkäymisiin. Esim. kun en päässyt kouluun, johon hain, pidin välivuoden, jonka aikana mm. tein kaikenlaisia osa-aikaduuneja ja kerrytin niillä itselleni matkakassan seuraavaksi kesäksi, menin kansalaisopiston kursseille opiskelemaan kieltä joka kiinnosti yms. Eli ei mennyt homma putkeen, kun en päässyt eka yrityksellä, mutta loppupeleissä olin tosi tyytyväinen siihen, mitä sain välivuodesta irti, niin ei siitä pahoillaankaan osannut olla.
Myöhemminkin on tullut kaikenlaisia "onnenpotkuja", esim. työt loppuivat yllättäen, kun firma lopetettiin ilman ennakkovaroitusta työntekijöille. Päädyin hakemaan ihan toiselle paikkakunnalle ja muutin työn perässä paikkaan, jossa olen viihtynyt ihan käsittämättömän hyvin ja saanut uusia ystäviä. Eli työttömyys olikin pidemmällä aikavälillä hyvä asia, koska työ oli sitonut mut pikkukaupunkiin enkä olisi tullut lähteneeksi, jos työt ei olisi loppuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Menestyminen on valinta siinä missä epäonnistuminenkin. Se menestynyt ei ole jäänyt lillumaan epäonneensa ja on siksi saavuttanut sen, mitä on halunnut. Tekemällä töitä sen eteen.
Turhan moni valittaa epäonnea, vaikka jo vasemmalla korvalla näkee, että kyse on pelkästään toistuvista vääristä valinnoista.
Tämä.
Ja keskitytään ongelmaan eikä sen ratkaisuun.
Eikä olla valmiita ottamaan minkään sortin riskiä tai epävarmuutta.
Esim. eräs tuttuni vihaa työtään Subissa, mutta esimiehenä liksa juoksee mukavastu, ei ole valmis olemaan peeaukinen opiskelija työssäkäyvän sijasta vaikka tarvitsee koulutuksen päästäkseen muihin kivempiin ja parempipalkkaisiin hommiin.
Aivan hyvin voisi vaikka vähän vähentää tunteja ja suorittaa tutkinnon vaikka monimuoto-opintoina, mutta eiiii edes harkitse. Olkoon sandwich artist sitten loppuelämänsä.............
Miksi ap luulet ilman panostusta pärjääväsi?
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap luulet ilman panostusta pärjääväsi?
Juuri sitä teen, jatkuvasti ja päivittäin. Olen valmistunut vuosia sitten, mutta yrittänyt hakeutua jo kolme vuotta uusiin opintoihin, koska tiedän, että siitä olisi hyötyä työelämässä. Teen myös jatkuvasti projekteja omalla ajallani, vaikka kukaan ei siitä maksa. Luulen, että ne tuottavat tulosta joskus - ehkä. Monta vuotta olen kasvanut ja kehittynyt, mutta tunutuu, että niitä onnistumisia on vain yksi tai kaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap luulet ilman panostusta pärjääväsi?
Juuri sitä teen, jatkuvasti ja päivittäin. Olen valmistunut vuosia sitten, mutta yrittänyt hakeutua jo kolme vuotta uusiin opintoihin, koska tiedän, että siitä olisi hyötyä työelämässä. Teen myös jatkuvasti projekteja omalla ajallani, vaikka kukaan ei siitä maksa. Luulen, että ne tuottavat tulosta joskus - ehkä. Monta vuotta olen kasvanut ja kehittynyt, mutta tunutuu, että niitä onnistumisia on vain yksi tai kaksi.
Menestynyt ei jatka sillä linjalla, joka ei vie tavoitteeseen eli hakeutuminen ei riitä, hae ja opiskele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Menestyminen on valinta siinä missä epäonnistuminenkin. Se menestynyt ei ole jäänyt lillumaan epäonneensa ja on siksi saavuttanut sen, mitä on halunnut. Tekemällä töitä sen eteen.
Turhan moni valittaa epäonnea, vaikka jo vasemmalla korvalla näkee, että kyse on pelkästään toistuvista vääristä valinnoista.
Ei välttämättä työntekokaan aina riitä. Elämässä on myös paljon kiinni tuurista.
Noin minäkin ennen ajattelin, olenhan kova tekemään töitä. Sitten elämä olikin järjestänyt muuta varalleni. Oli pakko nöyrtyä: en olekaan kaikkivoipa.
Minä voisin olla tarkkoittamasi tyyppi. Loistopaperit lukiosta, heti sisään yliopistoon, hyvä duuni, terveet, ihanat lapset. No, eronnut olen, mutta löysin eron jälkeen uuden hyvän parisuhteen.
Tiedän hyvin olevani onnekas. Se mitä moni kateellinen ei tajua, että hyvät paperit, yliopisto ja hyvä duuni vaativat paljon työtä ja kurinalaisuutta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap luulet ilman panostusta pärjääväsi?
Juuri sitä teen, jatkuvasti ja päivittäin. Olen valmistunut vuosia sitten, mutta yrittänyt hakeutua jo kolme vuotta uusiin opintoihin, koska tiedän, että siitä olisi hyötyä työelämässä. Teen myös jatkuvasti projekteja omalla ajallani, vaikka kukaan ei siitä maksa. Luulen, että ne tuottavat tulosta joskus - ehkä. Monta vuotta olen kasvanut ja kehittynyt, mutta tunutuu, että niitä onnistumisia on vain yksi tai kaksi.
Menestynyt ei jatka sillä linjalla, joka ei vie tavoitteeseen eli hakeutuminen ei riitä, hae ja opiskele.
Olen tehnyt sitä, hakenut ja opiskellut. Viimeiset kuukaudet olen tehnyt 13 tuntisia päiviä: lasten etäkoulu, oma työ ja loppuun vielä pääsykoekisiin pänttääminen. Ääärirajoilla olen käynyt. Nyt odottelen tuloksia. Viime vuonna tein saman työn, tosin ilman lasten etäkoulua. En päässyt opiskelemaan.
Luulen, että juttelen nyt jonkun nuoren ihmisen kanssa, joka ei ole vielä kohdannut ihan kaikkea pa'**aa elämässä.
Olen tällainen. Menestyin aina hyvin koulussa/lukiossa ja pääsin opiskelemaan suoraan haluamaani alaa sekä valmistuttua suoraan töihin. Mieheni tapasin jo nuorena, mutta lapsia ei vieläkään ole pitkän yrittämisen jälkeen tullut. Se on toki ollut todella raastavaa, mutta toivo on edelleen korkealla.
Miltä tämä elämä tuntuu? Ihan kivalta. Omanlaiseltani. Olen aina ollut hyvin määrätietoinen ja pyrkinyt suurempia tavoitteita kohti pieni palanen kerrallaan. Esimerkiksi halusin päästä hyvään lukioon, joten luin kokeisiin ja panostin peruskouluun paljon. Lukiossa yritin myös parhaani, mutta kirjoitin vain vähimmäismäärän aineita, kuitenkin erinomaisin arvosanoin. Selkeytin itselleni, mitkä asiat minua kiinnostavat maailmassa ja missä työssä/millä alalla voisin muuttaa asioita parempaan suuntaan itseäni kiinnostavalla tavalla ja hain opiskelemaan tällaista alaa. Myös miestäni lähestyin aikoinaan itse, kosin häntä vuosien jälkeen itse ja otin ensimmäisenä puheeksi ajatuksen perheen perustamisesta. Periksiantamattomuus, armollisuus (itseä ja muita kohtaan) sekä toivo ovat itseäni ohjaavia periaatteita.
Olen ollut joskus todella yksin henkisesti ja kokenut olevani täysin kuulumaton tähän maailmaan. Tätä kesti käytännössä koko teini-ikä ja varhainen aikuisuus. Vähitellen aloin tajuamaan, että ei minun tarvitse olla mitään muuta kuin itseni ja tehdä elämästäni juuri itseni näköistä, mikä taas auttoi luomaan unelmia ja uskoa siihen, että pystyy niitä myös tavoittelemaan. Varmasti älyllä, kovalla työllä ja ystävällisyydellä pääsee elämässä pitkälle, mutta tiedän olevani myös hyvin onnekas, pääasiassa koska perhetaustani on hyvin kannustava ja tukeva.
Kaikilla ihmisillä on elämässään vastoinkäymisiä. On varmasti totta, että osalla enemmän kuin toisilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen tällainen. Menestyin aina hyvin koulussa/lukiossa ja pääsin opiskelemaan suoraan haluamaani alaa sekä valmistuttua suoraan töihin. Mieheni tapasin jo nuorena, mutta lapsia ei vieläkään ole pitkän yrittämisen jälkeen tullut. Se on toki ollut todella raastavaa, mutta toivo on edelleen korkealla.
Miltä tämä elämä tuntuu? Ihan kivalta. Omanlaiseltani. Olen aina ollut hyvin määrätietoinen ja pyrkinyt suurempia tavoitteita kohti pieni palanen kerrallaan. Esimerkiksi halusin päästä hyvään lukioon, joten luin kokeisiin ja panostin peruskouluun paljon. Lukiossa yritin myös parhaani, mutta kirjoitin vain vähimmäismäärän aineita, kuitenkin erinomaisin arvosanoin. Selkeytin itselleni, mitkä asiat minua kiinnostavat maailmassa ja missä työssä/millä alalla voisin muuttaa asioita parempaan suuntaan itseäni kiinnostavalla tavalla ja hain opiskelemaan tällaista alaa. Myös miestäni lähestyin aikoinaan itse, kosin häntä vuosien jälkeen itse ja otin ensimmäisenä puheeksi ajatuksen perheen perustamisesta. Periksiantamattomuus, armollisuus (itseä ja muita kohtaan) sekä toivo ovat itseäni ohjaavia periaatteita.
Olen ollut joskus todella yksin henkisesti ja kokenut olevani täysin kuulumaton tähän maailmaan. Tätä kesti käytännössä koko teini-ikä ja varhainen aikuisuus. Vähitellen aloin tajuamaan, että ei minun tarvitse olla mitään muuta kuin itseni ja tehdä elämästäni juuri itseni näköistä, mikä taas auttoi luomaan unelmia ja uskoa siihen, että pystyy niitä myös tavoittelemaan. Varmasti älyllä, kovalla työllä ja ystävällisyydellä pääsee elämässä pitkälle, mutta tiedän olevani myös hyvin onnekas, pääasiassa koska perhetaustani on hyvin kannustava ja tukeva.
Kaikilla ihmisillä on elämässään vastoinkäymisiä. On varmasti totta, että osalla enemmän kuin toisilla.
ai että kun oot hieno ihminen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tällainen. Menestyin aina hyvin koulussa/lukiossa ja pääsin opiskelemaan suoraan haluamaani alaa sekä valmistuttua suoraan töihin. Mieheni tapasin jo nuorena, mutta lapsia ei vieläkään ole pitkän yrittämisen jälkeen tullut. Se on toki ollut todella raastavaa, mutta toivo on edelleen korkealla.
Miltä tämä elämä tuntuu? Ihan kivalta. Omanlaiseltani. Olen aina ollut hyvin määrätietoinen ja pyrkinyt suurempia tavoitteita kohti pieni palanen kerrallaan. Esimerkiksi halusin päästä hyvään lukioon, joten luin kokeisiin ja panostin peruskouluun paljon. Lukiossa yritin myös parhaani, mutta kirjoitin vain vähimmäismäärän aineita, kuitenkin erinomaisin arvosanoin. Selkeytin itselleni, mitkä asiat minua kiinnostavat maailmassa ja missä työssä/millä alalla voisin muuttaa asioita parempaan suuntaan itseäni kiinnostavalla tavalla ja hain opiskelemaan tällaista alaa. Myös miestäni lähestyin aikoinaan itse, kosin häntä vuosien jälkeen itse ja otin ensimmäisenä puheeksi ajatuksen perheen perustamisesta. Periksiantamattomuus, armollisuus (itseä ja muita kohtaan) sekä toivo ovat itseäni ohjaavia periaatteita.
Olen ollut joskus todella yksin henkisesti ja kokenut olevani täysin kuulumaton tähän maailmaan. Tätä kesti käytännössä koko teini-ikä ja varhainen aikuisuus. Vähitellen aloin tajuamaan, että ei minun tarvitse olla mitään muuta kuin itseni ja tehdä elämästäni juuri itseni näköistä, mikä taas auttoi luomaan unelmia ja uskoa siihen, että pystyy niitä myös tavoittelemaan. Varmasti älyllä, kovalla työllä ja ystävällisyydellä pääsee elämässä pitkälle, mutta tiedän olevani myös hyvin onnekas, pääasiassa koska perhetaustani on hyvin kannustava ja tukeva.
Kaikilla ihmisillä on elämässään vastoinkäymisiä. On varmasti totta, että osalla enemmän kuin toisilla.
ai että kun oot hieno ihminen
En mielestäni ole, mutta jos tämä on vilpitön kommentti (tuskin?), niin kiitos!
- 30
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tällainen. Menestyin aina hyvin koulussa/lukiossa ja pääsin opiskelemaan suoraan haluamaani alaa sekä valmistuttua suoraan töihin. Mieheni tapasin jo nuorena, mutta lapsia ei vieläkään ole pitkän yrittämisen jälkeen tullut. Se on toki ollut todella raastavaa, mutta toivo on edelleen korkealla.
Miltä tämä elämä tuntuu? Ihan kivalta. Omanlaiseltani. Olen aina ollut hyvin määrätietoinen ja pyrkinyt suurempia tavoitteita kohti pieni palanen kerrallaan. Esimerkiksi halusin päästä hyvään lukioon, joten luin kokeisiin ja panostin peruskouluun paljon. Lukiossa yritin myös parhaani, mutta kirjoitin vain vähimmäismäärän aineita, kuitenkin erinomaisin arvosanoin. Selkeytin itselleni, mitkä asiat minua kiinnostavat maailmassa ja missä työssä/millä alalla voisin muuttaa asioita parempaan suuntaan itseäni kiinnostavalla tavalla ja hain opiskelemaan tällaista alaa. Myös miestäni lähestyin aikoinaan itse, kosin häntä vuosien jälkeen itse ja otin ensimmäisenä puheeksi ajatuksen perheen perustamisesta. Periksiantamattomuus, armollisuus (itseä ja muita kohtaan) sekä toivo ovat itseäni ohjaavia periaatteita.
Olen ollut joskus todella yksin henkisesti ja kokenut olevani täysin kuulumaton tähän maailmaan. Tätä kesti käytännössä koko teini-ikä ja varhainen aikuisuus. Vähitellen aloin tajuamaan, että ei minun tarvitse olla mitään muuta kuin itseni ja tehdä elämästäni juuri itseni näköistä, mikä taas auttoi luomaan unelmia ja uskoa siihen, että pystyy niitä myös tavoittelemaan. Varmasti älyllä, kovalla työllä ja ystävällisyydellä pääsee elämässä pitkälle, mutta tiedän olevani myös hyvin onnekas, pääasiassa koska perhetaustani on hyvin kannustava ja tukeva.
Kaikilla ihmisillä on elämässään vastoinkäymisiä. On varmasti totta, että osalla enemmän kuin toisilla.
ai että kun oot hieno ihminen
En mielestäni ole, mutta jos tämä on vilpitön kommentti (tuskin?), niin kiitos!
- 30
Älä välitä. Kirjoitin aiemman kommentin siitä, että minäkin olen tällainen. Elämä on kivaa. Ymmärrän hyvin, että ei välttämättä aina tule olemaan. Mua ottaa päähän se, että Suomessa ei saa sanoa ääneen tykkäävänsä työstään, sitä, että parisuhde on hyvä ja, että lapset pärjää ja osaa käyttäytyä, tai, että rahaa on riittävästi. Ja herra isä, jos sanon vielä olevani onnellinen (aidosti olen!) niin eiköhän heti tule joku dissaamaan.
En tiedä, edellisen kerran minulle tapahtui hyvä merkittävä asia yli 5 vuotta sitten kun sain vakituisen työpaikan. Sitä edeltävää en edes muista. Parisuhdemielessä hyviä ja erityisiä saavutuksia ei ole tapahtunut koskaan. Tuntuu että teen asioiden eteen työtä hartiavoimin mutta en saavuta mitään.
Hyvältä tuntuu. Kuitenkaan ei ole kultalautaselta mitään tullut, vaan töitä tehty ja uskallettu tehdä päätöksiä. Vähän on taisteltukin, jotta saanut mitä haluaa. Olen onnellinen ja vähään tyytyväinen.