Lue keskustelun säännöt.
Kerätään Pieni talo preerialla-sarjan järjettömyyksiä/epäloogisuuksia
-Vitivalkoiset silitetyt paidat tilanteessa kuin tilanteessa -Koulu ja kirkko ovat sama rakennus, kuitenkin kirkossa sunnuntaina on vain muutama perhe vrt. koulun oppilaisiin -Tulipalossa pikkulapsen voi laskea puroon turvaan, josta tämä löytyy samasta kohtaan Jatkakaa!
Kommentit (3159)
Perheen vauva kuolee ja muutamassa viikossa kaikki on taas hymyillen hyvin.
Ennen vanhaa lapsia, erityisesti vauvoja vain kuoli. Äitini, jonka perheessä oli yli kymmenen lasta, kertoi nähneensä oman äitinsä kerran talon takana itkemässä, kun yksi vauva kuoli. Ei sitä sen kummemmin arkipäivässä surtu, vaan mentiin eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Perheen vauva kuolee ja muutamassa viikossa kaikki on taas hymyillen hyvin.
Ennen vanhaa lapsia, erityisesti vauvoja vain kuoli. Äitini, jonka perheessä oli yli kymmenen lasta, kertoi nähneensä oman äitinsä kerran talon takana itkemässä, kun yksi vauva kuoli. Ei sitä sen kummemmin arkipäivässä surtu, vaan mentiin eteenpäin.
Pitää myös muistaa, että Pieni talo preerialla on perhesarja, jonka melkein jokaisessa jaksossa on tarina, joka saatetaan loppuun sen jakson aikana. Se oli ystävällistä katsojia kohtaan aikana, jolloin jos ei satuttu olemaan kotona telkkarin ääressä oikeaan aikaan, jakso vain jäi väliin. Katsojia ei yritetty koukuttaa clifthangereilla niin kuin nykyään melkein kaikissa sarjoissa.
Tuo jakso, jossa vauva syntyy ja sitten kuolee, on kuitenkin poikkeuksellisesti kahden jakson mittainen, koska teema on niin iso. Joka kaudella on joitakin vastaavia tarinoita, jotka ovat vaatineet enemmän tilaa ja jaettu kahtia. Ehkä loppua kohden jatkuvajuonisuus lisääntyy, mut ainakin alkukausilla episodit ovat melko itsenäisiä.
Ensinnäkin kiitos tästä ketjusta, tätä on ollut mukava lukea :), on tullut hyviä muistoja mieleen 70-luvulta. Vaikka ketjun lähtökohta on kriittinen, niin tässä on ollut mielenkiintoista kulttuuria, historiaa ja muiden katsomis/lukukokemuksia. Nyt uusintakierroksella en ole sarjaa katsonut, mutta tästä ketjusta on tullut siihen inspiraatiota!
Noita otsikon kysymiä järjettömyyksiä tai epäloogisuuksia varmaan löytyy, nyt mietin lähinnä Charlesia esittävän (komean!) Michael Landonin hiustyyliä, joka sopii hänelle tosi hyvin mutta ei luullakseni ollut ainakaan tyypillisin tuolloin 1800-luvun lopun uudisraivaajapiireissä?
Muistan jäyhänä suomalaislapsena hieman ihmetelleeni sarjassa usein toistuvia perheenjäsenten keskinäisiä kiintymyksen- ja rakkaudenosoituksia. Ne loivat kyllä lämmintä ilmapiiriä. Taisin lukea Mary Ingalls Wilderin kirjasarjaakin, josta jäi asiakeskeisempi mielikuva. Jossain 80-luvun haastattelussa Michael Landon kertoi perhetaustastaan ja eri uskontoja edustavien vanhempiensa jatkuvasta riitelystä, minkä takia hän halusi perhesarjaan paljon lämpöä. Perhesarjan tietty viihteellisyys oli varmaan 70-luvulla sarjan menestyksen ja jatkumisen edellytys, myös amerikkalainen kulttuuri poikkesi suomalaisesta. Nykyisin voisi rajumpikin eli tarinan alkuperäinen versio mennä läpi.
Mies. tulee peltotöistä kotiin syömään, rypytön, silitetyn siisti paita päällään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ingallsin isäntä on kuin joku keksijä. Tuntuu osaavan kaikenlaista. Entisajan "ihmemies mäkkaiver".
No, isoisäni esim. teki perheelleen mm. kenkiä, huonekaluja, reen, viljeli maata, oli merikapteeni sekä harrasti valokuvausta. Tämä 1800- ja 1900-luvun vaihteessa. Ennen piti osata kaikenlaista, ei ollut kauppoja lähellä mistä ostaisi (no eikä kyllä kaikkea myytykään), eikä kyllä rahaakaan paljon kun oli hyvin monta lasta. Omavaraisia lähes kaikessa.
Ihan mielenkiinnosta kysyn minkä ikäinen itse olet nyt? Asia kiinnostaa koska isoisäsi on syntynyt jo 1800-luvulla, koska vuosisadan vaihteessa hän oli jo merikapteenikin!
Hei! Minuakin kiinnostaa isoisäsi tarina, siinähän voisi olla vaikka kirjan aineksia. Anteeksi, että sanon näin mutta arvelen sinun olevan nyt verrattain iäkäs. 70-90 v? Kerro ihmeessä meillekin elämästäsi vaikka toisessa ketjussa, kirjoitat muuten todella "nuorekkaasti" tarkoitan nuoren ihmisen tyylillä. Eikä siinä ole mitään pahaa. Haluamme kuulla sinusta ja ukistasi lisää!
Minun isosisäni oli syntynyt vuonna 1881, ja itse olen 59-vuotias nyt. Isosisä syntyi 1881, isäni 1925 ja minä 1961
Haa, täällä on siis toinenkin, joka on vanhojen vanhempien jälkeläinen! Minä synnyin 1965, isäni 1923 ja isänisä 1877. Äidin puolelta matriarkaalinen linja menee: äiti 1925, äidinäiti 1890 ja äidinäidinäiti 1861.
Samoin minun isäni ja isänisäni (jälkimmäinen kuoli v. 1945 syöpään) tekivät lähes mitä tahansa käsillään, isoisäni isoisä jopa käsinveisti saarnastuolin paikalliseen kirkkoon 1800-luvun alkupuolella, ja tuo saarnastuoli on edelleen nähtävänä kyseisen kirkon vieressä olevan hautausmaan pienessä siunauskappelissa.
Kyllä näin, isoäitini oli syntynyt 1882, hän oli 43- vuotias, nuorimmaisen yhdeksästä lapsetaan synnyttäessään, siis isäni vuonna 1925.
Ingalsien elämä on monin osin ollut varsin samanlaista kuin Suomessakin 1800-luvulla. Köyhyys, työttömyys, lapsikuolleisuus, huonot palkat, kurjat asuinolot jne. Nämä ajoivat ihmisiä Amerikkaan paremman elämän toivossa, mutta vielä 1800-luvulla sama kurjuus pääosin jatkui sielläkin.....
Kaikki käyttöesineet tehtiin itse, ja jotain vanhoja, tuon ajan käsintehtyjä esineitä on edelleen tallessa kotipaikallni. Mökit olivat samanlaisia laudoista kyhättyjä röttelöitä kuin Ingalsien asuintalo, jopa maalattiat monessa. Kerjäläiset sekä ns. irtolaiset, torpparit, alustalaiset jne. Toisilla asui jopa saunakamareissa "vuokralaisia". Tuonajan valokuvissa, joita suvussamme on tallella on nähtävissä aivan vastaavaa kurjuutta kuin sarjassa. Toki aina joillain oli hieman paremmin.
Minun isälläni oli kymmenen sisarusta, joista kaksi kuoli lapsena espanjantautiin ennen isäni syntymää. Aikuisiksi kasvaneista yksi kuoli sodassa (meni merenpohjaan miinalaiva Ilmarisen mukana) vähän ennen 21-vuotispäiväänsä. Isä oli aina vakaasti sitä mieltä, että hän ei itse koskaan hanki paljon lapsia, koska itse oli kokenut, mitä on olla köyhä monilapsisessa perheessä. Isä ja äiti saivatkin vain 40-luvun lopulla syntyneen isoveljeni ja minut sitten 1965 (olin vahinko, mutta yllätyksestä toivuttuaan olivat mielissään minun tulostani). Minulla ei ollut lapsena koskaan puutetta, vaikka emme missään yltäkylläisyydessä ikinä eläneetkään. Meillä oli oma talo ja isän ja äidin rakentama kesämökkikin vielä. Emme reissanneet kesälomilla sen paremmin koti- kuin ulkomaillakaan, meillä ei ollut edes autoa ennen kuin minä ajoin ajokortin, mutta mökillä vietimme niin monet kesäviikonloput kuin pitemmätkin kesävapaat. Ja kaiken perustana oli se, että isä osasi tehdä lähestulkoon kaiken asumiseen tarvittavan itse, paitsi sähkö- ja muuraustöitä. Ne hän aina antoi alan ammattilaisten hoidettaviksi, ja 70-luvulla ison remontin (laitettiin sähkölämmitys, suihku ja sisävessa) takia pitikin olla niin, koska viranomaiset olivat silloin jo aika tarkkoja, että kaikki menee sääntöjen ja asetusten mukaan.
Sorry, hirveästi OT:tä!
Se, jota lainasit.
Heippa!
Ketään ei kiinnosta sinun isäsi ja sinun lapsuutesi. Tekisittekö vaikka oman ketjunne lapsuudenmuisteluille? :)
Hei, ymmärrän, ettei kaikkia kiinnosta, mutta minua kyllä kiinnostaa. Kiitos, oli mielenkiintoista lukea!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Perheen vauva kuolee ja muutamassa viikossa kaikki on taas hymyillen hyvin.
Ennen vanhaa lapsia, erityisesti vauvoja vain kuoli. Äitini, jonka perheessä oli yli kymmenen lasta, kertoi nähneensä oman äitinsä kerran talon takana itkemässä, kun yksi vauva kuoli. Ei sitä sen kummemmin arkipäivässä surtu, vaan mentiin eteenpäin.
Minun mieheni on kurdi ja hänen äitinsä on synnyttänyt 14 lasta joista vain 8 on jäänyt eloon, muut kuolleet vauvoina kuka mistäkin syystä. Varmasti jokainen menetys on ollut hirveä, mutta mieheni ei ole kuulemma koskaan nähnyt vanhempiensa itkevän tai edes puhuvan kuolleista sisaruksista. Elämä oli kovaa ja köyhää, oli pakko vain jatkaa surusta huolimatta. Uskon että samoin oli 1800-luvulla ja aiemmin.
Laura on nolannnut kaksi kilpakumppania Almanzon nähden. Mitä se kertoo Lauran luonteesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laura ei taatusti haaveillut vain hienoista häistä, hänellä oli todella vaatimattomat häät, ei edes hääpukua vaan yllään musta pyhäpuku. Edes omat vanhemmat eivät olleet todistamassa vihkimistä. Oli kaukana nykyajan kermakakkuhäistä.
Jos tuohon suomenkieliseen sivustoon on uskominen, Laura ei tavannut Mary-siskoaan yli 25 vuoteen muutettuaan Missouriin. Siihen aikaan ei noin vaan matkusteltu. Carrie-sisko vieraili ainoana siskona kerran Lauran luona.
Siinä onkin iso ristiriita kirjojen perhekeskeisyyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Carrie olisi erityislapsi nykyään. Flegmaattinen ja puheviivästymä. Ilmeet,eleet downin määritelmä täyttyy. Sarjassa aina joku kantaa häntä, ei anneta itse tehdä mitään. Laura, likaisten hiirenhampaitensa vuoksi ärsyttää. Isä Ingalls liian kristillinen, mikään ei koskaan onnistu kunnolla, huseeraa joka puolella,aina köyhä. Rouva Ingalls nöyrä, palvelija, joka palvoo miestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mikä sarjassa ärsytti eniten, oli rouva Oleson, joka sai perseillä mielin määrin joutumatta koskaan kunnolla vastuuseen.
• sanomalehteen kirjoitti juoruja, valheita ja huhuja naapureista
• puhelinvaihteessa kuunteli ihmisten puheluita
• kaupassa juorusi ja keksi tarinoita naapureista
• oli avoimesti rasisti ja antisemitisti
• pilkkasi kaikkia köyhiä kaupunkilaisiaJne
Ikinä kyläläiset ei joukolla käyneet sen kimppuun ja kostaneet sen tekemisiä, vaikka rouva aiheutti paljon harmeja monelle. Se ei ole riittävä rangaistus, että oma mies vähän korottaa ääntä ja rouva juoksee itkien yläkertaan.
Sehän oli railakas karikatyyri.
Mutta jos fiktiivisen tilanteen motiiveja hslutaan miettiä, niin
- rouva oli huonoitsetuntoinen hienostelija, ilkeä, kateellinen, tyhmä.
- herrasta ei paljon mitään sanota, mutta ilkeähän tämäkin oli, nimittäin itse valitsemalleen vaimolle
- rouvalla oli selvästi omaa varallisuutta ja liikenaisen kykyjä.Minkähänlaista oli esittää 10 vuotta epåmiellyttävää hahmoa?
Nellienkin näyttelijä on kertonut tulleensa lähes lynkatuksi vielä vuosikymmenten jälkeen roolinsa takia.
Tulee mieleen perhe Kariluoto. Ukko on tossukka ja vaimo kuin mikäkin kuninkaallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Carrie olisi erityislapsi nykyään. Flegmaattinen ja puheviivästymä. Ilmeet,eleet downin määritelmä täyttyy. Sarjassa aina joku kantaa häntä, ei anneta itse tehdä mitään. Laura, likaisten hiirenhampaitensa vuoksi ärsyttää. Isä Ingalls liian kristillinen, mikään ei koskaan onnistu kunnolla, huseeraa joka puolella,aina köyhä. Rouva Ingalls nöyrä, palvelija, joka palvoo miestään.
Downin määritelmä täytyy? Luuletko, että kehitysvamma ja Downin syndrooma ovat synonyymeja vai mitä ihmettä tuo tarkoittaa? Tässä sinulle miten downin määritelmä täyttyy: Kun solussa on tavallisesti 46 kromosomia, Downin oireyhtymässä lukumäärä on 47. Kehitysvamman syitä taas on lukemattomia ja usein syy jää myös tuntemattomaksi.
Kun sarjaa alettiin kuvaamaan Carrien näyttelijät olivat 4-vuotiaita. Carriehan puhuu, vaikka puhuukin vähän. Perheen nuorimmaista pidetään usein oikeassa elämässäkin nuorempana kuin hän onkaan ja kohdellaan pitkään perheen vauvana.
Siinä nuuka pankkimies-jaksossa vauhkoontuu miehen hevoset ja lähtee juoksemaan tuhatta ja sataa pitkin tietä. Laura koirineen tietysti perässä. Kilometrien jälkeen ovat hevoset juosseet jonnekin pusikkoon - ja Laurahan se siinä koirineen myös. Aikamoinen juoksija tämä tyttö!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Carrie olisi erityislapsi nykyään. Flegmaattinen ja puheviivästymä. Ilmeet,eleet downin määritelmä täyttyy. Sarjassa aina joku kantaa häntä, ei anneta itse tehdä mitään. Laura, likaisten hiirenhampaitensa vuoksi ärsyttää. Isä Ingalls liian kristillinen, mikään ei koskaan onnistu kunnolla, huseeraa joka puolella,aina köyhä. Rouva Ingalls nöyrä, palvelija, joka palvoo miestään.
Pikkulasten kuvaaminen on hankalaa, koska tuonikäiset eivät pysy kuvauksissa paikoillaan. Kohtauksen onnistumiseen tarvittaisi useita ottoja, ja se on myös rahakysymys.
Seiskajaksossa mummeli soitti kateleen näköistä, löysin mikä se oikeasti on. Se on autoharp eli jonkintyyppinen sitra-soitin.
Ei tarvitse opetella oikeaa kieliyhdistelmää, sen kuin painaa/vaimentaa napista niin soitto soi oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheen vauva kuolee ja muutamassa viikossa kaikki on taas hymyillen hyvin.
Ennen vanhaa lapsia, erityisesti vauvoja vain kuoli. Äitini, jonka perheessä oli yli kymmenen lasta, kertoi nähneensä oman äitinsä kerran talon takana itkemässä, kun yksi vauva kuoli. Ei sitä sen kummemmin arkipäivässä surtu, vaan mentiin eteenpäin.
Minun mieheni on kurdi ja hänen äitinsä on synnyttänyt 14 lasta joista vain 8 on jäänyt eloon, muut kuolleet vauvoina kuka mistäkin syystä. Varmasti jokainen menetys on ollut hirveä, mutta mieheni ei ole kuulemma koskaan nähnyt vanhempiensa itkevän tai edes puhuvan kuolleista sisaruksista. Elämä oli kovaa ja köyhää, oli pakko vain jatkaa surusta huolimatta. Uskon että samoin oli 1800-luvulla ja aiemmin.
Kertooko tuo empatia puutteesta niissä vanhemmissa.
Kyllä minun 1810-luvulla syntyneiden kaukaisten sukulaissisarusten äiti kaipasi vuosia näiden pikkuveljeä, joka kuoli hyvin nuorena johonkin rokkoon tms tautiin. Sanoi aina, että se oli niin kaunis lapsi. Joku rikas oli lähettänyt kerran palvelijansa perheen perään kysymään, jos antaisivat pojan adoptioon. Lupasivat hyvän koulutuksen antaa. Ei luovuttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheen vauva kuolee ja muutamassa viikossa kaikki on taas hymyillen hyvin.
Ennen vanhaa lapsia, erityisesti vauvoja vain kuoli. Äitini, jonka perheessä oli yli kymmenen lasta, kertoi nähneensä oman äitinsä kerran talon takana itkemässä, kun yksi vauva kuoli. Ei sitä sen kummemmin arkipäivässä surtu, vaan mentiin eteenpäin.
Minun mieheni on kurdi ja hänen äitinsä on synnyttänyt 14 lasta joista vain 8 on jäänyt eloon, muut kuolleet vauvoina kuka mistäkin syystä. Varmasti jokainen menetys on ollut hirveä, mutta mieheni ei ole kuulemma koskaan nähnyt vanhempiensa itkevän tai edes puhuvan kuolleista sisaruksista. Elämä oli kovaa ja köyhää, oli pakko vain jatkaa surusta huolimatta. Uskon että samoin oli 1800-luvulla ja aiemmin.
Kertooko tuo empatia puutteesta niissä vanhemmissa.
Kyllä minun 1810-luvulla syntyneiden kaukaisten sukulaissisarusten äiti kaipasi vuosia näiden pikkuveljeä, joka kuoli hyvin nuorena johonkin rokkoon tms tautiin. Sanoi aina, että se oli niin kaunis lapsi. Joku rikas oli lähettänyt kerran palvelijansa perheen perään kysymään, jos antaisivat pojan adoptioon. Lupasivat hyvän koulutuksen antaa. Ei luovuttu.
Korjaan *1910-luvulla syntyneet.
Ihana sarja tulen aina hyvälle mielelle siitä.
Ihmettelen kun perhe ei juo viiniä
Ruoat valmistuvat hetkessä
Peseytymistä ei näytetä
Vierailija kirjoitti:
-Vitivalkoiset silitetyt paidat tilanteessa kuin tilanteessa
Olen nähnyt suomalaisten lähetystyöntekijöiden dokumentin Afrikasta. Miehillä oli valkoiset (silitetyt?) paidat päällä. Paita pestiin käsin joka päivä , joten pysyi siistinä. OLivat siis sellaisia tosi köyhiä afrikkalaisia.
Aikamoista energian tuhlausta huonoissa oloissa!
-Vitivalkoiset silitetyt paidat tilanteessa kuin tilanteessa
Olen nähnyt suomalaisten lähetystyöntekijöiden dokumentin Afrikasta. Miehillä oli valkoiset (silitetyt?) paidat päällä. Paita pestiin käsin joka päivä , joten pysyi siistinä. OLivat siis sellaisia tosi köyhiä afrikkalaisia.