Kerätään Pieni talo preerialla-sarjan järjettömyyksiä/epäloogisuuksia
-Vitivalkoiset silitetyt paidat tilanteessa kuin tilanteessa -Koulu ja kirkko ovat sama rakennus, kuitenkin kirkossa sunnuntaina on vain muutama perhe vrt. koulun oppilaisiin -Tulipalossa pikkulapsen voi laskea puroon turvaan, josta tämä löytyy samasta kohtaan Jatkakaa!
Kommentit (3159)
Koko Ingallsin perhe on tekopyhää sakkia, nyt sen vasta huomaan, lapsena pidin heitä kivoina. Jatkuvasti myös mollaavat kauppiaan rouvaa ja lapsia, törkeitä kiusaajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...jatkuu (2/2)
Marylla tiedetään olleen jossain vaiheessa vakavastiotettava kosija, mutta hän päätti jäädä naimattomaksi. Koulusta valmistuttuaan hän jäi kotiin pitämään huolta vanhemmista (ja vice versa), mikä oli tuohon aikaan tavallista ns. vanhoillepiioille. Hän vietti päivänsä kirjojen ja musiikin parissa. Hän autteli kotitöissä, teki monenlaisia taidokkaita käsitöitä, osallistui kirkon ja muiden yhdistysten toimintaan, toimi pyhäkoulunopettajana. Isän kuoleman jälkeen hän osallistui perheen elatukseen myös tekemällä myyntiin etenkin “fly nets for horses”. Se tarkoittaa suomeksi koristeellisia, punottuja loimia hevosille. Se oli yksi niistä taidoista, joita hän oli collegessa oppinut.
Välit vanhempiin ja sisaruksiin olivat ilmeisen hyvät. Mary oli jo 59-vuotias, kun äiti kuoli. Pari vuotta aiemmin äiti oli myynyt hänelle talon hintaan yksi dollari + “love and affection”. Äidin kuolema oli Marylle erittäin kova isku. Grace puolisoineen muutti De Smetin taloon joksikin aikaa Maryn tueksi, ja Carrie teki sinne pitkiä vierailuja. Sitten Mary lähti pitkälle vierailulle Carrien luokse, ja siellä hän lopulta kuoli sairaskohtaukseen 63-vuotiaana. Laurakin piti kirjeitse yhteyttä, vaikka ei kyläillyt. Carrie kirjoitti Lauralle juuri ennen Maryn kuolemaa, että sinä viimeisenä aamuna ennen kuin Mary sai kohtauksen, hän oli puhunut Laurasta.
Maryn elämä kuulostaa minun korvaani mukavalta naimattoman täti-ihmisen elämältä 1800-luvun mittapuulla, ja erittäin hyvältä ottaen huomioon, mikä oli ihmisten elintaso ja sokeiden kohtalo keskimäärin. Kuinka moni suomalainen pienviljelijäperheen tytär kirjoitti 1800-luvulla ylioppilaaksi, ja sai aikuisiällä viettää aikaa kotona pianoa soitellen ja romaaneja lukien? Laura kirjoittaa selkeäsanaisesti, että Mary eli onnellisen elämän, ja luulen, että hän ei ole kovin pahasti väärässä.
Eiköhän se huolenpito mennyt päinvastoin eli vanhemmat pitivät huolta Marysta. Ja Carrie piti huolta Marysta sen jälkeen, kun vanhemmista aika jätti. Hän vain sattui olemaan käymässä Gracen luona kuollessaan.
Maryn elämä oli vaatimatonta ja taloudellisesti haastavaa. Siskoilleen hän epäilemättä oli haaste, sillä esim. Grace sai keski-ikäisenä köyhäinapua, sillä hän sairasteli puolisonsa kanssa eikä hänellä ollut aikuisia lapsia huolehtimassa. Ei hänellä ollut resursseja huolehtia vielä sokeasta siskostaan. Laurahan ei Marya nähnyt vuosikymmeniin ja jätti huolehtimisenkin siskoilleen.
Carrie-paralla oli varmasti iso homma nuorena aikuisena tukea perhettään, siksi hän varmaan jäi naimattomaksikin nelikymppiseksi asti, hän teki töitä sanomalehdessä ja varmastikin oli lapsuudenperheelleen suuri apu.
Mitä tulee Maryn kosijoihin, mistä olet sellaisesta lukenut? Missään mitä minä olen lukenut, ei ole puhuttu sellaisesta mitään.
Toki myös vanhemmat Marysta. "Ja vice versa" tarkoittaa suomeksi "ja sama toisinpäin". Näkövamma ei ole mikään kokovartalohalvaus. Sokea voi tehdä vaikka mitä kotitöitä, ja kuten tiedetään, Mary tienasi perheelle rahaakin. Jos mietit, että Caroline eli 84-vuotiaaksi, viime vuodet kaksin Maryn kanssa, niin kai on selvä juttu, että myös Mary tuki ja auttoi äitiään. Toisella silmät, toisella kädet ja jalat.
Ingallseista on kirjoitettu viime vuosina aika paljon uutta. Maryn sulhanen mainitaan esim. tällä sivustolla, joka on tainnut saada innoituksensa ja nimensä Lauran ns. omaelämäkerrasta: http://www.pioneergirl.com/blog/archives/5559

Hauska yksityiskohta, kun tuolla aiemmin joku epäili, että kirjoitettiinko näistä maan hiljaisista muka mitään muistokirjoituksia. Paikallislehti "Leader" näköjään kirjoitti jopa siitä, kun Mary lähti Carrien luokse vierailulle. Vapaasti suomentaen: "Muutoksen pitäisi olla herkkua neiti Ingallsille, voihan hänen siskonsa perheineen toimia hänen silminään, ja hän odotti matkaa ja vierailua hyvin innoissaan."
Vierailija kirjoitti:
Eikös tuo Samanthaa esittävä tyttö ole sama joka esitte Herra Edvardsin tyttöä? Kasvanut vain isommaksi.
On sama tyttö, se ei ollut niin nöpönuukaa tuohon aikaan, vähän samoin kuin monessa jaksossa kiertää värikäs matkakassi eri henkilöillä, eilisessä jaksossa caroline istui nahkaisessa nojatuolissa jonka tyylistä ei takuulla ollut tuohon aikaan, ehtaa 1970-lukua.
Epäloogista, että Jonathanin vaimo saa olla opettajana Walnut Grovessa, vaikka oikeasti opettajana sai toimia vain naimaton nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...jatkuu (2/2)
Marylla tiedetään olleen jossain vaiheessa vakavastiotettava kosija, mutta hän päätti jäädä naimattomaksi. Koulusta valmistuttuaan hän jäi kotiin pitämään huolta vanhemmista (ja vice versa), mikä oli tuohon aikaan tavallista ns. vanhoillepiioille. Hän vietti päivänsä kirjojen ja musiikin parissa. Hän autteli kotitöissä, teki monenlaisia taidokkaita käsitöitä, osallistui kirkon ja muiden yhdistysten toimintaan, toimi pyhäkoulunopettajana. Isän kuoleman jälkeen hän osallistui perheen elatukseen myös tekemällä myyntiin etenkin “fly nets for horses”. Se tarkoittaa suomeksi koristeellisia, punottuja loimia hevosille. Se oli yksi niistä taidoista, joita hän oli collegessa oppinut.
Välit vanhempiin ja sisaruksiin olivat ilmeisen hyvät. Mary oli jo 59-vuotias, kun äiti kuoli. Pari vuotta aiemmin äiti oli myynyt hänelle talon hintaan yksi dollari + “love and affection”. Äidin kuolema oli Marylle erittäin kova isku. Grace puolisoineen muutti De Smetin taloon joksikin aikaa Maryn tueksi, ja Carrie teki sinne pitkiä vierailuja. Sitten Mary lähti pitkälle vierailulle Carrien luokse, ja siellä hän lopulta kuoli sairaskohtaukseen 63-vuotiaana. Laurakin piti kirjeitse yhteyttä, vaikka ei kyläillyt. Carrie kirjoitti Lauralle juuri ennen Maryn kuolemaa, että sinä viimeisenä aamuna ennen kuin Mary sai kohtauksen, hän oli puhunut Laurasta.
Maryn elämä kuulostaa minun korvaani mukavalta naimattoman täti-ihmisen elämältä 1800-luvun mittapuulla, ja erittäin hyvältä ottaen huomioon, mikä oli ihmisten elintaso ja sokeiden kohtalo keskimäärin. Kuinka moni suomalainen pienviljelijäperheen tytär kirjoitti 1800-luvulla ylioppilaaksi, ja sai aikuisiällä viettää aikaa kotona pianoa soitellen ja romaaneja lukien? Laura kirjoittaa selkeäsanaisesti, että Mary eli onnellisen elämän, ja luulen, että hän ei ole kovin pahasti väärässä.
Eiköhän se huolenpito mennyt päinvastoin eli vanhemmat pitivät huolta Marysta. Ja Carrie piti huolta Marysta sen jälkeen, kun vanhemmista aika jätti. Hän vain sattui olemaan käymässä Gracen luona kuollessaan.
Maryn elämä oli vaatimatonta ja taloudellisesti haastavaa. Siskoilleen hän epäilemättä oli haaste, sillä esim. Grace sai keski-ikäisenä köyhäinapua, sillä hän sairasteli puolisonsa kanssa eikä hänellä ollut aikuisia lapsia huolehtimassa. Ei hänellä ollut resursseja huolehtia vielä sokeasta siskostaan. Laurahan ei Marya nähnyt vuosikymmeniin ja jätti huolehtimisenkin siskoilleen.
Carrie-paralla oli varmasti iso homma nuorena aikuisena tukea perhettään, siksi hän varmaan jäi naimattomaksikin nelikymppiseksi asti, hän teki töitä sanomalehdessä ja varmastikin oli lapsuudenperheelleen suuri apu.
Mitä tulee Maryn kosijoihin, mistä olet sellaisesta lukenut? Missään mitä minä olen lukenut, ei ole puhuttu sellaisesta mitään.
Toki myös vanhemmat Marysta. "Ja vice versa" tarkoittaa suomeksi "ja sama toisinpäin". Näkövamma ei ole mikään kokovartalohalvaus. Sokea voi tehdä vaikka mitä kotitöitä, ja kuten tiedetään, Mary tienasi perheelle rahaakin. Jos mietit, että Caroline eli 84-vuotiaaksi, viime vuodet kaksin Maryn kanssa, niin kai on selvä juttu, että myös Mary tuki ja auttoi äitiään. Toisella silmät, toisella kädet ja jalat.
Ingallseista on kirjoitettu viime vuosina aika paljon uutta. Maryn sulhanen mainitaan esim. tällä sivustolla, joka on tainnut saada innoituksensa ja nimensä Lauran ns. omaelämäkerrasta: http://www.pioneergirl.com/blog/archives/5559
Hauska yksityiskohta, kun tuolla aiemmin joku epäili, että kirjoitettiinko näistä maan hiljaisista muka mitään muistokirjoituksia. Paikallislehti "Leader" näköjään kirjoitti jopa siitä, kun Mary lähti Carrien luokse vierailulle. Vapaasti suomentaen: "Muutoksen pitäisi olla herkkua neiti Ingallsille, voihan hänen siskonsa perheineen toimia hänen silminään, ja hän odotti matkaa ja vierailua hyvin innoissaan."
Ohhoh. Kiinnostavaa. Kerro lisää, mitä lehti heistä kirjoitti.

No tuota, esimerkiksi Maryn sairastelua seurattiin yllättävän aktiivisesti. Paikallislehti Redwood Falls Gazette kirjoitti näin:
- 10.4.1879: Neiti Mary Ingalls on ollut vuodelevossa noin kymmenen päivää ankaran päänsäryn vuoksi. Pelättiin että aivoverenvuoto olisi ollut syynä hänen kasvojensa toisen puolen osittaiseen halvaantumisen. Hän on nyt hitaasti toipumassa.
- 15.5.1879: Neiti Mary Ingalls on yhä vuodelevossa, ja ajoittain hänen kärsimyksensä ovat suuret.
- 12.6.1879: Neiti Mary Ingalls on toipumassa, mutta hyvin hitaasti. Hänen näkönsä, jonka hän oli lähes menettänyt, on paranemassa, kun hän saa voimiaan takaisin.
- 26.6.1879: Neiti Mary Ingallsin terveys kohenee, mutta hänen näkönsä on niin heikentynyt, ettei hän erota yhtä esinettä toisesta. Hän pystyy erottamaan päivän yöstä, mutta myös tämä vähäinen näkökyky on katoamassa.
- 31.7.1879: Herra ja rouva C.P. Ingallsin odotetaan lähiaikoina vievän tyttärensä Maryn St. Pauliin siinä toivossa, että hänen näkökyvylleen voitaisiin tehdä jotain. Vaikka hän on täysin sokea, hän on hyvin kärsivällinen ja nöyrä.

Kiinnostavaa!
Tiedätkö muuten enemmän siskojen aikuiselämästä? Elättikö Carrie perhettään ennen naimisiinmenoaan? Vai miksiköhän hän meni vasta nelikymppisenä naimisiin?
Miksiköhän Laura sai vain yhden lapsen, vaikka meni nuorena naimisiin? Tai kaksi jos ollaan tarkkoja, mutta toinen kuoli. Onko tätä spekuloitu jossain?
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän Laura sai vain yhden lapsen, vaikka meni nuorena naimisiin? Tai kaksi jos ollaan tarkkoja, mutta toinen kuoli. Onko tätä spekuloitu jossain?
Varmaan sen takia, kun tuohon aikaan ei vielä ollut kovin tehokasta ehkäisyä. Eikä välttämättä ole edes lauran omia lapsia, voihan olla että mies on pettänyt.

Mitä tekemistä ehkäisyn puutteella on vähäisen lapsimäärän kanssa?
Maryn näyttelijä Melissa Sue Anderson oli todella kaunis nuorena, esimerkiksi Maryn häissä sarjassa.
Lauran raskaus tosiaan tuntuu kestävän ikuisuuden. Viettää yhden kesän muualla kursseillakin eikä maha kasva yhtään. Ja raskausuutinen on kuitenkin kerrottu jo useita jaksoja aiemmin.
Lopettakaa nyt se kirjoista ja tosielämästä jaarittelu. Tehkää sille oma ketju. Tämä ketju koskee Pieni talo preerialla TV-sarjaa.
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa nyt se kirjoista ja tosielämästä jaarittelu. Tehkää sille oma ketju. Tämä ketju koskee Pieni talo preerialla TV-sarjaa.
Ai että kun kerrankin tällä palstalla on johonkin ketjuun syntynyt kohtalaisen laadukasta keskustelua, niin se pitäisi lopettaa? Ketju on kyllä muuttanut luonnetta, mutta mielestäni parempaan suuntaan.
Ei niitä vikoja ja epäloogisuuksia nimittäin tule enää mistään lisää vanhaan tv-sarjaan. Jos joku sadan sivun jälkeen sanoo, että 1) eri ihmisillä on sarjassa ihan samannäköinen matkalaukku tai 2) samaa kukkulalla olevaa taloa käytetään moneen eri tarkoitukseen tai että 3) Albertista piti tulla lääkäri Walnut Groveen mutta sehän kuolee ja kaupunkikin räjäytetään, niin todennäköisesti sama on sanottu jo aika moneen kertaan.
Eihän kukaan jaksa jaaritella siitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut. Kirjojen perusteella on tehty hyvä TV-sarja, siinä se.
Katsoin äsken Teemalta SARJAN osan , missä pastori ja Anna menivät naimisiin, tuskin siihen aikaan RIISIÄ heiteltiin, taisi olla tuohon aikaan tuntematon k.o. kylässä... Tuskin ne jyviäkään heitteli, kun elannosta oli kyse?
Voisiinko pysyä aloituksen aiheessa: epäloogisuudet SARJASSA ? Se, mitä kukakin oikeassa elämässä on tehnyt/jättänyt tekemättä/mitä on tapahtunut menee TÄYSIN AIHEEN OHI!
Tästä olen aiemminkin kommentoinut!

Olen eri, mutta minusta väärän aikakauden tuotteet ovat nimenomaan epäloogisuuksia sarjassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...jatkuu (2/2)
Marylla tiedetään olleen jossain vaiheessa vakavastiotettava kosija, mutta hän päätti jäädä naimattomaksi. Koulusta valmistuttuaan hän jäi kotiin pitämään huolta vanhemmista (ja vice versa), mikä oli tuohon aikaan tavallista ns. vanhoillepiioille. Hän vietti päivänsä kirjojen ja musiikin parissa. Hän autteli kotitöissä, teki monenlaisia taidokkaita käsitöitä, osallistui kirkon ja muiden yhdistysten toimintaan, toimi pyhäkoulunopettajana. Isän kuoleman jälkeen hän osallistui perheen elatukseen myös tekemällä myyntiin etenkin “fly nets for horses”. Se tarkoittaa suomeksi koristeellisia, punottuja loimia hevosille. Se oli yksi niistä taidoista, joita hän oli collegessa oppinut.
Välit vanhempiin ja sisaruksiin olivat ilmeisen hyvät. Mary oli jo 59-vuotias, kun äiti kuoli. Pari vuotta aiemmin äiti oli myynyt hänelle talon hintaan yksi dollari + “love and affection”. Äidin kuolema oli Marylle erittäin kova isku. Grace puolisoineen muutti De Smetin taloon joksikin aikaa Maryn tueksi, ja Carrie teki sinne pitkiä vierailuja. Sitten Mary lähti pitkälle vierailulle Carrien luokse, ja siellä hän lopulta kuoli sairaskohtaukseen 63-vuotiaana. Laurakin piti kirjeitse yhteyttä, vaikka ei kyläillyt. Carrie kirjoitti Lauralle juuri ennen Maryn kuolemaa, että sinä viimeisenä aamuna ennen kuin Mary sai kohtauksen, hän oli puhunut Laurasta.
Maryn elämä kuulostaa minun korvaani mukavalta naimattoman täti-ihmisen elämältä 1800-luvun mittapuulla, ja erittäin hyvältä ottaen huomioon, mikä oli ihmisten elintaso ja sokeiden kohtalo keskimäärin. Kuinka moni suomalainen pienviljelijäperheen tytär kirjoitti 1800-luvulla ylioppilaaksi, ja sai aikuisiällä viettää aikaa kotona pianoa soitellen ja romaaneja lukien? Laura kirjoittaa selkeäsanaisesti, että Mary eli onnellisen elämän, ja luulen, että hän ei ole kovin pahasti väärässä.
Eiköhän se huolenpito mennyt päinvastoin eli vanhemmat pitivät huolta Marysta. Ja Carrie piti huolta Marysta sen jälkeen, kun vanhemmista aika jätti. Hän vain sattui olemaan käymässä Gracen luona kuollessaan.
Maryn elämä oli vaatimatonta ja taloudellisesti haastavaa. Siskoilleen hän epäilemättä oli haaste, sillä esim. Grace sai keski-ikäisenä köyhäinapua, sillä hän sairasteli puolisonsa kanssa eikä hänellä ollut aikuisia lapsia huolehtimassa. Ei hänellä ollut resursseja huolehtia vielä sokeasta siskostaan. Laurahan ei Marya nähnyt vuosikymmeniin ja jätti huolehtimisenkin siskoilleen.
Carrie-paralla oli varmasti iso homma nuorena aikuisena tukea perhettään, siksi hän varmaan jäi naimattomaksikin nelikymppiseksi asti, hän teki töitä sanomalehdessä ja varmastikin oli lapsuudenperheelleen suuri apu.
Mitä tulee Maryn kosijoihin, mistä olet sellaisesta lukenut? Missään mitä minä olen lukenut, ei ole puhuttu sellaisesta mitään.
Toki myös vanhemmat Marysta. "Ja vice versa" tarkoittaa suomeksi "ja sama toisinpäin". Näkövamma ei ole mikään kokovartalohalvaus. Sokea voi tehdä vaikka mitä kotitöitä, ja kuten tiedetään, Mary tienasi perheelle rahaakin. Jos mietit, että Caroline eli 84-vuotiaaksi, viime vuodet kaksin Maryn kanssa, niin kai on selvä juttu, että myös Mary tuki ja auttoi äitiään. Toisella silmät, toisella kädet ja jalat.
Ingallseista on kirjoitettu viime vuosina aika paljon uutta. Maryn sulhanen mainitaan esim. tällä sivustolla, joka on tainnut saada innoituksensa ja nimensä Lauran ns. omaelämäkerrasta: http://www.pioneergirl.com/blog/archives/5559
Hauska yksityiskohta, kun tuolla aiemmin joku epäili, että kirjoitettiinko näistä maan hiljaisista muka mitään muistokirjoituksia. Paikallislehti "Leader" näköjään kirjoitti jopa siitä, kun Mary lähti Carrien luokse vierailulle. Vapaasti suomentaen: "Muutoksen pitäisi olla herkkua neiti Ingallsille, voihan hänen siskonsa perheineen toimia hänen silminään, ja hän odotti matkaa ja vierailua hyvin innoissaan."
Ohhoh. Kiinnostavaa. Kerro lisää, mitä lehti heistä kirjoitti.
No tuota, esimerkiksi Maryn sairastelua seurattiin yllättävän aktiivisesti. Paikallislehti Redwood Falls Gazette kirjoitti näin:
- 10.4.1879: Neiti Mary Ingalls on ollut vuodelevossa noin kymmenen päivää ankaran päänsäryn vuoksi. Pelättiin että aivoverenvuoto olisi ollut syynä hänen kasvojensa toisen puolen osittaiseen halvaantumisen. Hän on nyt hitaasti toipumassa.
- 15.5.1879: Neiti Mary Ingalls on yhä vuodelevossa, ja ajoittain hänen kärsimyksensä ovat suuret.
- 12.6.1879: Neiti Mary Ingalls on toipumassa, mutta hyvin hitaasti. Hänen näkönsä, jonka hän oli lähes menettänyt, on paranemassa, kun hän saa voimiaan takaisin.
- 26.6.1879: Neiti Mary Ingallsin terveys kohenee, mutta hänen näkönsä on niin heikentynyt, ettei hän erota yhtä esinettä toisesta. Hän pystyy erottamaan päivän yöstä, mutta myös tämä vähäinen näkökyky on katoamassa.
- 31.7.1879: Herra ja rouva C.P. Ingallsin odotetaan lähiaikoina vievän tyttärensä Maryn St. Pauliin siinä toivossa, että hänen näkökyvylleen voitaisiin tehdä jotain. Vaikka hän on täysin sokea, hän on hyvin kärsivällinen ja nöyrä.
Kiitos. Kiinnostavaa!