Viimeinen mahdollisuus väkivaltaiselle alkoholistimiehelle

Paraa teko elämässäni on ollut väkivaltaisen alkoholistimiehen jättäminen.

Huijaat itseäsi ja olet koukussa vuoristoratamaisen suhteen antamiin välittäjäaineryöppyihin. Toinen vaihtoehto on se, että kärsit läheisriippuvuudesta. Alkoholisti puolestaan ei rakasta mitään muuta kuin alkoholia.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse raitis alkoholisti ja tunnen monta raitistunutta. Täällä on valitettavasti sellaisia ihmisiä kommentoineet, jotka halveksivat alkoholistia ja pitävät toisen luokan kansalaisena. Sain aikanaan itse kokea tämän. Olen nyt ollut 16 vuotta täysin raittiina enkä missään kuivassa humalassa mitä täällä joku kirjoitti. A-klinikka ja AA-ryhmä on se, joka minut raitisti. Jos traumoista puhutaan, niin alkoholistiin vihamielisesti suhtautuvan (sen kuin juo itsensä hengiltä) olisi ehkä hyvä tutkiskella itseään eli mistä viha kumpuaa. Me AA:n tyypit suoritamme itsetutkiskelua päivittäin.

Kyllä. Oikeassa olet, siinä kyllä tulee halveksittua alkoholistia joka lyö niin kovaa että jouduin jäämään sairaslomalle kun poskiluu murtui. Täytyy sanoa että säälipisteet eivät enää siinä vaiheessa auta.

Olen antanut anteeksi hänelle vuosien varrella, mutta unohda en koskaan. Hän juo itseään hengiltä edelleen, mutta nyrkkeilysäkkinä toimii joku muu nainen, valitettavasti.

Miksi täällä niin monet kokee pääongelmaksi miehen alkoholismin, kun suurempi ongelma on miehen väkivaltaisuus? Se väkivaltaisuus ei alkoholin juonnin lopettamisella poistu.

Ap, jätä mies heti. Pelasta oma elämäsi. Hanki oma terapeutti, jonka kanssa voit keskustella, minkä takia olet tällaisessa suhteessa.

Nyt asetat miehen elämässäsi etusijalle, vaikka miehelle tärkeämpiä ovat mies itse ja alkoholi. Sinä olet miehelle vain väline hyviin asioihin, sinua saa miehen mielestä rusikoida, jos et käyttäydy niinkuin mies haluaisi.

Älä keksi miehen käyttäytymiselle tekosyitä, harva traumatisoitunut ihminen pahoinpitelee kumppaniaan. Trauma on miehelle vain tekosyy pahoinpidellä sinua. Ikävä, että miehen tekosyy saa sinut suhtautumaan miehen väkivaltaisuuteen itseäsi kohtaan empaattisesti, mies ei nimittäin empatiaa sinua kohtaan tunne.

Hienoa että välität miehestä niin paljon että haluat hänelle parasta, mutta kuten täällä niin moni on sanonutkin - vaikka tämä ei varmaan ole se mitä haluat kuulla - kannattaa miettiä omaa terveyttä ja hyvinvointia. Lähteminen voi olla se paras ratkaisu. Tietenkään kukaan ei voi käskeä toista tai sanoa toiselle että sun pitäisi tehdä niin tai näin.

Omasta kokemuksesta valitettavasti vasta se asumusero oli se joka sai miehen tekemään todella muutoksia. Ajatuksena se että jos raitistuu ja ajan kuluessa todistaa olevansa muuttunut, niin voisi palata yhteen. Jos et pysty lähtemään tai sitä halua, jo oman terveyden ja hyvinvoinnin kannalta olis tärkeää että vähintään olis joku pakopaikka ja toimintamalli mietittynä siihen tilanteeseen kun/jos toinen taas juo ja on väkivaltainen. Tietysti erityisesti jos lapsia on mukana kuvioissa, pitäisi rohkaistua lähtemään ettei heille koidu enempää vahinkoa. Vaikka eihän se helppoa ole koskaan.

Tosiasia on se että "paapomalla" toista erittäin harvoin onnistuu häntä pelastamaan: kyllä se halu pitäis lähteä itsestä, ja pitää myös joutua näkemään selvästi ne seuraukset: jos juon niin parisuhde menee siinä. Ei ole välttämättä hirveästi motivaatiota muuttua, jos aina voi luottaa siihen että kaikki annetaan anteeksi ja elämä jatkuu kuin ennenkin. Voit toki kannustaa esim. tuonne Minnesotaan tai johonkin muuhun tehokkaaseen hoitoon, koska pelkällä itse yrittämisellä tai Antabuksella harva pääsee irti viinasta, mutta älä ryhdy paapomaan alkoholistia, vaan pidä oma henki ja terveys ykkösasiana.

Valitettavasti tää ei ehkä ole sitä mitä haluat kuulla. Mutta kannattaa muistaa että vaikka joutuisit oman hyvinvoinnin vuoksi lähtemään, toisella on mahdollisuus päästä irti viinasta ja ehkä vielä pystytte aloittamaan sen jälkeen alusta. Kaikkea hyvää sulle ja tsemppiä mahdottomalta tuntuvaan tilanteeseen!

Vierailija kirjoitti:

Olen itse raitis alkoholisti ja tunnen monta raitistunutta. Täällä on valitettavasti sellaisia ihmisiä kommentoineet, jotka halveksivat alkoholistia ja pitävät toisen luokan kansalaisena. Sain aikanaan itse kokea tämän. Olen nyt ollut 16 vuotta täysin raittiina enkä missään kuivassa humalassa mitä täällä joku kirjoitti. A-klinikka ja AA-ryhmä on se, joka minut raitisti. Jos traumoista puhutaan, niin alkoholistiin vihamielisesti suhtautuvan (sen kuin juo itsensä hengiltä) olisi ehkä hyvä tutkiskella itseään eli mistä viha kumpuaa. Me AA:n tyypit suoritamme itsetutkiskelua päivittäin.

Koska alkoholisti on toisen luokan kansalainen. Hienona ihmisenäkö mätis*kkiä pitäisi arvostaa. Niin makaa kuin petaa. Alkoholisti ei osaa pedata kuin itselleen ja itsekkäästi. Kili koli sanoo alkoholistin petaus. Maatkoon siinä itse valitsemassaan olotilassa. Voi kauheeta kun alkoholistin on pakka juoda, kun läheiset suhtautuvat niiiiin vihamielisesti. Miksihän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse raitis alkoholisti ja tunnen monta raitistunutta. Täällä on valitettavasti sellaisia ihmisiä kommentoineet, jotka halveksivat alkoholistia ja pitävät toisen luokan kansalaisena. Sain aikanaan itse kokea tämän. Olen nyt ollut 16 vuotta täysin raittiina enkä missään kuivassa humalassa mitä täällä joku kirjoitti. A-klinikka ja AA-ryhmä on se, joka minut raitisti. Jos traumoista puhutaan, niin alkoholistiin vihamielisesti suhtautuvan (sen kuin juo itsensä hengiltä) olisi ehkä hyvä tutkiskella itseään eli mistä viha kumpuaa. Me AA:n tyypit suoritamme itsetutkiskelua päivittäin.

Kyllä. Oikeassa olet, siinä kyllä tulee halveksittua alkoholistia joka lyö niin kovaa että jouduin jäämään sairaslomalle kun poskiluu murtui. Täytyy sanoa että säälipisteet eivät enää siinä vaiheessa auta.

Olen antanut anteeksi hänelle vuosien varrella, mutta unohda en koskaan. Hän juo itseään hengiltä edelleen, mutta nyrkkeilysäkkinä toimii joku muu nainen, valitettavasti.

Eli sinun mielestäsi siis alkoholisti on aina väkivaltainen ja halveksit alkoholin käyttöä mutta ei itse väkivaltaa? Tiedoksi että en ole eläessäni lyönyt yhtään kertaa tai muutenkaan ole väkivaltainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse raitis alkoholisti ja tunnen monta raitistunutta. Täällä on valitettavasti sellaisia ihmisiä kommentoineet, jotka halveksivat alkoholistia ja pitävät toisen luokan kansalaisena. Sain aikanaan itse kokea tämän. Olen nyt ollut 16 vuotta täysin raittiina enkä missään kuivassa humalassa mitä täällä joku kirjoitti. A-klinikka ja AA-ryhmä on se, joka minut raitisti. Jos traumoista puhutaan, niin alkoholistiin vihamielisesti suhtautuvan (sen kuin juo itsensä hengiltä) olisi ehkä hyvä tutkiskella itseään eli mistä viha kumpuaa. Me AA:n tyypit suoritamme itsetutkiskelua päivittäin.

Koska alkoholisti on toisen luokan kansalainen. Hienona ihmisenäkö mätis*kkiä pitäisi arvostaa. Niin makaa kuin petaa. Alkoholisti ei osaa pedata kuin itselleen ja itsekkäästi. Kili koli sanoo alkoholistin petaus. Maatkoon siinä itse valitsemassaan olotilassa. Voi kauheeta kun alkoholistin on pakka juoda, kun läheiset suhtautuvat niiiiin vihamielisesti. Miksihän?

Toivottavasti joskus ymmärrät elämää paremmin ja toivon sinulle vapautusta vihastasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse raitis alkoholisti ja tunnen monta raitistunutta. Täällä on valitettavasti sellaisia ihmisiä kommentoineet, jotka halveksivat alkoholistia ja pitävät toisen luokan kansalaisena. Sain aikanaan itse kokea tämän. Olen nyt ollut 16 vuotta täysin raittiina enkä missään kuivassa humalassa mitä täällä joku kirjoitti. A-klinikka ja AA-ryhmä on se, joka minut raitisti. Jos traumoista puhutaan, niin alkoholistiin vihamielisesti suhtautuvan (sen kuin juo itsensä hengiltä) olisi ehkä hyvä tutkiskella itseään eli mistä viha kumpuaa. Me AA:n tyypit suoritamme itsetutkiskelua päivittäin.

Kyllä. Oikeassa olet, siinä kyllä tulee halveksittua alkoholistia joka lyö niin kovaa että jouduin jäämään sairaslomalle kun poskiluu murtui. Täytyy sanoa että säälipisteet eivät enää siinä vaiheessa auta.

Olen antanut anteeksi hänelle vuosien varrella, mutta unohda en koskaan. Hän juo itseään hengiltä edelleen, mutta nyrkkeilysäkkinä toimii joku muu nainen, valitettavasti.

Eli sinun mielestäsi siis alkoholisti on aina väkivaltainen ja halveksit alkoholin käyttöä mutta ei itse väkivaltaa? Tiedoksi että en ole eläessäni lyönyt yhtään kertaa tai muutenkaan ole väkivaltainen.

Tiedoksi että en ole sinua syyttänytkään. Puhuin omasta elämästäni. Hienoa että olet raitistunut, mutta itse en enää ota lähelleni yhtään alkoholistia.

Elämä on valintoja, lupaa ei tarvitse kysyä, mutta jokaisesta valinnasta on maksettava hinta. Ja jokainen valinta opettaa ja kasvattaa, oli se sitten oikea tai väärä valinta. Hyvää jatkoa sinulle.

Tässä menee puurot ja vellit sekaisin. Ymmärtääkseni kyseessä on väkivaltainen henkilö, joka perustelee lyömistään alkoholin käytöllä ja traumoilla. Kyse on siis vain siitä että haluatko jatkaa väkivallan pelossa vai et? Kaikki muu on ns sivuseikkoja. Kun se lyöminen pitää loppua. Myös raivoraitis ihminen voi olla hyvin väkivaltainen. Eli pelasta itsesi. Jos hän hakee terapiaa VÄKIVALTAISUUTEEN voi teillä olla mahdollisuus onnelliseen elämään.

Vierailija kirjoitti:

Eli sinun mielestäsi siis alkoholisti on aina väkivaltainen ja halveksit alkoholin käyttöä mutta ei itse väkivaltaa? Tiedoksi että en ole eläessäni lyönyt yhtään kertaa tai muutenkaan ole väkivaltainen.

Vaikkei edes pitäisi toisen luokan kansalaisena miksi ihmeessä joku haluaa pelata venäläistä rulettia ihmisen kanssa, joka käyttää päihteitä tai on väkivaltainen? Maa täynnä vapaita ihmisiä ilman tuon luokan ongelmia. Kyllä oma rakkauteni loppuisi kuin seinään, jos saisin puolisolta kerrankin turpiini. Oli selvä tai ei.

Yleensähän tämänkaltaisissa tarinoissa ihminen saa neuvoksi juuri näitä, joita täällä on tullutkin: "Lähde heti, jätä se sika, seuraava lyönti voi olla viimeinen, alkoholisti ei muutu jne." Aivan hyviä neuvoja ja varmasti useimmissa tilanteissa ainoita ratkaisuja. MUTTA kun se elämä ei ole niin mustavalkoista ja kaikki ovat niin erilaisia taustoineen ja aivoineen.

Voin kertoa oman versioni samantyyppisistä lähtökohdista, mutta kerron jo valmiiksi, että joko tämä on hyvin tavallista ja siitä ei puhuta, tai sitten olemme vain epätavallisia ihmisiä mieheni kanssa.

Suhteemme alkoi siten, että molempien elämä olisi sillä hetkellä valmiiksi päin helvettiä ja juominen oli lähtenyt lapasesta. Molemmilla. Kuitenkin näin miehessä jotain hyvää. Suhteen alkuvaiheeseen mahtui niin inhottavia juttuja ja käytöstä, että moni nainen olisi lähtenyt lätkimään välittömästi ja ehkä olisi pitänyt minunkin, mutta päätin jäädä. Olen itsekin traumatisoitunut, olen lyönytkin suutuksissani, juovuksissa. Ihan turha on kaunistella omaa käytöstä, kun itselläkin ärsytettynä hyvin helposti on oma nyrkki heilahtanut. Tosin en ole koskaan tavoitellut mitään suurta väkivaltaa, vaan olen vain halunnut, että toinen hiljenee, tai tekee kuten haluan. Epäkypsää, eikö?

Ja sitten: Pitkien keskustelujen, itkujen, riitojen, henkisen kasvamisen ja asioiden työstämisen jälkeen mies muuttui ja niin muutuin minäkin. Saimme elämämme raiteilleen, esimerkiksi nyt on näköpiirissä parempi tulotaso, töitä, mahdollisuuksia. Ja taas tulee se MUTTA: Juominen ei ole jäänyt. Se on vain vähentynyt. Kaikille täysraittius ei ole se ainoa ratkaisu. Tosin jos miehesi juominen on päiväkausia kestäviä ryyppyputkia joiden aikana hän saa raivokohtauksia, niin se kertoo siitä, että hän on oikeasti jo aika pahasti alkoholistoitunut. Ja mikään neuvohan ei auta. Hänen täytyy itse tajuta joko vähentää juomista rajusti, rajata määriä, tai jopa lopettaa. Mutta lähtökohtaisesti elämä ilman alkoholia on alkoholistille kauhistus. Minulla ei ole siihen vastausta, kuinka miehesi voisi raitistua tai vähentää, mutta tiedän, että itse opin vähitelle rajoittamaan juomista, aloin pelätä omaa huonoa käytöstäni. 

Ratkaisuna tähän elämäntilanteeseen on myös se, että olen päättänyt etten tee lapsia (emme kumpikaan halua), minulla on oma asunto ja tavallaan aina jalka oven välissä. Olen valmiina lähtemään, jos tilanne menee huonoksi. Tosin nyt menee todella hyvin. Ja näin siis omakohtaisesti sanon, että varmaan kuulostaa tämä omakin tilanne monesta ihan hirveältä ja olen luuseri ja paska ihminen, kun olen jäänyt yhteen lyöneen miehen kanssa, juon ja miehenikin juo edelleen. Mutta ei ole elämä täydellistä, ei kukaan ole! Enemmän on hyviä puolia kuitenkin, eikä kukaan enää lyö.

Vierailija kirjoitti:

Yleensähän tämänkaltaisissa tarinoissa ihminen saa neuvoksi juuri näitä, joita täällä on tullutkin: "Lähde heti, jätä se sika, seuraava lyönti voi olla viimeinen, alkoholisti ei muutu jne." Aivan hyviä neuvoja ja varmasti useimmissa tilanteissa ainoita ratkaisuja. MUTTA kun se elämä ei ole niin mustavalkoista ja kaikki ovat niin erilaisia taustoineen ja aivoineen.

Voin kertoa oman versioni samantyyppisistä lähtökohdista, mutta kerron jo valmiiksi, että joko tämä on hyvin tavallista ja siitä ei puhuta, tai sitten olemme vain epätavallisia ihmisiä mieheni kanssa.

Suhteemme alkoi siten, että molempien elämä olisi sillä hetkellä valmiiksi päin helvettiä ja juominen oli lähtenyt lapasesta. Molemmilla. Kuitenkin näin miehessä jotain hyvää. Suhteen alkuvaiheeseen mahtui niin inhottavia juttuja ja käytöstä, että moni nainen olisi lähtenyt lätkimään välittömästi ja ehkä olisi pitänyt minunkin, mutta päätin jäädä. Olen itsekin traumatisoitunut, olen lyönytkin suutuksissani, juovuksissa. Ihan turha on kaunistella omaa käytöstä, kun itselläkin ärsytettynä hyvin helposti on oma nyrkki heilahtanut. Tosin en ole koskaan tavoitellut mitään suurta väkivaltaa, vaan olen vain halunnut, että toinen hiljenee, tai tekee kuten haluan. Epäkypsää, eikö?

Ja sitten: Pitkien keskustelujen, itkujen, riitojen, henkisen kasvamisen ja asioiden työstämisen jälkeen mies muuttui ja niin muutuin minäkin. Saimme elämämme raiteilleen, esimerkiksi nyt on näköpiirissä parempi tulotaso, töitä, mahdollisuuksia. Ja taas tulee se MUTTA: Juominen ei ole jäänyt. Se on vain vähentynyt. Kaikille täysraittius ei ole se ainoa ratkaisu. Tosin jos miehesi juominen on päiväkausia kestäviä ryyppyputkia joiden aikana hän saa raivokohtauksia, niin se kertoo siitä, että hän on oikeasti jo aika pahasti alkoholistoitunut. Ja mikään neuvohan ei auta. Hänen täytyy itse tajuta joko vähentää juomista rajusti, rajata määriä, tai jopa lopettaa. Mutta lähtökohtaisesti elämä ilman alkoholia on alkoholistille kauhistus. Minulla ei ole siihen vastausta, kuinka miehesi voisi raitistua tai vähentää, mutta tiedän, että itse opin vähitelle rajoittamaan juomista, aloin pelätä omaa huonoa käytöstäni. 

Ratkaisuna tähän elämäntilanteeseen on myös se, että olen päättänyt etten tee lapsia (emme kumpikaan halua), minulla on oma asunto ja tavallaan aina jalka oven välissä. Olen valmiina lähtemään, jos tilanne menee huonoksi. Tosin nyt menee todella hyvin. Ja näin siis omakohtaisesti sanon, että varmaan kuulostaa tämä omakin tilanne monesta ihan hirveältä ja olen luuseri ja paska ihminen, kun olen jäänyt yhteen lyöneen miehen kanssa, juon ja miehenikin juo edelleen. Mutta ei ole elämä täydellistä, ei kukaan ole! Enemmän on hyviä puolia kuitenkin, eikä kukaan enää lyö.

Kuinka pitkä pitkän aikavälin tapahtumista puhut? Koska jos käytitte viisi vuotta ja olette nyt olleet maltillisia viisi vuotta, nostan hattua ja varmaan asia on teillä hallinnassa. Mutta kokemukseni mukaan ns hallittu juominen varkain kasvaa ja kasvaa vuosien myötä, ja viiden vuoden päästä ollaan pahemmassa tilanteessa mistä alettiin, ja suunta on siitäkin koko ajan pahempaan.

Alkoholistin puoliso on yleensä läheisriippuvainen. Kehoitan ap:ta hakemaan apua itselleenkin. Ehkä asiat ympärilläsi selkenevät sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensähän tämänkaltaisissa tarinoissa ihminen saa neuvoksi juuri näitä, joita täällä on tullutkin: "Lähde heti, jätä se sika, seuraava lyönti voi olla viimeinen, alkoholisti ei muutu jne." Aivan hyviä neuvoja ja varmasti useimmissa tilanteissa ainoita ratkaisuja. MUTTA kun se elämä ei ole niin mustavalkoista ja kaikki ovat niin erilaisia taustoineen ja aivoineen.

Voin kertoa oman versioni samantyyppisistä lähtökohdista, mutta kerron jo valmiiksi, että joko tämä on hyvin tavallista ja siitä ei puhuta, tai sitten olemme vain epätavallisia ihmisiä mieheni kanssa.

Suhteemme alkoi siten, että molempien elämä olisi sillä hetkellä valmiiksi päin helvettiä ja juominen oli lähtenyt lapasesta. Molemmilla. Kuitenkin näin miehessä jotain hyvää. Suhteen alkuvaiheeseen mahtui niin inhottavia juttuja ja käytöstä, että moni nainen olisi lähtenyt lätkimään välittömästi ja ehkä olisi pitänyt minunkin, mutta päätin jäädä. Olen itsekin traumatisoitunut, olen lyönytkin suutuksissani, juovuksissa. Ihan turha on kaunistella omaa käytöstä, kun itselläkin ärsytettynä hyvin helposti on oma nyrkki heilahtanut. Tosin en ole koskaan tavoitellut mitään suurta väkivaltaa, vaan olen vain halunnut, että toinen hiljenee, tai tekee kuten haluan. Epäkypsää, eikö?

Ja sitten: Pitkien keskustelujen, itkujen, riitojen, henkisen kasvamisen ja asioiden työstämisen jälkeen mies muuttui ja niin muutuin minäkin. Saimme elämämme raiteilleen, esimerkiksi nyt on näköpiirissä parempi tulotaso, töitä, mahdollisuuksia. Ja taas tulee se MUTTA: Juominen ei ole jäänyt. Se on vain vähentynyt. Kaikille täysraittius ei ole se ainoa ratkaisu. Tosin jos miehesi juominen on päiväkausia kestäviä ryyppyputkia joiden aikana hän saa raivokohtauksia, niin se kertoo siitä, että hän on oikeasti jo aika pahasti alkoholistoitunut. Ja mikään neuvohan ei auta. Hänen täytyy itse tajuta joko vähentää juomista rajusti, rajata määriä, tai jopa lopettaa. Mutta lähtökohtaisesti elämä ilman alkoholia on alkoholistille kauhistus. Minulla ei ole siihen vastausta, kuinka miehesi voisi raitistua tai vähentää, mutta tiedän, että itse opin vähitelle rajoittamaan juomista, aloin pelätä omaa huonoa käytöstäni. 

Ratkaisuna tähän elämäntilanteeseen on myös se, että olen päättänyt etten tee lapsia (emme kumpikaan halua), minulla on oma asunto ja tavallaan aina jalka oven välissä. Olen valmiina lähtemään, jos tilanne menee huonoksi. Tosin nyt menee todella hyvin. Ja näin siis omakohtaisesti sanon, että varmaan kuulostaa tämä omakin tilanne monesta ihan hirveältä ja olen luuseri ja paska ihminen, kun olen jäänyt yhteen lyöneen miehen kanssa, juon ja miehenikin juo edelleen. Mutta ei ole elämä täydellistä, ei kukaan ole! Enemmän on hyviä puolia kuitenkin, eikä kukaan enää lyö.

Kuinka pitkä pitkän aikavälin tapahtumista puhut? Koska jos käytitte viisi vuotta ja olette nyt olleet maltillisia viisi vuotta, nostan hattua ja varmaan asia on teillä hallinnassa. Mutta kokemukseni mukaan ns hallittu juominen varkain kasvaa ja kasvaa vuosien myötä, ja viiden vuoden päästä ollaan pahemmassa tilanteessa mistä alettiin, ja suunta on siitäkin koko ajan pahempaan.

Tiedostan tämän asian ja vaaran. Puhutaan viiden vuoden tapahtumista. Ja siis tuo asioiden työstäminenhän jatkuu edelleen. Elämä on jatkuvaa prosessia, enkä pidä itseäni ja tätä parisuhdetta millään tavalla valmiina, kun eihän sen ole mahdollista. Tämä on koko elämänpituinen, enemmän ja vähemmän tarkkailua vaativa prosessi.

Ja olen kokeillut olla kokonaan juomatta. Se oli ihan ok, mutta en muuttunut sen onnellisemmaksi. Tämä hallittu juominen on tällä hetkellä paras, johon pystyn. Jos näyttää, että menee huonompaan, niin teen korjausliikkeitä. Miksi hallitussa juomisessa määrät välttämättä lisääntyisivät? Itsellä on loppunut kokonaan sellainen järjetön muistinmenettämis-raivokännääminen. Olen hyväksynyt sen, että en pysty muuttumaan ns. täydelliseksi ihmiseksi, mutta pyrin parhaimpaani. Ja en myöskään usko, että tämä tästä pahempaan voi enää mennä, kun vertaa alkuasetelmaan. Se oli niin hirveää, ettei enää koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asun eri osoitteessa, olen itsekin katsonut sen olevan tässä tilanteessa ainoa mahdollinen ratkaisu. 

Tässä on tullut ihan hyviä pointteja. Tuosta väkivaltaisuusasiasta olen tosin osin eri mieltä siinä mielessä, että mieheni tapauksessa hänellä on taustalla todella pahoja traumoja,  joissa omat vanhemmat ovat toimineet väkivaltaisesti nimenomaan juuri alkoholin vaikutuksen alaisena. En tietysti ole mikään ammattilainen tätä asiaa arvioimaan, mutta mieheni näyttää toistavan tätä samaa kaavaa. Hän ei siis selvinpäin käyttäydy koskaan, ikinä uhkaavasti. Näissä käsiksikäyntitilanteissa on ainakin oman kokemukseni mukaan kummassakin tapauksessa ollut kyse siitä, että olen mennyt hänen ja juomisensa väliin. Tästä syystä pidän ihan mahdollisena, että se väkivalta kytkeytyy juuri alkoholin käyttöön, ja siitä luopuminen voisi ratkaista ongelman.

- Ap

Jos mies on pahoinpidellyt sinua siksi että olet mennyt hänen ja alkoholin väliin, hän rakastaa alkoholia enemmän kuin sinua.

Sanoisin ettei se ole rakkautta vaan riippuvuus, fyysinen pakko saada alkoholia, ei siinä rakkaudella ole mitään osaa. Sama jos olette nääntymässä nälkäänn niin jokainen tappelee viimeisestä leipäpalasta vaikka rakastaisi toista. Alkoholia ei pidä mennä pois ottamaan juopolta, se on pakottava tarve saada sitä. Riitaahan siitä tulee. Se ei ole vapaaehtoista vaan sairaus.

Alkoholismista puhutaan sairautena. Tarkoittaako tämä nyt sitten että jos sanon vältteleväni alkoholistien kanssa seurustelua, syrjin sairaita ihmisiä jotka eivät juomiselleen mitään voi? Siihen pulloon on pakko tarttua eikä asia siitä muuksi muutu.  Alkoholisti tekee mitä haluaa. Toisten on vaan sopeuduttava ja venyttävä, jopa lapsien.

Jos näin on, niin sitten tunnustan: syrjin heitä tietoisesti ja aivan täysillä. Oma henkinen hyvinvointini ei kestä enää yhtään suhdetta juovan ihmisen kanssa, ei edes ystävänä. En ikinä myöskään anna juopon pilata mahdollisten tulevien lasteni elämää. En halua yhdenkään lapsen joutuvan kokemaan sitä mitä itse lapsena alkkiksen taholta koin. Ne traumat on kestäneet vuosikymmeniä selättää. 

Aikuinen alkoholisti tehköön mitä tykkää, juokoon itsensä hengiltä jos kerran ihan pakko on, mutta minun elämääni sellaisella ei ole enää mitään asiaa.