Mielipide: Liian moni syö nykyään mielialalääkkeitä. Sivuvaikutukset muuttavat ihmistä.

Ilmankos naiset on nykyään niin läskejä ja vttumaisia. Siis naisethan niitä mielialalääkkeitä syö.

Mielialalääkkeet pelastavat monia ihmisiä psyyken sairauksilta ja parantavat elämänlaatua. Omassa lähipiirissäni on henkilö, jolla on lääkitys vakavan trauman seurauksena puhjenneen keskivaikean masennuksen vuoksi. Lääkitys on auttanut merkittävästi, henkilö on nykyään taas oma itsensä. Tilanne on parantunut niin paljon, että lääkitys voidaan kohta lopettaa.

Lääkitykseen pitäisi aina liittää pitkäkestoinen terapia. Julkisella puolella tämä ei kai aina toteudu ja se voi johtaa väärään tai liialliseen lääkitsemiseen. Silloin haittavaikutuksetkin lisääntyvät.

Vierailija kirjoitti:

Mielialalääkkeet pelastavat monia ihmisiä psyyken sairauksilta ja parantavat elämänlaatua. Omassa lähipiirissäni on henkilö, jolla on lääkitys vakavan trauman seurauksena puhjenneen keskivaikean masennuksen vuoksi. Lääkitys on auttanut merkittävästi, henkilö on nykyään taas oma itsensä. Tilanne on parantunut niin paljon, että lääkitys voidaan kohta lopettaa.

Lääkitykseen pitäisi aina liittää pitkäkestoinen terapia. Julkisella puolella tämä ei kai aina toteudu ja se voi johtaa väärään tai liialliseen lääkitsemiseen. Silloin haittavaikutuksetkin lisääntyvät.

Mutta kun niitä lääkkeitä annetaan myös sellaisille, jotka eivät niitä tarvitse. Esim. on alakuoisuutta kun läheinen kuollut. Sellaiset tarvitsevat aikaa ja ehkä keskusteluapua "parantuakseen", ei tunteita turruttavia lääkkeitä. Lyhytaikainen alakuloisuus yms. ova normaaleja tunnetiloja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä että ihmisrotu on pärjännyt noin 200 000 vuotta ilman mielialalääkkeitä, mutta nyt se ei millään onnistu. Varmaan tosi terveellistä turruttaa tunne-elämä kemiallisesti vuodesta toiseen. Eihän se mitään paranna, naamioi vain. Väliaikaisesti ymmärrän, että pääsee pahimman yli, mutta että siitä tulee elämäntapa? Joku tässä mättää.

Kyllähän ihmiset pärjää, mutta yksilö ei. Sullakin on varmaan opintoja alalta takana monta vuotta.

Ei voi mielestäni enää voi yksilöistä, jos tässäkin maassa melkein 500 000 ihmistä niitä käyttää. Kuten sanoin, jossain mättää.

Vierailija kirjoitti:

Monenko vuoden lääketieteen opinnot sulla on takana?

Just, taidat olla niitä ihmisiä joiden mielestä lääkäri on erehtymätön jumala..

On käsittämätöntä mihin kaikkeen mieliala lääkkeitä määrätään esim. kipuun, unettomuuteen, ahdistuneisuuteen, ym. Tuntuu välillä ettei ole vaivaa johon nämä taikapillerit ei tepsi.. Sekin on mielestäni outoa että näitä määräilee terveyskeskus lääkärit esim.masennukseen ilman että potilas on tavannut psykiatria kertaakaan, eihän ne määrää sydän ym.lääkkeitäkään ennenkuin potilas on tavannut erikoislääkärin kun otetaan huomioon näiden pillereiden todella rajut haitat sekä koukutus taso on erittäin korkea.. Tässä ei ole takana mikään muu kuin raha ja se että nämä toimivat koekaniineina kyseisille lääkkeille..

Itsekkin olen nähnyt mitä nämä ihmiselle tekee, ei paranna ainakaan..

Ystävälleni määrättiin selkäkipuun, nyt hän on masennuksen takia sairaseläkkeellä(takana useita itsemurha yrityksiä) useasti yrittänyt päästä näistä eroon, ei onnistu, vielä vuodenkin päästä tulee sähköisku tuntemuksia aivoihin ja olo on huono.. Ennen tätä läänitystä hän ei kärsinyt masennuksesta..

Mulla on antipsykootti ja antidepressiivi käytössä kymmenettä vuotta ja tarvitsen niitä. Lääkkeiden lopettaminen toi takaisin psykoosin ja sekoilun. Olen hyväksynyt ajatuksen, että joudun lääkkeitä loppuelämäni käyttämään. Lääkkeet parantavat mielialaani, rauhoittavat ja olen toimintakuntoinen niiden ansiosta. Ilman lääkkeitä olen tutiseva hermoraunio, suunnittelen itsemurhaa ja olen toistuvasti osastolla. Nyt pystyn hoitamaan lapset ja toimimaan yhteiskunnassa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on antipsykootti ja antidepressiivi käytössä kymmenettä vuotta ja tarvitsen niitä. Lääkkeiden lopettaminen toi takaisin psykoosin ja sekoilun. Olen hyväksynyt ajatuksen, että joudun lääkkeitä loppuelämäni käyttämään. Lääkkeet parantavat mielialaani, rauhoittavat ja olen toimintakuntoinen niiden ansiosta. Ilman lääkkeitä olen tutiseva hermoraunio, suunnittelen itsemurhaa ja olen toistuvasti osastolla. Nyt pystyn hoitamaan lapset ja toimimaan yhteiskunnassa.

Se on hyvä että sinulla toimii. Olet myös onnekas siinä, että lääkäri sinulle niitä antaa, Olet etuoikeutetussa asemassa, koska saat sinulle toimivaa apua. Moni ei saa, vaikka olisi todettu että lääkkeet auttavat.

Vastoinkäymiset ja mielialanvaihtelut kuuluvat normaaliin elämään. Osa ei älyä, että ei aina voi olla iloinen ja aikaansaava duracell-pupu. Välillä on ok olla myös masentunut, eikä tähän heti tarvitse tyrkyttää lääkkeitä.

Haluaisin vain huomauttaa, että kyllä depressiokin muuttaa ihmisen luonnetta, jopa aika paljon. Muutama läheiseni, jotka sairastuivat vaikeaan masennukseen, olivat kyllä ihan eri ihmisiä sairauden ajan. Ne ajatusrakennelmat eivät olleet terveen ihmisen ajatuksia. Kun ei mikään muu auttanut, ottivat kyllä mielialalääkettä. Lääkitys ei ollut mikään simasalabim-ratkaisu ja kesti kauan, ennen kuin palasivat omaksi itsekseen.

Miettiä mitä se kertoo meidän maailmastamme että ihminen joutuu syömään mieliala-lääkkeitä. Voiko ihminen sanoa olevansa älykäs ja sivistynyt? mielestäni ei. Ei ole ollenkaan ylpeyden aihe. Sinänsä elämä on hyvää mutta se miten me elämme on väärin ja mielestäni ihmismieli yrittää tästä ikäänkuin "varoittaa" kokoajan. Pitäisi korjata syy eikä seurausta, mutta tässä maailmassa korjataan kokoajan vain seurausta ja syvällä ollaan. Täytyy uskoa parempaan "maailmaan" ja tehdä sen eteen töitä.

Vierailija kirjoitti:

Ilmankos naiset on nykyään niin läskejä ja vttumaisia. Siis naisethan niitä mielialalääkkeitä syö.

miehet on läskejä ja vittumaisia koska eivät syö lääkkeitään.

JjJjees kyllä.

Tsiigatkaa Jordan Peterson settii.

Tässä Jordan käy läpi semmoista settii että, mieliala lääkkeet ovat yleisimmin HAITAKSI..

Vierailija kirjoitti:

JjJjees kyllä.

Tsiigatkaa Jordan Peterson settii.

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Tässä Jordan käy läpi semmoista settii että, mieliala lääkkeet ovat yleisimmin HAITAKSI..

Huume-Jordan taitaa olla nykyään 51% vihannes ja 49% sitä pihviä mitä se joka aterialla syö.

Lievässä ja osin keskivaikeassakin masennuksessa lääkehoidon hyödyt ja haitat kannattaa miettiä tarkkaan, samoin muut mahdolliset hoitomuodot. Vaikeissa masennustapauksissa, missä esiintyy psykoottisuutta, lääkehoito on pääsääntöisesti välttämätöntä. Se oikeasti säästää ihmishenkiä. Toki osalla näistäkin ihmisistä terapia on lääkityksen ohella hyödyllistä mutta ei kaikilla. Ja em. ongelmia ei yksin lenkkeilyllä ratkaista.

Vierailija kirjoitti:

Miettiä mitä se kertoo meidän maailmastamme että ihminen joutuu syömään mieliala-lääkkeitä. Voiko ihminen sanoa olevansa älykäs ja sivistynyt? mielestäni ei. Ei ole ollenkaan ylpeyden aihe. Sinänsä elämä on hyvää mutta se miten me elämme on väärin ja mielestäni ihmismieli yrittää tästä ikäänkuin "varoittaa" kokoajan. Pitäisi korjata syy eikä seurausta, mutta tässä maailmassa korjataan kokoajan vain seurausta ja syvällä ollaan. Täytyy uskoa parempaan "maailmaan" ja tehdä sen eteen töitä.

Mielen sairauksia on ollut niin kauan kuin ihmisiäkin, maailman tilasta riippumatta. Ihan samoin voi kysyä mitä se kertoo maailmasta että somaattisia sairauksia esiintyy tällä mittakaavalla?

Otan kantaa vain oman tapaukseni osalta. Elämäntilanteeni oli useiden yhtäaikaa tapahtuneiden vaikeuksien takia sietämätön. Yritin itsemurhaa, jouduin osastolle ja sain masennuslääkkeet. Sain myös jonkin verran sairaalan sosoaalityöntekijältä aikuissosiaalityötä ja apua asioideni järjestelyyn.  Pääsin kotiin, jatkoin masennuslääkityksellä kunnen sairastuin hypomaniaan. En saanut asioitani hoidettua, yritin uudelleen itsemurhaa ja taksisin osastolle. Uusi diagnoosi oli tietenkin kaksisuuntainen mielialahäiriö. uudet lääkkeet, osastohoitoa ja kotiin. Asioiden hoito ei onnistunut edelleenkään, sillä kotona en saanut aikuissosiaalityötä ja mikään määrä lääkkeitä ei antanut minulle sitä keskittymiskykyä ja tahdonvoimaa, jolla vaikeuksista päästään. Lääkkeistä sain kyllä toimintakykyä, mutta sen seurauksena päätin vaan tappaa itseni toistuvasti, koska en mitään muuta tietä nähnyt.  Terapiaa en saanut eikä sitä edes ehdotettu, lääkkeitä muuteltiin ja sovitelttiin toinen toisensa perään. Jossain vaiheessa onnistuin muuttamaan toiselle paikkakunnalle ja sain ihan fiksun sosiaalityöntekijän. Hänen avullaan sain vihdoin järjesteltyä asioitani niin, etten esim. ollut jatkuvassa vaarassa jäädä asunnottomaksi. 

Jatkoin varsin isojen lääkeannosten käyttöä useiden vuosien ajan. Tänä aikana saatoin helposti esim. nukkua 16 tuntia vuorokaudessa. Olinpa ainakin rauhallinen enkä aiheuttanut ongelmia. 

Jossain vaiheessa tajusin, että elämä valuu hukkaan näin, eikä se ole sen arvoista. Onnekseni pääsin pysyvästi eläkkeelle. Lopetin lääkkeet. En kokenut juuri vieroitusoireita, lopetus sujuin hyvin. Nyt 10 vuotta ilman mitään lääkettä ja ilman mitään hoitokontaktia pikkuhiljaa olen löytänyt elämäntapoja ja ajatusmalleja, joiden avulla olen lähes normaali, ehkä alakuloinen tai lievästi masentunut osan ajasta, mutta silti osaan iloita ja nauttia ja koen elämän olevan arvokasta ja hienoa.  Minulla ei ole ongelmia ellei pientä eläkettä ja niukkaan toimeentuloa lasketa. 

Usein ajattelen että diagnoosi meni väärin, hypomania oli seurausta vääristä lääkkeistä, ei mikään luontainen sairaus. Lisäksi lääkkeet eivät auttaneet siihen mihin olisin apua tarvinnut, eli pelkojen poistamiseen, käytännön asioiden hoitoon yms. Sosiaalityöntekijä oli tärkein saamani apu. 

Koen että monta vuotta meni hukkaan, mutta toisaalta myös kasvoin henkisesti, lääkkeiden lopetuksen jälkeen tosin. Eläke on hyväksi, sillä stressinsietokykyni ei ole palautunut, en olisi työhön kykenevä. Mutta syy, kaksisuuntainen mielialahäiriö ei ole oikea. 

Kohdallani tehokkainta hoitoa olisi ollut kevyt lääkitys, ratkaisukeskeinen terapia ja aikuissosiaalityö. Luulen, että olisin kuntoutunut työkuntoon suht nopeasti noilla keinoilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymiset ja mielialanvaihtelut kuuluvat normaaliin elämään. Osa ei älyä, että ei aina voi olla iloinen ja aikaansaava duracell-pupu. Välillä on ok olla myös masentunut, eikä tähän heti tarvitse tyrkyttää lääkkeitä.

Mielialan vaihteluissakin on eroja. Siitä voidaan olla varmasti kaikki samaa mieltä, että vaikeissa tapauksissa lääkitys tuo aika suurella varmuudella enemmän hyötyjä kuin haittoja.

Lievissä tapauksista olen samaa mieltä: on ok olla välillä surullinen, kaikki kun ei voi olla aina pelkästään hauskaa. Lääkkeille on hyvä etsiä vaihtoehtoja.

Tuntuu, että lieviä tapauksia aiheuttaa ennen muuta ulkopuolelta tulevat vaatimukset. Elämme niin tiiviissä yhteydessä toisiimme, että vaatii jo paljon vaivaa tai keskimääräistä kepeämmin negatiiviseen tietoon suhtautuvan persoonan jotta vaativan viestin voi ja uskaltaa jättää vähemmälle huomiolle.

Vuosia masennuslääkkeitä syöneenä, vuosia mielenterveyssysteemissä pyörineenä, lääkkeet alasajaneena en voi olla kuin sitä mieltä, että nyky mielenterveyshoitomalli on hyvin biologis- ja  lääkekeskeinen. Suomen masennuksenhoitosuositus on mm. psykiatri Ben Furmanin mukaan maailman lääkemyönteisin, eikä haluta edes nähdä, kenties resurssivajeessa mitään muita ratkaisuja, mutta valitettavasti tämä resurssivaje myös altistaa sille että ihmiset kohtaavat haittoja lääkitysten kanssa pitemmällä tähtäimellä koska seuranta ja tuki vieroituksessa saattaa ontua. Ihmisiä kyllä osataan laittaa lääkityksille mutta miten on vaihtoehtoisten strategioiden tai vaikkapa lääkepurkujen laita? Ihmisten mielenterveyteen liittyät asiat hahmoitetaan hyvin lääkekeskeisesti. Mielestäni lääkehoitoon liittyviä haittoja sekä vieroitusoireita tiedostetaan puutteellisesti, eikä nähdä oikein mitään ongelmaa tai riskiä pitkäaikaislääkityksissä joita pitäisi nähdä. Ainakin omalla kohdalla määrättäessä lääke harmeista puhuttiin nuoreen ikääni nähden hyvin puutteellisesti. Oma kokemukseni SSRI masennuslääkkeistä on, että ne ovat aika tehottomia pitkällä tähtäimellä ja tekevät paljon asioita mitä voisi kyseenalaistaa onko sellainen hyväksi masentuneelle ihmiselle ja hänen elämänlaadulleen, ja kyseenalaistaisin sitä voiko niitä edes kutsua nimellä "masennuslääke" (tunteiden leikkautuminen, riippuvuus, vieroitusoireet, seksihaitat). 

Omalla kohdalla suuri apu tuli siitä, että opin hiljalleen masennuslääkkeiden jälkeen hyväksymään tunteita sen sijaan että yritin turruttaa niitä lääkkeillä ja aloin näkemään itseni ihmisenä potilaan sijaan ja ymmärtämään että elämään liittyy paljon kärsimystä (eikä normaalitila välttämättä aina ole onnellisuus) sekä ajattelemaan diagnoosi- ja lääkekeskeisenboksin ulkopuolelta minkä psykatria oli iskostanut päähäni.  Psykiatrinen hoito oli oikeastaan aika surkeaa, koska se määräsi tunteita leikkaavia lääkityksiä minä aikana en päässyt enää kytköksiin sisimpääni niin että terapeuttinen työskentely onnistuisi, valehteli että minulla on aivoissa joku kemiallinen vika, jätti kertomatta puoliakaan haitoista ja sai tietyllä tapaa minut riippuvaiseksi jostain lääkkeistä (väittäen että lääkkeet ei aiheuta riippuvuutta vaikka niiden jälkeen seurasi vieroituskamppailu kovien vieroitusoireiden kanssa ja käsitys jonka mukaan aivoissa on joku häiriö miksi lääkkeitä syödään saa monet tuntemaan lääkkeistään riippuvuutta) ja kokemaan ettei ole muita mahdollisuuksia setviä asioitaan. Minulle sanottiin monia kertoja että tarvitsen lääkettä, sanottiin että tarvitsen lääkettä kuin diabeetikko insuliinia tai en voi päästä vaikeasta tilanteestani eteenpäin ilman lääkitystä. Minulla oli myös omaa ajattelua ja aloin kyseenalaistamaan lääkkeitä. 

Ja kokemukseni on että lääkkeettä voin oikeastaan paremmin ja olen oma itseni lääketurrutetun sijaan. Tuli tuhlattua lääkkeissä oloon vuosia.. Osittain sen takia että lääkkeet oli niin vaikea saada purettua vieroitusoireiden takia.

Jos syö mielialalääkkeitä kauemmin kuin kolme kuukautta niin silloin pitäisi viedä jo viimeiselle piikille.

Aloittaja on oikeassa. Mielialalääkkeet eivät ole ratkaisu. Tämän tietää kaikki ammattilaiset. Luulotautiset voivat lukea esimerkiksi Duodecimin kirjan Psykiatria. Siitäkin käy selväksi se, että lääkitys häviää aina psykoterapialle ja lääkityksestä on lähes poikkeuksetta haittoja.

Nykyiset lääkkeet on keksitty noin 1980-luvulla ja koska patentit ovat rauenneet, pitää vanhalle lääkkeelle keksiä uusia käyttökohteita. Mikäli pöntön saa sumeaksi esimerkiksi ketiapiinilla, eli vaikka unta paremmin lääkkeen sivuvaikutuksen johdosta, niin toki siitä Orion hyötyy, kun psykoosilääkettä myydään unettomuuteen. Sitä ei kuitenkaan ole koskaan tutkittu unettomuuden hoidossa, eli kyse on ns. off-label-käytöstä.

Lääkkeiden hyödyt voi katsoa arvosta NNT (Number Needed to Treat) ja haitat NNH (Number Needed to Harm). SSRI:n tyypillisin haitta lisääntymisikäisillä on seksuaalisten halujen häviäminen. Psykoosilääkkeiden aivojen kutistuminen ja monet muut vaivat.

Lisäksi voi todeta sen, että mitä enemmän lääkkeitä on määrätty, sitä enemmän mielenterveysongelmista on eläköidytty, ts. Suomen kallein ongelma on mielenterveysongelmat ja sitä ei saada lääkityksellä korjatuksi.