Mielipide: Liian moni syö nykyään mielialalääkkeitä. Sivuvaikutukset muuttavat ihmistä.

Monenko vuoden lääketieteen opinnot sulla on takana?

Vierailija kirjoitti:

Monenko vuoden lääketieteen opinnot sulla on takana?

Ei tarvitse lääketieteen opintoja ymmärtääkseen, että lääketeollisuus on valtava bisnes lobbauskoneistoineen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monenko vuoden lääketieteen opinnot sulla on takana?

Ei tarvitse lääketieteen opintoja ymmärtääkseen, että lääketeollisuus on valtava bisnes lobbauskoneistoineen

Osta uusi foliohattu. Tiedän monta jolle on määrätty lääkkeet ja eivät niitä syö. Lasketaankohan nuo mukaan tilastoihin?

Mulle on tuonut avun, joten turhaan sinä maallikko sanot kelle tuo ja kelle ei.

Ei kai kukaan mitään lääkkeitä ala syödä, jos ei olisi kaipuuta olotilansa muutokseen? Minä vietin ikävuodet 13-26 joka päivä itkuisena, eikä läheskään jokaista itkua voi pistää murrosiän älyvapaiden hormoniheittelyiden piikkiin. Jatkuva äärimmäinen angstaus on todella kuluttavaa eikä ole omiaan myöskään parantamaan läheisten elämänlaatua. Mielialalääkkeet kuivattivat kyyneleeni ja veivät tunteistani tuhoisimmat särmät pois ja jos tämä tasaantuminen on persoonan muutosta niin olkoon. Ei haittaa.

Itse olen juuri sellainen että olen aikanani syönyt niitä käytännössä turhaan. Oli elämäntilanteeseen liittyvää ahdistusta ja olisin lähinnä halunnut unilääkettä, että saisin välillä edes nukuttua pahimman kriisin aikana. Lääkäri ei kuitenkaan niitä määrännyt, mutta suositteli ja kritiikittömästi mainosti masennuslääkettä. Otin sitten reseptin, kun niiden kerran piti nukkumaankin auttaa, ja kuulemma ei riippuvuutta, ei vakavia sivuvaikutuksia. 

No, siitä tuli sitten lähes 10 vuoden lääkekierre. Lääkkeestä tuli kamalat sivuvaikutukset eikä se oikein auttanut muuta kuin ekat 2 viikkoa tosiaan auttoi nukkumaan. Lääkäri käsk jatkamaan, elimistö tottuu. Ei tottunut. Vaihdettiin lääke. Vähemmän sivuvaikutuksia, vain nopea lihominen, mutta ei vieläkään apua. Ehdotin lääkkeiden lopetusta. Lääkäri vakuutti, että kyse ei ole lääkkeiden vaikutuksesta vaan siitä että masennus ja ahdiistus on pahentunut. Sain kahta lääkettä, yhden ns. tehokkamman ja toisen sen sivuvaikutuksia lieventämään. Tässä vaiheessa alkoi tutut huomautella että olen jotenkin poissaoleva enkä oma itseni. Mutta tuska kieltämättä oli pienempi kuin ennen. Valitettavasti noin puolessa vuodessa tämänkin lääkkeen teho alkoi laskea ja annosta olisi pitänyt nostaa. Lääkäri sanoi että kannattaisi saman tien ottaa Ketipinor neurolepti, koska auttaa varmasti. Se oli minulle se vihoviimeinen zombie lääke, jolla päädyin tilaan jossa ei ollut mitään tunteita, ja ajatuksiakin harvoin. Olin itse ihan "tyytyväinen", tai siis oikeastaan en tyyytyväinen enkä tyytymätön, vain olin ajattelematta ja tuntematta mitään, mutta kaikki olivat minusta kauhean huolissani ja kaipasivat vanhaa minua takaisin. Uskoin kuitenkin olevani hyvin vakavasti mielisairas ja tarvitsevani lääkkeitäni. Sen osoitti sekin että jos yritin vähentää, tuli heti kauheita oloja.

No, tuli kuitenkin erilainen elämänvaihe, löytyi puoliso ja mm. lapsen saanti tuli ajatuksiin. Päätin lopettaa kaikki lääkkeet. Puoli vuotta oli ihan järkyttävää ja lääkitsni itseäni viinallakin kestääkseni. Sitten meni ohi, ja vanha energinen ja tunteiltaan vaihteleva minä palasi. Siinä sitten mietin, että näinköhän heitin 10 vuotta elämästäni menemään vain, koska uskoin lääkäriä kritiikittömätsi sekä lääkkeen aloituksessa että siinä, että vieroitusoireet yritettäessä lopettaa on merkki siitä että mielenterveys on huonossa jamassa eikä siis lääkkeen vieroituksesta johtuvia.

Niin, onhan se kamalaa kun esim. masentunut pääsee jaloilleen ja alkaa huolehtimaan itsestään,elämästään ja rajoistaan. Läheisille voi olla shokki, kun masentunutta ei voikaan enää kyykyttää, alistaa ja käskyttää miten tahansa.

Olen samaa mieltä, joskin huomasin lääkkeen haitat itsessäni.

Masentuneisuus paheni ja toimintakyky aleni.

Lisäksi närästys ja painon nousu, vaikka söin entistäkin vähemmän.

Jännä että ihmisrotu on pärjännyt noin 200 000 vuotta ilman mielialalääkkeitä, mutta nyt se ei millään onnistu. Varmaan tosi terveellistä turruttaa tunne-elämä kemiallisesti vuodesta toiseen. Eihän se mitään paranna, naamioi vain. Väliaikaisesti ymmärrän, että pääsee pahimman yli, mutta että siitä tulee elämäntapa? Joku tässä mättää.

Joistakin helppo päästä eroon, joistain vaikea (venlafaksiini). Persoonaa eivät muuta, joskus käytöstä. Itselläni agressiivisuus väheni lääkkeen myötä.

Vierailija kirjoitti:

Jännä että ihmisrotu on pärjännyt noin 200 000 vuotta ilman mielialalääkkeitä, mutta nyt se ei millään onnistu. Varmaan tosi terveellistä turruttaa tunne-elämä kemiallisesti vuodesta toiseen. Eihän se mitään paranna, naamioi vain. Väliaikaisesti ymmärrän, että pääsee pahimman yli, mutta että siitä tulee elämäntapa? Joku tässä mättää.

Elämä on muutenkin muuttunut niistä ajoista. Nykyään ei tarvitse metsästää elääkseen, ihmiset elää pidempään, hyvin harva tekee päivittäin mitään fyysistä ja silloin oltiin jalkojen päällä koko ajan. Kemikaalikuormaa tulee ilman lääkkeitäkin tehtaista, tekstiileistä, pesuaineista, hajusteita jne. Niihin ollaan kosketuksissa 24/7, pakko niiden on jotenkin vaikuttaa.

Tämä palsta on rokote-, lääke- ym. järkevien asioiden vastustajien pesäpaikka.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai syö, koska kauppa se on mikä kannattaa. Nykyinen biologispohjainen psykiatria on tuhon tie, jos ei ymmärretä että ihminen tarvitsee myös kohtaamista ja kuuntelua

. Nykyaikana kukaan ei oikein ehdi, jaksa eikä osaa kuunnella toista. Tämä on yksi kulttuurisen rappiomme syy. Paneminen korvaa kuuntelun, ja leikimme olevamme onnellisia (eläimiä). Eläimet sentään rapsuttavat ja hoivaavat toisiaan kosketuksella. Sitähän tämä panokulttuuri ei ymmärrä lainkaan. Se on amfetamiinia, yhtä koukuttavaa, masentavaa ja tyhjää. Merkityksetöntä, kun kukaan ei oikeasti välitä kenestäkään.

Vai niin.

Plaaplaaplaa luuletteko te että ihmiset ovat jossain keskiajalla olleet tasapainoisia paratiisissa eläviä olentoja? Ei! Levottomuus on ihmisen perusluonteessa, ihan yhtä sekaisin kaikki on ollut AINA.

Vierailija kirjoitti:

Jännä että ihmisrotu on pärjännyt noin 200 000 vuotta ilman mielialalääkkeitä, mutta nyt se ei millään onnistu. Varmaan tosi terveellistä turruttaa tunne-elämä kemiallisesti vuodesta toiseen. Eihän se mitään paranna, naamioi vain. Väliaikaisesti ymmärrän, että pääsee pahimman yli, mutta että siitä tulee elämäntapa? Joku tässä mättää.

Kyllähän ihmiset pärjää, mutta yksilö ei. Sullakin on varmaan opintoja alalta takana monta vuotta.

Joidenkin luonne muuttuu todella selkeästi. Muistan itse yhdeltä kuntoutusjaksolta kun meillä oli ryhmässä nuori nainen joka oli aina aivan sekaisin ja pihalla. Nähtiin sitten uudestaan saman ryhmän kanssa muutama kuukausi jälkeenpäin ja ihmeteltiin kun tämä nainen oli aivan eri ihminen. Rauhallinen, seesteinen, siisti ja hänen puheestaan sai selvää. Syynä oli mielialalääkkeiden lopetus. Vasta silloin hän pystyi kertomaan omaavansa itseasiassa terveydenhuollon alan koulutuksen. Olin luullut, että hänen älykkyydellään ei muuta valmistuta kuin peruskoulusta kortistoon. 

Vierailija kirjoitti:

Niin, onhan se kamalaa kun esim. masentunut pääsee jaloilleen ja alkaa huolehtimaan itsestään,elämästään ja rajoistaan. Läheisille voi olla shokki, kun masentunutta ei voikaan enää kyykyttää, alistaa ja käskyttää miten tahansa.

Joo, mutta sekin tapahtuu vasta kun lopettaa masennuslääkkeet. 

Kaikki-heti-nyt -asenne. Halutaan joku ihmepilleri, minkä avulla kaikki ongelmat katoaa samantien. Tosiasiassa pään sisäiset ongelmat tulisi hoitaa ihan toisella tavalla, esim. terapiassa, pitkällä aikavälillä. Lääkkeet auttavat siihen, että pahimmat sairastuneet pääsevät edes ylös sängystä tai pystyvät tekemään normaalit kotiaskareet, mutta niillä ei ongelma sisäisesti korjaannu kuin harvoilla tapauksilla.

Mutta ongelmaksi muodostuu se, että terapiaa ei ole tarpeeksi saatavilla. Siksi vähäoireisillekkin on helpompi vaan lyödä lääkkeet käteen. Lääkkeet on myös halvempi vaihtoehto, joten jos ei julkisen kautta pääse niin ei haluta tuhlata yksityisiin käynteihin.

En tykkää yksioikoisesta yleistämisestä, mutta kyllähän se tuntuu olevan trendi että määrätään liikaa. YTHS lääkäri aikoinaan tuputti näitä fyysisiin vaivoihinkin joita ei osannut selvittää, joiden syy sitten myöhemmin selvisi muuta kautta.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki jotka syö mielialalääkkeitä yli kolme kuukautta pitäisi lopettaa.

Samaa mieltä.

Mullekin on määrätty niitä, mutta kieltäydyn syömästä. En halua edes kokeilla, koska sivuvaikutukset pelottaa liikaa. Ne olisivat katastrofi suorastaan.

Esim: painonnousu= olen tosi ahdistunut painostani vaikka olen hoikka, painonnousu olisi aivan kamalaa. Unettomuus= olen muutenkin huono-uninen, Seks.halukkuden väheneminen= en ole koskaan ollut mikään s*ksipeto, jos vähätkin halut menis, niin mies varmaan jättäis jnejne...