Voiko mielestänne hääruokana olla keitto?
Mietin vaan, kun tuolla toisessa ketjussa tuntuu yksi " kamalimpien häiden" merkki olevan vaatimaton tarjoilu, erityisesti keittoruoka.
Olen ollut yksissä ihanissa häissä, joissa ruokana oli juuri tuota surullisenkuuluisaa (?) lohikeittoa. Minusta siinä ei ollut mitään säälittävää tai omituista. Morsiamella on suuri suku, joten vieraita tuli väkisinkin paljon. Hääparista kumpikaan ei ole varakkaasta perheestä. Minusta oli ihanaa, että he olivat kuitenkin kutsuneet suvun lisäksi vielä paljon kavereitakin. Lohikeiton lisäksi tarjottiin monta lajia tuoretta leipää ja levitteitä sekä salaattia. Kala-allergisille oli oma keitto. Kyllä siinä kaikki saivat vatsansa täyteen. Kahvipöytä oli sitten kyllä varsin runsas, sulhasen veli on leipuri.
Noissa häissä tunnelma oli ehkä mukavin kaikista häistä, joissa olen ollut (ja joukossa on myös todella viimeisen päälle järestetyt " kaupungin kermaan" kuuluvan tytön häät ym.). Minusta kaikilla muillakin vaikutti olevan hauskaa.
Omissa häissänikin oli aika vaatimaton tarjoilu, vain yksi ruokalaji + paria salaattia ja leipää + karjalanpiirakoita (itse tehtyjä). Kahvin kanssa oli kyllä seitsemää sorttia :) Me maksoimme häät itse tilanteessa, jossa kummallakaan ei ollut kuin satunnaisia keikkatöitä. Meille oli tärkeää, että pystyimme kutsumaan häihin kaikki meille rakkaat ihmiset (150 henkeä). Ajattelimme, että se on tärkeämpää kuin hienot tarjoilut. Ehkä häävieraamme sitten olivat pettyneitä? Onneksi olivat niin kohteliaita, että peittivät sen kyllä todella hyvin.
Bändiin olimme kyllä panostaneet, koska halusimme häihin juuri tietyn porukan soittamaan. Musiikista tuntuivat vieraatkin erityisesti pitävän. Ehkä se sitten pelasti muuten surkean juhlan?
Kysyisin vielä, liittyykö tuo vaatimattomasta tarjoilusta valittaminen vain sellaiseen tilanteeseen, jossa hääpari tarjoaa ei-niin-hienoa ruokaa mutta toivoo kuitenkin kalliita lahjoja? Vai tekeekö vaatimaton ruokapöytä häistä mielestänne automaattisesti huonot?
Kommentit (25)
että täytyy kutsua älyttömästi ihmisiä eikä sitten olekaan varaa kunnon ruokaan.
Miksei voisi pitää pienempiä häitä jos ei kerran ole varaa?
Itse en pidä keittoa " oikeana ruokana" , joten kyllä vähän loukkaannun jos tuodaan kallis lahja ja saadaankin jotain keittoa.
Hääthän on juhlat, siellä pitäisi olla juhlaruoat!
ettei muuten olisi varaa tarjota riittävän hienoa ja kallista.
Itse en kyllä ajattele että lahja on maksu ruuista. Sun kannattaa varmaan viedä halvempi lahja ettei sitten harmita jos ruoka sattuisikin olemaan vähemmän kallista.
Sitäpaitsi lohikeitto on hyvää kun se on hyvin tehty, kyllä kelpaisi mulle.
Vierailija:
Itse en pidä keittoa " oikeana ruokana" , joten kyllä vähän loukkaannun jos tuodaan kallis lahja ja saadaankin jotain keittoa.
!
Omituinen ajatus, että ruoka tekisi juhlat. Ei kai se syöminen nyt juhlissa tärkeintä ole!
Sehän riippuu ihan siitä miten keitto laitetaan. Esimerkiksi lohikeitto on perinteinen juhlaruoka, ja jos se kunnolla laitetaan niin sehän on huippuhyvää. TIetysti jos tarjoaa jotain kasviksetonta jauhelihapottua, niin ei ehkä ole kovin juhlavaa...
Mä olen ollut paljon häissä ja tuntuu, että yleensä onkin just joku keitto. Tai potut ja uuniliha, karjalanpaisti tai vastaava. Hyvää on aina.
juhlissa ei ole pääasia ravita itseään sillä ruoalla mikä on tarjolla. Tarkoitus olisi juhlistaa sitä juhlaa syömällä juhlaruokia. Jos tarkoitus olisi vain ravinto, jokainen voisi syödä vaikka omia eväitä. Lahjan hinnan miettiminen on ihan älytöntä. Lahja saa olla vaikka ilmainen, jos on vaikka tilkuista ommellut täkin hääparille. Lahjan hinnalla ei ole merkitystä vaan merkityksellä. Mieluummin juhlava kahvipöytä myös suolaisella tarjottavalla kuin keitto.
HYVÄ keitto on mielestäni jopa parempaa hääjuhlaruokaa kuin kuivahtaneet paistit. Häitä vietetään usein paikoissa, joissa keittiö ei ole huippuluokkaa ja moni ruokalaji kärsii uudelleen lämmityksestä tai väärästä tarjoilulämpötilasta.
Mitä " hienommat" tarjottavat, sitä huonompi maku on ollut useimmissa häissä joissa olen ollut.
Kamalimmissa häissä missä olen ollut oli juuri tuollainen kahvipöytä suolaisilla leivillä jne. Ei muuta vikaa kuin, että kaikki leivät loppuivat ennekuin me ehdimme viimeisestä pöydästä syömään. Niistä häistä mentiin Mäkkärin kautta kotiin.
Mä vien senhintasen lahjan kun tuntuu hyvälle. Ja syön sitä mitä häissä on tarjolla. Keitto on mun mielestä hyvä ja edullinen vaihtoehto. Erikoisista ruoista en välitä. Sitäpaitsi olen ollu häissä joss oli ruokana tacoja ja ties mitä muita vastaavia mössöjä. Suurin osa häävieraista oli vanhempaa sakkia ja todellakin valittivat etteivät voi syödä. Morsiuspari oli maksanut tästäkin tarjoilusta maltaita, mutta vieraat kaipasivat perinteistä ruokaa.
- Jos annat kaverillesi synttärilahjan, harmittaako sinua, ellei hän pidä bileitä ja tarjoa sinulle boolia vähintään lahjan arvosta?
- Jos menet hautajaisiin, syötkö kakkua kukkalaitteen hinnan edestä?
- Kun viet äidillesi äitienpäivälahjan, pitääkö hänen tarjota sinulle jotakin?
- Entä jos työpaikalla kerätään eläkkeellejäämislahjaa läheiselle työtoverillesi, jolta olet oppinut paljon ja jonka kanssa on ollut mukava tehdä töitä. Etkö osallistu, ellei hän tarjoa kuohuviiniä ja mansikkakakkua?
Minusta ihmisille ei anneta lahjoja maksuksi, tai korkeintaan lahja voi olla " maksu" ystävyydestä.
Se harmittaa eniten, kun useimmiten keittoa on lohikeittoa, ja olen kala-allerginen.
Ilmoitan kyllä etukäteen että olen kala-allerginen, mutta arvatkaa saanko yleensä mitään sen keiton tilalle?
Kerran minulle oli paljasta makaronia, siis ei mitään muuta!
Seuraavan kerran kun häissä on lohikeittoa, minä kävelen suoraan ulos.
Munkin mies on muuten kala-allerginen ja yleensä jos häissä on ollut lohikeittoa, hänelle on ollut lihakeittoa.
On täällä taas hienohelmat napisemassa....
pelkästään silloin jos ei ole kertakaikkiaan mitään muuta.
Eli se on vielä asteen huonompaa kuin arkiruoka.
Eli meille se keittoa on sitten ihan sama kuin syötäisi edellisen päivän jämiä... Sillä tavalla aika loukkaavaa, ymmärrättekös?
Sama kuin laittaisit juhliin arkipullaa tarjolle!
Juhlan tekee juuri juhlaruoat.
3
Lohikeittoa ja Lapin ukon keittoa. Lisäksi oli tietysti salaattia ja rieskaa ja ruisleipää jne. Ruoat olivat sen aikaa tarjolla, että varmasti vieraat ehtivät halutessaan maistaa molempia keittoja niinkuin monet tekivätkin.
Vieraat kyllä kiittelivät ihanista tarjoiluista.
Mutta meidän häissämme ei ollutkaan yhtään nirppanokkaa.
Kyllä mielestäni keitot ovat hyvävaihtoehto myös hääruoaksi. Tosin itse en tarjoaisi vain yhtä keittoa vaan ottaisin tosiaan vaihtoehdon rinnalle.
Hämmästyn joka kerta kun joku kehtaa laittaa keittoa häihin PÄÄruoaksi.
Vierailija:
Itse en pidä keittoa " oikeana ruokana" , joten kyllä vähän loukkaannun jos tuodaan kallis lahja ja saadaankin jotain keittoa.
Hääthän on juhlat, siellä pitäisi olla juhlaruoat!
nykyisin on myös niin monia allergioita ja erilaisia ruokavalioita, että itsestäni olisi noloa, jos puolet hääväestä istuisi ilman ruokaa siksi, että eivät voi syödä sitä ainoaa ruokalajia, mikä on tarjolla. On huomattavasti mukavampaa, jos häissä on vaikka ihan tavallista ruokaa hiukan useampaa laatua, tyyliin sitten vaikka perunat, lihaa, kalaa ja pari salaattia. Siitä löytyy jo hiukan useampaan ruokavalioon jotain sopivampaa.
Muuhun ei ollut varaa kun vieraita oli niin paljon (160). Mutta tunnelmaltaan häät olivat loistavat ja se keitto niiiin herkullista. Sehän on jokaisen valinta mihin rahansa laittaa. Me maksoimme häämme itse joten ei ollut varaa hienompaan ruokaan. Toisaalta ne olivat perinteiset häät muutenkin ja kalakeitto sopi kuvioon. olen ollut kyllä häissä joissa ruoka on ollut viimeisen päälle mutta tunnelma sitten kyllä jäykkää. Jos olisi ollut rahaa niin olisin ehkä satsannut vielä enemmän ruokaan...
tulevat sinne meidän takiamme-ei ruoan. Samoin minä menen häihin ystävien takia enkä ruoan.
Vierailija:
että täytyy kutsua älyttömästi ihmisiä eikä sitten olekaan varaa kunnon ruokaan.
Miksei voisi pitää pienempiä häitä jos ei kerran ole varaa?Itse en pidä keittoa " oikeana ruokana" , joten kyllä vähän loukkaannun jos tuodaan kallis lahja ja saadaankin jotain keittoa.
Hääthän on juhlat, siellä pitäisi olla juhlaruoat!
Mun mielestä häissä pitää tarjota perinneruokia, kotiruoalta maistuvaa ruokaa jos sitä ruokaa sitten ylipäätään tarjotaan. Jo esimerkiksi ihmisten lisääntyneiden allrgioiden takia, ei edes kannata mitään monimutkaisia kalliita erikoisuuksia ruokapöytään kasata. Eli mun mielipide on se, että oli se lahjatoive halpa tai kallis, perinne/kotiruoka on paras tarjottava. Parhaat häät tietenkin ovat sellaiset, missä on kahvi tarjoilu pienellä suolasella purtavalla. Niistä pääsee nopeasti pois, eikä tartte kokopäivää hääjuhlassa nököttää.