Lue keskustelun säännöt.
Saako lapsensa koulumenestyksestä ja jatko-opintopaikasta iloita?
22.05.2020 |
Meidän kulttuurissa ei varmaankaan katsota hyvällä, mutta minäpä mielelläni iloitsen ääneen lapseni menestyksestä. En tee sitä leuhkiakseni tms. Olen vaan aivan hirveän iloinen, että ylioppilaskirjoitukset menivät hyvin ja toivottu yliopistopaikka aukesi.
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu vähän kenelle iloitset. Nämä asiat yleensä kiinnostaa vain ihan lähipiiriä. Muuten ei kukaan oikein jaksa kuunnella toisten muksuista, en minä ainakaan.
Sitten on vielä eri asia eikö kiinnosta vai ärsyttääkö. Minua ainakin kiinnostaa enemmän lukea facesta, että vanhan (viimeksi yli 20 v sitten nähdyn) jalkapallokaverini lapsi on päässyt ylioppilaaksi ja hänellä alkaa syksyllä lääketieteen opinnot Helsingissä, kuin että sama kaverini on neulonut villasukat tai paistanut makkaraa.
Ok. Minua taas enemmän kiinnostaisi tämän kaverin omat aktiviteetit kuin hänen muksujensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä saa iloita ja kyllä minä mieluusti kuulen kavereiden ja työkavereidenkin ja työpaikan esim.projektin yhteistyötuttujen iloisista uutisista, onpa ne esimerkiksi hänen itsensä ilon ja onnen aiheita (kuten raskaus) tai hänen lapsensa koe/koulupaikka/urheilusaavutuksia tai mitä tahansa vastaavaa.
Sitä en ihan jaksa että ystäväni kertoo minulle oman työpaikkansa (täysin eri firma ja toimiala) työkavereiden lasten tms. saavutuksia... jos henkilö on niin pitkän polun päästä minulle nobody niin ei kiinnosta.
Olen myös tavannut sellaisen ihmisen, joka paheksui tällaista muiden iloitsemista. Mieheni äiti paheksui sitä että mieheni serkku iloitsi oman lapsensa koulumenestyksestä (peruskoulussa) ja esitteli hänen todistustaan. Itse en pidä sitäkään mitenkään outona, tyttö oli opiskellut kovasti ja siitä saa iloita. Myös omassa perheessäni kyllä vanhempani arvostivat joulu/kevättodistusten numeroita ja näyttivät todistuksia mummolle/ukille. Oli se minustakin hienoa että työni tehtiin näkyväksi. Ja omien lasteni kohdalla aion iloita ja panostaa heidän koulumenestykseen koko energialla. Saa nähdä näytetäänkö todistuksia mummolle miehen puolelta. Omille vanhemmilleni varmasti tulen kertomaan sillä heitä asia kiinnostaa hyvässä ja kannustavassa mielessä.
Toki sat kunhan et loukkaannu edes hiljaa itseksesi, jos toinen kertoo ylpeänä vielä paremmasta menestyksestä. Tai et ajattele negatiivisesti, jos joku toinen ei ole pärjännyt koulussa muiden mielestä niin hyvin ja nuori pääsee ammattikouluun. Tämänkin äiti voi olla tosi ylpeä lapsestaan, varsinkin kun tietää kuinka haasteellista se koulu on ollut ekasta luokasta lähtien.
Tuohon leikkimiseen ja niin edelleen; ehkä sopivan neutraali tapa ilmaista asia esim FBssä on tyyliin, Onnea meidän oma Mervi, sait haluamasi opiskelupaikan alalta x / koulussa y!
Tuo jo kertoo rivien välistä sen että olet iloinen lapsesi menestyksestä ja riippuen alasta, kyllä ne jotka tietää tajuavat että todistus on ollut riittävän hyvä jos jo nyt on saanut suoraan opiskelupaikan ja kun mainitsee alan niin sekin kertoo sitä miten vaikeana/helppona ko. alaa kukin pitää sen suhteen että sinne edes pääsee sisälle. Kaikkiin aloihin joutuu tekemään kovan työn, mutta kolmen yliopistotutkinnon suorittaneena (ja pääsykokeessa käyneenä), voin sanoa että kyllä oman kokemuksen perusteella on ihan eri tasolla hommat akselilla kaupallinen-tekniikka-juridiikka-lääketiede.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saa iloita ja pitääkin!
Tosi kova oli tänä vuonna todistusvalinnoissa taso ja oma lapseni ei päässyt haluamaansa yliopistoon, vaikka L ja E-tasoa kirjoitti.
Pääsykokeilla vielä yrittää!
Taso oli kova lääkiksessä. Muilla ilmeisesti yllättävän matala.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iloitsetko asiasta läheisten kanssa vai teetkö asiasta FB päiviyyksen?
Onko sinusta väliä, sanooko ilostaan vain puolisolleen vai kerooko sen fb:ssä? Onko toinen ok ja toinen ei?
Kylmä tosiasia on se, että suurinta osaa ei oikeasti kiinnosta onko jonkun lapsi päässyt opiskelemaan vai ei. Tai millaisilla arvosanoilla hän on kirjoittanut ylioppilaaksi.
Se kiinnostaa lähinnä lapsen vanhempia ja isovanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei saa iloita!
Kun lapset olivat pieniä ja osasivat esim. 4v iässä lukea, niin sain jatkuvasti kuulla, että ei ne oikeasti osaa, tuo on opittu ulkoa. Tai että tuosta ei ole hyötyä, ehtii koulussakin oppimaan. Kun lapseni saivat stipendejä (silloin niitä vielä sai koulumenestyksestä eikä siitä, että ei ole kuukauteen kiusannut muita), minulle kerrottiin, että ei tuo mitään merkitse. Kun lapseni kirjoittivat ylioppilaiksi ja pääsivät ensiyrittämällä yliopistoon, niin minulle tuhahdettiin, että ei ne olisi ilman maksettuja preppauskursseja päässeet, rahalla ne sinne meni. Kun lapset jo opiskeluaikana pääsivät hyviin työpaikkoihin, vetosivat asiasta kuulleet siihen, että suhteilla saa kaikenlaista, tyhmäkin töitä. Kun joutuvat oikeita töitä hakemaan, niin kortistoon päätyvät.
Joten ei pidä iloita. Huonosti siinä lopulta käy.
Tietenkin saa. Mä iloitsen ihan mun tokaluokkalaisen hyvästä todistuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei saa iloita!
Kun lapset olivat pieniä ja osasivat esim. 4v iässä lukea, niin sain jatkuvasti kuulla, että ei ne oikeasti osaa, tuo on opittu ulkoa. Tai että tuosta ei ole hyötyä, ehtii koulussakin oppimaan. Kun lapseni saivat stipendejä (silloin niitä vielä sai koulumenestyksestä eikä siitä, että ei ole kuukauteen kiusannut muita), minulle kerrottiin, että ei tuo mitään merkitse. Kun lapseni kirjoittivat ylioppilaiksi ja pääsivät ensiyrittämällä yliopistoon, niin minulle tuhahdettiin, että ei ne olisi ilman maksettuja preppauskursseja päässeet, rahalla ne sinne meni. Kun lapset jo opiskeluaikana pääsivät hyviin työpaikkoihin, vetosivat asiasta kuulleet siihen, että suhteilla saa kaikenlaista, tyhmäkin töitä. Kun joutuvat oikeita töitä hakemaan, niin kortistoon päätyvät.
Joten ei pidä iloita. Huonosti siinä lopulta käy.
Jos tällä palstalla kerroit lastesi saavutuksista, niin en ihmettele, että sait tuollaisia vastauksia.
Vierailija kirjoitti:
Ei saa iloita!
Kun lapset olivat pieniä ja osasivat esim. 4v iässä lukea, niin sain jatkuvasti kuulla, että ei ne oikeasti osaa, tuo on opittu ulkoa. Tai että tuosta ei ole hyötyä, ehtii koulussakin oppimaan. Kun lapseni saivat stipendejä (silloin niitä vielä sai koulumenestyksestä eikä siitä, että ei ole kuukauteen kiusannut muita), minulle kerrottiin, että ei tuo mitään merkitse. Kun lapseni kirjoittivat ylioppilaiksi ja pääsivät ensiyrittämällä yliopistoon, niin minulle tuhahdettiin, että ei ne olisi ilman maksettuja preppauskursseja päässeet, rahalla ne sinne meni. Kun lapset jo opiskeluaikana pääsivät hyviin työpaikkoihin, vetosivat asiasta kuulleet siihen, että suhteilla saa kaikenlaista, tyhmäkin töitä. Kun joutuvat oikeita töitä hakemaan, niin kortistoon päätyvät.
Joten ei pidä iloita. Huonosti siinä lopulta käy.
Miksi kirjoitit väheksyvästi nykyisistä stipendeistä. Ehkä samasta syystä koet miten koet. Meilläkin lapset on hyvin pärjänneet ja olen siitä ollut iloinen eikä kukaan ole väheksynyt. Tämä ei ole sattumaa vaan sitä saa mitä tilaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei saa iloita!
Kun lapset olivat pieniä ja osasivat esim. 4v iässä lukea, niin sain jatkuvasti kuulla, että ei ne oikeasti osaa, tuo on opittu ulkoa. Tai että tuosta ei ole hyötyä, ehtii koulussakin oppimaan. Kun lapseni saivat stipendejä (silloin niitä vielä sai koulumenestyksestä eikä siitä, että ei ole kuukauteen kiusannut muita), minulle kerrottiin, että ei tuo mitään merkitse. Kun lapseni kirjoittivat ylioppilaiksi ja pääsivät ensiyrittämällä yliopistoon, niin minulle tuhahdettiin, että ei ne olisi ilman maksettuja preppauskursseja päässeet, rahalla ne sinne meni. Kun lapset jo opiskeluaikana pääsivät hyviin työpaikkoihin, vetosivat asiasta kuulleet siihen, että suhteilla saa kaikenlaista, tyhmäkin töitä. Kun joutuvat oikeita töitä hakemaan, niin kortistoon päätyvät.
Joten ei pidä iloita. Huonosti siinä lopulta käy.
Nyt kiinnostaa lähinnä kenelle kerroit lastesi erinomaisuudesta?
On nimittäin olemassa vanhempia, jotka jostain syystä haluavat kertoa lastensa asioita ympäriinsä. Kertominen lopahtaa siinä vaiheessa, kun menestys onkin vain keskinkertaista tai jopa huonoa. Arveletko muiden iloitsevan kanssasi?
Vierailija kirjoitti:
Miten yliopistopaikoista tiedetään jo nyt, kun kaikkia pääsy kokeitakaan ei ole vielä järjesteyty?
Moniin paikkoihin valitaan 80% opiskelijoista ylioppilastodistuksella. Valintakokeissa on jämäpaikat jaossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei saa iloita!
Kun lapset olivat pieniä ja osasivat esim. 4v iässä lukea, niin sain jatkuvasti kuulla, että ei ne oikeasti osaa, tuo on opittu ulkoa. Tai että tuosta ei ole hyötyä, ehtii koulussakin oppimaan. Kun lapseni saivat stipendejä (silloin niitä vielä sai koulumenestyksestä eikä siitä, että ei ole kuukauteen kiusannut muita), minulle kerrottiin, että ei tuo mitään merkitse. Kun lapseni kirjoittivat ylioppilaiksi ja pääsivät ensiyrittämällä yliopistoon, niin minulle tuhahdettiin, että ei ne olisi ilman maksettuja preppauskursseja päässeet, rahalla ne sinne meni. Kun lapset jo opiskeluaikana pääsivät hyviin työpaikkoihin, vetosivat asiasta kuulleet siihen, että suhteilla saa kaikenlaista, tyhmäkin töitä. Kun joutuvat oikeita töitä hakemaan, niin kortistoon päätyvät.
Joten ei pidä iloita. Huonosti siinä lopulta käy.Miksi kirjoitit väheksyvästi nykyisistä stipendeistä. Ehkä samasta syystä koet miten koet. Meilläkin lapset on hyvin pärjänneet ja olen siitä ollut iloinen eikä kukaan ole väheksynyt. Tämä ei ole sattumaa vaan sitä saa mitä tilaa.
Tuo stipendikäytäntö on ollut itselleni mysteeri koko kouluajan. Lapsen todistuksen ka tällä hetkellä 9,4 ei ole koskaan saanut yhtäkään stipendiä.
-ohis
Muistan lapsuudestani 80-luvun maalaisyhteisöstä, että toisten ihmisten, mukaan lukien lasten halveksiminen oli joillakin sisäänrakennettua. Menestys oli jotain mikä täytyi kaikin tavoin pyrkiä peittämään, oman itsensä suojelemiseksi. Ne terävähampaiset kerskuivat, muiden osalta oli neutraali kertominenkin liikaa. Jos ei myrkyllisestä ympäristöstä ole itsellä kokemusta, ei tuota ehkä usko tai ymmärrä.
Meidän tytär on myös ollut aina hyvä. Oppiminen on ollut hänelle helppoa. Sen lisäksi on menestynyt hyvin kilpaurheilussa (maajoukketason urheilija). Olen saanut monenlaista kommenttia tyttärestä. Sekä koulumenestyksestå että urheilusta. Vanhempien kunnianhimoahan hän vain pönkittää, eikö niin? Eihän hän voi itse haluta työskennellä tavoitteellisesti?
No. Hän sai lakin itsenäisyyspäivänä (urheilun takia venytti lukiota puolella vuodella) ja pisteet riittivät mieluiseen opiskelupaikkaan yliopistossa. Olen ylpeä. Loppupelissä minulle riittää, että itse tiedämme, mikä vie häntä eteenpäin.
Kyllähän iloinen saa lastensa onnistumisista, mutta en kyllä itse kehtaa niitä hehkuttaa kenellekkään. Tuttavissa on aivan tarpeeksi niitä, joilla on vaikeuksia aivan normi elämässäkin. Jotenkin tuntuu, että loukkaisi heitä, jos kehuisi lasten menestystä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu vähän kenelle iloitset. Nämä asiat yleensä kiinnostaa vain ihan lähipiiriä. Muuten ei kukaan oikein jaksa kuunnella toisten muksuista, en minä ainakaan.
Sitten on vielä eri asia eikö kiinnosta vai ärsyttääkö. Minua ainakin kiinnostaa enemmän lukea facesta, että vanhan (viimeksi yli 20 v sitten nähdyn) jalkapallokaverini lapsi on päässyt ylioppilaaksi ja hänellä alkaa syksyllä lääketieteen opinnot Helsingissä, kuin että sama kaverini on neulonut villasukat tai paistanut makkaraa.
Näinhän se menee, eri ihmisiä kiinnostaa eri asiat. Minä nyt kevään aikana jo olen kyllästynyt noihin face-hekutuksiin ja tietoihin yo-kirjoituksista ja opiskelupaikoista. No toisaalta kyllästyttää myös juhlapyhien alla kaikki siihen liittyvät toivotukset.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä saa iloita ja kyllä minä mieluusti kuulen kavereiden ja työkavereidenkin ja työpaikan esim.projektin yhteistyötuttujen iloisista uutisista, onpa ne esimerkiksi hänen itsensä ilon ja onnen aiheita (kuten raskaus) tai hänen lapsensa koe/koulupaikka/urheilusaavutuksia tai mitä tahansa vastaavaa.
Sitä en ihan jaksa että ystäväni kertoo minulle oman työpaikkansa (täysin eri firma ja toimiala) työkavereiden lasten tms. saavutuksia... jos henkilö on niin pitkän polun päästä minulle nobody niin ei kiinnosta.Olen myös tavannut sellaisen ihmisen, joka paheksui tällaista muiden iloitsemista. Mieheni äiti paheksui sitä että mieheni serkku iloitsi oman lapsensa koulumenestyksestä (peruskoulussa) ja esitteli hänen todistustaan. Itse en pidä sitäkään mitenkään outona, tyttö oli opiskellut kovasti ja siitä saa iloita. Myös omassa perheessäni kyllä vanhempani arvostivat joulu/kevättodistusten numeroita ja näyttivät todistuksia mummolle/ukille. Oli se minustakin hienoa että työni tehtiin näkyväksi. Ja omien lasteni kohdalla aion iloita ja panostaa heidän koulumenestykseen koko energialla. Saa nähdä näytetäänkö todistuksia mummolle miehen puolelta. Omille vanhemmilleni varmasti tulen kertomaan sillä heitä asia kiinnostaa hyvässä ja kannustavassa mielessä.
Tässäkin on näköjään niin eri tapoja suhtautua hehkutukseen. Minä en yhtään tykännyt siitä, kun vanhempani iloisina kertoivat koulumenestyksestäni ihmisille (vaikkapa vain sukulaisille ja ystäville). Minusta se oli noloa. Ehkäpä olen kiusaantunut nyt aikuisena, kun tuttavat kertovat lastensa menestyksestä, koska oletan, että lapsille se on noloa. Mutta ei ehkä sitten olekaan, kaikille.
Isovanhemmista, jotka ei halua kuulla hehkutusta lastenlastensa koulumenestyksestä, tulee sitten mieleen se, että ovatko joutuneet kuulemaan sitä ns. "liian isoina annoksina"? Jotkut vanhemmathan on sellaisia, että haluaisivat isovanhempien koko huomion keskittyvän lapsiinsa jo ihan tavallisilla vierailuille.... voisin kuvitella, että ovat todella sietämättömiä silloin, kun on vielä jotain aihetta iloita.
Sitten on vielä eri asia eikö kiinnosta vai ärsyttääkö. Minua ainakin kiinnostaa enemmän lukea facesta, että vanhan (viimeksi yli 20 v sitten nähdyn) jalkapallokaverini lapsi on päässyt ylioppilaaksi ja hänellä alkaa syksyllä lääketieteen opinnot Helsingissä, kuin että sama kaverini on neulonut villasukat tai paistanut makkaraa.