Miten erityisherkkä selviää pikkulasten kanssa?
Puolisoni on erityisherkkä: ei kestä esimerkiksi kovia ääniä, nopeasti muuttuvia tilanteita ja lasten vauhdikkaita leikkejä. Puoliso laittaa lapset katsomaan piirrettyjä ja itse somettaa kuulosuojaimet päässä. Kaksi leikki-ikäistä lasta. Myös ruokailut pitää "rauhoittaa" puolison paikalla ollessa niin että lastenohjelmat pyörii koko ajan.
Miten toiset erityisherkät selviävät pikkulasten kanssa?
Kommentit (28)
Pikkulasten kiljunta onkin yhtä helvettiä.
Sotku, mölinä ja levottomuus.
Hyi.
Huonosti. En edes tajunnut olevani erityisherkkä ennen lapsia ja onhan tää jatkuvassa metelissä eläminen todella kuormittavaa.
Huonosti. Siksi olen jättänyt hankkimatta lapsia. Jo kavereiden luona vieraileminen on h*lvettiä, sitä kiljumisen määrää ei vaan kestä.
Vaikeaa on ja olen usein päivän jälkeen todella loppu. Kimeitä, kovia ääniä, Hyi kamala. Jatkuva läsnäolo on raskasta, mutta minkäs voit kun lapsi tuli hankittua.
Kasvattavat sanoittamisen sijasta kurittamalla. Kuritettu lapsi on hiljaa ja siivosti, kun tietää, että vaihtoehto sille on vielä paljon epämukavampi.
Vierailija kirjoitti:
Huonosti. Siksi olen jättänyt hankkimatta lapsia. Jo kavereiden luona vieraileminen on h*lvettiä, sitä kiljumisen määrää ei vaan kestä.
Sama täällä. Metelin lisäksi lasten emotionaalinen vaativuus ja ailahtelevaisuus rasittaa. Huvittaa, kun joskus erityisherkkiä romantisoidaan ja pidetään jotenkin erityisen hyvinä ja luontevina lasten kanssa. Ainakin itsestäni ja parista muusta tutusta erityisherkästä voisi todeta, että pienet lapset on se viimeinen ihmisryhmä, jonka kanssa meidän kannattaa olla tekemisissä.
Minua ei ole koskaan häirinnyt meteli, ainakaan liikaa, mutta ahdistun liikaa lapsen puolesta eri asioista ja koen siksi olevani huono vanhempi. En hänelle ääneen sano tunteitani, mutta iltaisin ne pyörivät päässä. Koen todella voimakkaasti tilanteet, joissa joku kohtelee lasta huonosti tms.
Minä olen selvinnyt oikein hyvin, kun olen pitänyt huolta omasta jaksamisestani.
Pienet korvatulpat on kätevät. Ja muutenkin pitää desibelit alhaalla (ei telkkaria, radiota, pelejä).
Onneksi on vain yksi lapsi! Hyvin pärjää.
Pienenä sanoisin kyllä lapselle, että äidillä on superkuulo, ihan kuten Supermarsu Emilian parhaalla kaverilla.
Joten kaikki kovat äänet sattuvat korviin. Lapsi ymmärsi kyllä hyvin.
Ääniä ei voi välttää, mutta apuvälineitä löytyy. Käytän joskus lapseni pinkkejä Pectoreita :) Pitäisi vielä hankkia vastamelukuulokkeet.
Asiaan voi suhtautua myös huumorilla! Ei ole niin vakava juttu. Minulla on myös monia vahvuuksia äitinä.
Vierailija kirjoitti:
Kasvattavat sanoittamisen sijasta kurittamalla. Kuritettu lapsi on hiljaa ja siivosti, kun tietää, että vaihtoehto sille on vielä paljon epämukavampi.
Mitä luulet tapahtuvan, kun neuvola saa tietää, ettei lapsen tunteita ole sanoitettu ja että lasta kasvatetaan uhkailun ja kiristämisen voimalla? Vinkki: se alkaa L-kirjaimella.
No, on kyllä karhunpalvelus lapsille, että pakotetaan ja ehdollistetaan toimimaan tuijotusviihteen varassa.
Eikö voisi rauhoittaa ruokailutilanteet aikuismaisella (aikuisten ohjaamalla) pöytäkeskustelulla - lasten iät huomioiden tietenkin?
Nim. neljä lasta ja viisi lastenlasta - ei ikinä mitään ruokapöytäkaaosta.
Mikä ihmeen eritysherkkä? Se on vaan huono hermoinen.
Kaikilla meillä omia haasteita vanhemmuudessa.
Mitkä ovat sinun haasteesi?
Ehkä voitte miehen kanssa miettiä jo etukäteen tilanteita, joissa sinä otat vatovastuun asioista: syöminen, lähtemiset, riehumiset.
Hän taas niissä rauhallisemmissa ja hiljaisemmissa tilanteissa kuten nukkumaanmeno, iltapala iltasatu, ulkoilut (ulkona on paljon helpompaa).
Älkää ihmeessä syökö telkkari päällä. TV:n taustamelu on hirveää! Kuunnelkaa vaikka luonnonääniä YouTubesta.
Yleensä autismikirjolaisilla myös lapset saavat samoja haasteita. Erityisherkistä en tiedä, onko periytyvää. Yksi lapsi perheessä on tietysti luksusta, kun ei ole alituista tappelua sisaren kanssa ja desibelit on automaattisesti alempana. Kavereitakin on voitu pienenä tavata pihalla ja puistossa.
Laittamalla riehumiselle suitset. https://www.prisma.fi/fi/prisma/pikku-piia-turvavaljas-nylon-varilajite…
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen eritysherkkä? Se on vaan huono hermoinen.
Totta vain toinen puoli:
Herkkyys johtuu hermoston toiminnasta kyllä. Aivot toimivat hyvin eri tavalla kuin sinun aivosi.
Mutta huonommin toimiva hermosto? Siitä en puhuisi.
Aivotutkimus on aivan lapsen kengissä, joten emme tiedä, mitä ”aarteita” erityisherkät ja autistikirjon ihmiset (aikuiset ja lapset) kantavat aivoissaan! Uskoakseni paljon hienoja juttuja.
Eli heilläkin on superaivot ja vahvuuksia - aivan kuten sinulla!
Pihalle riehumaan!
Kotiin voi keksiä jonkun pehmojutun tai leikin, jonka avulla hiiviskellään tai kuiskitaan, aina kun huuto alkaa. Esimerkiksi pehmojääkarhulla on poikaset pesässään, jotka nukkaa tms.
Mahtaakohan ap:n puoliso sittenkään olla erityisherkkä. Itse olen, ja ajatuskin siitä että meillä olisi jatkuvasti lasten piirretyt pyörimässä taustalla ja tilannetta ”rauhoittamassa”... Juu ei. Sehän on juuri erityisherkän painajainen!
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla meillä omia haasteita vanhemmuudessa.
Mitkä ovat sinun haasteesi?
Ehkä voitte miehen kanssa miettiä jo etukäteen tilanteita, joissa sinä otat vatovastuun asioista: syöminen, lähtemiset, riehumiset.
Hän taas niissä rauhallisemmissa ja hiljaisemmissa tilanteissa kuten nukkumaanmeno, iltapala iltasatu, ulkoilut (ulkona on paljon helpompaa).
Älkää ihmeessä syökö telkkari päällä. TV:n taustamelu on hirveää! Kuunnelkaa vaikka luonnonääniä YouTubesta.
Yleensä autismikirjolaisilla myös lapset saavat samoja haasteita. Erityisherkistä en tiedä, onko periytyvää. Yksi lapsi perheessä on tietysti luksusta, kun ei ole alituista tappelua sisaren kanssa ja desibelit on automaattisesti alempana. Kavereitakin on voitu pienenä tavata pihalla ja puistossa.
Jatkan vielä, että nyt lapseni on esiteini ja hän tykkää olla kaverin kanssa ulkona sekä yksin/yhdessä kaverin kanssa omassa huoneessaan (ovi pysyy visusti kiinni), joten helpotusta on tiedossa!
Voimia ja jaksamista sinulle ja miehellesi!
T. Kuuloherkkä (mutta onnellinen) äiti
Minä olen erityisherkkä. Lisäksi minulla on lapsuudessa koettu trauma taakkana, mikä tuo lisää haasteista. Käyn kyllä työterveyspsykologin juttusilla välillä.
Olen lastentarhanopettaja! Ja minulla on kaksi alle kouluikäistä lasta. Eli kyllä, tästä selviää. Olen itse todella rauhallinen ja lempeä. Lapset imevät tämän käytösmallin seurassani ja tosi harvoin joudun korottamaan ääntä. Koen olevani tosi hyvä työssäni.
Mutta myönnäm olevani töiden jälkeen niin väsynyt, etten jaksa oikeastaan mitään. Se on tosi kurjaa, mutta en voi tälle mitään. Uskon että väsyisin kaikissa töissä, missä on paljon ihmisiä ja puhetta/melua. Jos olisi uskallusta ja rahaa, irtisanoutuisin ja opiskelisin itseni joksikin muuksi. Esim puutarhuriksi.
Hyvin, kunhan kersat pitävät turpansa kiinni.