Työpaikkakiusatut! Johtiko asiaan puuttuminen mihinkään hyvään?
Otsikossa onkin itse kysymys.
Sen enempää valottamatta, että mistä on kysymys (ettei tunnisteta) mun on nyt kohdattava se, että kyllä: tiimivastaavan käytös taitaa tippua kategoriaan kiusaaminen. Mun pitäisi tässä parin viikon asian sisään hoitaa eräs asia, jossa mulla on käsissä vain huonoja vaihtoehtoja ja asiasta pitäisi keskustella tiimivastaavan kanssa. Kynnys on valtava, koska tiimivastaavan puhetapa on ollut epäasiallinen ja hyvinkin tyly. Minut on nyt suljettu yleisestä tiedonkulusta ulkopuolelle ja olen koittanut hoitaa töitäni sitten siinä pimennossa missä nyt olen.
Tilanne alunperin lähti erimielisyydestä, jossa tiimivastaava oli tehnyt päivänvaloa kestämättömiä päätöksiä. Olen koittanut hyvitellä, pyytää anteeksi (kyllä, siitäkin huolimatta että minä en ole tehnyt mitään väärää), jättää asian taakse ja jutella niin kuin ennenkin. Eli ojentaa kättää niin diplomaattisesti kuin ikinä oma osaaminen on riittänyt ja tarjota kunniallista poistumistietä asiasta. Mutta se ei ole auttanut.
Eli. Onko hyötyä nostaa asia pöydälle hänen esimiehensä kanssa. Tässä on sekin seikka, että olen heikommassa asemassa kuin tiimivastaava ja tiedän, että tiimivastaava halutaan todennäköisemmin pitää kuin minut. Siksi tämä osaltaan on alkanut tuntua ulos savustamiselta.
Onko koskaan tällaiset keskustelut johtaneet mihinkään hyvään? Kokemuksia?
Kommentit (74)
Olin eräässä vanhusten hoivapaikassa määrä- aikaisena. Esimies lupasi minulle jatkoa määrä- aikaisuuden jälkeen. Kun määrä- aikainen työsuhteeni oli lopuillaan, hän olikin palkannut suosikkinsa töihin tilalleni, kertomatta minulle mitään. Kun tämä uusi työntekijä tuli töihin, lähdin pois ja hain sairauslomaa loppuajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Pahinta on jos kiusaaja pomon suosikki. Sitten ei tapahdu mitään. "Valittaja" saa potkut yksityisellä puolella.
Tai kun se kiusaaja on pomo itse. Mahtavaa johtamista kyllä kun pomo alaiskaverinsa kanssa haukkui minua. Tämä alainen siis koitti päästä mun paikalle ja jauhoi minusta paskaa päivittäin. Kyllä on työelämä niin ihanaa! Voispa vaan jäädä pois kokonaan. Tuolta paikasta olen jo lähtenyt tosin.
Oletteko oikeasti saaneet helpotusta työpaikkakiusaamiseen työskentelemällä etänä? Eikö vaivaa kuitenkin taustalla?
Miten olette saaneet itsenne vakuutettua, että syy ei ole itsessä?
Välillä mietin, että olen liikaa alkanut miettimään omaa olemistania enkä pysty enää olemaan oma itseni. Näin tuo porukasta ulosjättämäninen ja v..ttuili alkaa muokkaamaan mieltä.
Irtisanouduin, ja syytä kysyttäessä kerroin totuuden.
Aikaa kului. Soittivat, tulisinko heille töihin. Kysyin, vieläkö eräät työskentelevät siellä. Kun vastaus oli kyllä, kerroin taas sen, miksi irtisanouduin alun perin ja koska tilanne ei ole muuttunut, en aio palata.
Lopulta tuli aika, jolloin eräät olivat poissa ja palasin taas kyseiseen työpaikkaan tehden hyvin selväksi, että irtisanoudun uudestaan, jos samaa alkaa esiintyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain koeajalla potkut kun kerroin että eräs hoitaja kiusaa minua ja lisäksi todistin kun hän mm löi potilasta.
Näin ATTENDOLLA.
Ainiin ja hain toiselle Attendolle enkä päässyt vaikka monta paikkaa auki ja hoitajista hirveä pula! Eli ilmeisesti olen nyt heidän mustalla listalla. Aiku kiva!
Olisit kertonut potilaan omaisille ja tehnyt rikosilmoituksen omaisten kanssa tuosta hakkaavasta hoitajasta. Työnantajakin olisi joutunut vastuuseen.
Meillä johti kiusatun irtisanoutumiseen, mikä oli todella hyvä, sillä hän oli itse kiusaaja. Eli tämä kiusattu valitti esimiehelleen, miten häntä kiusataan. Esimies oli ensin kiusaajan puolella, mutta sitten hänelle selvisi asian todellinen laita. Kun esimies ei enää puolustanutkaan "kiusattua", kiusattu irtisanoutui, ja jälkiselvittelyissä selvisi, että "kiusattu" oli itse se kiusaaja.
Mikäs sen mukavampaa kuin kiusata muita, ja kun kiinnijääminen uhkaa, heittäytyä marttuuriksi "minua kiusataan täällä". Valhella on onneksi lyhyet jäljet, mutta tuho oli suuri. Pari muuta hyvää työntekijää lähti samassa rytäkässä, kun eivät jaksaneet tämä "kiusatun" aiheuttamaa työyhteisön ilmapiiriä. Onneksi ilmapiiri parani välittömästi, kun tämä kiusattu irtisanoutui.
Miksi vaivautua selvittelemään tuollaisia? Vaihtaa itse vain työpaikkaa tai tai sitten odottaa muutosneuvotteluita, joissa jompi kumpi saa lähteä.
Kyllä siinä taitaa niin käydä että esihenkilö suuttuu ja kostaa. Tämä on niin tavallista suomalaisessa johtamisessa (tottele tai kostean). On omakohtaista kokemusta ja jos olisi miljoona euroa säästössä nostaisin oikeusjutun perättömistä väitteistä ja maineen pilaamisesta.
Meillä kävi vuorostaan niin, että kun asiattomaan käytökseen puututtiin asianomainen ja hänen paras kaverinsa jäivät sairaslomalle. Lisäksi kolme muuta henkilöä eivät suostu keskustelemaan kanssani vaan delegoivat asiat muita reittejä minulle. Tällaista on kausityöntekijänä keittiössä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siinä taitaa niin käydä että esihenkilö suuttuu ja kostaa. Tämä on niin tavallista suomalaisessa johtamisessa (tottele tai kostean). On omakohtaista kokemusta ja jos olisi miljoona euroa säästössä nostaisin oikeusjutun perättömistä väitteistä ja maineen pilaamisesta.
Ei tartte miljoonaomaisuutta. Jos kuuluu liittoon tai on kotivakuutus joka korvaa oikeudenkäyntikulut, ja jos pystyt todistamaan perättömät väitteet perättömiksi, vastapuoli joutuu maksamaan molempien oikeudenkäyntikulut hävitessään.
Vierailija kirjoitti:
Olin eräässä vanhusten hoivapaikassa määrä- aikaisena. Esimies lupasi minulle jatkoa määrä- aikaisuuden jälkeen. Kun määrä- aikainen työsuhteeni oli lopuillaan, hän olikin palkannut suosikkinsa töihin tilalleni, kertomatta minulle mitään. Kun tämä uusi työntekijä tuli töihin, lähdin pois ja hain sairauslomaa loppuajaksi.
Oikein!
Irtisanouduin, koska työpaikalla kiusattiin minua kriisini keskellä uutena työntekijänä. Pääsin suoraan parempaan työpaikkaan kuin yksikään heistä. Tulot räjähtivät.
Kiusattiin vanhemmuuden vuoksi, törkeästi. En välitä. Pääsin parempiin pöytiin
Nämä on joskus vähän hankalia. Meille tuli työntekijä, joka kertoi, että edellisessä paikassa häntä kiusattiin. Sai empatiaa ja tsemppausta. Haukkui koko entisen työpaikan henkilökunnan.
Sitten alkoikin kuulua sieltä entiseltä paikalta ihan muuta ja jonkin ajan päästä alkoi tämä "kiusattu" nokkimaan toisia työntekijöitä. Ja kun joku uskalsi puolustaa itseään, meni kertomaan pomolle, että häntä kiusataan täälläkin.
Tilanne on nyt se, että me kaikki vain kuunnellaan hiljaa, kun tämä kiusattu kiukuttelee, haukkuu, arvostelee esim työkavereiden ulkonäköä. Mutta vaikea pomolle puhua, kun kiusattu on käynyt ensimmäisenä valittamassa ja valittanut, että edellisessäkin paikassa
Ennen niin hyvä työilmapiiri on ihan pilalla tämän häärääjän takia