Lue keskustelun säännöt.
Mitä sä olet huomannut tai oppinut koronan myötä?
Kommentit (26)
Olen huomannut kuluttavani paljon rahaa kaikkeen turhaan. Jatkossa vähennän todella paljon kulutusta. Ostan vain tarpeellisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että omia sukulaisia ja ystäviä ei kiinnosta pätkän vertaa se, miten meillä menee. Pari kuukautta oltiin kotona mies ja minä, omat etätyöt piti hoitaa, kaksi alakoululaista oli etäkoulussa ja yksi päiväkoti-ikäinen vielä siinä mukana.
Iltaisin yritin viestittää kuulumisia (siis en omia, vaan kyselin muiden) ja rupatella niitä näitä, mutta sain harvakseltaan vastauksia. Kertakaan ei kukaan, siis ei KUKAAN kysynyt miten me jaksetaan tätä korona-hässäkkää. Tiesin jo ennen tätä kaikkea, ettei olla mitenkään "suosittuja", mutta tämä avasi silmäni ihan täysin.
En enää auta ketään tämän kevään jälkeen, vaan huolehdin vain ja ainoastaan omasta elämästäni, omista lapsistani ja omasta parisuhteestani. Kukaan ei tule enää meille hoitoon, yhtään perhettä en enää kestitä meillä, ja jopa Netflixin lopetin ja tein uudet tilit, jottei appivanhemmat katsele meidän piikkiin mitään.
En kai mitään.
Elämä on vain raskasta selviytymistä päivästä toiseen.
Sen, että lähiopetus on 8-vuotiaalle lapselleni rankkaa. Hän on taitava ja hänellä on kavereita, ja viihtyy koulussa (odotti lähiopetukseen palaamista), mutta ero lähiopetusajan ja etäopetusajan välillä jaksamisessa, vireystilassa ja hyväntuulisuudessa oli merkittävä ja havaittavissa sekä etäopetukseen siirtyessä että nyt lähiopetukseen palatessa. Oletan että kyse on joko sosiaalisesta tai aistikuormituksesta, mutta on tosi keinoton olo miten auttaa lasta. Ajattelin että lapsi on vain... luonteeltaan herkästi ärtyvä? Mutta eipäs olekaan, vaan ylikuormitettu.
Minulla on ollut henkinen korona-aika nyt neljä vuotta elämäni poikkeustilanteessa. Kokemuksia, joita en toivo kenellekään. Niinpä voisin sanoa, että se ahdistava elämä mitä olen elänyt on lieventynyt tunnetasolla ihmisten joutuessa nyt pohtimaan/pelkäämään liki samoja asioita kuin minä jouduin terapian ja lääkäreiden tuella miettimäänviime vuodet . Olen koronatilateesta jopa helpottunut.!
Nyt moni joutuu sisäistämään sen,miten elämässä ei aina saa asioita muuttumaan tahdonvoimallakaan. On tilanteita, joissa on vain kärsivällisesti jaksettava odottaa. On tehtävä asioita, joita muut ohjaavat tekemään ja ymmärrettävä sen olevan parasta minulle. Hyväksyttävä ikävätkin uutiset, joille ei voi mitään muuta kuin antaa ajan hoitaa. Miten riippuvaisia ja haavoittuvaisia me olemme perusasioista elämässämme, kuten koti, ruoka, perhe ja terveys. Miten vastoinkäymiset antavat meille uuden tavan katsella elämää ja toisiamme ja miten siitä voi joko ammentaa viisautta tai päätyä tuijottamaan korkeaa muuria umpikujassa.
En usko, että koronalla on suurta vaikutusta sitten kun kaikki on ohi. Toivon silti jonkun vähän viisastuneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rahaa on mennyt normiaikana kaikkeen turhaan. Luonnossa liikkuminen on kivaa. En ole niin sosiaalinen, kuin luulin. Luottamukseni viranomaistiedotukseen on madaltunut noin 97%.
Että suuri osa ihmisistä on yksinkertaisia ja itsekkäitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen introvertti (mitä kukaan ei olisi arvannut), ja salaa tyytyväinen kun ei tarvitse tavata ketään, ei kollegoja, ei ystäviä eikä sukulaisia. Eikä tarvi käydä missään. Tilanne on minulle normaalielämää parempi.
Lapsen hakeminen päiväkodista ja sen jälkeinen huomionkaipuu/päivän purku vie aivan valtavasti aikaa illasta. Ja myös henkistä energiaa, sitä myös siirtymätilanteet vaatii sekä lapselta että aikuiselta. Nyt kun lapsi on etätyöskentelevän isänsä kanssa kotona ja minä ehdin töistä kotiin puoli tuntia aiemmin, ja ruuanlaittokin sujuu paremmin päivän kotona olleen lapsen kanssa kuin päiväkotipäivän jälkeen, niin meillähän jää iltaisin aikaa ja energiaa vaikka mihin yhteiseen tekemiseen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Että en välitä tippaakaan muista ihmisistä.
Minä puolestani en kaipaa muita ihmisiä, mutta en myöskään halua heikoimmassa asemassa oleville pahaa. Ei välinpitämättömät ihmiset vtuttaa!!! Haluaisin Koronan pois, mutta nää urpot ei jaksa rajoituksia.
Vierailija kirjoitti:
Sen, että lähiopetus on 8-vuotiaalle lapselleni rankkaa. Hän on taitava ja hänellä on kavereita, ja viihtyy koulussa (odotti lähiopetukseen palaamista), mutta ero lähiopetusajan ja etäopetusajan välillä jaksamisessa, vireystilassa ja hyväntuulisuudessa oli merkittävä ja havaittavissa sekä etäopetukseen siirtyessä että nyt lähiopetukseen palatessa. Oletan että kyse on joko sosiaalisesta tai aistikuormituksesta, mutta on tosi keinoton olo miten auttaa lasta. Ajattelin että lapsi on vain... luonteeltaan herkästi ärtyvä? Mutta eipäs olekaan, vaan ylikuormitettu.
Nykymaailmassa melkein kaikki on ylikuormitettuja. Moni opekin on vaikka olisi miten hyvä. Kerrot vaan lapselle että vähempikin riittää ja lepo on tärkeää. Pahinta lapselle on riittämättömyyden, kelpaamattomuuden tunne. Voi syntyä aika helpostikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että en välitä tippaakaan muista ihmisistä.
Minä puolestani en kaipaa muita ihmisiä, mutta en myöskään halua heikoimmassa asemassa oleville pahaa. Ei välinpitämättömät ihmiset vtuttaa!!! Haluaisin Koronan pois, mutta nää urpot ei jaksa rajoituksia.
Kauheeta :D kirjoitin päin puuta. Piti kirjoittaa ELI VÄLINPITÄMÄTTÖMÄT IHMISET VTUTTAA!!!
On opettanut, miten olen robottina painanut työtäni vuosia ja rikkonut hyvällä tavalla rutiineja ja kangistuneita ajatusmalleja. Muutin elämääni jo ennen koronaa mutta itse näen koronaefektin elämääni myönteisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että en olekaan niin introvertti kuin luulin.
Vierailija kirjoitti:
On opettanut, miten olen robottina painanut työtäni vuosia ja rikkonut hyvällä tavalla rutiineja ja kangistuneita ajatusmalleja. Muutin elämääni jo ennen koronaa mutta itse näen koronaefektin elämääni myönteisenä.
Huomasin että painan robottina eteenpäin halusin tai en. Vei kaiken välittämisen työhöni ja ihmisiin perheeni ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Että omia sukulaisia ja ystäviä ei kiinnosta pätkän vertaa se, miten meillä menee. Pari kuukautta oltiin kotona mies ja minä, omat etätyöt piti hoitaa, kaksi alakoululaista oli etäkoulussa ja yksi päiväkoti-ikäinen vielä siinä mukana.
Iltaisin yritin viestittää kuulumisia (siis en omia, vaan kyselin muiden) ja rupatella niitä näitä, mutta sain harvakseltaan vastauksia. Kertakaan ei kukaan, siis ei KUKAAN kysynyt miten me jaksetaan tätä korona-hässäkkää. Tiesin jo ennen tätä kaikkea, ettei olla mitenkään "suosittuja", mutta tämä avasi silmäni ihan täysin.
En enää auta ketään tämän kevään jälkeen, vaan huolehdin vain ja ainoastaan omasta elämästäni, omista lapsistani ja omasta parisuhteestani. Kukaan ei tule enää meille hoitoon, yhtään perhettä en enää kestitä meillä, ja jopa Netflixin lopetin ja tein uudet tilit, jottei appivanhemmat katsele meidän piikkiin mitään.
Kunnon marttyyri. "En edes kertonut omia kuulumisia, vaan kyselin muiden". Ilmainen vinkki: ne omat tarpee pitää opetella ilmaisemaan muille. Ei kukaan kertomatta arvaa, että koronahässäkkä oli teille rankka. Itsekin välttelen muuten marttyyreja kuin ruttoa.
Vierailija kirjoitti:
Että en välitä tippaakaan muista ihmisistä.
Tämä tulee minulla siitä että tajusin etten tunne mitään yhteenkuuluvutta muihin ihmisiin. Ei ole ollut mitään korona-aikaa, ei muuttunutta elämää. Eilen telkkarista tuli jotain mainoksia joissa koitettiin oikein tunteisiin vetovasti jotain siitä että tästä selvitään yhdessä.
Selvitkää vaan te jotka olette osa sitä mitä se ikinä onkaan. Minun elämäni on ollut koko ajan samaa kuin ennenkin, ainoa ero etten välitä enää muista ihmisistä.
Minäkin huomasin etten olekaan niin introvertti. Taidan sittenkin olla ekstrovertti. Olen onnellinen että saan käydä normaalisti töissä ja nähdä ihmisiä. Jopa anopin tapaaminen parin kuukauden tauon jälkeen tuntui mukavalta.
Vierailija kirjoitti:
Että en olekaan niin introvertti kuin luulin.
Sama. Olen ns sosiaalinen introvertti. Tykkään ihmisistä ja kanssakäymisestä niiden kanssa, vaikka olen ujohko. Reipastunut kuitenkin huomattavasti kun ikää on tullut. Viihdyn itsekseni ja tarvitsenkin omaa aikaa latautumiseen, mutta liika on liikaa. Nyt hypin jo melkein seinille, kun olisi kiva päästä jonnekin.
Tykkäsin käydä kahviloissa itsekseni ja tarkkailla ihmisiä. Nautin siis ihmisvilinästä omassa kuplassani.
Ystäväni jäivät asuinmaahani kun tulin Suomeen kesäksi, joten olen täällä aika yksin ja esim lenkkeily kavereiden kanssa ei onnistu. Myös fyysistä kosketusta kaipaan, kun molemmat fwb-kaverit jäi asuinmaahani.
Että en välitä tippaakaan muista ihmisistä.