Miten kiusaaminen pilasi elämäsi?

Ja sekin vielä, että mitään jumalallista rangaistusta niille pahoillekaan ei ole de facto luvassa. Voivat vain nauttia ja nauraa, kuinka pahuus taas kerran kannatti ja kantoi elämässä.

Ketju houkutti kiusaajia paikalle.

-itse säikähdän, jos vaikka teiniporukka kaupan kulmalla naureskelee -> oletan, että nauravat minulle

-ihmisiin on vaikeaa luottaa, joten jos joku katsoo minua pitkään vakavalla ilmeellä, oletan sen olevan halveksintaa minua kohtaan, kun siis lapsuudessa sellainen pitkä mykkä katse vieraan ikätoverin katsomana tarkoitti aina jotain negatiivista

-itsetuntoni on huono ja koen, että teen asiat aina väärin, vaikka kuinka tsemppaisin ja että minussa on jotain vikaa, vaikka tekisin mitä

-yritän suorittaa, pärjätä, olla kunnollinen ja tehdä hyvin asiat sekä samalla naiivisti kuvittelen, että muut olisivat siitä palkinnoksi kilttejä (kun taas oikeasti röyhkeydellä ja kylmyydellä pärjäisi paremmin ihmisten kanssa ja ansaitsisi kunnioituksen)

Vierailija kirjoitti:

Ja sekin vielä, että mitään jumalallista rangaistusta niille pahoillekaan ei ole de facto luvassa. Voivat vain nauttia ja nauraa, kuinka pahuus taas kerran kannatti ja kantoi elämässä.

Valitettavasti näin näyttäisi olevan. Tosin se ihmetyttää, mikä motivoi kiusaajia kiusaamaan. Itselleni tulee aidosti oaha olo siitä, jos loukkaan toista. Saatan miettiä sitä asiaa vuosikausiakin.

T. Kiusattu

"Tosin se ihmetyttää, mikä motivoi kiusaajia kiusaamaan."

Sepä se. Itselleni se on pelkkänä ajatuksenakin täysi mahdottomuus. Kärsisin itse siitä eniten.

Mutta meitä on moneen junaan.

En hankkinut korkeampaa koulutusta koska pelkään koulumaisia tilanteita. Olen ujo ja arka ja työtön. Mietin itsemur haa päivittäin.

35v

Ulkonäköni rankka pilkkaaminen yläasteella aiheutti jonkin verran sellaista, että kun joku myöhemmin kehui kauneuttani, niin ensimmäinen ajatukseni oli, että "voi apua, miksi tuo meni noin sanomaan, kyllä se pian katsoo tarkemmin ja peruu sanansa!". Mutta eipä se kiusaaminen itsetuntoani romuttanut - tiedostin kyllä koko ajan, etteivät kiusaajat itsekään täydellisiä olleet ja itse asiassa, jos rehellisiä ollaan, saatoin jopa olla paremman näköinen kuin he. Veikkaisin, että jos kotoa on saatu hyvät eväät itsetunnolle, se on hyvä puskuri kiusaamiselle. Minulla kävi sellainen onni.

Pelkkiä hyviä muistoja kouluajoista. Voisinpa palata taas takaisin edes hetkeksi. Silloin olin kukkulan kuningas. En siksi, että olisin pidetty, vaan machiavellistisen luonteeni vuoksi. Onneksi on työpaikan piirit.

Historia-lehdessä kirjoitettiin vasta, että Machiavelli kirjoitti satiirina sen Ruhtinaansa. Jota sitten hallitsijat ovat lukeneet tosissaan vuosisatojen ajan...

Oikeasti tämä ketju tulee itselle tarpeeseen. Tänään on ollut hyvin vaikea päivä muutenkin ja lähes itsetuhoisia ajatuksia. Minua kiusattiin aika pitkään ja olin koko nuoruuteni yksinäinen muutenkin. En silti kiellä sitä ettenkö olisi muutenkin vähän ujompi ja arempi ihminen, mutta samalla kiusaaminen kyllä aiheutti paljon pahaa ja toi tavallaan nämä "huonommat" puoleni paremmin esiin. Minun on lähes mahdotonta luottaa toisiin tai sanoa mielipiteitäni ja oikeastaan koko ihmisten kanssa toiminen on hyvin vaikeaa. Nykyisin lähes kammoksun ihmisten kanssa olemista ja jännitän todella paljon. Samalla silti ymmärrän, että koko persoonani muutenkin vaikuttaa tähän.

Lukion jälkeen en ole ollut kuin yhdellä työkkärin kurssilla missä ihan mukavia ihmisiä, mutta työharjoitteluissa en ollut kuulemma tarpeeksi sosiaalinen ( toisaalta yritin ja työssä ei tarvittu mitään erikoista) ja kun sitä jonkin aikaa katselin niin luovutin senkin suhteen ja jätin sen kesken. Olen opiskelemaan hakenut, mutta en ole päässyt ja toisaalta aina mietin, että miten siellä pärjäisin jos pääsisin. Tulevaisuus ahdistaa ja olen ihan tyhjän päällä. Työkokemusta ei oikeastaan kunnolla lainkaan ja ei mitään ammattia. Olen sata kertaa miettinyt kaikki amisalat läpi, mutta monet niistä ovat sellaisia, että todellaan en kestäisi siellä. Tietenkin monet silti todellakin tekevät mitä vaan ja ylittävät itsensä ja se on hienoa. Itsellä se ei vaan oikein toimi.

Läheisiä ei ole vanhempien lisäksi ja vanhemmat eivät lainkaan ymmärrä tätä tilannetta. He tavallaan antavat minun elää "rauhassa", mutta samalla vaikka tulisi minkälainen tilanne niin heiltä ei saa apua ja heillä aina ollut se ajatus, että kiusaaminen on pikkujuttu ja minun pitäisi olla vahva. Heillä myös erittäin kielteinen ajatus mielenterveysongelmiin ja kaikkiin muihin "heikkouksiin". Senkin vuoksi oikeastaan välttelen niitä avunsaanti paikkoja itsekin. Asiaa ei helpota, että asun sellaisella paikkakunnalla missä apua ei oikein ole saatavilla.Toisaalta olen myös vielä jotenkin järjissäni ja mietin, että miten he voisivat minua auttaa. Uskon oikeasti minua eniten haittaavan juuri ne menneisyyden kokemukset ja yksinäisyys muutenkin. En ole toipunut siitä kaikesta ja tavallaan en pysty olemaan enää se sama ihminen kuin ennen. 

Jatkuu

jatkoa

Olen oikeasti silti ihan syrjäytynyt ollut jo pitkään. En todellakaan tiedä mitä tästä elämästä oikein tulee ja tuskin kukaan ottaa minua ikinä töihin ja pelkään oikeasti, että miten pääni kestää enää muutenkaan. Pahinta on varmaan se, kun ei voi puhua kenellekään kunnolla ja vanhemmat elävät tavallaan sillä ajatuksella, että minulla on kaikki hyvin ( vaikka tietävät kaiken kokemani ja tilanteeni). Eihän tämä elämäni ole mitään normaalin nuoren aikuisen elämää, eikä sitä tavallaan ole ollutkaan yläkoulun jälkeen. Jos ajattelen hetkenkin jonkun toisen elämää ja sitä missä tilanteessa hän on niin koen vaan sellaisen hirveän häpeän ja epätoivon. Samalla mietin, että pilasinko ja tämän elämäni sitten täysin. Ymmärrän kyllä sen, että työpaikat menevät niille jotka en ansaitsevat ja niille joiden pää kestää muutenkin. Sama juttu opiskelujen kanssa ja todellakin en siinä mielessä ihmettele, että joku muu pääsee.

Tässä sivussa olen yrittänyt lukea pääsykokeisiin, mutta oikeasti sitä tietää etten tule koskaan sinne todistuksella pääsemään ja "etäkokeen" kautta sinne otetaan vain pari sinne pääseminen olisi kuin lottovoitto eli hyvin epätodennäköistä.  Tuntuu oikeasti silti etten pärjää tavallisessa elämässä enää. Olen ihan jumissa täällä ja samalla pelkään itsekin, että jos haen johonkin kouluun ja muuten muualle niin sitten pää pettää lopullisesti. Senkin takia olen jäänyt tänne ja samalla putoan koko kauemmas muista. Yksinäisyys on myös välillä todella ikävää ja ei meinaa kestää sitä. Mietin monesti, että en minä selviä tästä kaikesta enää. Ymmärrän sen, että moni kokee paljon pahempaakin, mutta olen nuorempani oikeasti ollut lähellä sitä, että joudun psykoosin ja sitä varmasti eniten pelkään.

Ahdistus on aina ikävä juttu, kun se tulee ja tänään sattui olemaan se päivä, kun tämä jakso taas alkoi. Elämä menee muutenkin aika sumussa, mutta sitten sitä välillä herää ja tajuaa, että olen jo näin "vanha" ilman mitään saavutuksia ja ilman tietoakaan miten pärjään. Oikeastaan olen vähän kuin näkymätön ihminen ja elän säästöilläni nyt ja työkkärin kanssa oikeasti tietää, että jos sen käsiin jouduin niin sitten kierrän kaikki kurssit ja kuntouttavat. Monesti mietin, että onko tässä edes mitään järkeä enää muutenkaan. Pahoittelen todella tätä viestiä muutenkin.

Ja kiusaajilla se vain on hyvä mieli...

Kiusaaminen 1-3 luokilla teki minusta kiusaajan 4-8 luokille, kun kasvoin isommaksi kuin muut.

Kehittymättömän lapsen halu kostaa.

Onneksi tuli järkeä sitten ysiluokan aikana.

Vierailija kirjoitti:

Ja kiusaajilla se vain on hyvä mieli...

Tietysti on! Kiusaajan tarkoitus on pilata kiusatun elämä. Tosin jos se ei pilaannu, niin sitten kiusattava unohdetaan ja vaihdetaan seuraavaan. Siksi on klisheistä scheissea hokea, että ”paras tapa kostaa on mennä elämässä eteenpäin ja pärjätä”. Ei ole, koska suurinta osaa kiusaajista ei todellakaan kiinnosta. Paras tapa kostaa on pilata kiusaajan elämä. Lopullisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja kiusaajilla se vain on hyvä mieli...

Tietysti on! Kiusaajan tarkoitus on pilata kiusatun elämä. Tosin jos se ei pilaannu, niin sitten kiusattava unohdetaan ja vaihdetaan seuraavaan. Siksi on klisheistä scheissea hokea, että ”paras tapa kostaa on mennä elämässä eteenpäin ja pärjätä”. Ei ole, koska suurinta osaa kiusaajista ei todellakaan kiinnosta. Paras tapa kostaa on pilata kiusaajan elämä. Lopullisesti.

Tämä! Kiusaaja kannattaa pitää vähintäänkin pelko perseessä _aina_ - niin kauan kuin oma henki pihisee. Ja mieluiten jätää kostotehtäviä vielä muillekin jälkeensä. Oppii perkele olemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja kiusaajilla se vain on hyvä mieli...

Tietysti on! Kiusaajan tarkoitus on pilata kiusatun elämä. Tosin jos se ei pilaannu, niin sitten kiusattava unohdetaan ja vaihdetaan seuraavaan. Siksi on klisheistä scheissea hokea, että ”paras tapa kostaa on mennä elämässä eteenpäin ja pärjätä”. Ei ole, koska suurinta osaa kiusaajista ei todellakaan kiinnosta. Paras tapa kostaa on pilata kiusaajan elämä. Lopullisesti.

On kyllä totta. En muista edes kiusaamieni tyyppien nimiä. Miksi mua niiden elämät kiinnostais?

No mulla on nykyään enää näitä vähän, mutta vastaan silti kun jotain on: En luota oikein kehenkään ja en ystävysty kenenkään kanssa tämän luottamuspulan vuoksi. En saa aikaiseksi uusia harrastuksia, kun pelkään joutuvani ulkopuoliseksi, vaikka mielitekisi esim. lähteä järjestötoimintaan.

Arkoja ihmisiä kiusataan. Täällä kaikki laittaa arkuutensa kiusaamisen piikkiin, vaikka se saattaa olla sen syy.

Vierailija kirjoitti:

Arkoja ihmisiä kiusataan. Täällä kaikki laittaa arkuutensa kiusaamisen piikkiin, vaikka se saattaa olla sen syy.

Kiusatkaa vahvoja eikä arkoja. No mutta ettehän te kiusaajat niin tee, koska olette luusereita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arkoja ihmisiä kiusataan. Täällä kaikki laittaa arkuutensa kiusaamisen piikkiin, vaikka se saattaa olla sen syy.

Kiusatkaa vahvoja eikä arkoja. No mutta ettehän te kiusaajat niin tee, koska olette luusereita.

Kiusaajilla on jotain vikaa tajunnassaan.

minua on kiusattu koulussa ja työpaikoilla. Senpä takia kouluun meneminen ahdistaa, koska tiedän joutuvani aina henkilöksi, joka on sosiaalisessa kanssakäymisessä aina viimeinen vaihtoehto. Työtä pelkään, että uudelleen aletaan kiusaamaan enkä sopeudu työympäristöön. Asiaahan ei yhdään helpota se, että kerran tapasin yhden kiusaajista ja hänellä oli edelleen sama kiusaamisvietti päällä. Eli ei ollut muuttunut ollenkaan. Jätinpä tutustumisen tähän henkilöön sitten kokonaan. Minulla on todettu mt-ongelmia ja olen nyt kuntoutuksessa, toivoen, että pääsen töihin edes jossakin vaiheessa, vaikka se tuntuu todella epätödennäköiseltä. Eläke houkuttelisi, mutta tarvitsen sen rytmin omaan elämään. Saa nähdä miten se onnistuu sitten.