Lue keskustelun säännöt.
Miten kiusaaminen pilasi elämäsi?
18.05.2020 |
Itselläni on kestänyt koko aikuisuuden paha sosiaalinen fobia, joka on vesittänyt mm. opiskeluja. Myös ihmissuhteet ovat vaikeita ja olen ollut sinkku suurimman osan elämästäni. Olen siis elänyt puoliliekillä koko elämän. Olen jo yli kolmekymppinen, mutta edelleen pelkään joutuvani silmätikuksi/naurunalaiseksi uudessa työpaikassa tai koulussa, enkä siksi ole uskaltanut mennä. Tunnen ihmisten aistivan vaivautuneisuuteni, vaikka kuinka yritän olla rento. Olen kyllä työelämässä, mutta en uskalla hakeutua muualle.
Ja tämä on nyt siis vain niille jotka kokevat kiusaamisen oikeasti jotenkin pilanneen elämänsä. En ole kiinnostunut kuulemaan miten "se ei vaikuttanut mitenkään, minulla on kolmet maisterin paperit, huippu-ura ulkomailla, aviomies ja huikea elämä." Kiitos.
Kommentit (52)
En luota ihmisiin ollenkaan, kaikki samanlaisia luottamuksen pettäjiä
Alasteella isommat pojat jahtasi aina välitunnilla, ja muutenkin ivaili, silti monilla minun ikäisillä tytöillä lähetettiin "rakkauskirjeitä" siinä iässä ja minä ainut tyttö joka oli pilkan kohteena asiassa kuin asiassa
Yläasteella eräs ilkeä tyttö väitti haluavansa auttaa, olin kuulemma haukkunut parasta ystävääni lesboksi mikä ei pitänyt paikkansa, tämä minun ystävä uskoi sitten kaikki ilkeän tytön puheet minusta ja alkoi syrjimään, nauramaan mulle yhdessä tän tytön ja muiden kanssa, kielen ja keskarin näyttäminen oli yleisintä, olin koko loppu yläasteen yksin
Sama ammattikoulussa, ei ystäviä, jos sainkin tutustuttua johonkin, niin tottakai Keskeytti opinnot ja muutti pois paikkakunnalta
Olen aina ollut luonteeltani arka, ujo, lempeä yms, joten en ymmärrä miksi minuun kohdistettiin kaikki paska
Ei oo vaikuttanut aikuis iällä muutakuin että ei vaan oo ystäviä ja en luota yhteenkään ihmisiin, lisäksi minulla on paljon kateutta ja kaunaa, joka tehnyt musta äreän ja syrjäänvetytyvän enkä osaa jutella ihmisille
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
EI mitenkäään. Nyt aletaaan kesällä leikkiä moottorisahallla.
Mä löin kiusaajaa pataan ja siihen loppui kiusaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Jouduin kiusaamisen kohteeksi vasta keski-iässä. Menetin siinä rytäkässä kotini. Joten kyllä se yhä vaikuttaa. Haen juristin paikalle ihan heti, jos joku sanoo pöö. Suutun hillittömästi, jos koen että joku kävelee ylitseni. Tunteet purkautuvat niin voimakkaasti. Toivon, että joku päivä luottaisin edes itseeni. Ihmisten suhteen olen toivoni jo menettänyt. Olen yksin ja yksinäinen, mutta en myöskään halua ihmisiä lähelleni. Karkoitan heti, jos joku käy liikaa iholle. Kivakin ihminen.
Kuinka kauan tästä on ja kauanko sinua nyt aikuisena kiusattiin?
Vierailija kirjoitti:
Ketju houkutti kiusaajia paikalle.
-itse säikähdän, jos vaikka teiniporukka kaupan kulmalla naureskelee -> oletan, että nauravat minulle
-ihmisiin on vaikeaa luottaa, joten jos joku katsoo minua pitkään vakavalla ilmeellä, oletan sen olevan halveksintaa minua kohtaan, kun siis lapsuudessa sellainen pitkä mykkä katse vieraan ikätoverin katsomana tarkoitti aina jotain negatiivista
-itsetuntoni on huono ja koen, että teen asiat aina väärin, vaikka kuinka tsemppaisin ja että minussa on jotain vikaa, vaikka tekisin mitä
-yritän suorittaa, pärjätä, olla kunnollinen ja tehdä hyvin asiat sekä samalla naiivisti kuvittelen, että muut olisivat siitä palkinnoksi kilttejä (kun taas oikeasti röyhkeydellä ja kylmyydellä pärjäisi paremmin ihmisten kanssa ja ansaitsisi kunnioituksen)
Just samat tuntemukset täälläkin. Minut tuhosi ala-asteen loppu ja yläaste: juoruilu, tuijottelu, supattelu ja porukan ulkopuolelle sulkeminen. Sitä ennen elämä oli ihanaa, mulla oli paljon kavereita ja ihana koti. Mutta 4. luokalla kaikki kaverit kääntyivät mua vastaan, kun luokkaan tuli uusi oppilas, narsisti, joka osasi ihan porukan ummikkona alkaa manipuloimaan porukkaa opettajia myöten. Sama meininki jatkui yläasteella, lukiossa rauhoittui. Yliopistossa ja työelämässä sitä oli taas, ulkopuolelle jättämistä ja naureskelua. Mä olen yksinkertaisesti hylkiö, eikä terapiakaan ole aivopessyt minua ymmärtämään, että kiusaaminen ei ole minun syyni. Irtisanouduin työstäni vaikka tuli karenssia, koska en vaan stna enää kestä.
Lisään vielä että apua noihin mielenterveysongelmiin et meinaa saa mistään. Jos voitatkin lotossa ja pääset psykiatrian piiriin, niin ongelmien syyksi asetetaan jotkut psykiatrin itsensä keksimät vauvaiän traumat vaikka ulkomailla on jo ajat sitten tiedostettu, että todellisuudessa nuoruusikä on ihmisen kehityksen kriittisintä aikaa. Lisäksi kouraan hevoskuuri SSRI-lääkkeitä.
Mä jotenkin inhoan tätä maata ja haluaisin muuttaa pois. Saksa houkuttelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kesti todella kauan ennen kuin tajusin olevani kiusauksen vuoksi vaurioitunut. En luota kehenkään, enkä näe tulevaisuutta valoisana. Ihmiset ovat minulle vain nippu ksipäitä.
Kiusaajillani menee saatanan hyvin! heillä on kaikki mitä minulla ei ole!
He ovat ammatiltaan : Yrittäjiä sairaanhoitajia, lähihoitajia,
media alalla, akateemisen koulun käyneitä), heilöä on perhe , auto ja unelmiensa työ!
On myös .. Taitelija.
Eli heillä menee helvetin hyvin Tuhosivat elämäni!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua kiusattiin väkivaltaisesti, estettiin valmistumista yliopistosta, väkivallan takia oli tosi pahoja oireita, jotka vei vuosia elämästä, halusin kuolla, kun olin 6-7v jne. Mua ei kiusattu koulussa vaan ne oli eri aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Mua kiusattiin väkivaltaisesti, estettiin valmistumista yliopistosta, väkivallan takia oli tosi pahoja oireita, jotka vei vuosia elämästä, halusin kuolla, kun olin 6-7v jne. Mua ei kiusattu koulussa vaan ne oli eri aikuisia.
Pitää laittaa välit poikki sukuun, kaikkiin muihin ihmisiin jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pysty opiskelemaan/käymään töissä. Aloittaminen vaikeaa, ei oo luottoa ihmisiin. Mua on kiusattu lapsena ja aikuisena, pilasi käytänössä koko elämän.
Kiusaamisesta on jo viitisentoista vuotta, mutta silti mietin lähes päivittäin kiusaajieni ilkeitä kommentteja. Olin vähän pyöreä lapsena ja sain kuulla kommentteja esimerkiksi: "Olet läski ja läskisi haisee". Minua pidettiin saastaisena, jos koskin vaikkapa ovenkahvaa, se muuttui kuulema saastaiseksi.
Liikuntatunneilla oli huutojaot, ja minut valittiin aina viimeisenä. Sitten minulle oikein naureskeltiin pilkallisesti ja kapteenit riiteli, kun kumpikaan joukkue ei olisi halunnut minua.
Olin aina yksin välitunneilla. En päässyt mihinkään mukaan, vaikka pyysin. Yritin mennä mukaan leikkimään, niin muut juoksi karkuun ja piileskelivät nurkan takana. Välitunnit oli pitkiä ja yksinäisiä, ja odotin vain kellon soimista.
Koulussa en päässyt mihinkään mukaan, mutta sitten vapaa-ajalla kiusaajat tulivat kotinurkille pyörimään ja huutelemaan postiluukusta ilkeyksiä.
12-vuotiaana masennuin niin pahasti, etten mennyt enää moneen viikkoon kouluun. Opettaja ei välittänyt, sanoi vain että olen tehnyt "kärpäsestä härkäsen". Lopulta vaihdoin koulua, ja kiusaaminen loppui.
Silti nämä traumat jäi. Koen edelleen olevani muiden ihmisten alapuolella ja täysin arvoton tyyppi.
Minä menin koulukiusaamisen aiheuttamien traumojen takia aikuisena parikymppisenä kauneusleikkaukseen. Se oli turha joo, mutta paransi itsetuntoa.
En olisi ilman operaatiota kyennyt samoihin asioihin ja olemaan niin rohkea kuin olen ollut myöhemmin. Siltä ainakin tuntuu. En osannut silloin kuvitellakaan, että esim terapia voisi jotenkin auttaa. Itseinho oli niin syvällä.
Sittemmin olen miettinyt, että eipä ehkä olisi kannattanut, jos vaan olisi ollut pää kunnossa.