Jos ette ole pitkään aikaan olleet kosmetologilla, miltä kasvonne näyttävät nyt?
Kommentit (66)
Naamaani on kasvanut römpsäkarvoja ja näytän rupiselta steppaavalta menninkäiseltä. Jäänyt viikko väliin kosmetologin hoidoista.
Ihan hyvältä nöyttää, en muuta teekään nyt kun hoidan ihoani. Joka ilta jotakin, mikroneulausta, happokuorintaa, naamioita.
Ne ihohoidot on niin turhia, jopa haitallisia. Kosmetologilla kannattaa lähinnä käydä ehostamassa ripset tai kulmat jos niitä haluaa. Tai sokeroinnissa.
Iho on kamala, mustapäitä ja valkopäitä täynnä. Paikoitellen punainen ja hilseilevä, silmien ympärykset ovat mustat. Kulmakarvoissa kasvaa jotain, epäilen, että se on jotain jäkälää tai levää.
Luonnolliselta ku ei oo niitä kymppien töhniä naamassa.
N33
Kerran elämässäni olen käynyt. Siitä on nyt n. 20 vuotta.
Olen elämäni aikana käynyt vain 3 kertaa, viimeksi 10v sitten.
Iho on sileä, päivettynyt, ei näppyjä eikä mitään rodoa. 2 mustapäätä jotka on olleet toisessa poskipäässä n 40v.
Päivittäisenä hoitona vesi ja ohut päivävoide. Meikkinä töissä päivävoiteella ohennettu värivoide, ripsiväri, kulmavaha ja huulipuna joskus. Meikin pesen pois käsisaippualla:)
Olen muutaman kerran kokeillut hienoja ja kalliita hoitoaineita mutta iho meni todella kamalaan kuntoon joten paladin marketin 5e päivävoiteeseen.
n60v
Muistan, kun mummuni kertoi, miten kosmetologi oli kehunut kasvojen ihon kuntoa, kun mummu kerran kävi.
Kysyttyään miten/millä mummu kasvojaan hoitaa, kävi ilmi, että palasaippualla vain pesee ja jotain perusvoidetta käyttää, alkoi kosmetologi löytää ihosta kaikenlaista moitittavaa. 😉
Itse en ole käynyt ja iho hyvässä kunnossa.
En ole kahteen kuukauteen meikannutkaan, joten iho on saanut todellakin levätä ja on ollut aikaa ja intoa hoitaa ihoa vähän huolellisemmin kuin perus meikinpoisto ja rasvaus.
Heti huomaa naamasta jos juon liian vähän vettä, naama on kuiva kuin Antti Rinteen vitsit
En ole käynyt koskaan.
Kun tapaan ihmisiä, jotka eivät ole ennestään minulle tuttuja ja he kysyvät missä olen töissä, sanon, että olen jo eläkkeellä, kysyvät että sairaudenko takia, minä aina vastaan että ei, vaan iän. Sitten seuraa hämmästelyä.
Tiedän, että nyt tulee alapeukkuja, yleisesti minua luullaan n. 10 vuotta nuoremmaksi. Kun jäin eläkkeelle, sitä hämmästeltiin oikein huolella.
Ihoni ei tarvitse kuin hyvän voiteen, ei finnejä, ei mustapäitä, hyvin vähän ryppyjä. Hoito on minulla vähän niin ja näin.
Hyvä geenit äidiltäni.
Geenit, ruokavalio, ulkoilu, aurinko, mieliala.
Kosmetologia ei tarvita.
Itsekäytän vain kasvovetta, ja iho on ihana, heleä ja siloinen.
t. N58v
Kävin 2013 kesällä kosmetologilla ihonpuhdistuksessa pari kertaa, kun ajattelin, että siitä voisi olla apua akneen. Olin siis syönyt Tetralysal-antibioottia, mutta sen loputtua iho pikkuhiljaa huononi. No eipä kosmetologi voi mitään sille, että finnejä pukkaa. Syksy 2013 - kesä 2014 söin Roaccutan kuuri ja se oli pelastus!
Kävin viime vuonna kosmetologilla timanttihionnassa, mutta mitään eroa en nähnyt, en kertakaikkiaan mitään.
Nykyiset ihonhoitorutiinit kotona: aamuin illoin puhdistus Sebamedin syväpuhdistavalla. Välillä käytän Acnex-liuosta, pari krt viikossa. Laitan May Beautyn kasvonaamion ehkä kerran viikossa jos muistan, se sopii rasvoittuvalle iholleni. Sheivaan naamani aina silloin tällöin ja se tuntuu olevan kaikista tekokkain ihonkuorija. Siinä lähtee pienet haituvat ja samalla kuollut ihosolukko. Viime aikoina olen käyttänyt kasvoille niasiinia ja Ceralan-voidetta. Tällä mennään, oma iho on nykyään hyvin puhdas ja kosteutettu, vaikka se onkin rasvoittuva.
Aknearvet olisi kyllä kiva saada pois.
Ihmisihoa ei ole tarkoitettu siihen, että sitä pitäisi ihan erikseen jonkun "asiantuntijan" nyppiä, puristella, käsitellä ja eri liuoksilla voidella, jotta se pysyisi kunnossa.
Kosmetologilla käynnin vaikutukset ovat varmaan ennen kaikkea psyykkiset.
Edellisestä kerrasta on varmaan 20 vuotta. Oli kaikkea muuta kuin hyvä kokemus, joten saatan odotella toiset 20 vuotta ennen seuraavaa kertaa.
Oon käynyt 29-vuotisen elämäni aikana kerran kosmetologilla.
Jos kosmetologikäynnillä viitataan kasvohoitoihin, kävin sellaisessa kerran elämässäni vuonna 2005. Oli jokin hedelmähappohoito ja koko käynnin ajan kosmetologi arvosteli ihoani. Kirveli vietävästi ja en saanut edes hengähtää sen jälkeen, kun oli väistyttävä uuden asiakkaan tieltä, Oli Manskussa se paikka, Taka-Töölön suunnassa siinä silloisen YAn lähellä. Sen pituinen se.
Tavalliselta? En ole koskaan käynyt kosmetologilla, kotona pesen kasvojenpesuaineella iltaisin ja laitan apteekin vartalovoidetta. Meikkiä en käytä ollenkaan. Otsassa on joitain pieniä näppylöitä, niitä tulee aina keväisin. Naururyppyjä on silmissä.
En ole käynyt kertaakaan! Ja näytän tottakai kaamealta, koska ihmisen iho nyt valitettavasti on luonnostaan sellainen, että sitä pitää säännöllisin väliajoin käydä kosmetologilla, muuten käy niin kuin minulle on käynyt. Miehille se ehkä ole niin tarpeellista, kenties y-kromosomi suojaa?
Nyt tunnen suurta huonoa omaatuntoa omasta välinpitämättömyydestäni niin itseäni kuin muita kohtaan, osaisitko rakas ap neuvoa jotain hyviä kosmetologeja, jotta voisin korjata nämä laiminlyönnit? Ja kenties vinkata jotain tuotteita, mitä minun olisi syytä ostaa? Rahanmenolla ei tietenkään ole väliä, sillä tätähän varten me naiset voimme tienata rahaa!
T. Häpeävä suohirviö
Vierailija kirjoitti:
Jos kosmetologikäynnillä viitataan kasvohoitoihin, kävin sellaisessa kerran elämässäni vuonna 2005. Oli jokin hedelmähappohoito ja koko käynnin ajan kosmetologi arvosteli ihoani. Kirveli vietävästi ja en saanut edes hengähtää sen jälkeen, kun oli väistyttävä uuden asiakkaan tieltä, Oli Manskussa se paikka, Taka-Töölön suunnassa siinä silloisen YAn lähellä. Sen pituinen se.
Mainittakoon että se arvostelu oli osa myynniedistämistä, yritti siis myydä jotain hoitosarjaa.
Kosmetologi kyllä on laittanut kulmiani, oli jo silloin, ilman arvosteluongelmia. 😀 Saman voi tehdä myös beautician ilman pidempää koulutusta, huomasin sitten jälkeenpäin Suomesta muutettuamme..
Iho näyttää tavalliselta. Ikäännymme suvussa ehkä hitaammin, mutta en pelkää vanhenemista. Sillä pelolla kyllä pyöritetään valtavaa teollisuudenalaa, eipä silti.
Ne käyttävät just niitä tuotteita joita edustavat. Olen huomannut, että asiakkaana itse pitää ensin selvittää kosmetologin tuotesarja- tai sarjat ja itse selvittää se sisällysluettelo. Ei ne hanki asiakasta varten mitään. Väittävät vaan "joo, tää on hellävaraista" ja paras kun olen allerginen hajusteille: "tää tuoksuu ihan miedolle". En käy!