Aseksuaalisuus on siunaus
Aseksuaali ei kuluta aikaansa eläimellisiin himoihinsa. Aikaa jää kaikkeen muuhun enemmän. On elämä helppoa kun ei ole himon vietävissä. Helppoa olla yksin myös ;)
Kommentit (84)
Aseksuaalisuus, seksuaalisuus, mitä väliä. Tuollaiset piirteet eivät oikein ole valintoja, ja on aika kauheaa jos joutuu toimimaan elämässään vastoin omaa sisintä olemustaan. Olemalla jotain mitä ei ole.
Tuntuu, että usein ainakin aseksuaalisuutta käytetään tapana korostaa itseään jotenkin, ja siinähän ei ole oikein järkeä.
Aseksuaali on keksitty käsite. Toiset ei vain kykene harrastamaan seksiä tai seurustelemaan syystä tai toisesta. Iän myötä kykenee ja useimmilla auttaa terapia.
Aseksuaalisuudessa ja "henkisyydessä" ei ole mitään yhdistävää tekijää. Ei aseksuaalisuus tee ihmistä sen paremmaksi, fiksummaksi tai "henkisemmäksi". Ei toki huonommaksikaan.
Tunnen erään henkilön, joka on avoimesti aseksuaali.
Hän ei ainakaan ole millään tavalla fiksu tai "henkinen", vaan oikeastaan melko alkoholisoitunut, sosiaalisesti kömpelö (möläyttelee ihmisille jatkuvasti typeriä asioita), pitkäaikaistyötön ja - niin, ei mikään ruudinkeksijä. (Nainen, jos sillä on mitään väliä).
Voi aseksuaalikin kaivata kumppania, vaikkei seksiä tarvitsekaan. Outo oletus itse aseksuaaleillakin tuntuu olevan monilla, että aseksuaalina olo on kuin täysin ihmisvieteistä irtaantuneella robotilla.
Vierailija kirjoitti:
Aseksuaali on keksitty käsite. Toiset ei vain kykene harrastamaan seksiä tai seurustelemaan syystä tai toisesta. Iän myötä kykenee ja useimmilla auttaa terapia.
Itse koin lapsena trauman, jonka epäilen aiheuttaneen sen että seksuaalisuuteni ei ole normaali. Vaikka kykenisinkin harrastamaan seksiä, niin en nauti siitä ollenkaan, enkä kaipaa. Mutta epäilenpä, ettei sitä enää minkään maan terapialla korjata, kun on vuosien ajan näin jo menty. Ei minua enää kukaan pysty taikomaan seksikoneeksi, se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten.
Olisi hyvä, jos aseksuaali löytäisi itselleen sopivan aseksuaalin kumppanikseen. Itse olen todella seksuaalinen ja vaikka löytäisin ihanan aseksuaalin, niin uskon, että suhde ei toimisi. Se olisi molemminpuolin väärin.
Monet aseksuaalit vaan haluaisivat läheisyyttä. Sitä on melkein mahdoton saada kun läheisyys useimmilla ihmisillä johtaa seksuaalisiin haluihin, ja sitten tarpeet ei kohtaa.
Tuossa joku kirjoitti, että "mikään ei tunnu miltään, jos se ei tunnu housuissa." Omalla kohdalla asia yleensä on niin. Voin nauttia ei-seksuaalisistakin asioista, mutta onhan ne seksuaaliset nautinnot ihan omaa luokkaansa...
Se, mitä ihmettelen, on seksuaalisten ihmisten niputtaminen jotenkin tyhmiksi ihan vain sen takia, että seksuaalisuus on tärkeää. Ihan kuin se seksuaalinen halu olisi jotenkin pois muusta aivotoiminnasta. Minusta kyse on tavallaan tietynlaisesta älykkyydestä, jos pystyy nauttimaan monenlaisista seksuaalisista jutuista... Olen siis mies, jos sillä on merkitystä.

Onhan sitä vähän typerä silloin kun on oikein viettiensä vietävissä. Kuka nyt muuten uskoisi nigerialaiskirjeisiin.
Vierailija kirjoitti:
Olen aseksuaali ja aromantikko, eli en kaipaa myös läheisyyttä tai rakkautta tai hellyyttä. Onhan se elämä aika helppoa ja mukavaa näin!
Mitenkään erityisen henkinen ihminen en ole. Ei ole koskaan kiinnostanut mitkään yliluonnolliset, ei jumalat, sielut, chakrat, tuonpuoleiset tms. Ihan vaan maallisista pienistä asioista nautiskelen.
"Haluttomuus on mielen epätasapainotila." Aika miellyttävä epätasapainotila kyllä ;) En haluaisi vaihtaa siihen, mitä enemmistö pitää normaalina, vaikka toki tiedänkin että joitain nautinnollisia kokemuksia jää väliin kun on aseksuaali. En tosin ole kokematon seksinkään suhteen, tuli sitä nuorena harrastettua ja parisuhteitakin kokeiltua. Mutta enhän minä siitä koskaan nauttinut.
Kaikessa lyhyydessään hyvä kuvaus aseksuaalisuudesta ja sen ilmenemisestä omassa elämässä. Kun olen ollut joissain elääni vaiheissa yksineläjä, niin kyllä välillä toivoin, että en olisi kiinnostunut seksistä eikä minulle olisi seksuaalisia haluja. Kun oli ollut muutaman viikon ilman seksiä, kyllä alkoi tehdä mieli ja sitä piti lähteä yrittämään saada. Mutta olin ja olen sellainen mies, jolle irtoseksin saaminen on hyvin vaikeata. Aamulla heräsin päänsärkyisenä ja muutamaa kymppiä köyhempänä yksin omassa vuoteessani. Silloin ajattelin miksi en voi olla välinpitämätön seksille ja olla tuntematta mitään seksuaalista halua. Minulle sopii parisuhde, silloin voi olla varma, että seksiä saa tarvittaessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa joku kirjoitti, että "mikään ei tunnu miltään, jos se ei tunnu housuissa." Omalla kohdalla asia yleensä on niin. Voin nauttia ei-seksuaalisistakin asioista, mutta onhan ne seksuaaliset nautinnot ihan omaa luokkaansa...
Se, mitä ihmettelen, on seksuaalisten ihmisten niputtaminen jotenkin tyhmiksi ihan vain sen takia, että seksuaalisuus on tärkeää. Ihan kuin se seksuaalinen halu olisi jotenkin pois muusta aivotoiminnasta. Minusta kyse on tavallaan tietynlaisesta älykkyydestä, jos pystyy nauttimaan monenlaisista seksuaalisista jutuista... Olen siis mies, jos sillä on merkitystä.
Onhan sitä vähän typerä silloin kun on oikein viettiensä vietävissä. Kuka nyt muuten uskoisi nigerialaiskirjeisiin.
Onko ihminen sinun mielestäsi typerä kun haluaa tehdä asioita mistä pitää?
Seksi, nälkä, jano,... kaikki haluja joita määrittelevät hormonit.
Se että ei halua seksiä on yhtä mielekästä kuin se että ei halua syödä. Mutta onhan sitä anorektikkojakin. Ja veikkaan että moni anorektikkokin on myös aseksuaali, kun hormonitasonsa saa kunnolla sekaisin niin ei varmasti toimi juuri mikään koko kropassa.
Vierailija kirjoitti:
Aseksuaali on valaistunut ja noussut korkeammalle tasolle, jättänyt alkukantaisen eläimen taakseen. Pystyy keskittymään itsensä kehittämiseen ja todelliseen elämäiseen kun ei tarvitse koko ajan olla vonkaamassa ja nylkyttämässä.
Onko aseksuaalit henkisesti älykkäämpiä?

No eivät tietenkään, kun eivät edes ymmärrä mitä heiltä puuttuu. Vähän sama kuin sokea joka sanoisi, että ilman näköä maailma näyttää hienommalta.
Voi että haluaisin olla aseksuaali. Seksuaalisuus on elämäni kirous, pilaa aina kaiken. Voin sen takia todella huonosti, mietin miten tästä paskasta pääsisi eroon ja mietin ajoittain itseni vahingoittamista ja itsemurhaakin. Apua en saa, vaikka seksuaaliterapeuteilla ja ihan normaaleilla terapeuteilla tullut rampauttaa. Olen kateellinen.
Vierailija kirjoitti:
Aseksuaali on valaistunut ja noussut korkeammalle tasolle, jättänyt alkukantaisen eläimen taakseen. Pystyy keskittymään itsensä kehittämiseen ja todelliseen elämäiseen kun ei tarvitse koko ajan olla vonkaamassa ja nylkyttämässä.
Tämä on suurimpia olkiukkoja ikinä.
Kirjoittaja saisi olla vielä vähempiseksuaalinen, jos se toisi älyä hieman lisää. Miten seksuaalisuus on älykkyyden ja kehittymisen vastakohta muka? Seksi on nautinnollinen tapa olla yhdessä sen tärkeimmän ihmisensä kanssa, ja lujittaa tunnesidettä.
Tietenkin jos seksuaalisuus on sinulle kaalimadon mainoksia ja rasvaisia juttuja, niin sitten tajuan. Mutta tajua se, että se on ihan sitä mitä siitä itse tekee, ja sellaisenaan arvokasta ja tärkeää.
Mutta tällä persoonallisuuspiirteellä ei ole juurikaan mitään yhteyttä muihin piirteisiin.
joo. joo totta. niihän se on: (jokainen-) aseksuaali = (niin täydellisen-) fugly. (eng.'oh shit that girl is so fycking ugly'..) - en oo ikinä nähnyt, edes (yhtään vähääkään, ns.normaalinnäköistä) muita kuin näitä 'susirumia' vaan. - no, joku voi tykkää niistä.. (susistakin?) Eikö?
Vierailija kirjoitti:
Voi että haluaisin olla aseksuaali. Seksuaalisuus on elämäni kirous, pilaa aina kaiken. Voin sen takia todella huonosti, mietin miten tästä paskasta pääsisi eroon ja mietin ajoittain itseni vahingoittamista ja itsemurhaakin. Apua en saa, vaikka seksuaaliterapeuteilla ja ihan normaaleilla terapeuteilla tullut rampauttaa. Olen kateellinen.
niin. niinhän se, voi olla, sinullekin ONNEKSI: toi, eutanasia? Kiva asia. Eikö vain? - Kannattaa koklaa, jos se (olo siitä paranee sulla niin..) tykkäät? kivajuttu.
ap