Lue keskustelun säännöt.
Tapailusuhde hermostuttaa
hermostunut
17.05.2020 |
Tunnen oloni jotenkin hukassa olevaksi ja tilanne hermotuttaa jopa. Vaadinko liikoja?
En tiedä, tulisiko antaa vain aikaa koko suhteen ja tunteiden kehittymiselle.
Eihän kaikki ihastu heti ja leiju pilvissä vaikka paljon ihastumisen huumasta puhutaankin. Sisimmässäni kaipaan välillemme jotain enemmän? Jotain syvempää. Tuntuu, että ehkä jotain puuttuu? Vai puuttuuko?
Kaipaan palavaa ihastumista ja sitä, että tulee "jalat alta" tunne. Tai että toinen imartelee ja pitää hyvänä niin, että ei voi kuin hymyillä hymyilemistään. Kaipaan toiselta enemmän huomiota, kosketusta ja ylitsevuotavaa romantiikkaa. Vähän jopa elokuvamaista romantiikkaa tihkuvan intohimon kanssa, vaikka kaikkihan tietää ettei semmoista elämä ole.
Meidän yhteys on ollut aina tasaista, ei semmoista toisesta hullaantumista. Voihan sekin tulla vastaan myöhemmin, sillä emme ole vielä tavanneet useasti.
On tässä hyvääkin. Asioita, joita ei koskaan ajatellut osuvan kohdalleen.
Mieletön avoimuus ja puheyhteys. Olemme hyvin samanlaisia, mutta toisaalta hyvin erilaisia ja koen hänen myös täydentävän minua. Seksi on erittäin hyvää. Koen tuon yhteyden arvokkaaksi, ei itsestäänselvää.
Toisen tapaaminen uudelleen ja uudelleen työviikon jälkeen tuntuu ihanalle ja kipinöivälle. Kaipausta on molemminpuolisesti ja tykkäämistä, mutta silti nopeasti toisen seurassa tulee olo, että seisomme tasaisesti jalat maassa ja kaikki tuntuu hyvältä, mutta ei ylistevuotavalta romantiikalta tai lepertelyltä, jota kaipaan. On vain hyvä olla oma itsensä, yrittämättä mitään.
Tulee vain olo, että tarvitsen enemmän. Voiko semmoista tulla, kun tämä syvenee ja antaa aikaa? Vai onko menetetty tapaus? Miksi hitossa tämä minua ahdistaa, kun kaikki tuntuu olevan ihan hyvin, mutta kaipaan vain paljon enemmän. Kaipaan olevani kumppanilleni se ihanin, tärkein ja kaunein. Niin ylitsevuotavin osotuksin, että täpinoiltään ei muistaisi hengittää!
Kommentit (53)
Jos toista kaipaa ja perusta hyvälle suhteelle on olemassa. Eikö se alkuun riitä? Jos tapailu on alussa, miksi ei voisi antaa aikaa suhteen kehittymiselle? Jos asiat eivät etene, niin huomaat sen kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä mieti liikaa. Anna mennä nyt vain, jos toisen kanssa on hyvä olla.
On ok vaatia parasta itselleen suhteissa. Jos susta nyt tuntuu, että et saa sitä niin tuletko saamaan myöhemmin? Anna aikaa, mutta älä hukkaa elämääsi tyytymään ihan hyvään.
Vaikutat aika hankalalta ihmiseltä.
Olipa vaikea tulkita aloitustasi. Kaikki on hyvin, pidätte ja kaipaatte toisianne? Mutta silti se ei riitä tapailun alkuvaiheessa? Hyvä nainen....rakkauskin voi syventyä pitkässä suhteessa vuosi vuodelta. Olet aika vaativa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos jo alussa on tuollainen tunne, niin ei kannata jatkaa. Nimenomaan tässä vaiheessa pitäisi olla toiseen ihan hullaantunut, se arki tulee kyllä myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Jos toista kaipaa ja perusta hyvälle suhteelle on olemassa. Eikö se alkuun riitä? Jos tapailu on alussa, miksi ei voisi antaa aikaa suhteen kehittymiselle? Jos asiat eivät etene, niin huomaat sen kyllä.[/quote
Juuri näin. Mikä kiire naisilla on? Nauti nyt ajasta. Älä liikaa hermojasi kiristä asioilla. Tilanteesi kuulostaa hyvälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tulee semmoinen olo että tekisi mieli vilkuilla kaupassa muita miehiä, et ole oikeassa parisuhteessa. Itsellä kävi nuorena vähän sama, otin paperilla hyvän, mutta ei ollut intohimoa yhtään, alkoi ahdistaa, jätin miehen ja sitten helpotti.
Siis miksi ihmeessä aina pitää tulla se hullaantumisen tunne? Eikö toisesta tykkääminen riitä, rauhassa tutustuminen ja sitä kautta suhteen syventyminen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulet kaipaamaan jatkossakin enemmän, jos tilanne ei muutu. Et voi pakottaa toista myöskään antamaan itsestään enempää sinulle, jos toinen ei ole semmoinen. Ei mahdotonta, mutta älä odota liikoja.
Vierailija kirjoitti:
Älä mieti liikaa. Anna mennä nyt vain, jos toisen kanssa on hyvä olla.
Hyvin sanottu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat aika hankalalta ihmiseltä.
Ei hankala ihminen ole se, joka vaatii itselleen parasta.
Voihan mieskin olla ujo ja vetäytyvä alkuun. Aika voi auttaa, mutta eivät kaikki miehet osaa antaa itsestään verbaalisesti ja fyysisesti semmoista ulosantia mitä ehkä kaipaat? Miehellä voi olla jokin muu tapa osoittaa tykkäämisensä, oletko miettinyt sitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ahdistaa, niin jostainhan se johtuu. Tutki sitä. En oikein käsitä miten samaan aikaan suhde tuntuu hyvältä ja silti ahdistaa. Eikö nuo tunteet sulje pois toisensa? Siis jos suhde tuntuu hyvältä MUTTA ahdistaa, niin se ahdistus mielestäni mitätöi sen hyvältä tuntumisen. Jos siis olematta suhteessa on aivan hyvä olla eikä ahdista,niin eikö se ole parempi kuin ristiriitaiset tunteet?
Suhteessa pitää olla alussa intohimoa, perhosia ja kipinöintiä. Se sitten tasoittuu pikkuhiljaa ja tilalle tulee rakkaus. Mutta mikään jatkuva sateenkaarien ja glitteriä piereskelevien yksisarvisten show ei ole normaalia ja sellaista tuskin tapahtuukaan kuin vain jossain syvässä psykoosissa.
Vierailija kirjoitti:
Suhteessa pitää olla alussa intohimoa, perhosia ja kipinöintiä. Se sitten tasoittuu pikkuhiljaa ja tilalle tulee rakkaus. Mutta mikään jatkuva sateenkaarien ja glitteriä piereskelevien yksisarvisten show ei ole normaalia ja sellaista tuskin tapahtuukaan kuin vain jossain syvässä psykoosissa.
Tavallaan sitä onkin. Etenkin, kun on kulunut viime näkemisestä aikaa niin miehestäkin sen huomaa, kun nähdään taas että on kaivattu. Mutta, kun aikaa taas on yhdessä vietetty niin tulee se tasainen tunne ja olo, että haluan ja kaipaan siltä ihmiseltä enemmän. Että miksi se ei nyt hyökkää kimppuun ja ota kädestä kiinni ja imartele, jos niin kovin tykkää. Itse kyllä olen hyvin läheisyydenkipeä, toinen ei niinkään. Olen kyllä toisinaan sanonut, kun huomiota kaipaan ja saanut sitten sitä, mutta ei hän osaa oikein itse sitä tulla tuon tuosta antamaan vaikka kaipaisin spontaaniutta siihenkin. En voi tietenkään toista pakottaa, hän on semmoinen kuin on ja pidän hänestä. /AP
Tuskin ahdistuksesi vähenee, päin vastoin :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhteessa pitää olla alussa intohimoa, perhosia ja kipinöintiä. Se sitten tasoittuu pikkuhiljaa ja tilalle tulee rakkaus. Mutta mikään jatkuva sateenkaarien ja glitteriä piereskelevien yksisarvisten show ei ole normaalia ja sellaista tuskin tapahtuukaan kuin vain jossain syvässä psykoosissa.
Tavallaan sitä onkin. Etenkin, kun on kulunut viime näkemisestä aikaa niin miehestäkin sen huomaa, kun nähdään taas että on kaivattu. Mutta, kun aikaa taas on yhdessä vietetty niin tulee se tasainen tunne ja olo, että haluan ja kaipaan siltä ihmiseltä enemmän. Että miksi se ei nyt hyökkää kimppuun ja ota kädestä kiinni ja imartele, jos niin kovin tykkää. Itse kyllä olen hyvin läheisyydenkipeä, toinen ei niinkään. Olen kyllä toisinaan sanonut, kun huomiota kaipaan ja saanut sitten sitä, mutta ei hän osaa oikein itse sitä tulla tuon tuosta antamaan vaikka kaipaisin spontaaniutta siihenkin. En voi tietenkään toista pakottaa, hän on semmoinen kuin on ja pidän hänestä. /AP
Joko teidän täytyy tottua toistenne erilaisiin tapoihin tai sitten sun täytyy vaihtaa mieheen, joka huomioi paljon arjessa. Mutta kuulostaa, että tykkäät tästä miehestä paljon ja että hän on myös turvallinen ja luotettava. Sellaista miestä ei helposti löydä. Itselleen täydellistä kumppania tuskin on missään. Aina on jokin asia, jossa täytyy joustaa. Tai muuten saa olla ikuisesti sinkku. Jos teillä kuitenkin menee hyvin ja sitä intohimoa on välillä, niin miksi heittäisit sitä hukkaan? Mutta jos tuntuu, että jotain oikeasti tärkeää puuttuu tai jokin on vialla, niin ehkä se on vaistosi joka sanoo ettei kaikki ole hyvin. Jokainen määrittelee itselleen ne piirteet, jotka ovat kumppanissa ja parisuhteessa tärkeitä ja ne, mistä voi joustaa. Kuuntele sydäntäsi. Sen minä vain sanon, että jos päätät erota, voi kestää hyvin kauan että löytäisit yhtä hyvän miehen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhteessa pitää olla alussa intohimoa, perhosia ja kipinöintiä. Se sitten tasoittuu pikkuhiljaa ja tilalle tulee rakkaus. Mutta mikään jatkuva sateenkaarien ja glitteriä piereskelevien yksisarvisten show ei ole normaalia ja sellaista tuskin tapahtuukaan kuin vain jossain syvässä psykoosissa.
Tavallaan sitä onkin. Etenkin, kun on kulunut viime näkemisestä aikaa niin miehestäkin sen huomaa, kun nähdään taas että on kaivattu. Mutta, kun aikaa taas on yhdessä vietetty niin tulee se tasainen tunne ja olo, että haluan ja kaipaan siltä ihmiseltä enemmän. Että miksi se ei nyt hyökkää kimppuun ja ota kädestä kiinni ja imartele, jos niin kovin tykkää. Itse kyllä olen hyvin läheisyydenkipeä, toinen ei niinkään. Olen kyllä toisinaan sanonut, kun huomiota kaipaan ja saanut sitten sitä, mutta ei hän osaa oikein itse sitä tulla tuon tuosta antamaan vaikka kaipaisin spontaaniutta siihenkin. En voi tietenkään toista pakottaa, hän on semmoinen kuin on ja pidän hänestä. /AP
Kulostaa siltä vain, että olette tässä erilaisia. Mies ei ehkä osaa tai koe tarvetta antaa itsestään enempää, jos ajattelee sen vain riittävän sellaisena kuin on. Ja sinä taas kaipaat jotain lisää, mitä saat jos pyydät. Eikö tämäkin asia, toisen rakkaudenkielen oppiminen ja tunnistaminen tutustuessaan helpotu?
Ei toki ole hyvä asia, jos aina joutuu pyytämään toista vaikka halaamaan tai suutelemaan eikä niitä tule lainkaan itsekseen. Seuraa tilannetta ja puhu sille miehelle.
Miksi tavoitella hollywood leffojen kuvailemaa romantiikkaa? Eikö mikään riitä?