Perheellinenkin voi olla yksinäinen

Sori vaan mut ei kyllä voi. Elä 13 v täysin yksin ja vertaa sitten tilannettasi oikeasti millaista yksinäisyys on.

Totta, meillä mies maatalousyrittäjä ja aina töissä, käy syömässä kotona ja yöt häiritsee kuorsaamalla.

Kuullostaa siltä, että ap:n olisi hyvä koittaa keskustella miehensä kanssa ja koittaa löytää puuttuva henkinen läheisyys.

Vierailija kirjoitti:

Kuullostaa siltä, että ap:n olisi hyvä koittaa keskustella miehensä kanssa ja koittaa löytää puuttuva henkinen läheisyys.

On tullut pitkästi yli 10v yritettyä vaan ei auta.

Miksi sä olet yhdessä miehen kanssa, jonka kanssa ei ole ollut yhteyttä kymmeneen vuoteen?

Missä sä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua? Samassa p*skassa suhteessa yhtä onnettomana kuin nytkin?

Vierailija kirjoitti:

Miksi sä olet yhdessä miehen kanssa, jonka kanssa ei ole ollut yhteyttä kymmeneen vuoteen?

Missä sä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua? Samassa p*skassa suhteessa yhtä onnettomana kuin nytkin?

Yritän siihen mennessä päästä hänestä eroon.

No nyt on parempi asenne (vs. aiempi ruikutus). Ehkä tuossa sinun tilanteessasi v*tutusenergiasta on hyötyä. Saat sillä itsesi irti ja paremman elämän alkuun. Tsemppiä!

T. vitosviestin lähettäjä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuullostaa siltä, että ap:n olisi hyvä koittaa keskustella miehensä kanssa ja koittaa löytää puuttuva henkinen läheisyys.

On tullut pitkästi yli 10v yritettyä vaan ei auta.

Pitäisiköhän sitten erota eikä roikkua huonossa suhteessa?

Surullista, jos ette ole puolisosi kanssa myös kavereita, ja sekin on vähän outoa jos lapsistasi ei ole seuraa. Mieti mikä voisi muuttaa tilannetta paremmaksi? Kärsiikö miehesikin yksinäisyydestä perheenne keskellä?

Tsemppiä, ja terapiaa jos ei muu auta <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuullostaa siltä, että ap:n olisi hyvä koittaa keskustella miehensä kanssa ja koittaa löytää puuttuva henkinen läheisyys.

On tullut pitkästi yli 10v yritettyä vaan ei auta.

Pitäisiköhän sitten erota eikä roikkua huonossa suhteessa?

Ei.

Mistä yksinäisyytesi johtuu? Oletko yrittänt jutella aiheesta miehesi kanssa?

Kuulostaa siltä, ettet kaipaa juttuseuraa vaan jotain muuta. Muutenhan voisit mennä ja kysyä lapsiltasi ja mieheltäsi heidän kiinnostuksenkohteistaan, kuunnella heitä ja osoittaa kiinnostusta. Lapsenkin kanssa voi olla hyvin sosiaalinen vaikka lapsi olisi vasta vauva. Mitä sinä odotat heiltä juttuseurana? Jos haluat jotain älykästä, voit mennä ja lukea jonkun viisaan ihmisen ajatuksia, kuunnella vaikka ajankohtaisohjelmia tai osallistua mielenkiinnonaihettasi koskevaan keskusteluun keskustelupalstalla. 

Ainoa asia mitä tiedän sinusta nyt on se, että haluat puhua jollekin. Sehän on selvää koska olet täällä. Ongelma on se, että se mistä täällä haluat puhua on sinä itse. Ja vielä tarkemmin, haluat puhua itsestäsi haukkuen muita. 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, ettet kaipaa juttuseuraa vaan jotain muuta. Muutenhan voisit mennä ja kysyä lapsiltasi ja mieheltäsi heidän kiinnostuksenkohteistaan, kuunnella heitä ja osoittaa kiinnostusta. Lapsenkin kanssa voi olla hyvin sosiaalinen vaikka lapsi olisi vasta vauva. Mitä sinä odotat heiltä juttuseurana? Jos haluat jotain älykästä, voit mennä ja lukea jonkun viisaan ihmisen ajatuksia, kuunnella vaikka ajankohtaisohjelmia tai osallistua mielenkiinnonaihettasi koskevaan keskusteluun keskustelupalstalla. 

Ainoa asia mitä tiedän sinusta nyt on se, että haluat puhua jollekin. Sehän on selvää koska olet täällä. Ongelma on se, että se mistä täällä haluat puhua on sinä itse. Ja vielä tarkemmin, haluat puhua itsestäsi haukkuen muita. 

Minä veikkaan myös, että ap:lla on nyt muita ongelmia kuin mies. Ja lapset. Voi olla, että mies ja lapset ovat todella ihania, mutta ap tarvitsee apua pään sisäisten asioiden kanssa. Jos hän on yksinäinen lastenkin kanssa, niin silloin tuntuu, että kaikissa muissa ei voi olla vikaa, vaan vain ap:ssa.

Kyllä voi olla kaksin ja silti yksin. Nyt kun olen eronnut 20 v kestäneestä avioliitosta en ole läheskään niin yksinäinen vaikka olisin yksin ! On jotenkin vapaampaa elo ja olo kun ei elä enää kuolleessa avioliitossa missä ei ollut enää mitään järkeä, se oli vaan loppuun eletty ja ero ainut oikea ratkaisu. Suosittelen! 

Komppaan ap:tä. Olin melkein 30vuotta naimisissa ja viimeiset 10vuotta todellakin yksin vaikka siinä oli mies ja nuorempi lapsi vielä kotona. Ei ollut ystäviäkään kenelle olisi surunsa jakanut.

Erosin, ja kokosin ystäväpiirin uudestaan. En ole katunut päivääkään. Vaikka olen nyt yksin niin en ole yksinäinen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä voi olla kaksin ja silti yksin. Nyt kun olen eronnut 20 v kestäneestä avioliitosta en ole läheskään niin yksinäinen vaikka olisin yksin ! On jotenkin vapaampaa elo ja olo kun ei elä enää kuolleessa avioliitossa missä ei ollut enää mitään järkeä, se oli vaan loppuun eletty ja ero ainut oikea ratkaisu. Suosittelen! 

Miten lopulta päädyit eroon?

Itsellä sama tilanne eli neljännesvuosisata yhteiseloa, mutta en edes tunne puolisoani. Hän on sulkeutunut eikä puhu mitään. Olemme kasvattaneet lapsiakin täysin eri linjausten mukaisesti. Hän omalla tavallaan ja arvoillaan, minä omillani. Ei suostu keskustelemaan kanssani mistään tuon tyyppisistä asioista, koska ei vain huvita.

Nyt olen niin täynnä tuota tuntematonta mykkää miestä, että vihdoinkin aion lähteä.

Hän saattaa lähteä työmatkalle useaksi päiväksi sanomatta minulle mitään. Lapsille kyllä kertoo muttei minulle.

Tänään tuli puolenpäivän aikaan riitä, josta hän jälleen tyypilliseen tapaansa poistui sanomatta mitään. Eikä ole miestä sen jälkeen näkynyt.

Onko mielestänne normaalia 5-kymppisen miehen käytöstä??

Olin yksinäinen avioliitossani. Ei ex halunnut edes puhua kanssani. Nyt kun olen eronnut ja tapailen uutta miestä kerran viikossa niin tunnen, että minusta välitetään. En tunne itseäni yksinäiseksi.

Kyllä sitä jonkinlaista kaveripiiriä kaipaa.

Myös aikanaan nuorena kovastikin sielunkumppanilta tuntunut puoliso voi ajan myötä kasvaa eri suuntaan.

Kumpikaan ei ole se sama ihminen, jonka kanssa alkoi seurustella.

Tänään töissäni mietin tulevia 50- vuotispäiviäni.

Kukaan ei tule niitä muistamaan.

Pahimpia ovat he, jotka lähtevät keskustelusta ovet paukkuen suutuksissa. Eikä yhtään tiedä mistä on suuttunut. Se raivostuttaa, tämäntyyppinen ihminen odottaa, odottaa loputtomiin, eikä sano yhtään mitään, pitäisi vain arvata mitä hänen mielessään liikkuu.

Rakkaat siskot, tämä kuullostaa valitettavan yleiseltä tarinalta. Jossakin vaiheessa suhteeseen alkaa tulla etäisyyttä, joka pahenee pahenemistaan ihan huomaamatta. Lopulta suhteessa on kaksi kämppäkaveria, joiden käsitys toisistaan perustuu olettamuksille. Kun mitään ei sanota, toista luetaan vain ilmeistä ja eleistä ja teoista. Jos toinen herää muutostarpeeseen ja kutsuu toista puhumaan ja lähentymään, toinen mykistyy lopullisesti. Ei uskalleta ja haluta puhua vaikeista asioista, halutaan pysyä turvallisessa syväjäädytetyssä, pysähtyneisyyden tilassa, jossa asiat eivät nyt ole kauhean hyvin, mutta eivät aivan huonostikaan. Näillä sitten mennään elämän loppuun asti, jollei toinen turhaudu ja lopulta irtaudu tilanteesta.

Minullakin oli tällainen mykkä, vakava ja iloton mies, joka ei suostunut puhumaan ja kehittymään yhdessä. Minun olisi pitänyt olla tietynlainen ja vain palvella häntä. Mitään kivaa ei tehty yhdessä. Lopulta tuli vääjäämätön ero. Myöhemmin tapasin ihanan, rakastavan miehen, joka haluaa jutella, olla lähellä ja hassutella yhdessä.