Mirkka Torikka sai uuden auton ja shampanjaa 42v lahjaksi
Kyllä kannattaa olla ex-jääkiekkoilijan kanssa naimisisssa.
Kommentit (2663)
Mä uskon edelleen että Mirkka kirjottelee noi kommentit itse. Kaikki kommentit mukailee hänen blogissa nostamisen aiheita. Mä en usko että oikeasti noin moni on kiusaamisen kannalla, en vaan usko.
"Aloitat työn Diakonissalaitoksella heikommassa asemassa olevien äänitorvena."
On siinä varsinainen äänitorvi. Pelottava ja julma sellainen. Kostonhimoinen. Aikuinen koulukiusaaja.
Ja tällainen ihminen työskentelee tällä hetkellä nuorten parissa. Surullista.
Toivottavasti ostaja jaksaa tehdä uuden rikosilmoituksen kaikesta mikä ei tähän syytteeseen ehtinyt. Mielestäni mikään ei ole muuttunut, Mirkka edelleenkin pyrkii vain tekemään ostajan naurunalaiseksi.
En jaksanut sanasta sanaan blogitekstiä lukea. (Luoja miten puuduttavaa, eikö journalisti osaa tiiviimmin itseään ilmaista?) Hetkittäin sai sellaisen kuvan että Mirkka on oikeudessa jotain oivaltanut omasta toiminnastaan, kun sitä on silmien edessä esitelty ja rautalankaa väännetty. Nyt kun instaa katsoo niin ihan sama meno jatkuu.
Tuomion tullessa se saattaa olla tuolle perheelle muutto edessä. Eikös viimeksi jo kohdistunut ulosmittaus uhka nykyisen kodin aso-maksuun. No eikait siinä, Mirkka se on rahojensa ohella valmis jopa lapsien kodin uhraamaan oman aatteensa vuoksi.
Eihän tuosta blogipullautuksesta pystynyt lukemaan kuin pienen osan. Ammattitaitoinen toimittaja osaisi tiivistää oleelliset asiat loogiseen luettavaan ja ymmärrettävään muotoon. Ja vertaa itseään Johanna Vehkooseen... Dingdong, isollaan käy kellot.
Insta sen paljastaa; Mirkka ei kykene ajattelemaan tätä syytettä ja mahdollista tuomiota muuna kuin muusana blogille ja installe. Odottaa vaan huomista, että pääsee julkaisemaan voitto- tai tappioblogitekstin, joista tappio on parhain. Ei mitään reflektointiprosessia käynnissä oman toiminnan suhteen. Todennäköisesti tappioblogissa julistetaan, että hoviin mennään tai on aineksia kirjaan jossa aiheena sananvapaus. Jotain pimeää settiä tiedossa takuulla.
Keittiöpsykologina tässä mietin, että tunteidenkäsittelytaidot ei taida Mirkalla olla parhaimpia. Liekkö asianomistajan solvaamisen taustalla myös patoutuneet, käsittelemättömät tunteet joita täytyy päästä purkamaan johonkin.
Musta tuntuu, että tämä ihminen ei lopeta koskaan. Vaikka tulisi tuomio tai uusi syyte, vaikka menettäisi kotinsa ja omaisuutensa ja karkottaisi kaikki ihmiset ympäriltään.
Ei lopetakaan. Näköjään hoviin lähdetään mikäli tuomio tänään tulee. Koirankakkapussiasiasta on tehty nyt asian pääpointti millä yritetään häivyttää varsinaista ydintä, miksi käräjillä ollaan.
Ei voi kuin ihmetellä. Taastehdään AO naurunalaiseksi ja tuomio tulisi koiran kakka pussista. Mikään ei yllätä, ei edes VHL -paita, jonka ilmeisesti diakonissalaitoksen työkaverit antaneet. Tätäkö hän opettaa nuorille? Jos mikä, yllättää miten mielen ja hyvinvoinnin ammattilainen Varpu Hintsanen nyt ja aiemmin on tulenut tätä. Jos hän edes näkisi mitä kiusaamista on Mirkan kohdalta kohdistettu toiseen ihmiseen. En väheksy Mirkan kokemaa miehestä tai talosta, mutta olisi tämä talon suhteen "uhriutuminen" onnistunut ilman ao järjetöntä lynkkausta. Yhteenvetona, en tule Varpun toimintaa enää tukemaan.
Mirkka on kyllä taitava ohjaamaan huomiota ihan epäolennaisiin asioihin. Syytteessä oli aika vaikuttava lista Mirkan tekemiä vääryyksiä, mutta nyt se rakentaa seuraajilleen tarinaa jossa yhden vaivaisen koirankakkapussin takia tulee tuomio.
Kunhan tuomio tulee niin ajattelin lähestyä Diakonissalaitosta, että onko tuo some-käyttäytyminen (viitaten mm. paitaan) heidän arvojen mukaista toimintaa. Uskoakseni työntekijät siellä sitoutuu tiettyihin arvoihin, olen itse työskennellyt vähän vastaavassa paikassa eikä tuollaista olisi katsottu läpi sormien.
Herää kysymys miten kaikki nämä ihmiset, jotka ovat sitä mieltä, että pitää tulla tuomio kunnianloukkauksesta kokevat oman toimintansa täällä tällä palstalla? Ollaan sitä mieltä että kiusaamisen ja mustamaalamisen pitää loppua, mutta tehdään itse juurikin sitä. Eikös silloin pitäisi omakin puntti tutista, että itsekin voi joutua samaan syytteeseen herjauksesta ja yhteen ihmiseen kohdistuneesta haukkumis/ ilkkumiskamppanjasta? Ihmettelen kyllä sitä että ihan pokkana ollaan sitä mieltä että kauheaa kun yhtä ihmistä nimitellään ja kritisoidaan, mutta samalla tehdään sitä samalla ihan itse. Voisi tehdä aika hyvää aika monelle katsoa peiliin ja miettiä omaa toimintaansa. Ole se muutos jonka haluat maailmassa nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Herää kysymys miten kaikki nämä ihmiset, jotka ovat sitä mieltä, että pitää tulla tuomio kunnianloukkauksesta kokevat oman toimintansa täällä tällä palstalla? Ollaan sitä mieltä että kiusaamisen ja mustamaalamisen pitää loppua, mutta tehdään itse juurikin sitä. Eikös silloin pitäisi omakin puntti tutista, että itsekin voi joutua samaan syytteeseen herjauksesta ja yhteen ihmiseen kohdistuneesta haukkumis/ ilkkumiskamppanjasta? Ihmettelen kyllä sitä että ihan pokkana ollaan sitä mieltä että kauheaa kun yhtä ihmistä nimitellään ja kritisoidaan, mutta samalla tehdään sitä samalla ihan itse. Voisi tehdä aika hyvää aika monelle katsoa peiliin ja miettiä omaa toimintaansa. Ole se muutos jonka haluat maailmassa nähdä.
Kiitos kysymästä, ei tutise puntti. Olen kommentoinut siihen liittyen, että tuon talonostajan vainoamisen on loputtava. Jos kävisikin niin, että joku vainoaisi ja maalittaisi ketjumme päätähteä (muutoin kuin hänen mielikuvituksessaan), olisin sitä mieltä että senkin tulisi loppua. Täällä tuomitaan teot, ei ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
"Aloitat työn Diakonissalaitoksella heikommassa asemassa olevien äänitorvena."
On siinä varsinainen äänitorvi. Pelottava ja julma sellainen. Kostonhimoinen. Aikuinen koulukiusaaja.
Ja tällainen ihminen työskentelee tällä hetkellä nuorten parissa. Surullista.
Lol, juuri törmäsin instassa Diakonissalaitoksen vamos-nuorten postaukseen koskien turvallisemman tilan periaatetta. Mutta ehkä ne ohjeet oli tarkoitettu nuorille, ei aikuisille työntekijöille.
Olen täysin puolueeton asian suhteen. Tämä ketju on vain täysin juuri sitä mistä täällä toista ihmistä syytetään. Ei tarvitse kuin lukea näitä kommentteja täällä. Jos ei sitä itsestään nää, en voi mitään. En rupea sitä rautalangasta vääntämään tai tähän aikaani käyttämään. Ihmettelenpä vaan.
Se on ihan totta että tästäkin ketjusta löytyy todella asiattomia kommentteja esim. Mirkan ulkonäköön, perheeseen ja parisuhteeseen liittyen. Suurin osa on kuitenkin asiallista kritiikkiä Mirkan somekäyttäytymistä kohtaan.
Aivan loistava veto AO ottaa koirankakkapussi todistukseksi, että häiriköinti on ulottunut myös somen ulkopuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Mirkka on kyllä taitava ohjaamaan huomiota ihan epäolennaisiin asioihin. Syytteessä oli aika vaikuttava lista Mirkan tekemiä vääryyksiä, mutta nyt se rakentaa seuraajilleen tarinaa jossa yhden vaivaisen koirankakkapussin takia tulee tuomio.
Juuri tämä. Käräjien jälkeen valitti somessa sitä, että hänet mainittiin lehtijutussa Kurosen eksänä. Piti oikein ITSE nostaa se asia esille.
Hmm...johtuiskohan osaltaan siitä, että on itse avoimesti mm. kirjoittanut kirjassaan ko. henkilöstä ja suhteestaan häneen. 🤔
"Pelleilyoikeudenkäynti 🤡"
Ammattitaidotonta, että asianajaja ei ole kehottanut Mirkkaa lopettamaan solvaamisviestien jakamista somessa. Eiköhän tässä kohta ole uusi oikeudenkäynti edessä tällä menolla.
Mielestäni Mirkan somekäyttäytyminen ja seuraajien mielipiteet suomalaisesta oikeusjärjestelmästä olisi kyllä yhteiskunnallisesti merkittävä aihe. Heidän mielestään ihmisillä ei tulisi olla oikeutta tehdä rikosilmoitusta (verorahoilla) jos kokevat joutuneensa rikoksen uhriksi. Siinäkin vaiheessa kun syytekynnys ylittyy, ei tulisi tähän olla oikeutta verorahoilla, vaan rikoksen uhrin tulisi maksaa itse oikeudenkäyntikulut. Oon sanaton ja järkyttynyt. Toisaalta yhteiskunta on menossa koko ajan kovempaan suuntaan joten voihan se olla että uusi hallitus vastaa pian toiveeseen ja rikosten uhrit joutuvat maksamaan oikeudenkäyntikulut mikäli häviävät 😊