Ottaisitko sisaruksesi vauvan jos he eivät voisi sitä pitää?

Vierailija kirjoitti:

Oletko miettinyt asiaa sisaruksesi suhtautumisen kannalta, miten hän suhtautuisi sinuun ja lapseen? Olisiko hän vihainen, iloinen, kiitollinen, haluaisiko hän jatkuvasti käydä luonasi, puuttua asioihinne, menisivätkö välinne poikki jne? Ja kuinka jaksaisit tällaisten asioiden kanssa?

Käytännössähän me puhumme huostaanotosta ja lapsen läheisverkostosijoituksesta, jossa sisaruksesta tulee sijaisperhe ja asiaa johtaa sosiaalityöntekijä.

Miettisin asiaa siltä kannalta, haluausinko lapsen. Ei ole lapsellekaan hyvä, jos joku on ottanut hänet vain velvollisuudentunnosta. Suomalaiselle lapselle löytyy kyllä adoptioperheitä enemmän kuin riittävästi. Myös halukkaita sijaisvanhempia löytyy varmasti vauvalle, josta tietää jo etukäteen, että hänet saa kasvattaa aikuiseksi asti.

Miten toisen vanhemman periytyvä sairaus periytyy? Jos sen välittävä geeni ei ole dominoiva eikä x-kromosomiin kuuluva, niin vauvahan on hyvin todennäköisesti terve.

Vierailija kirjoitti:

Miettisin asiaa siltä kannalta, haluausinko lapsen. Ei ole lapsellekaan hyvä, jos joku on ottanut hänet vain velvollisuudentunnosta. Suomalaiselle lapselle löytyy kyllä adoptioperheitä enemmän kuin riittävästi. Myös halukkaita sijaisvanhempia löytyy varmasti vauvalle, josta tietää jo etukäteen, että hänet saa kasvattaa aikuiseksi asti.

Miten toisen vanhemman periytyvä sairaus periytyy? Jos sen välittävä geeni ei ole dominoiva eikä x-kromosomiin kuuluva, niin vauvahan on hyvin todennäköisesti terve.

Juuri näin! Me olemme biologisesti tahattomasti lapseton sijaisperhe, johon sijoitettiin vauvana poika, jonka käytännössä saamme kasvattaa omanamme. Syntymä-äiti ei halua pitää lapseen yhteyttä, mutta lapsen sukulaiset ovat luonteva osa arkeamme ja lapselle hyvin tärkeitä. Lapsi on suuresti rakastettu ja olemme hänestä joka päivä valtavan onnellisia. Haluamme tukea hänen suhdettaan omiin juuriinsa ja toivomme, että jonain päivänä myös syntymä-äiti kykenee jollain tapaa kohtaamaan lapsensa. Tapahtuipa niin tai ei, me tuemme lasta ja autamme häntä rakentamaan mahdollisimman ehjän identiteetin.

Olisimme valmiit ottamaan toisen lapsen sijoitukseen perheeseemme, jos voisimme olla varmoja siitä, että myös hän saisi kasvaa rauhassa osana perhettämme ilman pelkoa repivistä riidoista biovanhempien kanssa. Vauvalle, jonka syntymävanhemmat ja suku ovat yhteistyökykyisiä ja suostuvaisia sijoitukseen, löytyy kyllä rakastava koti. Toki kannattaisi miettiä myös vaihtoehtoa, että pitkäaikainen sijoitus jossain vaiheessa vaihtuisi avoimeksi adoptioksi. Se toisi lapselle turvaa ja helpottaisi sijaisperheen byrokratiaa. Toki se samalla lopettaisi sijaisperheelle maksettavan palkkion, mutta ainakin itse olisin valmis heti luopumaan tuhannen euron kuukausittaisesta lisätulosta, jos saisin antaa lapsellemme sukunimemme emmekä iotuisi hyväksyttämään kaikkea päiväkotipaikasta lähtien sijoittavan kunnan sosiaalitoimella. Yhteys sukuun säilyisi ennallaan, koska haluamme vain lapsen parasta, ja sitä on yhteys biologisiin sukulaisiin ehdottomasti, kun he ovat normaaleja, rakastavia ihmisiä, jotka ovat hyväksyneet meidät lapsen vanhemmiksi.

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän yleistä tämä ajattelu, että sisaruksen lapsesta ei huolehdittaisi. Puhe sisarus rakkaudesta on siis sittenkin liioiteltua.

Tässä nimenomaisessa tapauksessa lapselle on oikein hyvä vaihtoehto tarjolla, sijoitus vauvana toiseen perheeseen. Asia olisi eri, jos sisaruksen lapsi jäisi vähän vanhempana orvoksi tai eläisimme maassa, jossa sosiaalityöhön ei voi luottaa.

En ottaisi. Sekä sisko että miehensä ovat sen verran päihdeongelmaisia, että ensinnäkin lapsi olisi vähintään fas ja toiseksi en halua kännidraamaa eli siskoa ovelle tai puhelimeen riehumaan kun olen vienyt hänen lapsensa. Nyt jo saan kuunnella jatkuvaa haukkumista kun kuvittelen olevani parempi vaikka hän on saanut vaan huonommat kortit elämäänsä (ihan samat vanhemmat meidät kasvatti ihan samanlaisissa oloissa)