Lue keskustelun säännöt.
En jaksa innostua pienten lasten jutuista.
15.05.2020 |
On rakkaita pieniä lapsia läheisillä ihmisillä ja aina reagoin ihastuneesti heidän juttuihinsa, mutta se on lähinnä opittu tapa enkä pidä mitenkään ihmeellisenä uusia taitoja joita he oppivat.
Itselläni kolme lasta jotka kaikki alkavat olla teini-iässä, kavereiden lapsien elämän taipaleita vauvasta isommaksi lapseksi seurannut läheltä ja veljenlapsien, parinkymmenen lapsen vauva ja taaperovaiheet nähnyt eikä nykyään tunnu syömään oppimiset, kävelyt, kakkahädän tunnistamiset yms yhtään miltään, ne on vaan juttuja jotka jokainen läpikäy hieman aiemmin tai myöhemmin, ei herätä ihmetystä ja ihailua. Tuntuu, että olen kyllästynyt kaikkeen vauvakeskusteluun ja tunnen tästä huonoa omatuntoa koska on pari ihmistä elämässä jotka vasta elävät sitä vauva ja taaperovaihetta enkä tunne aitoa ihastusta taidoista joita lapset oppivat, ne tuntuu vain itsestäänselvyyksiltä.
Kohtalotovereita?
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omille lapsille opetin shakkipelin pikkusen alle kouluikää. Niitä kiinosti kun näkivät mun pelaavan kaverin kanssa. Meni yli 10 vuotta kun teini ekan kerran voitti mut. Siinä oli kaksi tyytyväistä. Poika oli ihan onnessaan kysyikin voitinko oikeasti? Vastasin ihan oikeesti.
Olen kohtuullisen hyvä pelaaja. Enkä ikinä ole antanut armoa edes lapsia vastaan pelatessa. Sanoin niille monta kertaa että aina jompi kumpi häviää pelin ja se on vain peliä. Keskenään niillä oli tasaisempia matseja. Pelattiin joskus niinkin että kaksi mua vastaan.
Olen kuulemma ilkeä. En lapsille mutta kuulihan ne miten puhuin kaverille kun pelattiin. Selitin sitä että se on sellaista psykologista millä saa toisen tekemään virheitä. Mä sanoin että kun pelaan niin pyrin voittamaan kaikilla keinoilla.