Elän taas mielikuvitusmaailmassa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän me kaikki tehdä sitä jossain määrin, että kestetään todellisuutta. 

Ei kaikki. En ole ikinä osannut paeta todellisuutta tuolla tavalla. Miten se niinkuin tapahtuu? Oletteko silloin silmät kiinni ja kuvittelette päässänne tarinaa, vai elättekö päässänne jotenkin toista elämää samalla päivän toimia puuhaillen? Katsotte peiliin ja ehistottatte ulkonäköänne kuvitellen olevanne se joku toinen toisen elämän hahmo ja menette keittiöön keittämään teetä kun on tulossa ystävä käymään, mutta juotte sen sitten yksin katsellen ikkunasta ulos kuvitellen taas jotain haavemaailmaa?

Oletko koskaan tehnyt käsitöitä, ommellut, maalannut taulun, kirjoittanut tarinan tai runon, suunnitellun jonkun tuotteen jne.

Kaikissa luovuudessa käytetään mielikuvitusta. Jos virkkaat patalapun, joka silmukan jälkeen mielikuvituksessa tunnustelet, polttaako se näppejäsi, miltä se tuntuu käytössä tai jos maalaat taulun, maalaat tarinaa pohjalle kun ajatukset vie sivellintä eteenpäin tai jos neulot villasukat, ajatukset ovat villasukkien saajassa, kuinka hän vetää ne jalkaansa jne.

Ei mielikuvituselämä, haaveet ja unelmat ole sen kummempia.

Mielikuvitusmaailmassani minulla on kaksoisveli ja olemme samassa bändissä. Tämä kuvittelu on jatkunut vuosia.

Tuo kaksoisveli-luomus taitaa olla jonkinlainen parempi minä, reippaampi ja rohkeampi versio itsestäni. Olen nainen, en kaksonen eikä veljeä ole.

Vierailija kirjoitti:

Ei vitsi! Luulin olevani ainoa joka harrastaa tätä, enkä ole _ikinä_ kehdannut puhua tästä kenellekään. Ihan mielettömän siistiä, että meitä on muitakin :D

Mulla on aina ollut eläväinen mielikuvitus, ja mielikuvitusystäviä tai -poikaystäviä ala-asteelta saakka (nykyään olen 35). En lapsena onnistunut hankkimaan oikeita kavereita ja olot kotona olivat vähän mitä olivat, niin pakenin mielikuvitusmaailmaan. Silloin kun olen esim. töissä, jossain julkisilla paikoilla tai perheen kanssa niin en mieti näitä juttuja ollenkaan vaan olen "tässä maailmassa" ihan sataprosenttisesti, mutta yksin kotona ollessa näistä saa ihanasti iloa, valoa ja väriä elämään :)

Mulla on tämän hetkisenä "vakiomielikuvitusmaailmana" se että seurustelen sokean, komean jenkkimiehen kanssa :D Ulkonäöllisesti se mies on yhden rockbändin laulaja, mutta kaiken muun olen heittänyt hatusta. Parasta tässä on varmaan se, että kun olen päässäni kuvitellut tässä nyt pitkän liudan kaikkia eri keskusteluita englanniksi, niin olen huomannut että enkku on alkanut soljua sujuvammin myös töissä :D

Kiva lukea näitä teidän tarinoita. :) Itse nukkumaan mennessä monesti vaivun ihan omaan maailmaani ja suututtaa jos joku häiritsee kesken parhaan kohtauksen. Ensin kuvittelen kampauksen ja vaatteet ja kaikki ja sitten vasta siirryn itse tarinaan. Ap

Mua suututtaa, kun täällä vähätellään tätä ongelmaa. Se on ihan kauheaa, kun huomaat, että siellä toisessa maailmassa eläminen menee pakonomaiseksi. Et saa mitään aikaiseksi, mikään oikea ei tunnu miltään ja et pysty millään nauttimaan mistään ns. Oikeasti. Tämä on mulla ainakin selkeästi oire siitö, että en ole kauhean rakastettu ikinä ja tosi yksinäinen. Eikä mulla ainakaan ole mitään suurta mielikuvitusta tässä vaan olen jotain suurta (leffatähti, Nobel-palkittu tai jotain) mun maailmassa. Juonenkäänteet on tasan sitä, että joku kuumis rakastuu muhun ja mulla on rahaa ja olen rakastettu.

Tämä on mulla ainakin hyvin lähellä psykoottista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vitsi! Luulin olevani ainoa joka harrastaa tätä, enkä ole _ikinä_ kehdannut puhua tästä kenellekään. Ihan mielettömän siistiä, että meitä on muitakin :D

Mulla on aina ollut eläväinen mielikuvitus, ja mielikuvitusystäviä tai -poikaystäviä ala-asteelta saakka (nykyään olen 35). En lapsena onnistunut hankkimaan oikeita kavereita ja olot kotona olivat vähän mitä olivat, niin pakenin mielikuvitusmaailmaan. Silloin kun olen esim. töissä, jossain julkisilla paikoilla tai perheen kanssa niin en mieti näitä juttuja ollenkaan vaan olen "tässä maailmassa" ihan sataprosenttisesti, mutta yksin kotona ollessa näistä saa ihanasti iloa, valoa ja väriä elämään :)

Mulla on tämän hetkisenä "vakiomielikuvitusmaailmana" se että seurustelen sokean, komean jenkkimiehen kanssa :D Ulkonäöllisesti se mies on yhden rockbändin laulaja, mutta kaiken muun olen heittänyt hatusta. Parasta tässä on varmaan se, että kun olen päässäni kuvitellut tässä nyt pitkän liudan kaikkia eri keskusteluita englanniksi, niin olen huomannut että enkku on alkanut soljua sujuvammin myös töissä :D

Kiva lukea näitä teidän tarinoita. :) Itse nukkumaan mennessä monesti vaivun ihan omaan maailmaani ja suututtaa jos joku häiritsee kesken parhaan kohtauksen. Ensin kuvittelen kampauksen ja vaatteet ja kaikki ja sitten vasta siirryn itse tarinaan. Ap

Ihanaa ap. Nauran täällä vedet silmissä, kun on kohtalotovereita.

Minuakin suututtaa niin vietävästi, jos joku keskeyttää mielikuvituselämäni ja pasmat menee sekaisin ja on aloitettava uudestaan.

Oletko ap. luova?

Nukkumaan mennessä aivan parasta haaveilla itsensä uneen.

T. Se Michael Corleonen vaimo

Itse kuvittelen, että olisin rekkakuski joka ajaa rekkaa ulkomaillakin. Minulla olisi sellainen hieno maalattu rekka ja siellä ohjaamossa kaikkia koristeita. Tämä sen takia, että olen aina tykännyt rekoista ja tavallaan joskus oikeasti mietin olisiko minusta siihen itsekin ( no, ei todellakaan). Nyt tyydyn haaveiluun ja rekka-aiheisiin videoihin ja kuskien elämän seuramiseen tubessa. Olinpa vaan sellainen itsekin. Olisi ihanaa ajaa musiikki täysillä jossain hienoissa paikoissa. Unelmatyö ( kaikista tietämistäni haittapuolista välittämättä) tämä olisi minulle. Olen muuten nuori nainen niin ehkä tämä haave on harvinaisempi. 

Välillä mietin, että tahtoisin olla kitaristi jossain rock- tai metallibändissä ( glam tai sleaze-tyylinen). Se olisi hienoa olla osa jotain sellaista maailmaa. Itse osaan kyllä soittaa paria soitinta, mutta samalla olen kaikkea muuta kuin jonnekin lavalla sopiva tyyppi. Jännitän oikeastaan paljon ( jotenkin pystyin vielä joskus musiikkiopiston konsertissa esiintymään). Nyt en varmaan lainkaan. Sitten jos itse on vaikeaa uskoa unelmaansa niin sitten se on helppo vaihtaa ajatukseen, että minulla olisi tämän tyylinen musiikkielämässä ja bändissä soittavia tai laulava mies. Pitkähiuksinen tietysti ( tykkään muutenkin). 

Hulluin ajatus viimeksi oli varmasti se, että mietin asuvani ulkomailla ja siellä sattuisi joku onnettomuus ja tavallaan pelastaisin jonkun miehen. Samalla rakastuisimme ja huomaisimme, että kohtalo toi meidät yhteen. Muutenkin ajattelen aina niin, että haaveissani tekisin jotain hyvää josta sitten seuraisi monia asioita. 

Olen yksinäinen ja ystäviä ei oikeastaan ole. Ihmisten kanssa monesti vaikeaa ja menneisyyden kokemuksilla todella suuri osa tähän. Ennen olin rohkeampi. Nyt jännitän ja en osaa olla luonteva. Mielikuvistusta minulla on  aina ollut ja se auttaa paljon. Muuten en aina kestäisi näinkään hyvin.

Jes palstan mentyä kiinni pääsee taas sänkyyn haaveilemaan!

Mä olen aika yksinäinen ihminen ja monesti ruokaa laittaessa kuvittelen olevani joku julkkis esim. Hansin matkassa ohjelmassa. En siis kuvittele olevani kukaan olemassa oleva julkkis vaan keksin hahmon päästäni. Näkisittepä kun yksiössäni laitan ruokaa ja heittelen itsekseni tarinaa. Kun ruoka on uunissa tai muuten sellaisessa tilassa että sille ei tarvitse tehdä mitään käyn esittelemässä Hansille asuntoani. Välillä yksiö onkin huvila meren rannalla, välillä bändini treenikämppä jne. Aina ruokajutuissani ei ole mukana Hans, joskus saatan olla kokkisodassa, mitä tänään syötäisiin ym ohjelmissa.

Mielikuvitus on aina ollut aika vilkas, ei minulla lapsenakaan ollut juuri kavereita, viihdyin parhaiten yksin kotona leikkien. Eihän se poikkea nykytilanteestani mitenkään.

Terveisin 30+ nainen