Juuri nyt: Li Andersson puhuu epätotta kouluja koskevassa tiedotustilaisuudessa
"Suomen toimet linjassa muiden Euroopan maiden kanssa"
- kaikkialla muualla, paitsi Ruotsissa, koulut avattu vaiheittain ja sitovia erityisjärjestelyohjeita antaen
Suomi avaa kerralla ja ilman sitovaa ohjeistusta
Kommentit (332)
Toivoisin, että esimerkillisesti uutisissa näytettäisiin kuinka näiden päättäjien lapset astelevat torstaina kouluun tai päiväkotiin.
Vierailija kirjoitti:
Syksyllä onkin sitten ihan eri tarpeet koululaisilla, jos koronan on annettu levitä. Kevään kartoitukset voi heittää roskiin. Opettajat pikakoulutetaan syksyllä ( esim Tanskassa jo nyt) antamaan surun kohtaamiseen apua lapsille. Kuka selittää lapsille, että aikuiset antoivat koulujen aueta ja luottivat siihen, että lapset ei juurikaan sairastu vakavasti tai tartuta vanhempiaan, jos käykin huonosti? Nuoret osaavat lukea mediaa ja lukevat kyllä, että koulujen avaamisen riskeistä oli jo tietoja. Koronasta ei yksinkertaisesti tiedetä vielä tarpeeksi. Briteissä on erityinen tuki, jota lapselle myönnetään, jos vanhempi menehtyy koronaan. Tuki on suurempi, jos molemmat vanhemmat menehtyvät.
Kannattaa myös tutkia miten laajasti maailmalla koulut on olleet kiinni. Kovin laajasti koululaisesta lähteneitä tartuntoja ei ole siis päästy tutkimaan. Suomessa on käynnistymässä nyt kokeilu tästä. Suomi on ensimmäisenä avaamassa kouluja ja näin suurella rytäkällä, kaikki peruskoululaiset kerralla. Näin laajasti kerralla ei avaa yksikään muu maa. Muualla, jopa Ruotsissa on vain osa lapsista koulussa. Ranskassa lähiopetukseen palaaminen on vapaa-ehtoista.
Joo mut niiden ei oo välii kun ne ei kato oo varmaa turvattomist perheist.
Just siksi lasten on hyvä päästä kouluun, kun hysteeriset äidit tekevät lapsistaan hulluja, pelottelemalla ja kieltämällä kaikki yhteydet muuhun maailmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkö koulujen avaamisen todellinen syy?
HS: " Suomessa ja muualla käynnistyy koulujen avautuessa eräänlainen luonnollinen koetilanne, jossa voi seurata toimenpiteen vaikutusta epidemian kehittymiseen. Jos tartunnat lähtevät nousuun, tähänastinen kuva lasten vähäisestä tartuttavuudesta voi muuttua.
Eri maissa tutkijat suunnittelevat tutkimuksia koulujen avaamisen vaikutuksista. Näin tehdään myös Suomessa. Lasten infektiolääkäreiden, THL:n ja eri kaupunkien yhteistyönä on alkamassa koulututkimus, jossa on tarkoitus tehdä sekä vasta-aine- että virustestejä."
https://www.hs.fi/tiede/art-2000006497849.htmlKiva, meidän pienet lapset ovat THL:n koekaniineina. Voisiko vähempää lapsia arvostaa?
Ja syy tälle on se, että tauti ei ole niin vaarallinen lapsille, kuin se on aikuisille. Kyllä tämä siitäkin huolimatta että amerikassa oli yksi lapsi joka kuoli koronaan.
Suomessakin on lapsia sairastunut. Ja vaikka kukaan ei kuolisi, voi jo sairastumisesta jäädä elinikäiset vauriot keuhkoihin.
Montako lasta Suomessa on ollut teholla? Yksi vai kaksi? Ei ole merkityksellistä.
Ajattelitko, että olisi parempi tehdä tämä koe yli 70 vuotiailla? Vai mikä ikäryhmä susta olisi parempi kuin se, jossa ilmenee vähemmän vakavia tautitapauksia?
Termi jota haet on "muunneltua totuutta"
Espoolainen yläkoulu: lukujärjestyksen mukaan mennään, opettaja vaihtuu joka tunti, myös oppilasryhmät sekoittuvat kielissä, fysiikassa, kemiassa, taito- ja taideaineissa. Syödään ruokalassa, sen verran porrastettuna että n. 150 oppilasta on kerralla paikalla.
Tuo ”turvaohjeet” on mahdottomia toteuttaa, sillä ryhmäkoosta tai lukujärjestyksen tuntimäärästä ei ole lupaa poiketa.
Ihan uskomatonta pelleilyä, onneksi saimme jo lomaa lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkö koulujen avaamisen todellinen syy?
HS: " Suomessa ja muualla käynnistyy koulujen avautuessa eräänlainen luonnollinen koetilanne, jossa voi seurata toimenpiteen vaikutusta epidemian kehittymiseen. Jos tartunnat lähtevät nousuun, tähänastinen kuva lasten vähäisestä tartuttavuudesta voi muuttua.
Eri maissa tutkijat suunnittelevat tutkimuksia koulujen avaamisen vaikutuksista. Näin tehdään myös Suomessa. Lasten infektiolääkäreiden, THL:n ja eri kaupunkien yhteistyönä on alkamassa koulututkimus, jossa on tarkoitus tehdä sekä vasta-aine- että virustestejä."
https://www.hs.fi/tiede/art-2000006497849.htmlKiva, meidän pienet lapset ovat THL:n koekaniineina. Voisiko vähempää lapsia arvostaa?
Ja syy tälle on se, että tauti ei ole niin vaarallinen lapsille, kuin se on aikuisille. Kyllä tämä siitäkin huolimatta että amerikassa oli yksi lapsi joka kuoli koronaan.
Suomessakin on lapsia sairastunut. Ja vaikka kukaan ei kuolisi, voi jo sairastumisesta jäädä elinikäiset vauriot keuhkoihin.
Montako lasta Suomessa on ollut teholla? Yksi vai kaksi? Ei ole merkityksellistä.
Ajattelitko, että olisi parempi tehdä tämä koe yli 70 vuotiailla? Vai mikä ikäryhmä susta olisi parempi kuin se, jossa ilmenee vähemmän vakavia tautitapauksia?
Ravintolat ensin. Niihin ei ole kenenkään pakko mennä jos ei halua. Nyt pakotetaan.
Vierailija kirjoitti:
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006504651.html
Monet maat ovat ”voitolla” koronasodassa, mutta tutkijaverkosto niputtaa Suomen ongelmamaiden kerhoon Ruotsin ja USA:n kanssa
Tutkijaverkoston mukaan lukuisat maat ovat ”voitolla” koronataistelussa, kun taas Suomi kuuluu Ruotsin ja Yhdysvaltain tavoin ongelmamaihin. Koronakriisin jälkeen voi odottaa raadollinen maailma, jossa pandemiaa edeltävät ongelmat syvenevät entisestään.
Koronakriisin jälkeen:) Maailmanloppu tulee ennemmin kuin korona häviää. Koska ihmiset ei osaa vaatia joka maassa riittävää lockdownia.
Eikös tässä ole monet maat jo availleet. Tanskassa tartuttavuus nousi 0.6-0.9 nopeasti koulujen avaamisen jälkeen.
Saksassa ihmiset protestoi lokdownia vastaan ja kun avattiin vähän niin nousi 1.1 tartuttavuusluku. Etelä-Koreassa joku supertartuttaja meni yökerhoon ja 100 uutta tartuntaa.
Että ihan selkeästi hyvin omituinen talviflunssa joka pitäisi Uuden Seelannin tavoin tukahduttaa koko maapallolla. Mutta kun ei hermo kestä 6kk lockdownia kunnes tartuntoja nolla ainakin 9 päivää kaikkialla niin mennään kollektiivisesti hitaasti (mutta varmasti) joukkohautaan tai saadaan elinvaurio ja asioiden eskaloituminen kohti lopullista ilotulitusta. Toivottavasti Iso Jesse kehtaa tulla nyt kun kärsivällisesti ollaan odotettu ja manailtu.
Samaa mieltä, lapsilla on varmaan turvaton ja epävarma olo kotona koko ajan.
Kun äidit puhuvat koronasta suu vaahdossa miehelleen ja puhelimessa ystävilleen ja kauhistellaan, että lapsiin tarttuu korona tai lapset taarttuvat heidät.
On monessa kodissa lasten mielenterveys tiukilla näinä aikoina.
Hyvä että pääsevät ulos kodistaan edes pariksi viikoksi tuosta hysteriasta.
Politikot eivät ymmärrä kuin galluppeja. Koulujen avaus ja siitä aiheutavat seuraukset iskevät tiettyihin politikkoihin pahemmin kuin toisiin. Ehkä tämän jälkeen kuuntelu on paremmin päällä.
Oletteko pistäneet merkille että Sanna Marin väistelee julkisuutta nykyisin huolellisesti. Hän ei halua ryvettää omaa brändiään epäonnistumisilla. Ällöttävää vastuun pakoilua ja oman uran pönkitystä.
Jos Lillä ja Sannalla olisi kouluikäisiä lapsia, kouluja ei olisi avattu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhuu pötyä että ennen koulujen siirtymistä etäopiskeluun kouluja olisi suljettu.
Ei suljettu. Minunkin esikoiseni koulussa oli tartunta. Koulua ei suljettu.
Ohjeet tähän on selkeät. Jos niitä ei ole noudatettu, kannattaa olla yhteydessä opetustoimenjohtajaan. Jokaisen viranhaltijan velvollisuus on noudattaa lakia.
Ei ne olleet selkeät. Eihän Viikin Norssiakaan suljettu.
Eikä helsinkiläisiä 24 koronapäiväkotia ole suljettu.
Pahoitteluni, laki on selkeä. Hallinnonalan ohjeita ja määräyksiä en ole nähnyt. Laki on kuitenkin aina ensisijainen, ja viranhaltijat eivät ole päteviä tehtäväänsä, jos eivät kykene toimintaa ohjaavaa lainsäädäntöä noudattamaan. On naiivia ajatella, että ministerin tehtävä olisi seurata yksittäisiä hallintopäätöksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkö koulujen avaamisen todellinen syy?
HS: " Suomessa ja muualla käynnistyy koulujen avautuessa eräänlainen luonnollinen koetilanne, jossa voi seurata toimenpiteen vaikutusta epidemian kehittymiseen. Jos tartunnat lähtevät nousuun, tähänastinen kuva lasten vähäisestä tartuttavuudesta voi muuttua.
Eri maissa tutkijat suunnittelevat tutkimuksia koulujen avaamisen vaikutuksista. Näin tehdään myös Suomessa. Lasten infektiolääkäreiden, THL:n ja eri kaupunkien yhteistyönä on alkamassa koulututkimus, jossa on tarkoitus tehdä sekä vasta-aine- että virustestejä."
https://www.hs.fi/tiede/art-2000006497849.htmlKiva, meidän pienet lapset ovat THL:n koekaniineina. Voisiko vähempää lapsia arvostaa?
Ja syy tälle on se, että tauti ei ole niin vaarallinen lapsille, kuin se on aikuisille. Kyllä tämä siitäkin huolimatta että amerikassa oli yksi lapsi joka kuoli koronaan.
Suomessakin on lapsia sairastunut. Ja vaikka kukaan ei kuolisi, voi jo sairastumisesta jäädä elinikäiset vauriot keuhkoihin.
Montako lasta Suomessa on ollut teholla? Yksi vai kaksi? Ei ole merkityksellistä.
Ajattelitko, että olisi parempi tehdä tämä koe yli 70 vuotiailla? Vai mikä ikäryhmä susta olisi parempi kuin se, jossa ilmenee vähemmän vakavia tautitapauksia?
Sinä, Provo-Paavo, voisit vaikka aloittaa. Samaten hallitukset terveet nuoret aikuiset.
Vierailija kirjoitti:
Helsingin yliopiston mukaan virus leviää puhuessa tai laulaessa.
Eli kohta heitetään noppaa kenen lapset ja perheet sairastuu ja kenen ei.
Niinhän se leviää. Siksi pitäis saada kasvomaskit pakollisiksi tähänkin maahan. Uskaltais käyttää julkisia, käydä kaupassa jne. Tämä selkärangaton hallitus ei vaan saa mitään aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä, lapsilla on varmaan turvaton ja epävarma olo kotona koko ajan.
Kun äidit puhuvat koronasta suu vaahdossa miehelleen ja puhelimessa ystävilleen ja kauhistellaan, että lapsiin tarttuu korona tai lapset taarttuvat heidät.
On monessa kodissa lasten mielenterveys tiukilla näinä aikoina.
Hyvä että pääsevät ulos kodistaan edes pariksi viikoksi tuosta hysteriasta.
Mitäs jos eivät puhukaan ääneen vaan kirjoittavat täällä sen mitä eivät voi ääneen puhua?
Tällä mm. helpotetaan siirtymistä ensi syksyyn ja uusille luokka-asteille. Ajatelkaa niitä, joilla loppuu ala- tai yläkoulu, siirtyvät eskarista kouluun. Saavat päätökseen tämän vuoden ja sitten syksyllä on kivempi vaihtaa uuteen luokkaan tai kokonaan uuteen kouluun. Samalla myös jo opetellaan uutta arkea syksyä varten, koska rajoituksia isompia tai pienempiä on voimassa vielä syksylläkin.
Maskit kouluihin kiitos.
Niinkuin muuallakin on.
Virus on sama koko maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Politikot eivät ymmärrä kuin galluppeja. Koulujen avaus ja siitä aiheutavat seuraukset iskevät tiettyihin politikkoihin pahemmin kuin toisiin. Ehkä tämän jälkeen kuuntelu on paremmin päällä.
Oletteko pistäneet merkille että Sanna Marin väistelee julkisuutta nykyisin huolellisesti. Hän ei halua ryvettää omaa brändiään epäonnistumisilla. Ällöttävää vastuun pakoilua ja oman uran pönkitystä.
Oletko kuullut, että edustajilla on omat vastuualueensa? Ja vastuu opetusasioista on toisella ministerillä, ei Sanna Marinilla.
Vai meinaatko että Sannan pitäisi mennä jonnekkin sinne taustalle seisoskelemaan ihan näön vuoksi ja luuletko ettei pääministerillä ole muuta tekemistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkäri: "Lapsilla myös on riski sairastua vakavasti."
Sulta unohtui jatko: " Riski on hyvin pieni".
Mut hei, valikoiva kuulo.
Mut hei, ovatko lapset immuuneja ja eivät levitä eteenpäin.
Ei taida olla lapsia, kun noin kirjoittelet. Oman lapsen kohdalla vaikka riski olisi pieni niin en olisi valmis sitä ottamaan, tehköön muut ketkä haluaa.
Ongelma on sekin, että kun lähdettiin höllentämään näissä asioissa, niin ihmiset on nyt höllentään kaikissa muissakin asioissa.
Kaupoissa on ruuhkia, joita ei voi edes ennakoida, kun etätyöläiset ilmeisesti voivat laukkoa kesken töidenteonkin siellä kauopoissa (ennen tiesi ettei ole 16-17 aikaan mitään asiaa kauppaan, nyt ei voi mitenkään ennakoida). Myös tavaratalojen parkkipaikat näkyy olevan täynnä autoja, kas kun nyt on niin kivasti aikaa laittaa vaikka puutarhaa, kun ei ole pomo hengittämässä niskaan.