En saanut sellaista perhe-elämää kuin olisin halunnut
Että tehdään asioita yhdessä. Lapsena muistan miten olin kateellinen kaverille, jonka perhe yhdessä siivosi, yhdessä tekivät pihahommia, yhdessä pelasivat pihapelejä jne.
Olis ollut ihanaa tuollaiset asiat edes joskus, silloin lapsena ja nyt oman perheen kanssa. Mutkun muita ei kiinnosta =(
Kommentit (24)
Jos sinulla on ollut tuollainen haave jo lapsesta asti, mikset ole kasvattanut lapsiasi siihen, että teette asioita yhdessä. Tai jutellut tästä miehesi kanssa alusta asti, että tuollainen elämä on se mistä haaveilet, mitä toivot tulevalta perhe-elämältä. Nyt vielä voisit yrittää keskustella perheen kanssa. Nyt kun vielä lapset asuvat kotona, haluaisit teille jonkun yhteisen harrastuksen, yhteisiä lomia ja enemmän yhteistä aikaa. Yritä kysellä mitä muut haluaa tehdä ja lähde sinä niihin mukaan, jos et saa muita innostumaan sinun ehdottamista jutuista.
Vaatimuksia toisensa perään, viet kaiken energian muilta, et anna mitään koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Itsepä olet miehesi valinnut ja lapsesi tuollaisiksi kasvattanut, vain sinä olet siis se joka on yhdistävä tekijä tässäkin asiassa.
Minulla on ihana mies, jonka kanssa voimme tehdä yhdessä ihan mitä vain ja jonka kanssa on aina hyvä olla. Meillä on kolme teiniä, jotka ovat lapsesta lähtien luonnollisesti viihtyneet meidän kanssamme ja nyt teininäkin saamme 1-3 lasta helposti mukaan vaikka pyöräilemään, kunhan vain kysymme.
Emme ole vanhempina siis mitään vaikeita ihmisiä, jotka marttyyreinä paasaavat ja syyttävät muita, vaan olemme ihan mukavia, iloisia ja normaaleita aikuisia, joiden kanssa on ihan kiva olla. Eilen viimeksi suunnittelimme yhdessä koko perheen parin päivän venereissua taas ja kalkatimme koko porukka iloisesti muistellen edellisiä veneilyreissuja. Niin makaa kuin petaa ap.
Tämän tekstin perusteella, et kyllä ole mikään mukava, iloinen ja normaali aikuinen. Kuulostat vahingoiloiselta ja vittumaiselta henkilöltä.
No juu. Meillä kanssa se ongelma, että mies haluu tehdä kotityöt yksin. Esimerkiksi polttopuiden tekoon tai remonttihommiin ei halua mun osallistuvan. Mä haluaisin tehdä yhdessä.
Sitten taas vapaa-aikaa haluaisi viettää yhdessä. Mä taas tykkään käydä yksin metsässä kävelemässä tai vaikka matkustaakin, mutta aina on haluamassa mukaan, kun "yhdessä on kivempi tehdä".
Kompromissejahan tässä siis molemmat on joutuneet tekemään.