Lue keskustelun säännöt.
Onko se oikeasti niin että pitkässä suhteessa tunteet tasoittuu? Vai sanotaanko niin vain lohduksi
12.05.2020 |
Olen ollut mieheni kanssa 20 vuotta. Asiat on periaatteessa hyvin. Olemme ihan läheisiä, seksiä on ja se on teknisesti ihan hyvää. Mutta silti kaikki tuntuu vähän plääh. Onko se nyt oikeasti niin että ei se mitään tämän kummempaa voisi ollakkaan?
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Aina se alun kiihkein vaihe tasoittuu. Se kun haluaisi olla 24/7 yhdessä toisen kanssa ja tyyliin vain panna. Tulee ne itsenäistymisvaiheet yms., joiden jäljiltä suhde on erilainen kuin alussa, jos se kestää ne. Mutta ei sen tarvitse olla huonompi tai plääh. Töitä se vaatii kyllä, suhteen molemmilta osapuolilta.
En tiedä mitä nuo paljon puhutut työt on. Pystymme puhumaan mieheni kanssa kaikesta, myös siitä että tämä ei nyt tunnu oikein miltään. Voimme ottaa hotelliviikonlopun kahdestaan ja harrastaa siellä seksiä pari päivää ja sen jälkeen tulla kotiin ja taas puhua siitä että ok, seksi tuntui ihan hyvältä, mutta varsinaisesti emme tunne oikein mitään. Eli mitä töitä?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan riippuu ihmisistä. Omat vanhemmat on vuosikymmeniä eläneet niin, että ulkopuolinenkin näkee, että ainakin toista toisen naama lähinnä v**ttaa. Vaikka arkiasiat hoitavat ihan sovussa.
Itsellä kohta kaksikymmentä vuotta takana miehen kanssa, edelleen tunnen sellaista pakahduttavaa rakkauden tunnetta häntä kohtaan, muut ei kiinnosta ja tuntuu että toisen kanssa haluaa viettää aikaa, jutella ja koskettaa. Tunne tuntuu olevan onneksi molemminpuolinen.
Ja on ollut vaikeita aikoja, erilaisia ajatuksia siitä miten eletään, lapsen sairastuminen jne. Silti, aina se rakkaus on siellä ja riidoissa jaksaa olla muutaman päivän korkeintaan.
Ymmärrän olevani onnekas ja etuoikeutettu kun rinnalle on löytynyt ihminen jonka kanssa rakkautta riittää, mutta emme ole ainoita, tiedän tuttavapiiristäni ainakin pari muuta vuosikymmeniä yhdessä olleita pariskuntia, joilla sama juttu.
Mutta ylipäätään, jos tuollaista oli joskus nuorena mahdollista löytää, onko se mahdollista vielä päälle nelikymppisenä, kun elämän tiellä tulee vastaan enää toisia eroissa perstuneita raatoja? Ne helmet löysi ne vastakappaleensa nuorina ja ne on edelleen vastarakastuneita ja sitten on me muut.
Ap
Toimiva parisuhde on 5 % tuuria ja 95 % molempien näkemää vaivaa ja halua tehdä toimiva suhde. Ihan turhaa yrittää mennä sen taakse piiloon, ettei "löytänyt sitä oikeaa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan riippuu ihmisistä. Omat vanhemmat on vuosikymmeniä eläneet niin, että ulkopuolinenkin näkee, että ainakin toista toisen naama lähinnä v**ttaa. Vaikka arkiasiat hoitavat ihan sovussa.
Itsellä kohta kaksikymmentä vuotta takana miehen kanssa, edelleen tunnen sellaista pakahduttavaa rakkauden tunnetta häntä kohtaan, muut ei kiinnosta ja tuntuu että toisen kanssa haluaa viettää aikaa, jutella ja koskettaa. Tunne tuntuu olevan onneksi molemminpuolinen.
Ja on ollut vaikeita aikoja, erilaisia ajatuksia siitä miten eletään, lapsen sairastuminen jne. Silti, aina se rakkaus on siellä ja riidoissa jaksaa olla muutaman päivän korkeintaan.
Ymmärrän olevani onnekas ja etuoikeutettu kun rinnalle on löytynyt ihminen jonka kanssa rakkautta riittää, mutta emme ole ainoita, tiedän tuttavapiiristäni ainakin pari muuta vuosikymmeniä yhdessä olleita pariskuntia, joilla sama juttu.
Mutta ylipäätään, jos tuollaista oli joskus nuorena mahdollista löytää, onko se mahdollista vielä päälle nelikymppisenä, kun elämän tiellä tulee vastaan enää toisia eroissa perstuneita raatoja? Ne helmet löysi ne vastakappaleensa nuorina ja ne on edelleen vastarakastuneita ja sitten on me muut.
Ap
Toimiva parisuhde on 5 % tuuria ja 95 % molempien näkemää vaivaa ja halua tehdä toimiva suhde. Ihan turhaa yrittää mennä sen taakse piiloon, ettei "löytänyt sitä oikeaa".
En tiedä miten tästä tekisi tämän toimivamman. Mielestäni meillä kaikki toimii. Mikään ei vaan tunnu miltään. Onko se toimivuus nyt sitten hyvä perimmäinen syy olla jonkun kanssa?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan riippuu ihmisistä. Omat vanhemmat on vuosikymmeniä eläneet niin, että ulkopuolinenkin näkee, että ainakin toista toisen naama lähinnä v**ttaa. Vaikka arkiasiat hoitavat ihan sovussa.
Itsellä kohta kaksikymmentä vuotta takana miehen kanssa, edelleen tunnen sellaista pakahduttavaa rakkauden tunnetta häntä kohtaan, muut ei kiinnosta ja tuntuu että toisen kanssa haluaa viettää aikaa, jutella ja koskettaa. Tunne tuntuu olevan onneksi molemminpuolinen.
Ja on ollut vaikeita aikoja, erilaisia ajatuksia siitä miten eletään, lapsen sairastuminen jne. Silti, aina se rakkaus on siellä ja riidoissa jaksaa olla muutaman päivän korkeintaan.
Ymmärrän olevani onnekas ja etuoikeutettu kun rinnalle on löytynyt ihminen jonka kanssa rakkautta riittää, mutta emme ole ainoita, tiedän tuttavapiiristäni ainakin pari muuta vuosikymmeniä yhdessä olleita pariskuntia, joilla sama juttu.
Mutta ylipäätään, jos tuollaista oli joskus nuorena mahdollista löytää, onko se mahdollista vielä päälle nelikymppisenä, kun elämän tiellä tulee vastaan enää toisia eroissa perstuneita raatoja? Ne helmet löysi ne vastakappaleensa nuorina ja ne on edelleen vastarakastuneita ja sitten on me muut.
Ap
Toimiva parisuhde on 5 % tuuria ja 95 % molempien näkemää vaivaa ja halua tehdä toimiva suhde. Ihan turhaa yrittää mennä sen taakse piiloon, ettei "löytänyt sitä oikeaa".
En tiedä miten tästä tekisi tämän toimivamman. Mielestäni meillä kaikki toimii. Mikään ei vaan tunnu miltään. Onko se toimivuus nyt sitten hyvä perimmäinen syy olla jonkun kanssa?
Ap
Voi jestas mikä vänkääjä. Eroa sitten, jos kerran haluat. Sitä sinä taidat tässä odottaa. Lupaa erota. Ole hyvä. Olet vapaa tekemään just niin kuin haluat.
Intohimon ja kiihkon ylläpito vaatii vaivannäköä. Sinä et ole viitsinyt sitä tehdä, ja nyt ruikutat, kun ei tunnu enää missään. Se on vähän niin kuin voi-voi tässä vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se muuttuu erilaiseksi. Tästä on tehty jotain tutkimuksiakin, että rakastuminen kestää X vuotta ja sen jälkeen muuttuu rakastamiseksi.
Mitä sen sitten pitäisi olla? Suuria intohimoja? Hirveää ikävää, kun toinen on poissa viereltä, ja sydämen läpätystä kun sen näkee kadulla?
Suuresta intohimosta en tiedä, mutta kyllä mulla on ihan kamala ikävä, kun puoliso on työmatkalla. On vaikea saada unta ja joskus itkettää. Tai kun näen toisen vaikka kaupassa, niin joskus mietin, miten paljon rakastan tuota miestä ja pakko ottaa kädestä kiinni. Olemme olleet yhdessä 16 vuotta. Tietenkään aina ei ole mitään huumaavaa tunnetta, mutta aina silloin tällöin, ehkä neljä tai viisi kertaa vuodessa, tulee se valtava rakkauden aalto, joka kestää muutamasta päivästä kuukauteen.
Tunuttko mikään muukaan miltään? Nyt etsimään niitä omia kiinnostuksen, innostuksen ja kiihkon kohteita, ja sen jälkeen innostuneena takaisin sen hyvän puolison viereen ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan riippuu ihmisistä. Omat vanhemmat on vuosikymmeniä eläneet niin, että ulkopuolinenkin näkee, että ainakin toista toisen naama lähinnä v**ttaa. Vaikka arkiasiat hoitavat ihan sovussa.
Itsellä kohta kaksikymmentä vuotta takana miehen kanssa, edelleen tunnen sellaista pakahduttavaa rakkauden tunnetta häntä kohtaan, muut ei kiinnosta ja tuntuu että toisen kanssa haluaa viettää aikaa, jutella ja koskettaa. Tunne tuntuu olevan onneksi molemminpuolinen.
Ja on ollut vaikeita aikoja, erilaisia ajatuksia siitä miten eletään, lapsen sairastuminen jne. Silti, aina se rakkaus on siellä ja riidoissa jaksaa olla muutaman päivän korkeintaan.
Ymmärrän olevani onnekas ja etuoikeutettu kun rinnalle on löytynyt ihminen jonka kanssa rakkautta riittää, mutta emme ole ainoita, tiedän tuttavapiiristäni ainakin pari muuta vuosikymmeniä yhdessä olleita pariskuntia, joilla sama juttu.
Mutta ylipäätään, jos tuollaista oli joskus nuorena mahdollista löytää, onko se mahdollista vielä päälle nelikymppisenä, kun elämän tiellä tulee vastaan enää toisia eroissa perstuneita raatoja? Ne helmet löysi ne vastakappaleensa nuorina ja ne on edelleen vastarakastuneita ja sitten on me muut.
Ap
Toimiva parisuhde on 5 % tuuria ja 95 % molempien näkemää vaivaa ja halua tehdä toimiva suhde. Ihan turhaa yrittää mennä sen taakse piiloon, ettei "löytänyt sitä oikeaa".
En tiedä miten tästä tekisi tämän toimivamman. Mielestäni meillä kaikki toimii. Mikään ei vaan tunnu miltään. Onko se toimivuus nyt sitten hyvä perimmäinen syy olla jonkun kanssa?
Ap
Voi jestas mikä vänkääjä. Eroa sitten, jos kerran haluat. Sitä sinä taidat tässä odottaa. Lupaa erota. Ole hyvä. Olet vapaa tekemään just niin kuin haluat.
Intohimon ja kiihkon ylläpito vaatii vaivannäköä. Sinä et ole viitsinyt sitä tehdä, ja nyt ruikutat, kun ei tunnu enää missään. Se on vähän niin kuin voi-voi tässä vaiheessa.
Rauhoitu. Olen pahoillani että nuo vakiovastaukset ei nyt tässä kohtaa riitä itselleni. Luuletko etten ole 20 vuoden aikana lukenut nuo kaikki ”tehkää töitä parisuhteen eteen” vastaukset jo tuhanteen kertaan? Ei siitä tarvitse suuttua jos toinen haluaa keskustella vähän syvällisemmin.
En minä tiedä miten tuollaisia intohimoja ja kiihkoja ylläpidetään. Seksi on ihan hyvää, mutta se on vain seksiä en tunne mitään syvempää senkään aikana. Tykkään kyllä sinänsä mutta yhtä hyvin voisin olla ilman.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Muuttakaa suhteenne avoimeksi.
On tuosta ollut puhetta. Itse en vain ole kauhean kiinnostunut seksistä vieraiden miesten kanssa. Lähinnä pelottava ajatus. Miehellä on aika vähän tilaisuuksia tavata ketään. Olen sanonut että jos haluaa voi minun puolestani koittaa miltä tuntuisi olla jonkun muun kanssa. Käytännössä kuitenkin liikkuu vain yhteisten ystävien kanssa jossain, niin ei siinä viitsi mitään yrittää.
Itse kaipaisin jotain henkistä yhteyttä enemmän kuin seksiä. Seksiä saa kotonakin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan riippuu ihmisistä. Omat vanhemmat on vuosikymmeniä eläneet niin, että ulkopuolinenkin näkee, että ainakin toista toisen naama lähinnä v**ttaa. Vaikka arkiasiat hoitavat ihan sovussa.
Itsellä kohta kaksikymmentä vuotta takana miehen kanssa, edelleen tunnen sellaista pakahduttavaa rakkauden tunnetta häntä kohtaan, muut ei kiinnosta ja tuntuu että toisen kanssa haluaa viettää aikaa, jutella ja koskettaa. Tunne tuntuu olevan onneksi molemminpuolinen.
Ja on ollut vaikeita aikoja, erilaisia ajatuksia siitä miten eletään, lapsen sairastuminen jne. Silti, aina se rakkaus on siellä ja riidoissa jaksaa olla muutaman päivän korkeintaan.
Ymmärrän olevani onnekas ja etuoikeutettu kun rinnalle on löytynyt ihminen jonka kanssa rakkautta riittää, mutta emme ole ainoita, tiedän tuttavapiiristäni ainakin pari muuta vuosikymmeniä yhdessä olleita pariskuntia, joilla sama juttu.
Mutta ylipäätään, jos tuollaista oli joskus nuorena mahdollista löytää, onko se mahdollista vielä päälle nelikymppisenä, kun elämän tiellä tulee vastaan enää toisia eroissa perstuneita raatoja? Ne helmet löysi ne vastakappaleensa nuorina ja ne on edelleen vastarakastuneita ja sitten on me muut.
Ap
Toimiva parisuhde on 5 % tuuria ja 95 % molempien näkemää vaivaa ja halua tehdä toimiva suhde. Ihan turhaa yrittää mennä sen taakse piiloon, ettei "löytänyt sitä oikeaa".
En tiedä miten tästä tekisi tämän toimivamman. Mielestäni meillä kaikki toimii. Mikään ei vaan tunnu miltään. Onko se toimivuus nyt sitten hyvä perimmäinen syy olla jonkun kanssa?
Ap
Voi jestas mikä vänkääjä. Eroa sitten, jos kerran haluat. Sitä sinä taidat tässä odottaa. Lupaa erota. Ole hyvä. Olet vapaa tekemään just niin kuin haluat.
Intohimon ja kiihkon ylläpito vaatii vaivannäköä. Sinä et ole viitsinyt sitä tehdä, ja nyt ruikutat, kun ei tunnu enää missään. Se on vähän niin kuin voi-voi tässä vaiheessa.
Tosi ilkeä vastaus AP:n asialliseen pohdiskelun.
Itse en usko, että työllä ja vaivalla on niin suuri merkitys. Persoonallisuuden piirteillä ja onnella on myös iso merkitys. Esimerkiksi osa on tunne-elämältään melko rauhallisia ja mitään suuria huippuja kumpaankaan suuntaan ei välttämättä tule. Tottakai parisuhteen eteen pitää tehdä jossakin määrin työtä, mutta jos kumppani ei halua osallistua tähän työhön, kyllä se latistaa omaa rakkautta ja kunnioitusta puolisoa kohtaan.
Onnella taas on merkitys siinä, millaisia valintoja tulee mahdolliseksi valita. Viekö toisen työelämä mennessään, miten hyvin puolisoiden persoonallisuudet sopivat yhteen vuosien päästä, mihin suuntaan muututaan tai vaikka lasten temperamentti vaikuttaa, miten jaksaa ylläpitää suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Tunuttko mikään muukaan miltään? Nyt etsimään niitä omia kiinnostuksen, innostuksen ja kiihkon kohteita, ja sen jälkeen innostuneena takaisin sen hyvän puolison viereen ❤️
Tämä onkin juuri meneillään, mutta vaatii aika suuria mullistuksia elämässä. Muuttoa, uutta ammattia... juttuja jotka pistää kaiken tämän hetkisen aika tavalla uusiksi. Tähän liittyen tämä parisuhdekkin on alkanut mietityttämään. Että onko minulla oikeus vaatia näin suuria muutoksia myös mieheltäni ja mikä tämä tilanne nyt loppujen lopuksi ihan onkaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se muuttuu erilaiseksi. Tästä on tehty jotain tutkimuksiakin, että rakastuminen kestää X vuotta ja sen jälkeen muuttuu rakastamiseksi.
Mitä sen sitten pitäisi olla? Suuria intohimoja? Hirveää ikävää, kun toinen on poissa viereltä, ja sydämen läpätystä kun sen näkee kadulla?
Jotain sellaista josta saisi varmuutta että mitään tämän kummempaa se ei voisi olla. Mikään ei oikein tunnu miltään. Jos mieheni sanoisi että aikoo harrastaa seksiä jonkun toisen kanssa, se tuntuisi lähinnä siltä että ok, mutta mihin aikaan tulet kotiin, ehditkö viedä lapset harrastuksiin. Omistamisenhalu on kokonaan poissa.
Ap
Se olisi varmaan sen seuraavan kanssa vähän aikaa sitä huumaa ja sitten muuttuisi taas tuollaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se muuttuu erilaiseksi. Tästä on tehty jotain tutkimuksiakin, että rakastuminen kestää X vuotta ja sen jälkeen muuttuu rakastamiseksi.
Mitä sen sitten pitäisi olla? Suuria intohimoja? Hirveää ikävää, kun toinen on poissa viereltä, ja sydämen läpätystä kun sen näkee kadulla?
Jotain sellaista josta saisi varmuutta että mitään tämän kummempaa se ei voisi olla. Mikään ei oikein tunnu miltään. Jos mieheni sanoisi että aikoo harrastaa seksiä jonkun toisen kanssa, se tuntuisi lähinnä siltä että ok, mutta mihin aikaan tulet kotiin, ehditkö viedä lapset harrastuksiin. Omistamisenhalu on kokonaan poissa.
Ap
Se olisi varmaan sen seuraavan kanssa vähän aikaa sitä huumaa ja sitten muuttuisi taas tuollaiseksi.
No olisiko? Jotkuthan tässä ovat sitä mieltä että ei ole. Aika suurikin osa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina se alun kiihkein vaihe tasoittuu. Se kun haluaisi olla 24/7 yhdessä toisen kanssa ja tyyliin vain panna. Tulee ne itsenäistymisvaiheet yms., joiden jäljiltä suhde on erilainen kuin alussa, jos se kestää ne. Mutta ei sen tarvitse olla huonompi tai plääh. Töitä se vaatii kyllä, suhteen molemmilta osapuolilta.
Kai se aina jonkun verran tasoittuu, mutta tällaiseen välinpitämättömyyteen asti? Ei kai se tällaista ole muilla. Minusta näyttää että monet on vielä vanhanakin mustasukkaisia toisistaan (sillain sopivasti).
Ap
Ei, mutta muuttaa muotoaan. Kiimaisen ja kuumeisen ihastuksen sijalle kasvaa syvä kiintymys, luottamus ja erilainen rakkauden tunne, jota ei voi verrata mihinkään muuhun. Ja kyllä välillä vielä vuosienkin jälkeen oma kumppani myös herättää vielä sen saman liekin, minkä alussa sai roihuamaan jatkuvalla syötöllä.
Vierailija kirjoitti:
Ei, mutta muuttaa muotoaan. Kiimaisen ja kuumeisen ihastuksen sijalle kasvaa syvä kiintymys, luottamus ja erilainen rakkauden tunne, jota ei voi verrata mihinkään muuhun. Ja kyllä välillä vielä vuosienkin jälkeen oma kumppani myös herättää vielä sen saman liekin, minkä alussa sai roihuamaan jatkuvalla syötöllä.
No sen varmaan sitten tunnistaisi jos olisi kasvanut tuollainen tunne.
Ap
Mutta ylipäätään, jos tuollaista oli joskus nuorena mahdollista löytää, onko se mahdollista vielä päälle nelikymppisenä, kun elämän tiellä tulee vastaan enää toisia eroissa perstuneita raatoja? Ne helmet löysi ne vastakappaleensa nuorina ja ne on edelleen vastarakastuneita ja sitten on me muut.
Ap