Miten puhua syvällisistä asioista miehen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mies kokee tai on aikaisemmin kokenut että heikkouksiensa ja epävarmuuksiensa paljastaminen on ollut naisille turn off. Kuten olemme tällä palstalla monesti saatu kuulla, niin mikään ei ole niin vastenmielinen, kuin heikko ja epävarma mies, joten monet miehet kieltäytyy kategorisesti keskustelemasta syvällisesti naisten kanssa omista epävarmuuksistaan, kun ovat todenneet että se ei kannata. Toisaalta pitäisi osata samanaikaisesti kuunnella ja myötäelää, kun nainen purkaa sydäntään ja keskustelee "syvällisiä". Tämä yksipuolisena likaviemärinä toimiminen on ainakin minusta hyvin kuluttavaa ja toisteista ja varsinkin nuorempana joidenkin kaverinaisten tapauksessa hyvin turhauttavaa, kun kuvittelin että kyseessä olisi syväkin henkinen yhteys joka saattaisi johtaa parisuhteeseen. Näin ei kuitenkaan koskaan käynyt.

Ikävää, että olet kohdannut tuollaisia naisia. Ikävää myös, että pidät kuuntelemista "likaviemärinä toimimisena". Vastaisuuden varalta vinkkinä, että kannattaa kokeilla toimiiko keskusteluyhteys vastavuoroisesti jo ennen kuin alkaa elätellä parisuhdehaaveita.

Eilen sanoin, etten ole vanhempieni kanssa kovin läheinen. Mies sanoi "olen huomannut, ettet kerro heistä tarinoita." Ja vaihtoi heti puheenaiheen musiikkiin ja miten oli festareilla kuunnellut kappaletta x ja millainen sää silloin oli ja mitä söi ruokakojusta.

Vierailija kirjoitti:

Eilen sanoin, etten ole vanhempieni kanssa kovin läheinen. Mies sanoi "olen huomannut, ettet kerro heistä tarinoita." Ja vaihtoi heti puheenaiheen musiikkiin ja miten oli festareilla kuunnellut kappaletta x ja millainen sää silloin oli ja mitä söi ruokakojusta.

Niin? Mitä odotit?

Syvällisistä asioista naiset pälättää keskenään.

Vai haluatko osallistua miesten sauna/ryyppyiltoihin joissa joskus avaudutaan umpikännissä?

Luin ketjun, enkä löytänyt vastausta itseänikin kiinnostavaan kysymykseen; mitkä ovat ap:n mielestä niitä syvällisiä asioita, joista hän haluaisi puhua miehensä kanssa.

Olen itse samassa tilanteessa, ja mieheni puhuu kyllä mielellään omista harrastuksistaan, mutta ei sitten juuri muusta. Ei politiikasta, ei muusta maailman menosta, ei uskon asioista, jos yritän jutella niin vastaukset on "emmätiiä" "en oo aatellu" "en oo mitään mieltä siitä asiasta". Se vain ei yksinkertaisesti ajattele mitään sellasia asioita. Miten niistä sitten keskustelisi? Ne ei vain sitä kiinnosta. Kyllä se sujuvasti kuuntelee.

Vierailija kirjoitti:

Eilen sanoin, etten ole vanhempieni kanssa kovin läheinen. Mies sanoi "olen huomannut, ettet kerro heistä tarinoita." Ja vaihtoi heti puheenaiheen musiikkiin ja miten oli festareilla kuunnellut kappaletta x ja millainen sää silloin oli ja mitä söi ruokakojusta.

Mitä tuohon voi sanoa?

Miksi edes haluaisit? Sitä varten ovat ystävät.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudessa opittuja pakokeinoja?

Tämä. Puolison kotona puhuminen ja lukeminen :( ovat laiskottelua. Koko ajan varsinkin naisten pitää olla hyödyksi kuten tampata mattoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eilen sanoin, etten ole vanhempieni kanssa kovin läheinen. Mies sanoi "olen huomannut, ettet kerro heistä tarinoita." Ja vaihtoi heti puheenaiheen musiikkiin ja miten oli festareilla kuunnellut kappaletta x ja millainen sää silloin oli ja mitä söi ruokakojusta.

Mitä tuohon voi sanoa?

Voi kysyä jotain. Vaikka että toivoisiko olevansa läheisempi tai että tietääkö mistä tuo johtuu tai että miten vaikuttaa parisuhteeseen, onko esim vaikeuksia ylipäätään olla läheinen ihmisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi edes haluaisit? Sitä varten ovat ystävät.

Jos henkistä yhteyttä varten on ystävät niin fyysistä yhteyttä varten on oma käsi. Koko suhde on turha jos ei halua yhteyttä.

Ei meillä puhuta "miten jokin vaikuttaa parisuhteeseen". Pitäiskö?

No, maapallon syvin paikka on Mariaanienhauta tai sitten voi jutella erilaisista kaivoksista, jos ne olisivat riittävän syvällisiä.

Tunteista puhuminen ei ole automaattisesti ”syvällisyyttä”, varsinkaan jos se on sellaista naistenlehtitason trendikästä lässyttämistä, ja toisaalta monista muista asioista puhuminen voi olla syvällistä. Kyse ei ole vain siitä, mistä puhutaan, vaan myös, miten siitä puhutaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi edes haluaisit? Sitä varten ovat ystävät.

Jos henkistä yhteyttä varten on ystävät niin fyysistä yhteyttä varten on oma käsi. Koko suhde on turha jos ei halua yhteyttä.

Ilman suhdetta monella ei olisi lapsia ja keskiluokkaista elämää kunnollisine asuntoineen, autoineen, lomineen ja harrastuksineen.

Vierailija kirjoitti:

Ei meillä puhuta "miten jokin vaikuttaa parisuhteeseen". Pitäiskö?

Jos kumpikaan ei halua niin ei ole mikään pakko kuin kuolla ja maksaa verot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysy suoraan! -Mitä haluat kuolinvuoteellasi sanoa? -Minne joudut kuoltuasi? -Onko rakkaus tärkeintä vai lämmin huolenpito? -Saako lopettaa kituvan elämän, eutanasia? Kysy, äläkä suostu huumorivastauksiin. Kysy uudestaan ja sano, että hyväksyt kaikki vastaukset, et naura tai lyttää. Opeta hänet keskustelemaan. Minä olen niin tehnyt ja nyt sujuu hyvin.

Naurettavaa. Jos tahdot kysyä "syvällisiä" asioita niin varmaan myös tahdot vastauksia jotka ovat perusteellisia ja huolellisesti harkittuja. Ei mitään hetken mielijohdevastauksia vaan vastauksia jotka ihan oikeasti ovat miehen ajatuksia. Joten: syvällisistä asioista ei voi keskustella. Ei vain voi. Koska kysymys-vastaus-kysymys-vastaus tyylillä vastaukset menevät väistämättä pieniksi ja pinnallisiksi, lyhyitä mitäsattuu vastauksia.

Tee mieluummin näin: kerro miehelle omia näkemyksiäsi. Älä kysy mitään, hänen ei tarvitse puhua mitään. Puhu sinä, puhu itsellesi tärkeitä syvällisiä asioita. Sinä puhut, hän kuuntelee. Mitään et häneltä vaadi. Jos sinun mielessäsi on jotain syvällistä niin sinä yksinkertaisesti kerrot sen miehelle. Siinä se, niin helppoa. Tuo vie paljon aikaa, koska ei syvällisiä asioita voi kukaan ymmärtää paljon kerralla, joten niitä tulee kertoa vähän kerrallaan, hitaasti, rauhallisesti, pitkällä aikavälillä.

Sitten, joskus paljon myöhemmin kun olet jakanut omia syviä ajatuksiasi, esitä miehelle yksi kysymys. YKSI. Vaikkapa tuo euta*nasiakysymys. Ja kerro miehelle että et halua hänen vastaavan heti. Kerrot että haluat hänen miettivän asiaa huolella useiden päivien tai mieluiten viikkojen ajan ja sitten kertovan perusteellisesti ajatuksensa asiasta. Joidenkin viikkojen päästä hän kertoo sinulle. Hän puhuu, sinä kuuntelet, niin yksinkertaista.

Jos luulet että syvällisistä asioista voi keskustella nopeasti ja helposti niin et tiedä mitä syvällinen on. Kyllä syvällisyys vaatii aikaa, harkintaa, analyysiä, ajatusten järjestelemistä, käsitysten rakentelua.

Esim jos MINULTA kysyt "Saako lopettaa kituvan elämän, euta*nasia?" niin päästäkseni jonkinlaiseen käsitykseen asiasta minun täytyy pohtia ainakin tälläisiä asioita:

mitä on elämä? mitä on kuolema? mitä on kituminen/kärsimys? mitä tarkoittaa "saako", siis mitä tarkoittaa oikeus/velvollisuus? onko tässä asiassa mahdollista löytää yleispätevää vastausta vai onko tuo täysin tilannekohtaista? onko missään asioissa mahdollista löytää yleispäteviä vastauksia vai onko kaikki tilannekohtaista?

Luulen että vastaukseni saattaisi olla jotain tämänsuuntaista: jos joudut pohtimaan tuollaisia kysymyksiä elämässäsi niin et voi ikinä löytää hyviä vastauksia, koska tuollaiset kysymykset tarkoittavat sitä että sinä alunperinkin jo elät täysin väärin. Täysin vääränlaisessa elämässä voi tulla vastaan vain täysin vääränlaisia kysymyksiä. Kysymyksesi on siis epärelevantti, turha. Älä elä väärin, jotta et päätyisi väärien kysymysten äärelle. Löydä oikeanlainen elämä. Mitä sitten on se "oikeanlainen elämä"? Tjaa...

PS. Harkitsin uudestaan, luulen että neuvoin väärin. Kenties sinun ei kannata kysyä mieheltä syvällisiä asioita, siis ei edes yhtä asiaa. Kun olet riittävän kauan kertonut omia syvällisiä mietteitäsi ja kun miehellä on ollut tarpeeksi aikaa hautoa omia mietteitään, niin ehkä hän sitten joskus kertoo niitä mietteitään sinulle. Voit esittää hänelle toivomuksen "kunpa sinä joskus kertoisit jotain mitä sinulla on mielessä, siis jotain syvällistä, jotain mitä joskus paljon pohdit, jokin vaikea asia mihin et ole kenties koskaan löytänyt vastausta". Tuolla lailla et määrää aihetta, vaan hän saa vapaasti valita. Hän ei silloin vastaa johonkin aiheeseen josta SINÄ tahdot kuulla, vaan hän kertoo jostain sellaisesta aiheesta jolla on HÄNELLE merkitystä, aihe josta HÄNELLÄ on ajatuksia.

Tahdotko sinä:

1. Kuulla MIEHEN ajatuksia?

2. Vai tahdotko vain kuulla miehen "reaktioita" sinun ajatuksiisi?

Jos oikeasti tahdot sen miehen tuntea, niin olet kiinnostunut hänen ajatuksistaan, et hänen reaktioistaan. Toisin sanoen et määrää hänen puheitaan kysymyksilläsi, vaan annat hänen vapaasti puhua mistä hän tahtoo.

Reaktiot ovat arvottomia. Niiden avulla et koskaan opi tuntemaan miestä, niillä vain näet miten mies "heijastaa" SINUN ajatuksiasi takaisin. Tahdotko olla ihmisen kanssa vai sinun heijastimesi kanssa? Ihmisen todelliset sisäiset ajatukset tulevat ulos vain vapaasti, ilman kysymyksiä, ilman toisen ihmisen ohjausta, ilman johdattelua.

Eivät tule ulos jos hän pakenee aitoja tunteita vitsailuun.

Hän ei ole silloin valmis puhumaan asiasta. Asiat tulevat ulos itsekseen sitten kun tulevat, pakottamalla eivät tule ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysy suoraan! -Mitä haluat kuolinvuoteellasi sanoa? -Minne joudut kuoltuasi? -Onko rakkaus tärkeintä vai lämmin huolenpito? -Saako lopettaa kituvan elämän, eutanasia? Kysy, äläkä suostu huumorivastauksiin. Kysy uudestaan ja sano, että hyväksyt kaikki vastaukset, et naura tai lyttää. Opeta hänet keskustelemaan. Minä olen niin tehnyt ja nyt sujuu hyvin.

Naurettavaa. Jos tahdot kysyä "syvällisiä" asioita niin varmaan myös tahdot vastauksia jotka ovat perusteellisia ja huolellisesti harkittuja. Ei mitään hetken mielijohdevastauksia vaan vastauksia jotka ihan oikeasti ovat miehen ajatuksia. Joten: syvällisistä asioista ei voi keskustella. Ei vain voi. Koska kysymys-vastaus-kysymys-vastaus tyylillä vastaukset menevät väistämättä pieniksi ja pinnallisiksi, lyhyitä mitäsattuu vastauksia.

Tee mieluummin näin: kerro miehelle omia näkemyksiäsi. Älä kysy mitään, hänen ei tarvitse puhua mitään. Puhu sinä, puhu itsellesi tärkeitä syvällisiä asioita. Sinä puhut, hän kuuntelee. Mitään et häneltä vaadi. Jos sinun mielessäsi on jotain syvällistä niin sinä yksinkertaisesti kerrot sen miehelle. Siinä se, niin helppoa. Tuo vie paljon aikaa, koska ei syvällisiä asioita voi kukaan ymmärtää paljon kerralla, joten niitä tulee kertoa vähän kerrallaan, hitaasti, rauhallisesti, pitkällä aikavälillä.

Sitten, joskus paljon myöhemmin kun olet jakanut omia syviä ajatuksiasi, esitä miehelle yksi kysymys. YKSI. Vaikkapa tuo euta*nasiakysymys. Ja kerro miehelle että et halua hänen vastaavan heti. Kerrot että haluat hänen miettivän asiaa huolella useiden päivien tai mieluiten viikkojen ajan ja sitten kertovan perusteellisesti ajatuksensa asiasta. Joidenkin viikkojen päästä hän kertoo sinulle. Hän puhuu, sinä kuuntelet, niin yksinkertaista.

Jos luulet että syvällisistä asioista voi keskustella nopeasti ja helposti niin et tiedä mitä syvällinen on. Kyllä syvällisyys vaatii aikaa, harkintaa, analyysiä, ajatusten järjestelemistä, käsitysten rakentelua.

Esim jos MINULTA kysyt "Saako lopettaa kituvan elämän, euta*nasia?" niin päästäkseni jonkinlaiseen käsitykseen asiasta minun täytyy pohtia ainakin tälläisiä asioita:

mitä on elämä? mitä on kuolema? mitä on kituminen/kärsimys? mitä tarkoittaa "saako", siis mitä tarkoittaa oikeus/velvollisuus? onko tässä asiassa mahdollista löytää yleispätevää vastausta vai onko tuo täysin tilannekohtaista? onko missään asioissa mahdollista löytää yleispäteviä vastauksia vai onko kaikki tilannekohtaista?

Luulen että vastaukseni saattaisi olla jotain tämänsuuntaista: jos joudut pohtimaan tuollaisia kysymyksiä elämässäsi niin et voi ikinä löytää hyviä vastauksia, koska tuollaiset kysymykset tarkoittavat sitä että sinä alunperinkin jo elät täysin väärin. Täysin vääränlaisessa elämässä voi tulla vastaan vain täysin vääränlaisia kysymyksiä. Kysymyksesi on siis epärelevantti, turha. Älä elä väärin, jotta et päätyisi väärien kysymysten äärelle. Löydä oikeanlainen elämä. Mitä sitten on se "oikeanlainen elämä"? Tjaa...

PS. Harkitsin uudestaan, luulen että neuvoin väärin. Kenties sinun ei kannata kysyä mieheltä syvällisiä asioita, siis ei edes yhtä asiaa. Kun olet riittävän kauan kertonut omia syvällisiä mietteitäsi ja kun miehellä on ollut tarpeeksi aikaa hautoa omia mietteitään, niin ehkä hän sitten joskus kertoo niitä mietteitään sinulle. Voit esittää hänelle toivomuksen "kunpa sinä joskus kertoisit jotain mitä sinulla on mielessä, siis jotain syvällistä, jotain mitä joskus paljon pohdit, jokin vaikea asia mihin et ole kenties koskaan löytänyt vastausta". Tuolla lailla et määrää aihetta, vaan hän saa vapaasti valita. Hän ei silloin vastaa johonkin aiheeseen josta SINÄ tahdot kuulla, vaan hän kertoo jostain sellaisesta aiheesta jolla on HÄNELLE merkitystä, aihe josta HÄNELLÄ on ajatuksia.

Tahdotko sinä:

1. Kuulla MIEHEN ajatuksia?

2. Vai tahdotko vain kuulla miehen "reaktioita" sinun ajatuksiisi?

Jos oikeasti tahdot sen miehen tuntea, niin olet kiinnostunut hänen ajatuksistaan, et hänen reaktioistaan. Toisin sanoen et määrää hänen puheitaan kysymyksilläsi, vaan annat hänen vapaasti puhua mistä hän tahtoo.

Reaktiot ovat arvottomia. Niiden avulla et koskaan opi tuntemaan miestä, niillä vain näet miten mies "heijastaa" SINUN ajatuksiasi takaisin. Tahdotko olla ihmisen kanssa vai sinun heijastimesi kanssa? Ihmisen todelliset sisäiset ajatukset tulevat ulos vain vapaasti, ilman kysymyksiä, ilman toisen ihmisen ohjausta, ilman johdattelua.

Eivät tule ulos jos hän pakenee aitoja tunteita vitsailuun.

Hän ei ole silloin valmis puhumaan asiasta. Asiat tulevat ulos itsekseen sitten kun tulevat, pakottamalla eivät tule ikinä.

Joo, olen huomannut, että välillä ei oikein tule asiat ulos ja että ei auta, vaikka kuinka pinnistelee. Jos tuollaisessa tilanteessa ottaa magnesiumia, niin asiat alkaa tulla ulos, mutta pitää varoa, ettei ota sitä liikaa, koska asiat tulee liiankin nopeasti ulos niin, ettei niitä ehdi oikein sulatella. Asioiden pitää antaa vähän muhia ennen kuin päästää ne ulos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eilen sanoin, etten ole vanhempieni kanssa kovin läheinen. Mies sanoi "olen huomannut, ettet kerro heistä tarinoita." Ja vaihtoi heti puheenaiheen musiikkiin ja miten oli festareilla kuunnellut kappaletta x ja millainen sää silloin oli ja mitä söi ruokakojusta.

Mitä tuohon voi sanoa?

Voi kysyä jotain. Vaikka että toivoisiko olevansa läheisempi tai että tietääkö mistä tuo johtuu tai että miten vaikuttaa parisuhteeseen, onko esim vaikeuksia ylipäätään olla läheinen ihmisten kanssa.

Mä ainakin oletan, että jos joku haluaa avautua mulle jostain asiasta, hän avautuu ihan ilman mun esittämiä kysymyksiäkin. Mutta kuulunkin niihin ihmisiin joille voi kertoa kuulumisensakin odottamatta, että minä ensin kysyn kuulumisia. Ihmisten olisi hyvä oppia artikuloimaan selvemmin eikä heittää ilmaan vaan lausahduksia ja sitten pettyä, kun toinen ei sanonutkaan kuten olisi pitänyt. Järkevämpää olisi ollut sanoa esim "Toivoisin olevani läheisempi vanhempieni kanssa" ja sitten, jos haluaisi vielä kuulijalta jotain ehdotuksia toteuttaa tämä toive, olisi sanonut "Toivoisin olevani läheisempi vanhempieni kanssa. Mitä sinä tekisit tilanteessani?". Tässä olisi selkeä kysymys toiselle. Mä vastaisin kysymykseen kehottamalla puhumaan asiasta asianomaisten eli vanhempien kanssa. 

Me ihmiset ollaan tietysti erilaisia, mutta mua ainakin turhauttaa keskustelut sellaisista henkilökohtaisista asioista, joille ei mahda yhtään mitään. Tai asioista, joille keskustelun aloittajan ei ole aikomustakaan tehdä yhtään mitään. Siis keskustelut, jotka eivät johda mihinkään vaan joissa toinen osapuoli haluaa vain louskuttaa leukojaan ja toisen pitäisi esittää kysymyksiä, jotta toinen voi jatkaa leukojensa louskutusta.  Mä kyllä ymmärrän ihmisten tarpeen avautua ja purkaa huoliaan ja olen varsin hyvä kuuntelija, mutta en ole terapeutti eikä mulla ole mitään mielipidettä muiden ihmisten elämiin, tunteisiin tai toiveisiin. Jos joku kysyy, mitä minä tekisin vastaavassa tilanteessa, silloin vastaan, mutta ei vastaukseni välttämättä auta millään tavalla kysyjää, koska hän ei ole minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

klo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eilen sanoin, etten ole vanhempieni kanssa kovin läheinen. Mies sanoi "olen huomannut, ettet kerro heistä tarinoita." Ja vaihtoi heti puheenaiheen musiikkiin ja miten oli festareilla kuunnellut kappaletta x ja millainen sää silloin oli ja mitä söi ruokakojusta.

Mitä tuohon voi sanoa?

Voi kysyä jotain. Vaikka että toivoisiko olevansa läheisempi tai että tietääkö mistä tuo johtuu tai että miten vaikuttaa parisuhteeseen, onko esim vaikeuksia ylipäätään olla läheinen ihmisten kanssa.

Mä ainakin oletan, että jos joku haluaa avautua mulle jostain asiasta, hän avautuu ihan ilman mun esittämiä kysymyksiäkin. Mutta kuulunkin niihin ihmisiin joille voi kertoa kuulumisensakin odottamatta, että minä ensin kysyn kuulumisia. Ihmisten olisi hyvä oppia artikuloimaan selvemmin eikä heittää ilmaan vaan lausahduksia ja sitten pettyä, kun toinen ei sanonutkaan kuten olisi pitänyt. Järkevämpää olisi ollut sanoa esim "Toivoisin olevani läheisempi vanhempieni kanssa" ja sitten, jos haluaisi vielä kuulijalta jotain ehdotuksia toteuttaa tämä toive, olisi sanonut "Toivoisin olevani läheisempi vanhempieni kanssa. Mitä sinä tekisit tilanteessani?". Tässä olisi selkeä kysymys toiselle. Mä vastaisin kysymykseen kehottamalla puhumaan asiasta asianomaisten eli vanhempien kanssa. 

Me ihmiset ollaan tietysti erilaisia, mutta mua ainakin turhauttaa keskustelut sellaisista henkilökohtaisista asioista, joille ei mahda yhtään mitään. Tai asioista, joille keskustelun aloittajan ei ole aikomustakaan tehdä yhtään mitään. Siis keskustelut, jotka eivät johda mihinkään vaan joissa toinen osapuoli haluaa vain louskuttaa leukojaan ja toisen pitäisi esittää kysymyksiä, jotta toinen voi jatkaa leukojensa louskutusta.  Mä kyllä ymmärrän ihmisten tarpeen avautua ja purkaa huoliaan ja olen varsin hyvä kuuntelija, mutta en ole terapeutti eikä mulla ole mitään mielipidettä muiden ihmisten elämiin, tunteisiin tai toiveisiin. Jos joku kysyy, mitä minä tekisin vastaavassa tilanteessa, silloin vastaan, mutta ei vastaukseni välttämättä auta millään tavalla kysyjää, koska hän ei ole minä.

 

Ymmärrän näkökulmasi, mutta hyvin monelle avautuminen on vaikeaa. Apukysymykset ei ole mitään pakollisia vaan yksi vaihtoehto jos ei ole hajua mitä tuollaisessa tilanteessa voi sanoa. Ei se toinen välttämättä halua tietää mitä tekisit tilanteessaan, ei tarvi ottaa paineita että pitäisi ratkaista se toisen ongelma.

Jos ei halua varsinaisesti kuulla avautumista, vaan on enemmän toiminnan ihminen niin voi myös kysyä onko jotain miten voisi helpottaa tilanteita, joissa näkevät näitä vanhempia.

Jos ei halua kysellä mitään, iso juttu on että yksinkertaisesti osoittaa tukensa. Esim. "tuo on varmasti tosi ikävää" tai vastaavaa. Ehkä lämmin halaus päälle. Ei tarvi sen enempää. Psykologinen juttu että tunteille voi tarvita toisen ihmisen "vahvistuksen", en muista virallista termiä.

Kannattaa aloittaa jostain helposta, esim katsokaa elokuva ja kysy joku joen syvällisempi kysymys aiheesta.