Keksitään valtiolle säästökeinoja veron korotusten ja lukukausimaksujen sijaan
Ehdota jotain mikä mielestäsi olisi oikeasti mahdollista toteuttaa ja mikä säästövaikutus olisi.
Aloitetaan helpolla:
- Kaksikielisyydestä luopuminen
* Ei mitään ruotsinkieltä vastaan, mutta kyllä miljardi / vuosi on liikaa tästä leikistä
Kommentit (66)
-Virkamieskoneistoa karsittava. Esim 2 sossutätiä käytti puoltuntia työaikaa ojentaakseen kasan papereita joka hoituisi 2minuutissa yhdeltä sossulta. Turhaa. Tai kelatädit vaativat hakemaan työttömyyspäivärahaa aina uudestaan vaikka ovat itse todenneet ettei ihminen ole siihen oikeutettu. Silti sitä pitää hakea uudestaan ja sen hakemuksen käsittely maksaa aina joka on typerä tapa toimia varsinkin kun lopputulos jo tiedetään.
- Kannabis verotuksen piiriin. Uusia työpaikkoja, uusi verotulonlähde.
- rikkaiden lapsilisät pois. Mihin he niitä satasia tarvitsee.
- kaksikielisyyden ylläpito pois. Marginaaliryhmän mielistely maksaa tuhottomasti.
- matubailujen kustannuksista karsittava.
- alkoholiveroa voisi laskea josko se saisi ihmiset ostamaan juomansa suomesta joka voisi tarkoittaa enemmän verotuloja. Jos ei toimi niin helppo palata entiseen eli nostaa veroja.
- rikkaiden verokikkailu ynnä muu vastaava spedeily lopetettava.
- kansanedustajilla on paljon etuja joista voidaan leikata.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki sosiaalituet yhdistettäisiin yhteen tarpeen mukaan tulevaan tukeen, joka haetaan yhdellä hakemuksella. Myös lapsilisä.
Jo mainittu asumistuki pois.
Valtion hankinnat suoritettaisiin myös muin kriteerein kuin välittömän hinnan perusteella. Mietitään sitä, mitkä ovat huolto- ja korjauskustannukset. Sekä kuinka käytännöllinen ja toimiva ratkaisu hankinta on.
Lopetetaan palkattomat työkokeilut, jotta yritysten olisi pakko palkata lisää hennikökuntaa.
Lyhennetään ja supistetaan yksinkertaisempien koulutusalojen tutkintoaikoja. Otetaan siis kaikki turha kura pois ja keskitetään resurssit siihen olennaiseen. Hoitoalojen korkeakoulututkinnot voisi hyvin suorittaa 2-3 vuodessa, jos poistettaisiin kaikki höpöhöpökurssit, jotka eivät mitenkään liity alaan sekä aikataulutettaisiin opintototeutukset paremmin.
Panostettaisiin varhaiseen mielenterveyshoitoon, jotta säästyttäisiin suuremmilta menoilta myöhemmin sekä nuorten ihmisten sairaseläkkeistä.
Supistetaan kehitysavusta ja nopeutetaan turvapaikanhakuprosesseja.
Lopetetaan ympäristön kannalta haitallisen sähkäautoilun tukeminen. Osan rahoista voi käyttää sen sijaan kaasuautojen tukemiseen. Tulee halvemmaksi ja on oikeasti ympäristöystävällistä.
Juuri näin!! Tässä on se kaikki mitä pitäisi tehdä!!
Ministerien ja kansanedustajien avustajien määrän puolittaminen
Taide, urheilu sun muut turhakkeet pois.
Säästäväisyyskin on toki komiaa, mutta sehän johtaa vain stagnaatioon.
Miettisin pikemminkin, että Suomi voisi perustaa valtion ja ehkä muutaman yrityksen kanssa yhteisyrityksenä Euroopan suurimman rokotehtaan, ja näin lisätä kansantalouden vientituloja 1-5 miljardilla eurolla vuodessa.
Minulle on edelleen epäselvää miksi Suomesta on tullut tällainen ettei mitään enää pystytä tekeään, vaan pitää ainoastaan kurjistaa ja leikata. Ennenvanhaan lähdettiin tavoittelemaan lisää tuloja kun haluttiin kasvattaa myös yhteiskunnan kokonaishyvinvointia. Kaikki Suomen merkittävä teollisuus on suoraan valtiolähtöistä juuriltaan, peliteollisuus nyt poislukien.
Alaspäin viettävän kierteen sijaan pitäisi päästä takaisin positiivisen kierteesen.
Nosto