Keksitään valtiolle säästökeinoja veron korotusten ja lukukausimaksujen sijaan
Ehdota jotain mikä mielestäsi olisi oikeasti mahdollista toteuttaa ja mikä säästövaikutus olisi.
Aloitetaan helpolla:
- Kaksikielisyydestä luopuminen
* Ei mitään ruotsinkieltä vastaan, mutta kyllä miljardi / vuosi on liikaa tästä leikistä
Kommentit (66)
Olisi kyllä valtiolta todella tyhmä veto pistää lukukausimaksut vaikka vuotta vaille valmistuneille korkeakouluopiskelojoille. Jos siinä vaiheessa on pakko jättää koulu kesken rahan takia, valtio tulee vain menettämään, myös tulevia hyvätuloisia lääkäreitä ja juristeja esimerkiksi. Koulutusta on maksettu jo vuosia, joten sen pitäisi jatkua loppuun ilmaiseksi. Minun saattaa lukukausimaksun suuruudesta riipouen olla pakko kekeyttää OTM-opinnot, jos maksu tulisi. Tonni ei vielä niin haittaisi, mutta kiskoisin sen kyllä kaksin käsin takaisin esim. pimeillä töillä.
Risteilylaivojen kymmenien miljoonien yritystuet.
Valtavia saastuttavia 80-luvulle jämähtäneitä yökerhoja ja sikailupaikkoja aikuisille. Jos ei pärjää omillaan niin sitten ei.
Veronkierron lopettaminen.
Sote-alan yksityisyritysten valvominen - monet yritykset saavat miljoonien voitot verorahoista. Näistä voitoista ei makseta asianmukaisia veroja veroparatiisien ja järjestelyiden johdosta. Todella törkeää ja häikäilemätöntä. Tähän pitää puuttua (Sipilää ja kumppaneita ei paljoa näyttänyt kiinnostavan, josko nyt herättäis?)
Kaikki tuet yhdellä hakemuksella, voidaan keskittyä sitten hoitamaan niitä muita asioita ammattilaisten kanssa kun ei tarvii rämpiä byrokratiaviidakossa.
Huostaanottojen vähentäminen, panostetaan ennalta ehkäisevään työhön. Kaikille vanhemmille esimerkiksi pakolliset tapaamiset perhetyöntekijöiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kun näen mitä olette vastanneet, niin sain luottamuksen takaisin. Kyllä Suomen kansa on viisas ja valpas ❤ tuli niin hyvälle tuulelle!
Mutta mikään puilue ei aja näitä asioita, niin ei voi vaikuttaa äänestämiskäyttäytymisellään. Politiikassa keskitytään liikaa siihen, mistä leikataan tai mistä kiristetään veroja. Tässä on paljon ideoita, jotka tehostavat rahankäyttöä ilman, että kansa kärsii.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki sosiaalituet yhdistettäisiin yhteen tarpeen mukaan tulevaan tukeen, joka haetaan yhdellä hakemuksella. Myös lapsilisä.
Jo mainittu asumistuki pois.
Valtion hankinnat suoritettaisiin myös muin kriteerein kuin välittömän hinnan perusteella. Mietitään sitä, mitkä ovat huolto- ja korjauskustannukset. Sekä kuinka käytännöllinen ja toimiva ratkaisu hankinta on.
Lopetetaan palkattomat työkokeilut, jotta yritysten olisi pakko palkata lisää hennikökuntaa.
Lyhennetään ja supistetaan yksinkertaisempien koulutusalojen tutkintoaikoja. Otetaan siis kaikki turha kura pois ja keskitetään resurssit siihen olennaiseen. Hoitoalojen korkeakoulututkinnot voisi hyvin suorittaa 2-3 vuodessa, jos poistettaisiin kaikki höpöhöpökurssit, jotka eivät mitenkään liity alaan sekä aikataulutettaisiin opintototeutukset paremmin.
Panostettaisiin varhaiseen mielenterveyshoitoon, jotta säästyttäisiin suuremmilta menoilta myöhemmin sekä nuorten ihmisten sairaseläkkeistä.
Supistetaan kehitysavusta ja nopeutetaan turvapaikanhakuprosesseja.
Lopetetaan ympäristön kannalta haitallisen sähkäautoilun tukeminen. Osan rahoista voi käyttää sen sijaan kaasuautojen tukemiseen. Tulee halvemmaksi ja on oikeasti ympäristöystävällistä.
Äänestäisin sua heti!
Aikainen puuttuminen epäkohtiin. Nykyään on sääntö eikö poikkeus päästää asia kuin asia repsahtamaan niin pahasti että korjaaminen ei enää kannata siinä vaiheessa kun ongelma on pakko nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki sosiaalituet yhdistettäisiin yhteen tarpeen mukaan tulevaan tukeen, joka haetaan yhdellä hakemuksella. Myös lapsilisä.
Jo mainittu asumistuki pois.
Valtion hankinnat suoritettaisiin myös muin kriteerein kuin välittömän hinnan perusteella. Mietitään sitä, mitkä ovat huolto- ja korjauskustannukset. Sekä kuinka käytännöllinen ja toimiva ratkaisu hankinta on.
Lopetetaan palkattomat työkokeilut, jotta yritysten olisi pakko palkata lisää hennikökuntaa.
Lyhennetään ja supistetaan yksinkertaisempien koulutusalojen tutkintoaikoja. Otetaan siis kaikki turha kura pois ja keskitetään resurssit siihen olennaiseen. Hoitoalojen korkeakoulututkinnot voisi hyvin suorittaa 2-3 vuodessa, jos poistettaisiin kaikki höpöhöpökurssit, jotka eivät mitenkään liity alaan sekä aikataulutettaisiin opintototeutukset paremmin.
Panostettaisiin varhaiseen mielenterveyshoitoon, jotta säästyttäisiin suuremmilta menoilta myöhemmin sekä nuorten ihmisten sairaseläkkeistä.
Supistetaan kehitysavusta ja nopeutetaan turvapaikanhakuprosesseja.
Lopetetaan ympäristön kannalta haitallisen sähkäautoilun tukeminen. Osan rahoista voi käyttää sen sijaan kaasuautojen tukemiseen. Tulee halvemmaksi ja on oikeasti ympäristöystävällistä.
Loistava viesti! Lähetä tämä nätisi muotoiltuna puoluepomoille!
Harva on tajunnut tuon, että monessa tutkinnossa on vuosi pari turhaa! Kaikki muukin oli asiaa.
Moni on varmaan tajunnut, mutta on liian ylpeä myöntämään sitä. Ja ihan aikuisten oikeasti joissain amk-tutkinnoissa keskimääräinen viikkotyömäärä on runsaasti alle 40 tuntia (sis. itsenäinen opiskelu). Välillä se on 30-40 tuntia, mutta yleensä paljon vähemmän. Ja keskellä lukukautta on useita viikkoja täysin ilman opetusta. Siinä menee opiskelijan aikaa hukkaan. On kuitenkin vaikea saada työ, jota voisi tehdä niin joustavasti ja saada vuoroja sekä perua niitä pienellä varoitusajalla. Lukkarit kun tehdään viime tingassa ja niitä muutetaan jatkuvasti. Tämä syö opiskelijan motivaatiota sekä hukkaa hänen aikaansa. Tulee kalliimmaksi niin opiskelijalle kuin valtiollekin.
Huh huh, minkälaisessa koulussa sä olet opiskellut. Kyllä meilläkin oli huhti-toukokuu kevyitä päiviä mutta tehtiin lähestulkoon yötäpäivää hommia tammi-maaliskuussa. Lisäksi meidän tutkintoon ei kyllä kuulu mitään turhaa. Opiskelen kansainvälistä kauppaa ja koen että joka ikinen kurssi on tärkeä. Ala on itse asiassa niin laaja että haluan opiskella ylimääräisiäkin kursseja.
Vierailija kirjoitti:
AY-liike verolle
Mmmuuton kustannukset, miljardeja
Ke..hitysapu
Sukupuolineitraalin hetun uusiminen
Infrahankkeet
Kaksikielisyys
Hävittäjät
Muuten hyvä mutta infra on jo muutenkin niin surkeassa kunnossa ettei saa enää säästää senttiäkään tai alamme muistuttaa neukkulaa. Lisäksi hävittäjiä on edes jossain muodossa oltava koska en halua nähdä punatähtisiä koneita täällä lentelemässä kun Venäjällä aletaan taas haikailemaan tsaarin aikaisia alueita takaisin ihan tosissaan.
Yritystuista se saataisiin helposti isotkin säästöt. Se on vaan kun ruvetaan maksamaan korona laskuja niin ensimmäiseksi otetaan heiltä kellä on vähiten kuten aina. Oikeisto kiroaa vasemmiston ja käskee ottamaan köyhiltä viimeisetkin siemenperunat mutta vaatii lisää tukea yrityksille.
Valtion palkkoihin 15% juustohöyläleikkuri. 30 vuotta palkkajohtajuutta riittää. Todennäköisesti kuitenkin 15% valtion palkollisista pihalle toteutuu kun solidaarisuus ja pysyvät työpaikat ei tosipaikassa lyö "saavutetuista eduista ei luovuta" mantraa ammattiyhdistyspiireissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki sosiaalituet yhdistettäisiin yhteen tarpeen mukaan tulevaan tukeen, joka haetaan yhdellä hakemuksella. Myös lapsilisä.
Jo mainittu asumistuki pois.
Valtion hankinnat suoritettaisiin myös muin kriteerein kuin välittömän hinnan perusteella. Mietitään sitä, mitkä ovat huolto- ja korjauskustannukset. Sekä kuinka käytännöllinen ja toimiva ratkaisu hankinta on.
Lopetetaan palkattomat työkokeilut, jotta yritysten olisi pakko palkata lisää hennikökuntaa.
Lyhennetään ja supistetaan yksinkertaisempien koulutusalojen tutkintoaikoja. Otetaan siis kaikki turha kura pois ja keskitetään resurssit siihen olennaiseen. Hoitoalojen korkeakoulututkinnot voisi hyvin suorittaa 2-3 vuodessa, jos poistettaisiin kaikki höpöhöpökurssit, jotka eivät mitenkään liity alaan sekä aikataulutettaisiin opintototeutukset paremmin.
Panostettaisiin varhaiseen mielenterveyshoitoon, jotta säästyttäisiin suuremmilta menoilta myöhemmin sekä nuorten ihmisten sairaseläkkeistä.
Supistetaan kehitysavusta ja nopeutetaan turvapaikanhakuprosesseja.
Lopetetaan ympäristön kannalta haitallisen sähkäautoilun tukeminen. Osan rahoista voi käyttää sen sijaan kaasuautojen tukemiseen. Tulee halvemmaksi ja on oikeasti ympäristöystävällistä.
Loistava viesti! Lähetä tämä nätisi muotoiltuna puoluepomoille!
Harva on tajunnut tuon, että monessa tutkinnossa on vuosi pari turhaa! Kaikki muukin oli asiaa.
Moni on varmaan tajunnut, mutta on liian ylpeä myöntämään sitä. Ja ihan aikuisten oikeasti joissain amk-tutkinnoissa keskimääräinen viikkotyömäärä on runsaasti alle 40 tuntia (sis. itsenäinen opiskelu). Välillä se on 30-40 tuntia, mutta yleensä paljon vähemmän. Ja keskellä lukukautta on useita viikkoja täysin ilman opetusta. Siinä menee opiskelijan aikaa hukkaan. On kuitenkin vaikea saada työ, jota voisi tehdä niin joustavasti ja saada vuoroja sekä perua niitä pienellä varoitusajalla. Lukkarit kun tehdään viime tingassa ja niitä muutetaan jatkuvasti. Tämä syö opiskelijan motivaatiota sekä hukkaa hänen aikaansa. Tulee kalliimmaksi niin opiskelijalle kuin valtiollekin.
Huh huh, minkälaisessa koulussa sä olet opiskellut. Kyllä meilläkin oli huhti-toukokuu kevyitä päiviä mutta tehtiin lähestulkoon yötäpäivää hommia tammi-maaliskuussa. Lisäksi meidän tutkintoon ei kyllä kuulu mitään turhaa. Opiskelen kansainvälistä kauppaa ja koen että joka ikinen kurssi on tärkeä. Ala on itse asiassa niin laaja että haluan opiskella ylimääräisiäkin kursseja.
Tää ei onneksi koskekaan kaikkia aloja.
Ulosottomiehiltä provikat pois!
"Noin kolmannes ulosottomiehen palkasta koostuu provisioista, jotka määräytyvät velalliselta perityn summan mukaan. Tämä voi johtaa siihen, että harkinnanvaraisia joustoja annetaan velalliselle niukasti suurempien provisioiden toivossa.
Kihlakunnanulosottomies saa kiinteän palkkansa lisäksi perimispalkkioita, jotka määräytyvät velalliselta perityn summan mukaan. Alin perimispalkkio on 1,48 euroa ja korkein 29,85 suoritukselta, Valtakunnanvoudinvirastosta kerrotaan.
Perimispalkkion maksaa Suomen valtio. Perimispalkkioiden osuus koko palkkauksesta on noin kolmannes."
PERIMISPALKKION MAKSAA SUOMEN VALTIO!!!!!
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeisiin joku maksimieuromäärä. Lapsilisät pois todella hyvätuloisilta. Alkoholiveroon korotus.
Lapsilisät pois niiltä, jotka eivät veroja maksa. Miksi helvetissä lisää pitäisi maksaa laiskoille?
Lapsilisien tarkoitus on tasoittaa tuloeroa hyvin tai huonommin tienaavien vanhempien välillä. Ei laiskojen ja ahkerien välillä.
Lopetetaan työttömien hyysääminen.
Ihmiskauppaan eli vuokratyöhön pitäisi puuttua.
Eläkekatto n. 3000, hävittäjät ja asevelvollisuus pois, perustulo, yritystukien karsinta, pääomaverotuksen ja tuloverotuksen yhdistöminen, julkisen sektorin muutosruljanssin (kehityshankkeiden) vähentäminen
Vierailija kirjoitti:
Ulosottomiehiltä provikat pois!
"Noin kolmannes ulosottomiehen palkasta koostuu provisioista, jotka määräytyvät velalliselta perityn summan mukaan. Tämä voi johtaa siihen, että harkinnanvaraisia joustoja annetaan velalliselle niukasti suurempien provisioiden toivossa.
Kihlakunnanulosottomies saa kiinteän palkkansa lisäksi perimispalkkioita, jotka määräytyvät velalliselta perityn summan mukaan. Alin perimispalkkio on 1,48 euroa ja korkein 29,85 suoritukselta, Valtakunnanvoudinvirastosta kerrotaan.
Perimispalkkion maksaa Suomen valtio. Perimispalkkioiden osuus koko palkkauksesta on noin kolmannes."
PERIMISPALKKION MAKSAA SUOMEN VALTIO!!!!!
"Ulosottomies tienaa noin 5000 euroa/kk – kolmasosa palkasta provisioita perityistä veloista"
Iltasanomat Julkaistu: 21.2.2018 12:23
Parannetaan etäopiskelumahdollisuuksia. Perustetaan verkkosivusto, jolle kootaan kattavasti kaikille avointa opetusmateriaalia: (luento)videoita, sähköisiä kirjoja, tehtäviä, kokeita... Materiaalia kootaan kaikilta koulutusaloilta ja -asteilta.
Taataan jokaiselle halukkaalle etäopiskelupaikka.
Parannetaan osa-aikaisen ja joustavan opiskelun mahdollisuutta (etäopiskelusysteemin avulla), niin että opiskelun sovittaminen työntekoon helpottuu.
Hukkalämpö talteen hampun kotikasvattajilta.
Tämä! Ja ajatelkaapa, jos ue/et-tunneilla opetettaisiin sellaisia taitoja, että opittaisiin pitämään huolta omasta ja ympäristön henkisestä hyvinvoinnista. Psykologiaa tavallaan, ikätasoisesti. Tällä saataisiin varmasti pidemmässä juoksussa säästettyä mielenterveysongelmien aiheuttamissa kuluissa.
Huumeet pitäisi dekriminalisoida, valtion ottaa huumeiden hallittu (Alkon tapainen) myynti itselleen. Rikollisuus vähenee, verotulot nousee. Aineet on turvallisia ja niitä myydään vain täysi-ikäiselle (nyt diilereille on ihan sama kuka ostaa, kunhan rahaa saa). Hoitoon hakeutuminen on helpompaa, koska ei tarvitse pelätä tuomioita.