Olen entinen les tadi olainen. Kysy mitä vaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaatko jotain lestadiolaisuudesta, esim Suviseuroja? Kävin kerran, "turistina" ja minusta oli mukavanoloinen tapahtuma.

Oikeastaan käyn yhä suviseuroissa lähes joka vuosi, tapaamassa serkkuja ja joitakin harvoja vanhoja kavereita ja ihan vain nauttimassa seurakentän tunnelmasta. Tunnelma ei ole aivan yhtä ihana kuin silloin, kun vielä koin kuuluvani joukkoon, mutta siellä on silti aina mukavan rauhallista ja nostalgista. Suosittelen kyllä kaikkia käymään vaikka vilkaisemassa, jos yhtään kiinnostaa ja haluaa vaikka hiukan pakoon hektisyydestä ja stressistä.

Mitä muuta kaipaan, no sitä yhteisöllisyyttä. Tulin usein tunteelliseksi, kun kaikki yhteen ääneen lauloivat siionin lauluja, ja nykyäänkin kaipaan sitä voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Monet siionin laulut ovat minulle yhä tosi tärkeitä (esim. On mulla onnen päivä, Mun kotini taivaassa ihana on, Oi katsele lintua oksalla puun jne.), mutta en oikein tiedä, onko minulla "oikeutta" laulaa tai kuunnella niitä, kun en ole enää lestadiolainen.

Ap

Lauluja ei ole mitenkään varattu lestadiolaisille. Olemme vain iloisia jos joku niitä mielellääm laulaa/kuuntelee.

Karvoja varmaankin saa sheivata, vaikka niiden kasvu onkin luonnollista? Käyvätkö lestadiolaiset kosmetologilla esim. sokeroinnissa tai kasvohoidossa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä muuttui kun erosit? Mikä oli parasta, mitä yhteisön jättämisestä sulle seurasi?

Se muuttui, että ahdistus lähti. Hiljalleen en tuntenut enää syyllisyyttä, kun meikkasin, menin elokuviin tai teatteriin. Sain tehdä haluamiani asioita ilman, että omatunto alkoi soimata. Yhtäkkiä pystyin myös seurustella suuremman ihmisjoukon kanssa kuin aiemmin, koska nuoria lestadiolaispoikia on yllättävän vähän (moni eroaa). Oloni on nyt vapaampi ja itsevarmempi.

Ap

❤️ Tämä. Mullakin seurasi uskosta lähdöstä vapaus. Luulin, että vapaus ja rauha olisi siinä yhteisössä, ja ympärillä olisi paha maailma. Ei se maailma ollutkaan paha. Maailma ei ole mustavalkoinen. Pahoja asioita tapahtuu myös lestadiolaisuuden sisällä ja niistä olisi kyettävä keskustelemaan.

Kerrankin fiksu ketju aiheesta! Vaikutat tosi mukavalta ihmiseltä, ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaatko jotain lestadiolaisuudesta, esim Suviseuroja? Kävin kerran, "turistina" ja minusta oli mukavanoloinen tapahtuma.

Oikeastaan käyn yhä suviseuroissa lähes joka vuosi, tapaamassa serkkuja ja joitakin harvoja vanhoja kavereita ja ihan vain nauttimassa seurakentän tunnelmasta. Tunnelma ei ole aivan yhtä ihana kuin silloin, kun vielä koin kuuluvani joukkoon, mutta siellä on silti aina mukavan rauhallista ja nostalgista. Suosittelen kyllä kaikkia käymään vaikka vilkaisemassa, jos yhtään kiinnostaa ja haluaa vaikka hiukan pakoon hektisyydestä ja stressistä.

Mitä muuta kaipaan, no sitä yhteisöllisyyttä. Tulin usein tunteelliseksi, kun kaikki yhteen ääneen lauloivat siionin lauluja, ja nykyäänkin kaipaan sitä voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Monet siionin laulut ovat minulle yhä tosi tärkeitä (esim. On mulla onnen päivä, Mun kotini taivaassa ihana on, Oi katsele lintua oksalla puun jne.), mutta en oikein tiedä, onko minulla "oikeutta" laulaa tai kuunnella niitä, kun en ole enää lestadiolainen.

Ap

Ketjussa aikaisemmin kommentoineena lestadiolaisuudesta lapsena eronnena:

En edes tiennyt, että se katsohan lintua oksalla puun on lestadiolaislaulu. Olen pitänyt sitä vain kauniina uskonnollisena lauluna. Äidillä oli kaunis lauluääni, ja lauloi tuota usein:

Oi katsohan lintua oksalla puun, se laulaa niin kauniisti aina.

Se Korkeimman kiitokseen aukaisee suun, sen mieltä ei huolet ne paina.

Se laulaen Luojaansa kiittää.

Se laulaen aamulla alkavi työt ja päättää ne laululla illoin.

Niin rauhassa oksalla nukkuu se yöt, kuin vuode ois peitetty villoin, ja kattona sillä on taivas.

Ei kylvä, ei niitä, ei myös kokoa se vastaisten päivien ruokaa.

Vaan aina sen mieli on riemuiseva, ei huomisen huolista huokaa, ja silti ei puutetta kärsi.

Oi jospa kuin lintunen päiväni vain myös niittäen alkaa mä voisin.

Ja murhetta vaikkakin puuttehissain, niin ain Isän hoidossa oisin.

Ei lapsensa tarvitse surra.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaatko jotain lestadiolaisuudesta, esim Suviseuroja? Kävin kerran, "turistina" ja minusta oli mukavanoloinen tapahtuma.

Oikeastaan käyn yhä suviseuroissa lähes joka vuosi, tapaamassa serkkuja ja joitakin harvoja vanhoja kavereita ja ihan vain nauttimassa seurakentän tunnelmasta. Tunnelma ei ole aivan yhtä ihana kuin silloin, kun vielä koin kuuluvani joukkoon, mutta siellä on silti aina mukavan rauhallista ja nostalgista. Suosittelen kyllä kaikkia käymään vaikka vilkaisemassa, jos yhtään kiinnostaa ja haluaa vaikka hiukan pakoon hektisyydestä ja stressistä.

Mitä muuta kaipaan, no sitä yhteisöllisyyttä. Tulin usein tunteelliseksi, kun kaikki yhteen ääneen lauloivat siionin lauluja, ja nykyäänkin kaipaan sitä voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Monet siionin laulut ovat minulle yhä tosi tärkeitä (esim. On mulla onnen päivä, Mun kotini taivaassa ihana on, Oi katsele lintua oksalla puun jne.), mutta en oikein tiedä, onko minulla "oikeutta" laulaa tai kuunnella niitä, kun en ole enää lestadiolainen.

Ap

Ketjussa aikaisemmin kommentoineena lestadiolaisuudesta lapsena eronnena:

En edes tiennyt, että se katsohan lintua oksalla puun on lestadiolaislaulu. Olen pitänyt sitä vain kauniina uskonnollisena lauluna. Äidillä oli kaunis lauluääni, ja lauloi tuota usein:

Oi katsohan lintua oksalla puun, se laulaa niin kauniisti aina.

Se Korkeimman kiitokseen aukaisee suun, sen mieltä ei huolet ne paina.

Se laulaen Luojaansa kiittää.

Se laulaen aamulla alkavi työt ja päättää ne laululla illoin.

Niin rauhassa oksalla nukkuu se yöt, kuin vuode ois peitetty villoin, ja kattona sillä on taivas.

Ei kylvä, ei niitä, ei myös kokoa se vastaisten päivien ruokaa.

Vaan aina sen mieli on riemuiseva, ei huomisen huolista huokaa, ja silti ei puutetta kärsi.

Oi jospa kuin lintunen päiväni vain myös niittäen alkaa mä voisin.

Ja murhetta vaikkakin puuttehissain, niin ain Isän hoidossa oisin.

Ei lapsensa tarvitse surra.

Jatkan vielä, että tuohan on melkein kuin Aleksin Kiven laulu oravasta, mutta tuossa on se Luoja mukana.

Minkä ikäinen olit, kun erosit lestadiolaisuudesta? Kuinka kauan eroprosessisi kesti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaatko jotain lestadiolaisuudesta, esim Suviseuroja? Kävin kerran, "turistina" ja minusta oli mukavanoloinen tapahtuma.

Oikeastaan käyn yhä suviseuroissa lähes joka vuosi, tapaamassa serkkuja ja joitakin harvoja vanhoja kavereita ja ihan vain nauttimassa seurakentän tunnelmasta. Tunnelma ei ole aivan yhtä ihana kuin silloin, kun vielä koin kuuluvani joukkoon, mutta siellä on silti aina mukavan rauhallista ja nostalgista. Suosittelen kyllä kaikkia käymään vaikka vilkaisemassa, jos yhtään kiinnostaa ja haluaa vaikka hiukan pakoon hektisyydestä ja stressistä.

Mitä muuta kaipaan, no sitä yhteisöllisyyttä. Tulin usein tunteelliseksi, kun kaikki yhteen ääneen lauloivat siionin lauluja, ja nykyäänkin kaipaan sitä voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Monet siionin laulut ovat minulle yhä tosi tärkeitä (esim. On mulla onnen päivä, Mun kotini taivaassa ihana on, Oi katsele lintua oksalla puun jne.), mutta en oikein tiedä, onko minulla "oikeutta" laulaa tai kuunnella niitä, kun en ole enää lestadiolainen.

Ap

Lauluja ei ole mitenkään varattu lestadiolaisille. Olemme vain iloisia jos joku niitä mielellääm laulaa/kuuntelee.

Lähes kaikki minun mielestäni parhaat lestadiolaisten laulut ovat ennemmin tai myöhemmin päätyneet virsikirjaan. Minusta se on tosi hienoa, että eri herätysliikkeiden laulukirjoista otetaan parhaat laulut koko kirkon yhteiseen käyttöön.

kysyin aiemmin että onko sellaista valtaväestöstä poikkeavaa lestadiolaisuutta paljon vielä. Siis näin ihan konkreettisina lukuina, esim. perheinä, joissa on yli 10 lasta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaatko jotain lestadiolaisuudesta, esim Suviseuroja? Kävin kerran, "turistina" ja minusta oli mukavanoloinen tapahtuma.

Oikeastaan käyn yhä suviseuroissa lähes joka vuosi, tapaamassa serkkuja ja joitakin harvoja vanhoja kavereita ja ihan vain nauttimassa seurakentän tunnelmasta. Tunnelma ei ole aivan yhtä ihana kuin silloin, kun vielä koin kuuluvani joukkoon, mutta siellä on silti aina mukavan rauhallista ja nostalgista. Suosittelen kyllä kaikkia käymään vaikka vilkaisemassa, jos yhtään kiinnostaa ja haluaa vaikka hiukan pakoon hektisyydestä ja stressistä.

Mitä muuta kaipaan, no sitä yhteisöllisyyttä. Tulin usein tunteelliseksi, kun kaikki yhteen ääneen lauloivat siionin lauluja, ja nykyäänkin kaipaan sitä voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Monet siionin laulut ovat minulle yhä tosi tärkeitä (esim. On mulla onnen päivä, Mun kotini taivaassa ihana on, Oi katsele lintua oksalla puun jne.), mutta en oikein tiedä, onko minulla "oikeutta" laulaa tai kuunnella niitä, kun en ole enää lestadiolainen.

Ap

Tuo on mielestäni hieman ikävän kuuloinen asia, että koet että sinulla ei ole oikeutta laulaa osaamiasi lauluja, ja lestadiolaiset siten olisivat jotenkin oikeammassa uskossa kuin sinä. Omalta kohdaltani koen, että oma taustani on mikä on, enkä tee siitä mitään ongelmaa. Laulan kun laulattaa.

Joskus seurueissa joissa tiedän olevan sekä meitä tavallisia että lestadiolaisia, tervehdin ensimmäisenä, ja ihan normaaleilla sanoilla, niin ei tarvitse kenenkään pohtia pitääkö tuolle sanoa Jumalan terve.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaatko jotain lestadiolaisuudesta, esim Suviseuroja? Kävin kerran, "turistina" ja minusta oli mukavanoloinen tapahtuma.

Oikeastaan käyn yhä suviseuroissa lähes joka vuosi, tapaamassa serkkuja ja joitakin harvoja vanhoja kavereita ja ihan vain nauttimassa seurakentän tunnelmasta. Tunnelma ei ole aivan yhtä ihana kuin silloin, kun vielä koin kuuluvani joukkoon, mutta siellä on silti aina mukavan rauhallista ja nostalgista. Suosittelen kyllä kaikkia käymään vaikka vilkaisemassa, jos yhtään kiinnostaa ja haluaa vaikka hiukan pakoon hektisyydestä ja stressistä.

Mitä muuta kaipaan, no sitä yhteisöllisyyttä. Tulin usein tunteelliseksi, kun kaikki yhteen ääneen lauloivat siionin lauluja, ja nykyäänkin kaipaan sitä voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Monet siionin laulut ovat minulle yhä tosi tärkeitä (esim. On mulla onnen päivä, Mun kotini taivaassa ihana on, Oi katsele lintua oksalla puun jne.), mutta en oikein tiedä, onko minulla "oikeutta" laulaa tai kuunnella niitä, kun en ole enää lestadiolainen.

Ap

Kyllä sinulla on täydet oikeudet laulaa, mitä laulat. Minun lapsuudessani 1970-80-luvuilla oli tapana, että kun lestadiolainen erosi tai erotettiin lestadiolaisuudesta, kun hän ryhtyi laulajaksi, hän levytti ensi töikseen levyllisen/kasetillisen siioninlauluja. Niitä sitten lestadiolaiset sukulaiset, ystävät ja kylänmiehet kuuntelivat into piukeena. Varmaan oli niitäkin, jotka paheksuivat, ja olivat sitä mieltä, ettei näitä "epäuskoisten" laulamia lauluja ollut sopivaa kuunnella. Silloin ei vielä ollut SRK:n äänitteitä.

Vierailija kirjoitti:

kysyin aiemmin että onko sellaista valtaväestöstä poikkeavaa lestadiolaisuutta paljon vielä. Siis näin ihan konkreettisina lukuina, esim. perheinä, joissa on yli 10 lasta? 

Kyllä sitä on. Pohjois-Suomessa enemmän, etelässä vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, onko tämä kielletty aihe täällä, siksi laitoin otsikon noin. Tarkemmin siis vanhoillisles tadi olainen. Vanhempani ja jotkut sisarukseni ovat edelleen. Vastaan asiallisiin kysymyksiin.

Kuinka monta lasta sulla on ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koetko, että vl-yhteisössä naisella on yhteisöstään tulevia paineita

A) pysyä hoikkana tai jopa alipainoisena

B) näyttää hyvältä (samalla kun meikkaus on kielletty, pitäisi olla kauniit pitkät hiukset, hyvä iho, hyvä kroppa ja kalliit muodinmukaisesti merkkivaatteet)

C) toimia kodinhengettärenä (en puhu nyt lastenhoidosta vaan vaikkapa sisustamisesta ja siitä, että monet tuntemani vl-naiset suhtautuvat naureskellen ”ostomakeaan” eli sääli niitä jotka syövät jotain ei-itsetehtyä herkkua 😝)

D) kieltäytyä liiasta kouluttamisesta (pätee osin varmaan myös poikiinkin, reippaasti vaan kotiäidiksi tai jonkun uskovaisen omistamaan firmaan töihin)? Tämähän tuntuu olevan hyvin sosiaaliseen statukseen liittyvää. ”Kymppilessujen” (anteeksi ilmaus, en keksinyt parempaa) suorastaan oletetaan opiskelevan, tavisneitojen taas avioituvan 19-vuotiaina.

Mielelläni kuulisin muutenkin ajatuksiasi näistä aiheista.

En ole ap mutta tunnen lestadiolaisia. Koskaan en ole kuullut heidän rajoittavan kouluttautumista, päinvastoin he ovat usein korkeasti koulutettuja ja lapsilta odotetaan hyvää koulumenestystä. Aikainen naimisiinmeno ei estä opiskelua.

Puhut varmaan opiskelusta poikien kohdalla.

Eri

En usko että näin olisi. Olen yläkoulun opettaja ja oppilaina on paljon lestoja. Tytöt ovat useimmiten hyvin fiksuja, kunnianhimoisia ja pärjääviä. Monet huippuoppilaita, ja vähän heikommatkin ahkeria. Lisäksi ovat sosiaalisia. Pojat taas... ovat sosiaalisia XD

Tosin ysiluokalla moni lestadiolaispoika sitten vähentää lapsellista häsläystään ja alkaa kunnostautua opiskelussa. Selityksenä tälle on että "haluavat johtajiksi". Varmaan alkaa iskeä siinä vaiheessa tajuntaan se perheen elatus.

Ja siis en sano tätä millään pahalla. Pidän lestadiolaisnuorista. Minusta on hienoa että on vielä ryhmiä, jotka ottavat uskon tosissaan. Minusta usko on aitoa silloin, kun sille uhraa jotain. Lestadiolaiset uhraavat vapaudestaan ja riippumattomuudestaan. Se ei ole mikään ainoa tapa, mutta ihan hyvä ja toimivat tapa.

Vierailija kirjoitti:

Karvoja varmaankin saa sheivata, vaikka niiden kasvu onkin luonnollista? Käyvätkö lestadiolaiset kosmetologilla esim. sokeroinnissa tai kasvohoidossa?

Joo, saa sheivata. En kyllä ole kuullut, että kukaan sokeroisi, vaan yleensä ihan itse sheivaavat. Kasvohoidossa saattavat käydäkin. Jotenkin tuntuu hassulta, kun en oikeastaan tiedä joihinkin kysymyksiin vastauksia, vaikka olin lestadiolainen 17 vuotta ja senkin jälkeen lähipiirissäni on ollut lestadiolaisia.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen olit, kun erosit lestadiolaisuudesta? Kuinka kauan eroprosessisi kesti?

17-vuotiaana sanoin vanhemmilleni, mutta olin sitä ennen pyöritellyt ajatusta parisen vuotta päässäni.

Ap

Vierailija kirjoitti:

kysyin aiemmin että onko sellaista valtaväestöstä poikkeavaa lestadiolaisuutta paljon vielä. Siis näin ihan konkreettisina lukuina, esim. perheinä, joissa on yli 10 lasta? 

On paljon. Minun suvussani on montakin reippaasti yli 10 lapsen perheitä, omani mukaan luettuna. Yleisin luku on kyllä suunnilleen 7, mutta tosiaan isommatkin perheet ovat yhä yleisiä. Ja harva lestadiolainen vielä esim. meikkaa tai juo alkoholia, joten sinällään lähes kaikki lestadiolaiset poikkeavat ainakin jollain tavalla valtaväestöstä. Ulkoisesti ei välttämättä, että ulkonäöstä ei voi niin helposti asiaa päätellä.

Ap

Käyttäjä27148 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, onko tämä kielletty aihe täällä, siksi laitoin otsikon noin. Tarkemmin siis vanhoillisles tadi olainen. Vanhempani ja jotkut sisarukseni ovat edelleen. Vastaan asiallisiin kysymyksiin.

Kuinka monta lasta sulla on ?

Ei yhtään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaatko jotain lestadiolaisuudesta, esim Suviseuroja? Kävin kerran, "turistina" ja minusta oli mukavanoloinen tapahtuma.

Oikeastaan käyn yhä suviseuroissa lähes joka vuosi, tapaamassa serkkuja ja joitakin harvoja vanhoja kavereita ja ihan vain nauttimassa seurakentän tunnelmasta. Tunnelma ei ole aivan yhtä ihana kuin silloin, kun vielä koin kuuluvani joukkoon, mutta siellä on silti aina mukavan rauhallista ja nostalgista. Suosittelen kyllä kaikkia käymään vaikka vilkaisemassa, jos yhtään kiinnostaa ja haluaa vaikka hiukan pakoon hektisyydestä ja stressistä.

Mitä muuta kaipaan, no sitä yhteisöllisyyttä. Tulin usein tunteelliseksi, kun kaikki yhteen ääneen lauloivat siionin lauluja, ja nykyäänkin kaipaan sitä voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Monet siionin laulut ovat minulle yhä tosi tärkeitä (esim. On mulla onnen päivä, Mun kotini taivaassa ihana on, Oi katsele lintua oksalla puun jne.), mutta en oikein tiedä, onko minulla "oikeutta" laulaa tai kuunnella niitä, kun en ole enää lestadiolainen.

Ap

Ketjussa aikaisemmin kommentoineena lestadiolaisuudesta lapsena eronnena:

En edes tiennyt, että se katsohan lintua oksalla puun on lestadiolaislaulu. Olen pitänyt sitä vain kauniina uskonnollisena lauluna. Äidillä oli kaunis lauluääni, ja lauloi tuota usein:

Oi katsohan lintua oksalla puun, se laulaa niin kauniisti aina.

Se Korkeimman kiitokseen aukaisee suun, sen mieltä ei huolet ne paina.

Se laulaen Luojaansa kiittää.

Se laulaen aamulla alkavi työt ja päättää ne laululla illoin.

Niin rauhassa oksalla nukkuu se yöt, kuin vuode ois peitetty villoin, ja kattona sillä on taivas.

Ei kylvä, ei niitä, ei myös kokoa se vastaisten päivien ruokaa.

Vaan aina sen mieli on riemuiseva, ei huomisen huolista huokaa, ja silti ei puutetta kärsi.

Oi jospa kuin lintunen päiväni vain myös niittäen alkaa mä voisin.

Ja murhetta vaikkakin puuttehissain, niin ain Isän hoidossa oisin.

Ei lapsensa tarvitse surra.

On tuo laajemmallekin levinnyt.

Lauloimme sitä ala-asteella, eikä opettaja kai ollut lestadiolainen, vaikka aika uskonnon kyllästämä 1-2 lk olikin.

En itsekään ole enää lestadiolainen, mutta siionin lauluja tykkään silti laulella. Oma suosikkini on Oi mull' on onnenpäivä, ja nimenomaan niillä vanhoilla sanoilla.

1. Oi mull´ on onnen päivä, miks en mä laulaisi? Kun sydämein on täynnä, miks siit en kertoisi? Mä kiitän Jeesustani, Ylkääni rakkainta, kun omakseen mun saattoi, hän aivan armosta.

2. Kun Jeesus ompi mulla, on kyllin kaikkea: ei mitään puutu multa, kun Hän on minulla. Oi hänen rakkautensa, se ompi verraton, se halkee laupeudesta, niin palava se on.

3. Hän on mun lunastanut kalliilla verellään, kihlannut Hengellänsä omakseen ainiaan. Nyt omansa saan olla, en muusta huolikaan; sylissään elää, kuolla ja iät olla saan.

4. Oi mull´ on onnen päivät Ylkäni omana, oon autuas jo täällä ja sitten taivaassa. En muille tahdo elää, vaan yksin hänelle, en maasta huoli enää, taivaaseen rientelen.

5. Ei kotin´ ole täällä murheitten laaksossa, se odottaa mua siellä, ylhäällä taivaassa. Siell´ ompi Jeesukseni, mun veriylkäni. Hän puhtaaksi mun saatti, autuaaks´ iäti.

6. Mä olen musta, kurja majoissa Keedarin, vaan ihana on mulla hääpuku puhtahin. Oon muodoltani musta ja päivän polttama, vaan Yljän pukimissa oon aivan ihana.

7. Oi kiitos, Jeesukseni, kun maksoit velkani! Soi sulle kiitokseni, kun olet omani. Ylistys taivahassa ja riemu verraton, oi autuus, ilo, rauha, se suloisinta on!

8. Kun noutamaan mun joudut tykösi taivaaseen, ei sillon lopu laulu, oi onni iäinen! Jo murheen maassa täällä sinulle laulelen, ja iäisesti siellä sinulle riemuitsen.

Vierailija kirjoitti:

Näin luterilaisena masturboijana kuulostaa minulle rakkaudettomammalta syyllistäen retostella jonkun seksijuttuja yhteisön edessä kuin vaikkapa se itse runkkaaminen.

Täysin samaa mieltä kanssasi!