Miten pyytäisin mieheltä kuuntelua ja läsnäoloa?

Vierailija kirjoitti:

"Voisitko kuunnella ja olla läsnä?"

Ketju loppu.

näin. Mies on siitä jännä olento, että hänelle voi puhua ihan suoraan ja sanoa mitä tarkoittaa.

Lisää havaintoja:

Mies "liukenee" tunnepitoisista aiheista. Sanoin, etten eilen sulkenut ovea mitenkään pahalla vaan annoin hänelle työrauhan. Mies sanoi, että se herätti muistoja exänsä käytöksestä ja etten ole samanlainen. Yritin jatkaa juttua, mutta mies "haluan syödä tuon myalipatukan nyt!" Ja vaihtoi aihetta, alkoi puhumaan zoomin kuvausominaisuuksista ja miten videopuhelutekniikka voisi kehittyä, ja juttu jatkui pitkään. Sitten hän lähti viemään roskia.

Hän on käyttänyt vastaavaa liukenemistekniikkaa ennenkin. Eli vaikka saisin aloitettua jutun, en saa kunnolla käsiteltyä mitään asiaa.

Ap

Olen ollut tuollaisen miehen kanssa naimisissa kohta 20v. Olen hyväksynyt miehen luonteen, olemme loistava tiimi käytännön elämässä. Puhun syvälliset juttuni sitten ystävien kanssa. Ei yksi ihminen välttämättä voi vastata kaikkiin sun tarpeisiin ap eikä toista ihmistä voi muuttaa, ainoastaan omaa suhtautumistaan voi. Mieti siis miten tärkeä tuo asia on sinulle ja sitten sen mukaisesti joko jatkat suhdetta tai et.

Vierailija kirjoitti:

Lisää havaintoja:

Mies "liukenee" tunnepitoisista aiheista. Sanoin, etten eilen sulkenut ovea mitenkään pahalla vaan annoin hänelle työrauhan. Mies sanoi, että se herätti muistoja exänsä käytöksestä ja etten ole samanlainen. Yritin jatkaa juttua, mutta mies "haluan syödä tuon myalipatukan nyt!" Ja vaihtoi aihetta, alkoi puhumaan zoomin kuvausominaisuuksista ja miten videopuhelutekniikka voisi kehittyä, ja juttu jatkui pitkään. Sitten hän lähti viemään roskia.

Hän on käyttänyt vastaavaa liukenemistekniikkaa ennenkin. Eli vaikka saisin aloitettua jutun, en saa kunnolla käsiteltyä mitään asiaa.

Ap

Kuulostaa ADD:lta. Keskittyminen hyppelee, ellei kyse ole jostain "nörtistä" ja asiapitoisesta intohimostaan.

Mies aistii kun hänet ajetaan nurkkaan

Ei voi kauhalla ottaa jos on lusikalla annettu. Jos miehen tunnetaidot ja keskittyminen ei riitä, eikä hän harjoita esim. Mindfulness-tekniikoita, voi olla mahdotonta käsitellä tunnepitoisia aiheita tulematta reaktiiviseksi.

Se tarkoittaa, ettei hän ole läsnä eikä kuuntele.. itseään.

Minä lopetin "pienet arjen kohtaamiset" tuollaisen miehen kanssa. Hän osasi olla normaali treffaillessa, eli kun meidän tekemisille oli määrätty aika, paikka ja tavoite. Mutta perusarjessa hän oli sietämättömän itsekeskeinen - käläkäläkälä ja ihme poukkoilua koko ajan.

Sopivasti arkea fiksaamalla meillä on nyt ihan kiva suhde. Emme ole aikeissa perheellistyä, osasyynä se että joutuisin tekemään kaiken itse + yksin. Mies on vähän liian itsekeskeinen ja epäluotettava vanhemmaksi.

Asumme nykyään saman katon alla ja näemme yhtenä arki-iltana ja päivän tai kahden verran viikonloppuna. Impulssikontrolli ei riitä kotona nyhjäämiseen, joten en pakota nyhjäämään.

ala nalkuttaa, kaikki miehet tykkää siitä

Vierailija kirjoitti:

Minä sympatiseeraan ap:tä paljon.

Meille miehelle työ on tärkeää, mutta ei se ole koko syy. Mieheni on vaikea keskittyä, jollei asia kiinnosta häntä satasella. On jonkinlainen ADD-persoona. Puhuu mielellään itse pitkiäkin puheita monologina. Mutta jos minä yritän sanoa jotakin, puhuu päälle ja keskeyttää. Usein ensimmäisen tai toisen sanan jälkeen. Puheessaan saattaa kysyä minulta jotakin, mutta antaa vastausaikaa sen verran, että yhden sanan ehtisin sanoa, jos nopea olisin. Mies: 'Tiesitkö sitä?', minä: 'kyllä/en'. Ja sitten miehen juttu jatkuu. Jos en ehdi vastaamaan,  se ei miestä millään tavalla haittaa, vaan juttu jatkuu siitä huolimatta. Mies saattaa myös kysyä, mitä minulle kuuluu. Mutta vastauksena odottaa, että vastaan jälleen yhdellä sanalla. Usein kai odotus on, että 'hyvää'. Ja sitten juttu jatkuukin sillä, mitä miehelle kuuluu. Tulee tunne, että kysymyskin oli vain yksi keino olla äänessä. Miehen mielenkiinto riitti kysymyksessä siihen kysymyksen loppuun asti. Kysymysmerkkiin asti. Tai että 'mitä kuuluu' -kysymys olikin vain keino päästä kertomaan omat kuulumisensa. Keino olla itse äänessä. Tavalla tai toisella.

Huh kuinka tutulta kuulosti, tällainen papupata minullakin miesystävänä. Tosin sillä erolla, että emme asu yhdessä (emmekä tule asumaan) eikä siis tietty ole lapsiakaan, eikä mies suutu. Mistään. Kaikenkaikkiaan hyvin vähän tunteita näyttää, kaikkinensa siis hyvin tavoittamaton ihminen tunnetasolla. Juuri tuo on rasittavaa, kun toinen on koko ajan äänessä, mutta puhuu vain täysin merkityksettömyyksiä. Minä olen muutenkin hiljaisempi enkä koe tarvetta jatkuvalle pölinälle, mutta olen nyt kohtuullisesti kuitenkin sopeutunut tilanteeseen. Se harmittaa, että aitoa keskustelua meillä on harvoin, 98 % puheesta on neutraalia jutunheittoa. Tai jos minua painaa joku, ja haluaisin tavatessamme jakaa tätä kuohuntaa, niin ehdin kertoa ensimmäisen lauseen, vaikka mitä töissä on tapahtunut, kun mies jo kaappaa keskustelun "ihan vastaavaa meillä kerran töissä kun Jori sattui vahingossa blaa blaa blaa.....", eli ei välttämättä kerro edes omaa kokemustaan tai mitään tuoretta insidenssiä, saati että olisi millään tavalla edes "ihan vastaavaa". Mutta juttu x tulee mieleen ja se pitää plöräyttää ääneen. Toivoisin, että voisi edes sen verran ensin vain kuunnella, että saan oikeasti kertoa mitä tapahtui.

Aidolla keskustelulla tarkoitan siis sen jakamista, mitä tuntee, mitä ajattelee, mitä toiveita on tulevasta (vaikka suhdetta ajatellen), mitä pelkoja, mitä haaveita... Tällaisista asioista koitan viritellä keskustelua toisinaan mutta mies joutuu välittömästi ulos mukavuusalueeltaan. Korostan, että näitä ei tarvitsisi aina tavatessa päivittää, mutta kyllä edes toisinaan olisi tarpeen. Mies kysyy miksi pitää kun ei ole hänelle luontevaa - no minulle ei ole luontevaa olla jakamatta tällaisia asioita loputtomiin jos suhteen syvenemistä toivoo, ja nyt mennään 95 % ajasta hänen tarpeidensa mukaan tässä asiassa. Hän ei halua, joten emme keskustele.

Siinä mielessä olen siis sopeutunut, että tunnistan ettei tämä suhde tule syvenemään kevyttä tapailua vakavammaksi. Harmillista, kun muuten tulemme hyvin toimeen ja suhde toimii, mutta tässä asiassa olemme liian erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sympatiseeraan ap:tä paljon.

Meille miehelle työ on tärkeää, mutta ei se ole koko syy. Mieheni on vaikea keskittyä, jollei asia kiinnosta häntä satasella. On jonkinlainen ADD-persoona. Puhuu mielellään itse pitkiäkin puheita monologina. Mutta jos minä yritän sanoa jotakin, puhuu päälle ja keskeyttää. Usein ensimmäisen tai toisen sanan jälkeen. Puheessaan saattaa kysyä minulta jotakin, mutta antaa vastausaikaa sen verran, että yhden sanan ehtisin sanoa, jos nopea olisin. Mies: 'Tiesitkö sitä?', minä: 'kyllä/en'. Ja sitten miehen juttu jatkuu. Jos en ehdi vastaamaan,  se ei miestä millään tavalla haittaa, vaan juttu jatkuu siitä huolimatta. Mies saattaa myös kysyä, mitä minulle kuuluu. Mutta vastauksena odottaa, että vastaan jälleen yhdellä sanalla. Usein kai odotus on, että 'hyvää'. Ja sitten juttu jatkuukin sillä, mitä miehelle kuuluu. Tulee tunne, että kysymyskin oli vain yksi keino olla äänessä. Miehen mielenkiinto riitti kysymyksessä siihen kysymyksen loppuun asti. Kysymysmerkkiin asti. Tai että 'mitä kuuluu' -kysymys olikin vain keino päästä kertomaan omat kuulumisensa. Keino olla itse äänessä. Tavalla tai toisella.

Huh kuinka tutulta kuulosti, tällainen papupata minullakin miesystävänä. Tosin sillä erolla, että emme asu yhdessä (emmekä tule asumaan) eikä siis tietty ole lapsiakaan, eikä mies suutu. Mistään. Kaikenkaikkiaan hyvin vähän tunteita näyttää, kaikkinensa siis hyvin tavoittamaton ihminen tunnetasolla. Juuri tuo on rasittavaa, kun toinen on koko ajan äänessä, mutta puhuu vain täysin merkityksettömyyksiä. Minä olen muutenkin hiljaisempi enkä koe tarvetta jatkuvalle pölinälle, mutta olen nyt kohtuullisesti kuitenkin sopeutunut tilanteeseen. Se harmittaa, että aitoa keskustelua meillä on harvoin, 98 % puheesta on neutraalia jutunheittoa. Tai jos minua painaa joku, ja haluaisin tavatessamme jakaa tätä kuohuntaa, niin ehdin kertoa ensimmäisen lauseen, vaikka mitä töissä on tapahtunut, kun mies jo kaappaa keskustelun "ihan vastaavaa meillä kerran töissä kun Jori sattui vahingossa blaa blaa blaa.....", eli ei välttämättä kerro edes omaa kokemustaan tai mitään tuoretta insidenssiä, saati että olisi millään tavalla edes "ihan vastaavaa". Mutta juttu x tulee mieleen ja se pitää plöräyttää ääneen. Toivoisin, että voisi edes sen verran ensin vain kuunnella, että saan oikeasti kertoa mitä tapahtui.

Aidolla keskustelulla tarkoitan siis sen jakamista, mitä tuntee, mitä ajattelee, mitä toiveita on tulevasta (vaikka suhdetta ajatellen), mitä pelkoja, mitä haaveita... Tällaisista asioista koitan viritellä keskustelua toisinaan mutta mies joutuu välittömästi ulos mukavuusalueeltaan. Korostan, että näitä ei tarvitsisi aina tavatessa päivittää, mutta kyllä edes toisinaan olisi tarpeen. Mies kysyy miksi pitää kun ei ole hänelle luontevaa - no minulle ei ole luontevaa olla jakamatta tällaisia asioita loputtomiin jos suhteen syvenemistä toivoo, ja nyt mennään 95 % ajasta hänen tarpeidensa mukaan tässä asiassa. Hän ei halua, joten emme keskustele.

Siinä mielessä olen siis sopeutunut, että tunnistan ettei tämä suhde tule syvenemään kevyttä tapailua vakavammaksi. Harmillista, kun muuten tulemme hyvin toimeen ja suhde toimii, mutta tässä asiassa olemme liian erilaisia.

"nyt mennään 95 % ajasta hänen tarpeidensa mukaan tässä asiassa."

Juurikin tuo toisen ehdoilla meneminen. Että hiippaillaan toisen tarpeiden ympärillä, jotta hän ei joutuisi kasvamaan ja tuntemaan epämukavaa oloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sympatiseeraan ap:tä paljon.

Meille miehelle työ on tärkeää, mutta ei se ole koko syy. Mieheni on vaikea keskittyä, jollei asia kiinnosta häntä satasella. On jonkinlainen ADD-persoona. Puhuu mielellään itse pitkiäkin puheita monologina. Mutta jos minä yritän sanoa jotakin, puhuu päälle ja keskeyttää. Usein ensimmäisen tai toisen sanan jälkeen. Puheessaan saattaa kysyä minulta jotakin, mutta antaa vastausaikaa sen verran, että yhden sanan ehtisin sanoa, jos nopea olisin. Mies: 'Tiesitkö sitä?', minä: 'kyllä/en'. Ja sitten miehen juttu jatkuu. Jos en ehdi vastaamaan,  se ei miestä millään tavalla haittaa, vaan juttu jatkuu siitä huolimatta. Mies saattaa myös kysyä, mitä minulle kuuluu. Mutta vastauksena odottaa, että vastaan jälleen yhdellä sanalla. Usein kai odotus on, että 'hyvää'. Ja sitten juttu jatkuukin sillä, mitä miehelle kuuluu. Tulee tunne, että kysymyskin oli vain yksi keino olla äänessä. Miehen mielenkiinto riitti kysymyksessä siihen kysymyksen loppuun asti. Kysymysmerkkiin asti. Tai että 'mitä kuuluu' -kysymys olikin vain keino päästä kertomaan omat kuulumisensa. Keino olla itse äänessä. Tavalla tai toisella.

Huh kuinka tutulta kuulosti, tällainen papupata minullakin miesystävänä. Tosin sillä erolla, että emme asu yhdessä (emmekä tule asumaan) eikä siis tietty ole lapsiakaan, eikä mies suutu. Mistään. Kaikenkaikkiaan hyvin vähän tunteita näyttää, kaikkinensa siis hyvin tavoittamaton ihminen tunnetasolla. Juuri tuo on rasittavaa, kun toinen on koko ajan äänessä, mutta puhuu vain täysin merkityksettömyyksiä. Minä olen muutenkin hiljaisempi enkä koe tarvetta jatkuvalle pölinälle, mutta olen nyt kohtuullisesti kuitenkin sopeutunut tilanteeseen. Se harmittaa, että aitoa keskustelua meillä on harvoin, 98 % puheesta on neutraalia jutunheittoa. Tai jos minua painaa joku, ja haluaisin tavatessamme jakaa tätä kuohuntaa, niin ehdin kertoa ensimmäisen lauseen, vaikka mitä töissä on tapahtunut, kun mies jo kaappaa keskustelun "ihan vastaavaa meillä kerran töissä kun Jori sattui vahingossa blaa blaa blaa.....", eli ei välttämättä kerro edes omaa kokemustaan tai mitään tuoretta insidenssiä, saati että olisi millään tavalla edes "ihan vastaavaa". Mutta juttu x tulee mieleen ja se pitää plöräyttää ääneen. Toivoisin, että voisi edes sen verran ensin vain kuunnella, että saan oikeasti kertoa mitä tapahtui.

Aidolla keskustelulla tarkoitan siis sen jakamista, mitä tuntee, mitä ajattelee, mitä toiveita on tulevasta (vaikka suhdetta ajatellen), mitä pelkoja, mitä haaveita... Tällaisista asioista koitan viritellä keskustelua toisinaan mutta mies joutuu välittömästi ulos mukavuusalueeltaan. Korostan, että näitä ei tarvitsisi aina tavatessa päivittää, mutta kyllä edes toisinaan olisi tarpeen. Mies kysyy miksi pitää kun ei ole hänelle luontevaa - no minulle ei ole luontevaa olla jakamatta tällaisia asioita loputtomiin jos suhteen syvenemistä toivoo, ja nyt mennään 95 % ajasta hänen tarpeidensa mukaan tässä asiassa. Hän ei halua, joten emme keskustele.

Siinä mielessä olen siis sopeutunut, että tunnistan ettei tämä suhde tule syvenemään kevyttä tapailua vakavammaksi. Harmillista, kun muuten tulemme hyvin toimeen ja suhde toimii, mutta tässä asiassa olemme liian erilaisia.

"nyt mennään 95 % ajasta hänen tarpeidensa mukaan tässä asiassa."

Juurikin tuo toisen ehdoilla meneminen. Että hiippaillaan toisen tarpeiden ympärillä, jotta hän ei joutuisi kasvamaan ja tuntemaan epämukavaa oloa.

Näin. Mutta onko kumppanin tehtävä "kasvattaa"?

Lue Minkkinen: ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi

"Aidolla keskustelulla tarkoitan siis sen jakamista, mitä tuntee, mitä ajattelee, mitä toiveita on tulevasta (vaikka suhdetta ajatellen), mitä pelkoja, mitä haaveita... Tällaisista asioista koitan viritellä keskustelua toisinaan mutta mies joutuu välittömästi ulos mukavuusalueeltaan. Korostan, että näitä ei tarvitsisi aina tavatessa päivittää, mutta kyllä edes toisinaan olisi tarpeen. Mies kysyy miksi pitää kun ei ole hänelle luontevaa - no minulle ei ole luontevaa olla jakamatta tällaisia asioita loputtomiin jos suhteen syvenemistä toivoo, ja nyt mennään 95 % ajasta hänen tarpeidensa mukaan tässä asiassa. Hän ei halua, joten emme keskustele."

TÄMÄ!!!

Vierailija kirjoitti:

Se tarkoittaa, ettei hän ole läsnä eikä kuuntele.. itseään.

Eikä AP:kaan itseään.

Jos keskusteluhetket aina päättyvät miehen työpuheluihin, ja hän on muuten avoin tunnepuolen asioille kuten sanoit, ongelmana on se, että työ kahmaisee liian suuren osan vapaa-ajasta. Ja jos hänellä on koko ajan keskeneräiset työkuviot mielessään, ei hän varmaan tunnu henkisesti läsnäolevalta silloinkaan, kun ei ole puhelimessa.

Faith kirjoitti:

Jos keskusteluhetket aina päättyvät miehen työpuheluihin, ja hän on muuten avoin tunnepuolen asioille kuten sanoit, ongelmana on se, että työ kahmaisee liian suuren osan vapaa-ajasta. Ja jos hänellä on koko ajan keskeneräiset työkuviot mielessään, ei hän varmaan tunnu henkisesti läsnäolevalta silloinkaan, kun ei ole puhelimessa.

Kumpi on ensin , työhön pakeneminen vai läheisyyden välttely?

Kysyt siis "miten muuttaa mies päinvastaiseksi kuin hän luontaisesti on?"

Ei mitenkään. Vaihtamalla miestä.

Istu kasvojen päälle hajareisin

Faith kirjoitti:

Jos keskusteluhetket aina päättyvät miehen työpuheluihin, ja hän on muuten avoin tunnepuolen asioille kuten sanoit, ongelmana on se, että työ kahmaisee liian suuren osan vapaa-ajasta. Ja jos hänellä on koko ajan keskeneräiset työkuviot mielessään, ei hän varmaan tunnu henkisesti läsnäolevalta silloinkaan, kun ei ole puhelimessa.

Menee myös selaamaan nettiä kesken jutun.