Tässä ohjeet kouluun; mitä ajatuksia herättää
Viesti kopioitu
"Alkuvaroitus: Nämä eivät ole virallisia ohjeita, vaan ajatuksia, joita ohjeiden ja suositusten lukeminen saa aikaan:
Koulut voidaan avata turvallisesti, koska lapset eivät tartuta koronavirusta, mutta kouluissa on noudatettava rajoituksia, ettei virus tartu lapsiin, joihin se ei tartu, ettei kenenkään turvallisuus vaarannu. Opettajien on turvallista työskennellä koulussa, koska lapset eivät tartuta koronavirusta, mutta lasten ja isovanhempien on edelleen syytä pitää etäisyyttä toisiinsa, ettei virus tartu lapsista isovanhempiin. Etätöiden tekeminen on edelleen suositeltavaa, paitsi opettajien osalta, joiden on tärkeää mennä työpaikalleen kouluun, jossa opettajien kokoukset tulee järjestää etäyhteyden avulla. Kouluun ei saa mennä, jos on nuha, mutta jos menee ja aivastaa, pitää pestä heti kädet. Kesäloma alkaa kaksi viikkoa koulujen avaamisen jälkeen, mutta jos siinä välissä sairastuu, pitää jäädä kahdeksi viikoksi karanteeniin kotiin ja kouluun saa palata vasta seitsemän oireettoman päivän jälkeen. Opettajan tulee opettaa koko koulupäivän ajan samaa oppilasryhmää, paitsi siinä tilanteessa, että hänen on opetettava useampaa ryhmää. Ryhmiä ei jaeta pienemmiksi, vaan käyttöön otetaan lisätiloja, paitsi jos niitä ei ole, mikä ei haittaa, kunhan koulussa on kerrallaan normaalia vähemmän oppilaita, mikä mahdollistuu, kun ryhmiä ei jaeta, alkuperäisiä lukujärjestyksiä noudatetaan ja kuljetusoppilaiden aikatauluja ei muuteta. Ruokalaa saa käyttää porrastetusti yksi ryhmä kerrallaan ja siksi on tärkeää, että ryhmät ruokailevat omissa luokissaan. Turvaetäisyyttä suositellaan oppilaiden välille, mutta viivoitinta ei käytetä etäisyyden tarkistamiseen, mikä on hyvä asia, koska koulutakseihin ei metrin pituinen tauluviivoitin mahdu, mikä ei haittaa, koska virus ei tartu takseissa, varsinkaan lapsiin. Lapset eivät tartuta virusta, eivätkä saa oireita, minkä takia luokkien siivoamiseen sekä erityisesti käsien pesuun tuleekin kiinnittää erityistä huomiota. Tämä selvä. "
Kommentit (3)
EN laita lapsiani kouluun tänä keväänä, etäkoulu jatkuu meillä. Saavat suositella mitä tahtovat.
Miksi taas uusi aloitus samasta asiasta?
Tätä me opettajat sitten ihmetellään täällä :D