Onko tämä aivan kauhea idea? Esiintymisjännitys, alkoholi
Minulla on ylihuomenna töissä etäkoulutus pidettävänä. Meillä menee siis niin, että n. kerran vuodessa kukin työntekijä pitää muille koulutuksen jostakin alaan liittyvästä aiheesta, jonka koulutuksessa on itse käynyt, tai johon muuten on perehtynyt. No nyt tämä nakki taas napsahti itselle. Ylihuomenna esitys videon välityksellä noin 50 hengelle.
Jännitän esiintymistä aivan kamalasti. Minulla on ihan jotain sosiaalista jännitystä, nimittäin jo ruokatunnillakin n. 6 hengen puolitutussa porukassa olen jännittynyt ja yleensä hiljaa, hymyilen ja nyökkäilen vain muiden jutuille. Saatika sitten tällainen 50 hengen huomion keskipisteenä oleminen! Aivan järkyttävää. Olen nukkunut jo viimeisen viikon huonosti tämän takia.
Esiintymistilanteessa jännitykseni tulee esille siten että ääni tärisee hulluna, hengitän pinnallisesti joten alan jo heti ekojen lauseiden jälkeen kuulostaa hengästyneeltä, unohdan kaiken mitä en ole sanasta sanaan lunttilapulle kirjoittanut, punastun ja hikoan. Kaikki nämä aiheuttaa häpeää.
Minä aloin nyt miettiä, että olisiko kamala idea jos ottaisin töihin mukaan jossakin muussa pullossa naamioituna n. lasillisen viiniä ja joisin sen ennen esitelmää? Käytän tosi harvakseltaan alkoholia, joten jo yksi lasi aina vaikuttaa minuun. Tuskinpa siitä kuitenkaan ulkoapäin havaittavasti känniseksi tulee. Voisikohan se auttaa edes vähän tuohon järkyttävään jännitykseen?
Kommentit (46)
No miksei, jos vaan osaat näytellä uskottavasti selvää niinkuin Heikki Kinnunen siinä klassisessa Uuno-kohtauksessa :)
Hae propral resepti, niin kuin muutkin esiintymisiä jännittävät. Tehoaa varmasti ja ei näy käyttö ulospäin toisin kuin rauhoittavissa ym
No, n. kerran vuodessa lääkitys tuskin riippuvuutta aiheuttaa.
Eri asia on, että jos narahtaa työpaikkajuopottelusta, ei hyvät heilu.
Mitäpä se haittaa vaikka tärisee ja ääni väpäjää. Kirjoita kaikki samomisesi paperille ja luet siitä.
Jos ei olisi koronaa, olisitko jossain salissa lavalla ja kävisit asian siellä läpi kyseiselle katsomolle?
Minäkin olen tuollainen jännittäjä. En kuitenkaan ottaisi siihen lääkkeeksi alkoholia. Esiintymisjännitykseen auttaa vain kokemus, eikä sekään poista sitä. Minä kirjoitan aina itselleni sanasta sanaan sen mitä aion sanoa, koska jännityksen iskiessä en muista mitään tai kykene muodostamaan järkeviä lauseita. Siinä ei ole mitään hävettävää, kaikki meistä eivät ole mestaripuhujia, jotka voivat mennä salin eteen kylmiltään ja pitää upean puheen.
Itselläni tuo äänen täriseminen on pahin jännitystekijä. Se on kuitenkin asia, jota muut eivät huomaa, vaikka itsestä se tärinä tuntuu fyysisesti. Yleensä äänen tärinän tuntiessani, puhun kaiken mahdollisimman nopeasti yhteen pötköön, koska pelkään tärinän pahenevan. Oikeasti kannattaisi hengittää syvään ja pitää pieni tauko. Jostain syystä siinä esiintyessä aika tuntuu hidastuvan ja pieni tauko tuntuu ikuisuudelle mutta oikeasti sitä tuskin huomaa.
Yliopiston puheviestinnän kurssi oli kamalimpia kursseja, koska siellä piti esiintyä joka päivä ja monesti nuo esitykset vielä kuvattiin ja katsottiin. Hyvä puoli siinä kuitenkin oli, että siinä oikeasti näki, että se ikuisuudelta tuntunut tauko ei kestänytkään kuin hetken ja värisevää ääntä ei huomannut.
Kannattaa myös muistaa, että yleisösi on ystäväsi. Kukaan tuskin haluaa sinun epäonnistuvan. Tuollaiset pakolliset koulutustilaisuuksien pitämiset ovat varmasti muiden painajainen, enkä ymmärrä miksi työntekijät pakotetaan tuollaiseen, ellei se ole osa työnkuvaa.
Puhu. Sana. Kerrallaan. Noin Sannakin on opetellut esiintymisjännityksestä pois.
Juu, vedä kunnolla viinaa ennen esiintymistä. Viisivuotiaatkin esiintyvät isoille yleisöille ja aikuiset mamoilevat. Säälittävää.
Älä juo suoraan kossupullosta esityksen aikana. Siis jos oot näköradiossa.
Älä vaan toteuta tuota, ei hyvä idea. Usko pois.
Jännittääkö yhtä paljon jos et näy videolla? Jos tekisit niin, että alkuun lyhyet "Terve vaan, olen se sieltä ja sieltä ja nyt olis luvassa etäkoulutus aiheesta X" ja tämän jälkeen jaat näytölle vain power pointin minkä käyt läpi, jaat näytön ja kirjoitat hyvät luntit itsellesi siihen viereen. Lopuksi taas naama näkymiin "Kiitos kaikille, tulisiko kysymyksiä tai kommentteja tästä?" - tuntuu että nykyään kukaan ei telcossa kysy/kommentoi kun se on kaikille niin jähmeetä.
Tämä! Työterveyshuolto kirjoittaa reseptin nopeasti. Tämä siis vaikuttaa mm. sydämen sykkeen, ei siis keskushermoston kautta, joten ei vaikuta kognitiivisiin kykyihin tai aiheuta riippuvuutta.
Vierailija kirjoitti:
Hae propral resepti, niin kuin muutkin esiintymisiä jännittävät. Tehoaa varmasti ja ei näy käyttö ulospäin toisin kuin rauhoittavissa ym
Vierailija kirjoitti:
Hae propral resepti, niin kuin muutkin esiintymisiä jännittävät. Tehoaa varmasti ja ei näy käyttö ulospäin toisin kuin rauhoittavissa ym
Nuo betasalpaajat kyllä auttavat, ovat kuin kainalosauva. Ei pärise, mutta ei kroppakaan mene kierroksille. Kokeile myös hengittää pallealla pitkään ulos, se rentouttaa hengityslihaksia ja auttaa rauhoittumaan. Nieleminen auttaa sitten äänen värinään.
Mun mielestä on epäkohteliasta piilottaa itsensä. Kannatan ennemmin Propralia.
Vierailija kirjoitti:
Jännittääkö yhtä paljon jos et näy videolla? Jos tekisit niin, että alkuun lyhyet "Terve vaan, olen se sieltä ja sieltä ja nyt olis luvassa etäkoulutus aiheesta X" ja tämän jälkeen jaat näytölle vain power pointin minkä käyt läpi, jaat näytön ja kirjoitat hyvät luntit itsellesi siihen viereen. Lopuksi taas naama näkymiin "Kiitos kaikille, tulisiko kysymyksiä tai kommentteja tästä?" - tuntuu että nykyään kukaan ei telcossa kysy/kommentoi kun se on kaikille niin jähmeetä.
Nyt varaat ajan huomiselle yksityislääkärille ja pyydät reseptin propraliin. Se on täysin vaaraton lääke! Ei ääni vapise ja sydämen syke rauhoittuu. Halpakin on.
Propral auttaa.
Älä ihmeessä juo yhtään alkoholia. Se näkyy muille ja tekee vielä pahemman vaikutelman.
Huono idea, jos muutenkin harvoin juot ja olet vielä huonosti nukkunut. Esityksestä voi tulla katastrofi.
Tulin sanomaan että propral ottaa nuo fyysiset oireet pois. Moni muukin ehtinyt jo näin vastata. Hyvin ehdit huomenna yksityiselle tai työterveyslääkärille. Käytän aina kun esiinnyn, muuten ei tulisi mitään. Ei missään nimessä alkoholia!
Mulla auttaa Adhd-lääke. Olen muutoin hyvin introvertti, mutta adhd-lääke auttaa mua sosialisoimaan ja pitämään esityksiä. Ehkä vähän rohkasee, kuten alkoholikin tekisi, tosin ei päihdytä. Mulla on kylläkin ihan oikeastikin ADD-diagnoosi.
Noin on monen alkoholistin tarina alkanut.
Jätä viini kotiin ja hoida hommas. Tai haet lääkärin todistuksen ja et pidä esitystä.